Some täynnä tapahtumia, kulisseissa muutosneuvotteluita

Elämä ei ole aina sitä, miltä se näyttää sosiaalisessa mediassa. Itselläni on takana ehkö rankin kaksiviikkoinen yrittäjäurallani. Somen perusteella siihen on mahtunut paljon hienoja tapahtumia: Davis Cup, Turun Kauppahallin Ruoka- ja Viinijuhlat (jossa olemme partnerina), Tapahtumateollisuuden seminaari, Vaaka Partnersin digifoorumi, Venemessut ja Stubbin vaalivalvojaiset Helsingissä (Powered by Lyyti) ja tänään PNG Valentine’s Meet seiväskisa Gatorade-areenalla.

Mutta päivät (ja osin illatkin) ovat kuluneet yhtiömme historian ensimmäisten muutosneuvotteluiden parissa.

Kaksiviikkoinen on ollut raskasta aikaa. Eräs ystävä oli kuulemma havainnut naamasta stressiäkin, vaikka pidän resilienssiäni varsin hyvätasoisena.

Teimme edellisen kasvustrategian vuonna 2019 ja se pohjautui vahvaan fyysiseen läsnäoloon valituissa markkinoissa. Isot muutokset ovat myllänneet mm. siinä, miten softaa myydään ja ostetaan. Aikaisemmin ainoa vaihtoehto oli tavata pullakahvien merkeissä asiakkaan neukkarissa. Nyt myymme lähes kaiken etänä ja myös markkinoille, joissa meillä ei fyysistä presenssiä enää ole. Tämä on haastanut nykyistä organisoitumistamme, mutta antaa myös paljon mahdollisuuksia.

Samalla asiakkaidemme odotukset tulevaisuuden tuotteeltamme ovat muuttuneet. Jatkossa investoimme ennen kaikkea myynnin ja markkinoinnin tapahtumiin. Sellaisiin, joilla nykyiset ja tulevat asiakkaamme tekevät sitä elintärkeää kasvua.

Näiden muutosten johdosta päädyimme rakentamaan myynnin, markkinoinnin ja tuotekehityksen organisaation, joka vastaa muuttuneen maailman tarpeisiin ja mahdollisuuksiin.

Joudumme samalla sanomaan hyvästit useammallekin Lyytiläiselle. Ystävälle, kollegalle ja ammattilaiselle. Tämä on se kaikkein vaikein ja tunteita herättävin osuus.

Työntekijälupauksemme on, että ”The Journey at Lyyti is Worth Your Time.” Itse ymmärrän sen niin, että jokainen meiltä lähtevä henkilö on meillä ollessaan pystynyt kasvattamaan osaamistaan ja siten markkina-arvoaan työmarkkinoilla.

Meiltä on siis vapautumassa lähiviikkoina tekijöitä, joille toivon uusia mahdollisuuksia ja mielenkiintoisia urapolkuja.

Haluan auttaa heitä löytämään tulevaisuuden Lyytinsä. Alla on lista osaamisalueista, joita lähtijät edustavat.

Mikäli sinun organisaatiosi etsii näitä kykyjä, laita minulle viestiä, niin yhdistän teidät. Seison jokaisen lähtijän osaamisen ja asenteen takana 100% ja laitan maineeni suositusten pantiksi.

Osaamisalueet:

⁃ Design (web & mobile)

⁃ Front End Development

⁃ HR (People & Culture, rekryt)

⁃ Key Account Management (B2B ohjelmisto, isot ja keskikokoiset asiakkaat)

⁃ Sales (sekä presales & senior sales)

⁃ Growth Marketing & Events (timanttista Hubspot ja Salesforce-osaamista sekä konkreettista sisältö- ja tapahtumatuotantoa)

Parhaimmillaan tällainen uudistuminen johtaa hyvään sekä asiakkaille, jäävälle organisaatiolle ja lähtijöille.

Sen eteen teen töitä jatkossakin sata lasissa.

Ja somessa näkyy se pienellä pöhinällä kuorrutettu tapahtumaelämä jatkossakin.

Miten kehittää työyhteisen resilienssiä – käytännön harjoitus.

Resilienssi on selviytymiskyvykkyyttä ja sitä koetellaan muutoksissa: sekä hyvissä että pahoissa. Resilienssiä voi kehittää ja minä olen erikoistunut kehittämään Lyytin porukan resilienssiä. Annan tässä muutaman käytännön esimerkin ja vinkin, mutta kehotan kuitenkin harkitsemaan, kannattaisiko kuitenkin toimia toisin…

Olemme tehneet muuttoa uusiin toimitiloihin kohta vuoden. Ajatuksemme on muuttaa kävelykadun varrella olevaan Kivikukkaroon, johon pitäisi valmistua meille uudet toimitilat. Valitettavasti projekti meni väliaikaisesti jäihin viime metreillä naapurin tekemän valituksen perusteella. Onhan se sietämätöntä, että ydinkeskustassa sijaitsevaan taloon tehtäisiin ikkunat kerrokseen, jossa sellaisia ei aiemmin ole ollut. Nyt valitus on hallinto-oikeudessa ja sen kestosta ei tiedä ketään. No, tämä on ehkä vähän eri tarina, mutta vaikuttaa kuitenkin yritykseemme aivan suoraan. Porukka on ollut epätietoisia muutosta, rakennusluvan tilanteesta ja koko hankkeesta. Olen viestinyt sen, minkä olen voinut, eli käytännössä vain epävarmuutta.

Viikko sitten tein kuitenkin päätöksen, että emme haikaile väistötilojen perään, vaan jäämme nykyisiin tiloihimme odottamaan oikeusprosessin päättymistä ja uusien tilojen valmistumista. Tämä päätös aiheutti sen, että halusin järjestellä uudelleen nykyiset tilamme.

Tein päätöksen aiheesta sunnuntaina 15.10.2017. Ajattelin tuoda ajatuksen maanantaina johtoryhmään, joka alkaa kello 13.00. En malttanut, vaan maanantaina aamulla kerroin idean porukalle ja sitten roudasimmekin jo huonekaluja. Selvennyksen vuoksi kerron, että toimimme kahdessa kerroksessa (7. Ja 6. kerros), neljän eri ulko-oven takana – aika epäoptimaalisissa tiloissa 34 hengelle siis. Osa porukasta muutti tämän päätökseni takia ylös, toiset alas ja neukkareiden paikkoja vaihdeltiin.

Maanantai kului siis kalusteita roudatessa. Tiistaina palattiin päivärytmiin ja luonnollisesti nopeasti tehty muutos aiheutti joillekin enemmän ja toisille vähemmän stressiä. Resilienssiä siis koeteltiin. No, ehkä torstaiseen mennessä kaikki olivat jo tottuneet uuteen järjestykseen ja seuraavan maanantain yhteiset palaverit sujuivat jo rutiinilla uusissa tiloissa.

Luodakseni varmuutta ja helpottaakseni muutokseen sopeutumista, painotin maanantain 23.10. aamubrunssillamme pysyvyyttä: näissä tiloissa nyt olemme jonnekin ensi vuoden syksyyn, joten tehdään niistä yhdessä parhaat mahdolliset. Sitten olin työmatkalla kolme päivää.

Tänään, perjantaina 27.10. saavuin toimistolle kahdeksan jälkeen. Tiloissa oli remonttimies asentamassa ovea, jonka olin tilannut uuden järjestyksen aiheuttaman tarpeen johdosta. Se tuli uuden neukkarimme ja työpisteidemme väliseen kulkuaukkoon.

Kaveri kysäisi minulta, että olenko käynyt kolmoskerroksen neukkareita ihastelemassa. Että siellä on todella komeat tilat.

En ollut käynyt ja kysyin, että kenen tilat nykyään ovat.

”Tyhjänä ne ovat.” vastasi oven asentaja.

Hän lupasi hakea avaimet ja niin marssimme tiloja katsomaan. Tämä tapahtui kello 8.50 aamulla.

Kello 14.00 mennessä oli kutoskerroksen vuokrasopimus siirretty koskemaan kolmosen uutta tilaa, valokuituasennus tilattu, lukkojen sarjoittaminen aikataulutettu ja muuttosuunnitelma tehty. Johan me kaksi viikkoa olimme paikoillamme. On taas aika muuttaa!!

Saamme kolmosesta todella hyvät tilat ja voimme luopua kolmesta yksittäisestä huoneistosta ja muuttaa ainakin puolet porukasta isoon, yhteiseen toimistotilaan. En nähnyt syytä miettiä tai aikailla, kun sopiva tila samasta rapusta tuli vastaan. Seiskakerroksen edelleen pidämme – sinne muuttaa myyntimme ja markkinointimme.

En tiedä, kumpi olisi parempi malli: yrittää vähentää stressiä viestimällä mahdollisesta uudesta tilasta pari viikkoa, sitten osallistaa kaikki yhteisesti suunnittelemaan muutosta ja vihdoin toteuttaa muutos vai tehdä se kuten nyt. Tällä kertaa päätös – toiminta –ketju kesti pari minuuttia ja koko muuttoprojekti menee parissa päivässä maaliin päätöksestä. Tämä malli, jos ei muuta, ainakin kehittää kykyä sietää muutosta.

Aivan kaikki eivät yrityksessämme pärjäisi, mutta uskon, että tällaisilla ns. turvallisilla muutoksilla kyky sietää kaikkia muutoksia ympärillämme kasvaa. Resilienssi kehittyy!

Jos siis haluat oppia, miten muutoksen keskellä tehdään töitä, niin hae meille… Taatusti ei tule tylsää!

Tosin tällä kertaa lupasin, että näissä tiloissa olemme nyt vähintään sen vuoden. Tein nimittäin heti 12 kuukauden sopimuksen. Ei ainakaan spontaanisti tule muutettua vähään aikaan…

Petri

IMG_0401

Kahdeksan tuntia siitä, kun kuulin tiloista, nautimme jo yhteiset after work-kuoharit uuden tilamme tulevassa neukkarissa. Nimettäköön ne resilienssiskumpiksi.

Sakkoja työnteosta ja muita aivopieruja

Lähdimme vaimoni kanssa vallan mainioista syntymäpäiväjuhlista lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kahden maissa. Ystäväni ympärillä jonottelivat taksikeskukseen puhelimilla tai katselivat kännyköitään, kun Valopilkku-sovelluksessa ”Etsitään autoa” –palkki eteni etanan tahtia. Päätin kokeilla, kuinka Uber toimii tähän aikaan yöstä.

Siisti Passat kurvasi tilaamaani osoitteeseen minuutissa ja kuljettajana toiminut Abdulhamied (nimi muutettu tarkoituksella) toivotti minut ja vaimoni ystävällisesti tervetulleeksi.

Matkamme tulisi kestämään parikymmentä minuuttia, joten kysyin Abdulhamiedilta, että saanko keskustella hänen kanssaan. Hän ilahtui ja pahoitteli heikkoa kielitaitoaan. Aloimme siis jutella.

Kyselin, mistä hän oli kotoisin. Hän kertoi olevansa jostain päin Kiinaa. Tai oikeastaan alueelta, joka olisi halunnut olla itsenäinen, mutta oli Kiinan sortovallan alla. Hän oli tullut Suomeen seitsemän vuotta sitten, koska elämä hänen kotimaassaan oli tukahduttavaa. Uber-kuskina hän oli toiminut nyt reilun vuoden.

Ennen Uber-kuskina toimimista hän oli ollut työttömänä. Töitä hän ei ollut saanut miltään alalta, ei päiväksikään. Kaikki kaatui aina kielitaitoon. Niinpä hän oli opiskellut ahkerasti suomea, mutta hän valitteli, että kieli on niin kamalan vaikea. Niinpä. Totesin olevani samaa mieltä.

Hän kertoi, että Uber-kuskina hän ei rikastu, mutta hän tienaa sillä nykyään elantonsa. Hän ei ole enää niin vahvasti tukien varassa kuin aikaisemmin. Ja mikä oli parasta, hän sai nyt tehdä töitä ja tuntea olevansa hyödyllinen tälle yhteiskunnalle. Ei hän halunnut lähteä kotimaastaan toisten elätettäväksi. Muutaman kerran poliisi oli hänet pysäyttänyt ja kuulustellut sekä asiakkaan että kuskin. Sakkoja Uber-työskentelystä hänelle oli kirjoitettu jo kahdesti, mutta hän oli valmiina kantamaan sen riskin. Työnteko oli hänelle tärkeää, jopa rangaistuksen uhalla

Matkamme sujui liiankin nopeasti, sillä keskustelu oli äärimmäisen kiinnostava. Istuin auton kyydissä, joka vei minua kohti uudenlaista yhteiskuntaa. Tämä yhteiskunta ei vain tahdo sitä hyväksyä.

Twitter loi kulttuuriinsa ”Bias to yes” –mallin. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että ”Suositaan kyllää” – ei siis kategorisesti ensiksi kielletä ja sitten mahdollisesti joskus harkita ideaa uudelleen. Sen sijaan uutta, mullistavaakin ideaa testataan ja vasta sen jälkeen päätellään, voiko se toimia suuremmassa mittakaavassa. Käytännössä toimimattomat ideat hylätään vasta testin jälkeen.

Suomessa on ”Bias to NO!”

Ensiksi kielletään ja taistellaan vastaan, vaikka muutosvoima on niin valtava, että taistelu tiedetään hävityksi jo alkumetreillä. Muutosvoiman lähtökohtainen tarkoitus ei ole Abdulhamiedin tapauksessa tuhota säänneltyä taksitoimintaa. Se nyt vain tulee tapahtumaan siinä sivussa. Se muutosvoima on ylipäätään liikkumisen konseptin murros. Yksityisautoilu, auton omistaminen ja ”valtio päättää, kuka saa toimia kuljettajanani” –tyylinen liikkuminen on vuosikymmenen päästä menneen talven lumia. Siirrymme pois omistamisesta Mobility As A Service-kulttuuriin. Maksan liikkumispalvelusta, en raudasta ja pääomasta, joka makaa autotallissani 96% päivästä käyttämättömänä. MAAS-maailma mullistaa monta muutakin ihmisten liikuttamisella elävää alaa. Halusivat lainsäätäjät sitä tai eivät.

Ja vaikka haluaisikin tapella jotain muutosta vastaan, niin palataanpa Abdulhamiedin lauseeseen:

 

”Haluan tehdä töitä sakonkin uhalla.”

 

Onko meillä todella varaa sakottaa ihmisiä siitä, että he tekevät moraalisesti oikeutettua työtä?

Minä haluaisin, että yhteiskunta sakottaa ihmisiä, jotka mieluummin elävät toisten kustannuksella kuin suostuvat töihin.

Petri Hollmén