Junat kiehtovat ihmisiä. Junalla matkustamiseen liittyi pitkään romantiikkaa, uusien alueiden valtaamista ja seikkailuhenkeä. Kun olin nuori, lähtivät todelliset seikkailijat Interrail-matkalle. Itse en koskaan lähtenyt, mutta ajatus täydellisestä vapaudesta ja koko Euroopan kattavasta rataverkostosta kiehtoi.
Sittemmin sain junailusta lähes tarpeekseni. Viimeiset vuodet meinasin todellakin tulla junahulluksi. Tai hulluksi junassa. Syynä oli suorastaan surkuhupaisiin saavutuksiin – tuurilla tai taidolla – yltävä Valtion Rautatiet. Hämmästyttävää kyllä, vaikka palvelu kuinka tökki ja aikataulut mättivät, pidin junaa silti edelleen ylivertaisena matkustusvälineenä.
Mutta tämä kirjoitus ei johdu lehtikelistä, vaihdevioista tai junan korvaavista bussiyhteyksistä. Olen vihdoin päässyt junien ihmemaahan. Täällä junalla pääsee melkein mihin vain, koska vain ja aina ajoissa. Ja täällä niitä junahulluja riittää!
Talostamme noin 50 metrin päässä kulkee junarata. Lapset rakastavat sitä. Usein syy lähteä iltakävelylle on mennä katsomaan junia. Niitä samoja junia – illasta toiseen. Mutta tämä kirjoitus ei kerro lapsistammekaan.
Tämä kirjoitus kertoo todellisista junahulluista. Aikuisista ihmisistä, jotka lapsen innolla ovat jo kahdenkymmenen vuoden ajan, ilta ja viikonloppu toisensa jälkeen, kerääntyneet yhteen, maan alle, junien pariin.
Kylämme väestösuojassa vietettiin viime lauantaina avointen ovien päivää. Ja sinne väestösuojaan nämä parikymmentä junahullua ovat jo kaksikymmentä vuotta kokoontuneet rakentamaan pienoismallijuniaan. Paikalle saapui päivän aikana varmaankin kolmattasataa henkeä (kylässämme asuu noin 9000 ihmistä, joten junahullujen suhteellinen osuus on aika iso). Mekin eksyimme paikalle täysin turisteina.
Ratapihat kiinnostivat ihmisiä eniten, sillä oli aina saavutus saada minijuna vaihtamaan oikein ja ajamaan ratapihan läpi turvallisesti
Ratapihat oli koristeltu todella tarkasti pikkuruisia rautatankoja myöten
Näky oli vaikuttava. Selvästi tässä maassa ei ydinsotaa pidetä kovin suurena riskinä, sillä väestönsuojaan ei kovin montaa kyläläistä mahtuisi. Sen olivat täyttäneet junat. Sinne oli kahdessa vuosikymmenessä rakentunut kymmeniä raiteita käsittävä rataverkosto, joka risteili huoneesta toiseen. Yhteensä rakennelmalla oli mittaa 96 metriä, itse mutta raideverkostoa oli varmasti lähemmäs puolikilometriä.
Ratojen lisäksi ympäröivään maisemaan oli paneuduttu autoja myöten.
Vain kokeneimmat saivat ohjata junia. Työ vaati näemmä tarkkuutta.
Siellä oli tarkkoja kopioita Sveitsin tunnetuimmista asemista, rataosuuksista, junista, silloista ja rotkoista. Junahullut olivat pääsääntöisesti eläkeläisikäisiä miehiä, mutta joukossa oli myös keski-ikäisiä naisia ja muutama nuorempi poikakin.
Pienoismallijunien ohjaaminen otetaan täällä tosissaan.
Koko ajan joku huolsi raiteita ja junia. Muutama vanhempi herrasmies toimi junaliikenteen ohjaajina. Eri huoneissa oli ”komentokeskukset” videonäytöin ja puhelimin. Taulut, jolla raiteita ohjattiin, oli vaikuttava. Kaikilla oli juna-aiheiset T-paidat, tietenkin.
Kaikki puita myöten oli rakennettu pikkutarkasti kuvaamaan todellista maailmaa
Minun haaveeni on matkustaa Glacier Expressillä Davosista Moriziin. Seitsemän tuntia upeissa vuoristomaisemissa – ja reittiä liikennöidään ympäri vuoden. Sain pienoismallikokoisen maistiaisen siitä. Jopa hiihtäjät ja lumikissat oli rakennettu maisemaan mukaan.
Ehkä yksi kuuluisimmista junista ja sen kuuluisin mutka: Glacier Express. Juna ylittää tässä kohtaa hiihtoreitin.
Hulluja vai ei? En tiedä, mutta kun näen asialleen näin omistautuneita ihmisiä, jää kysymys toisarvoiseksi. Hieno se jokatapauksessa oli.
Terveisin junien paratiisista,
Perjantaikokki
Äijäburgeri
Paras ruoka valmistuu avotulella, metsän siimeksessä. Tätä herkkua nautin aivan kahdestaan appiukon kanssa kolme viikkoa sitten Turun saaristossa. Äijän burgerista tekee tuhti sinappimajoneesi, kunnon sisäfilee ja reilu siivu Aurajuustoa. Äijämäisyyttä loiventaa hieman tuoreet viikunat. Emmehän me sentään luolamiehiä enää olla.
AINEKSET (4 äijää)
Majoneesiin
– 1 munan keltuainen – 1 dl rypsiöljyä – 1 rkl (tai enemmänkin!) dijon-sinappia – 1 tl etikkaa – merisuolaa ja mustapippuria myllystä – Mausteeksi merisuolaa ja mustapippuria – Kuvausrekvisiitaksi neljä salaatinlehteäVALMISTUS
Valmista majoneesi: vatkaa munankeltuaista kulhossa ja tiputtele alkuun tippa kerrallaan öljyä joukkoon. Kun majoneesi alkaa sakeutua, lisää öljyä ohuena nauhana. Mausta etikalla, sinapilla, suolalla ja pippurilla. Majoneesi korvaa kaikki muut kastikkeet, joten se saa olla reilusti sinappinen.
Poista viikunoista kannat ja pilko siivuiksi. Leikkaa sisäfileestä ohuita siivuja, painele niitä kevyesti nyrkillä ja mausta pippurilla ja suolalla. Leikkaa Aurajuusto paksuiksi siivuiksi. Pakkaa tavarat muoviastioihin, jotta niitä on helppo käsitellä metsässä.
Paista lihoja avotulella tai muurinpohjapannulla vain parikymmentä sekuntia per puoli. Paahda leipiä hetki molemmilta puolilta. Kokoa burgeri kaikista aineksista. Laita reilusti kastiketta päällimmäiseksi.
Salaatit voit poistaa valokuvaamisen jälkeen 😉
Herkullista viikonloppua!
Perjantaikokin blogi 
Olipa mukava postaus, niin juna-kuin burgeriosuuskin, piristi mieltä tänä synkkänä marraskuisena aamuna, jona päivän valkenemisesta ei taida tulla mitään.
Pienoisrautatiet ovat yksi saksalaisen ja sveitsinsaksalaisen kulttuurin mielenkiintoisimmista ilmentymistä. Harrastuksessa yhdistyvät elementit, jotka ovat leimallisia sodanjälkeiselle Saksalle: tekniikkainnostus, yhteisöllisyys, järjestelmällisyys ja kotiseuturakkaus (tuttujen asemien pienoismallit). Sveitsissä korostuu tietysti vielä pikkutarkkuus ja kaiken moitteeton toimiminen. 🙂