Liikunnassa olen aika yksinäinen susi. Tykkään mennä yksin. Paitsi silloin, kun on hyvää seuraa tarjolla!
Tänään poljin ensimmäistä kertaa vaimoni kanssa Üetlibergille ja lisäksi mukana porukassa oli vaimon veli vaimoineen. Yllättävän hyvin nuo tasamaan asukit jaksoivat koko lenkin ja toki seura tuo mukavaa vaihtelua. Ja seurassa ei tule ajettua aina verenmaku suussa. Välillä lienee hyvä liikkua ihan rennostikin.
Kai…
Kevään ensimmäinen kerta, kun leikkasin nurmikon. Kevät on jo pitkällä ja suomalainen helleraja rikkoontui juuri terassillamme. Riippumatto, jätskipuikko, kirsikkapuun kukat. Ruohon tuoksu, auringon lämpö ja sininen taivas. Perjantai. Aika monta syytä olla onnellinen.
Valinta on silti helppo. Tuoksu, joka tuo mieleen lapsuuden kesät. Melkein yhtä hieno tuoksu kuin leppeän merituulen tuoksu.
Kyllä, myönnän. Kolmatta viikkoa shortsikelit ja ulkona syömme jatkuvasti. Silloin on helppo olla onnellinen. Au pairimme Emmi totesi tänään, että minun täytyy ottaa tämä haaste uusiksi Suomessa. Miksipä ei.
Ilmasto ei ehkä anna vetoapua yhdeksää kuukautta vuodessa, mutta en usko sen olevan ratkaiseva tekijä. Eiköhän Sveitsistäkin löydy tuhraanmurjottajia, vaikka onkin huhtikuu ja päivälämpötilat yli kahdenkympin. Ja toisaalta Suomesta löytyy iloisia, positiivisia ihmisiä, jotka hymyilevät räntäsateessakin.
Silti mielenkiintoinen haaste. Täytyy harkita. Mutta tehdään niin, että katson pari kuukautta kulttuuri- (tai ilmasto-) shokin vaikutuksia ja sitten päätän, toistanko haasteen syksyllä Suomessa.
Yhtä kaikki, nyt nautin elämästä. Shortsit jalassa, arskat päässä ja naama kunnon panda-mallisilla rusketusrajoilla. Ehtii räntäsateessa hymyillä sitten myöhemminkin.
Perjantaikokin blogi 