Mustaa rahaa ja loistoautoja – Kuhaa Fried Rice
Italianreissu tuli tehtyä parisen viikkoa sitten. Kymmenen päivää hurahti hetkessä ja olo on aina kuin kotiin palaisi. Olen varma, että osa geeneistäni ja luonteestani on jotenkin tuosta maasta peräisin.
Ensiksi vietimme viikonlopun Milanossa ystäviemme luona ja siitä suuntasimme vuorille laskettelemaan. Italia oli entisensä ja toisaalta ei, sillä Berlusconin aikakausi oli päättynyt. Monen mielestä vihdoin.
No, näkyikö muutosta, kun tuo eurooppapolitiikankin virallinen viihdyttäjä oli kuvioista poistunut? Tavallisessa elämässä ei, sillä ruoka maistui edelleen taivaalliselta ja ihmiset olivat ystävällisiä. Mutta liike-elämässä kyllä.
Italian, kuten toisen kriisimaan Kreikankin, talous on pitkään perustunut ”soldi neri” –perinteeseen, eli pimeään rahaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että käteinen vaihtaa omistajaa tuotteista tai palveluista ilman kuittia ja ikäviä valtion välikäsiä. Virallinen palkkataso on jotain ja käteen tuleva raha ihan jotain muuta. Näppejään nuolemaan jää vain valtio – ja EU:n myötä mahdolliset muut jäsenvaltiot, jotka sitten puuttuvia verotuloja takaavat… Muutama vuosi sitten eräs ystäväni oli ostanut asunnon. Hinta oli mielestäni kova ja kyselin lainasummaa sekä lyhennysaikaa. Yllätyin maksuajan lyhyydestä, joten kysyin vuosituloja. Kun ynnäsin nämä yhteen, totesin, että joka ikinen penni menee suoraan lainanlyhennyksiin. Kysyin, että millä meinaatte elää seuraavat 15 vuotta?
”Miten niin?” Ihmetteli ystäväni. ”Mustalla rahalla tietenkin. Katsos, valtiolle näytetään ne tulot, joilla viralliset menot maksetaan ja lomat, ravintolat, ruoat jne. maksetaan pimeällä rahalla.”
Asia selvisi. Kuulemma ainoastaan hölmöt ilmoittavat kaiken.
Berlusconin luovuttua vallasta on maassa pikapikaa ruvettu karsimaan pimeän rahan käyttöä. Esimerkiksi hotellinomistajamme tuli sanomaan minulle ennen loppumaksun suorittamista, että toivottavasti emme ajatelleet maksaa käteisellä, sillä lain mukaan on yli tonnin maksut hoidettava laskulla tai kortilla. Meitä oli seurueessa 16 henkeä, joten emme olleet kantaneet käteistä loppulaskua varten mukanamme. Kävin myös parturissa Italiassa (se on aina elämys, varsinkin kun antaa parturille vapaat kädet! Ks. kuva!) Parturikin valitteli, että ihmiset maksavat nykyään aika ”nihkeästi”. Eli maksavat kaiken kuitilla. Ja samaa totesi muutama vuosi sitten asunnon ostanut, palveluammatissa toimiva ystäväni. Virallinen tulotaso on pysynyt ennallaan, mutta käteen tuleva raha on tippunut dramaattisesti.
Suomalaisen on helppo hurskastella, mutta kuka heittää ensimmäisen kiven? Käsi ylös kaikki ne, joiden perheessä tai lähipiirissä ei ole kaiman kaveri (putkimies, sähkäri, laatoittaja jne.) käynyt ”vähän auttelemassa” iltasella remppahommissa ja kivasti ilman alveja. Siinähän kaikki voittavat, eikö?
Kuten sanottu, maassa maan tavalla. Mutta kaikkein hölmöimmät eivät ilmoita mitään tuloja. He jäävät kiinni.
Kun ajelimme ylös vuorille, kuuntelin radiosta uutisia. Italian poliisi oli järjestänyt ison ratsian erään viikonlopun jälkeen kaikilla isoimmista laskettelukeskuksista palaavilla teillä. Kaikki luksusautot, kuten Ferrarit, Maseratit ja Bentleyt oli pysäytetty. Tällä kertaa ei tehty puhallutuksia, vaan tarkistettiin omistajan verotiedot.
Yhdessä ratsiassa saatiin kiinni viitisenkymmentä loistoautokuskia nollatuloilla.
Voi noita köyhiä.
Perjantaikokki
Kuhaa Fried Rice
Tämä resepti juontaa juurensa siitä, että sushiriisin onnistuminen ei ole taattu. Viime viikonloppuna keitimme riisiä kaksi satsia: ensimmäisen ja sitten sen onnistuneen. Ensimmäinen meni puuromaiseksi, joten se sopi loistavasti Fried Rice –raaka-aineeksi. Lisäksi Kalapojilta ostamaani kuhaa jäi yksi filee yli, joten raaka-aineet olivat kasassa.
– 3 dl keitettyä, puuromaista riisiä – 1 pieni kalafilee (kuhaa, siikaa, pala lohta, haukea jne.) – 1 limen kuori raastettuna – 2 dl korppujauhoja – persiljaa silputtuna – öljyä reilusti paistamiseen – merisuolaa ja mustapippuria myllystäKastike
– 1,5 dl maustamatonta jogurttia – 1 rkl Sweet Chili-kastiketta – ½ limen mehu – 1 tl hunajaa – merisuolaa vähänVALMISTUS
Valmista kastike: sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita jääkaappiin maustumaan.
Pilko kala pieniksi paloiksi. Sekoita kala, riisi ja raastettu limen kuori massaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Tee massasta (vedessä kostutetuin käsin) lihapullan kokoisia palluroita. Pyörittele reilussa korppujauhoissa ja paista runsaassa öljyssä kullan ruskeiksi.
Ripottele tarjotessa pinnalle persiljaa ja tarjoa kylmän kastikkeen kera.