Grillatut kesäkurpitsat ja tomaattiset jättikatkaravut – Mentäiskös naimisiin?

Tämä kysymys saattaa olla edessä tänä keväänä useammalla kuin kuvittelemmekaan – mikäli perjantaikokin uusi rooli Amorina luonnistuu. Ainakin kaikki ennusmerkit ovat kohdallaan. Ohitimme juuri ystävänpäivän ja kaiken lisäksi on karkausvuosi. Ja karkauspäivänähän naisetkin saavat kosia!

Samppalinnan Kesäteatterissa on ensi kesänä vuorossa Hääkeikka-musikaali ja sitä myötä myös meidän höyrylaivamme muuttuu aidoksi lemmenlaivaksi – ainakin yhtenä iltana kesällä. Löimme nimittäin Samppalinnan kanssa täysin itsekritiikittömät päämme yhteen miettiessämme jotain aiheeseen sopivaa tempausta kesän lanseeraamiseksi. Lopputuloksena päätimme haastaa ensi kesän hääparit kilpaan, jonka voittaja menee naimisiin 900 hengen edessä Ville Pusan ja Nina Tapion laulaessa heille serenadin. Kaupan päälle voittajahääpari saa vielä lähes 20 000 euron häät itselleen ja sadalle vieraalleen. Luvassa on hääristeily Höyrylaiva s/s Ukkopekalla, hääjuhla Herrankukkarossa, puvut, meikit, kuvaajat, limusiinit, bussikuljetukset, sormukset ja melkein kaikki muukin – veloituksetta hääparille ja heidän sadalle vieraalleen.

Jos siis olet jahkaillut ja jahkaillut, niin viimeistään nyt on oiva aika sanoa ”Tahdon!”.

Ja jos itse olet jo purjehtinut avioliiton onnelliseen satamaan, niin vinkkaa kisasta kaverille! Katso lisätiedot kilpailusta ja upeasta palkinnosta MTV3:n ja Häät-lehden häät.fi –sivustolta. Pääset sinne alta.

Hääkeikka – Suomen suurin hääkisa 2008

Grillatut kesäkurpitsat ja tomaattiset jättikatkaravut

Tällä kevyellä ruoalla on hyvä aloittaa morsiuspukumittojen tavoittelu…

AINEKSET
– 1 kpl kesäkurpitsa
– 20 kpl jättikatkarapua
– 2 kpl isoa tomaattia
– 1 kpl sipuli
– 50 g chevreä, eli vuohenmaitojuustoa
– 1 rkl oliiviöljyä
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Leikkaa kesäkurpitsat 1 cm paksuiksi siivuiksi. Ripottele siivuille suolaa ja anna maustua hetki.

Poista katkaravuista kuori ja peräsuoli. Leikkaa tomaatit siivuiksi ja poista niistä siemenet. Pilko sipuli ja paista öljyssä hetki. Lisää katkaravut. Paista kauniin punaisiksi. Lisää aivan lopussa tomaatit ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Kuumenna parilapannu kuumaksi. Voitele kesäkurpitsasiivut oliiviöljyllä ja paista siivuja muutama minuutti per puoli.

Kokoa annos ja ripottele pinnalle vuohenmaitojuuston murusia.

Herkullista viikonloppua!

Perjantaikokki

Yksi kommentti artikkeliin ”Grillatut kesäkurpitsat ja tomaattiset jättikatkaravut – Mentäiskös naimisiin?

  1. Kiitokset ohjeesta, olenkin etsiskellyt käyttökohdetta jättikatkoille. :)Sinulla on mukava blogi, löysin tämän äsken ja aion kyllä toistekin vierailla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s