Suomalaiset perinneruoat maistuvat aina välillä todella hyville! Vähintään kerran vuodessa, kun kaupassa näkee herkullisen, ison kaalin, on pakko valmistaa kaalikääryleitä. Aikamoista väkertämistähän tämä on, mutta sopii vaikka sunnuntaipäivän puuhaksi. Kerralla voi tehdä paljon ja vaikka pakastaa osan. Ja onneksi viereisen kylän Ikea myy puolukkahilloa kaalikääryleiden seuraksi.
AINEKSET
- Iso keräkaali
- suolaa
- vettä
- 1 sipuli
- 1 rkl voita
- 400 g jauhelihaa (sika-nauta)
- 2 munaa
- 1 dl kermaa
- 1 tl suolaa
- 1/2 tl valkopippuria
- 2 dl riisiä keitettynä
- meiramia
- siirappia
VALMISTUS
Keitä kaalia suolalla maustetussa vedessä. Irrota lehtiä sitä mukaa, kun ne irtoavat ja anna jäähtyä.
Kun käärinlehtiä on riittävästi, pilko loppu kaali pieneksi. Paista voissa pannulla pilkottu sipuli, jauheliha ja pilkottu kaali. Mausta ja sekoita riisiin sekä kananmuniin.
Lehdissä on paksu lehtiruoti. Ohenna niitä veitsellä. Nosta pari ruokalusikallista täytettä lehdelle, taita päät ja kääri paketiksi. Valele siirapilla ja paista 150 asteisessa uunissa 1,5 tuntia.
Täytyypä taas tehdä
pieni vinkki helpottamaan kääryleiden valmistusta; Pakasta kaali, ja ota sulamaan ajoissa ennen tekemistä, että kaali ehtii sulaa rauhassa. Pakastaminen rikkoo kaalin rakenteen ja on valmiiksi pehmeä sulatuksen jälkeen. Kääryleet voi näin tehdä ilman kaalin keittämistä.
Hieno vinkki, Jari! Täytyy kokeilla ensi kerralla.
Petri
Hyvin toimii pakastetusta, sulatetusta kaalista kääryleiden tekeminen. Paljon helpompaa mitä perinteinen tapa. Kannatta kyllä kokeilla.
Hyvä Petri! Liha kannattaa tosiaan paistaa – mitä useimmat eivät tee – ja siksi kaalikääryleet pitääkin aina tehdä itse 🙂 Ihania. Nyt on kai pakko lähteä hakemaan kaalia ja muita tarpeita – ja tehdä edes kaalipataa, kun ei ehdi väkertämään kääryleitä.
Hyvää se kaalipatakin on 🙂 – pikaruokaversio kaalikääryleistä!