Päivä 18, Glada Laxen
Lapposta matka jatkui lyhyellä legillä Bärön pohjoiskärkeen, jossa vanhalla merivartioasemalla toimii yksi saariston ehdottomista huipuista: Glada Laxen.
Iloinen lohi on ravintola, jonka ahvenfileitä parempia en ole maistanut. Yhdeksän mailin legi sujui purjeilla Virtasten Finngulfia vastaan kisaten. Vaikka piti olla ”meidän tuuli”, niin hävisimme kohtalaisen selvästi. Kaaduimme kipparin laiskuuteen, sillä rullasimme auki vain ison coden ja jätimme isopurjeen puomille. Ajattelin coden riittävän, mutta noin solmun verran jäi maksimista saamatta.
Minkä vauhdissa häviämme, sen satamassa voitamme, onkin mottomme 🙂
Glada Laxeniin kannattaa ehdottomasti soittaa ja varata pöytä ravintolasta. Näin yrittäjä Henrik tekee kaikkensa järjestääkseen paikan myös pienestä, mutta suojaisesta satamasta. Ja ehdottomasti kannattaa kiivetä vanhaan merivartiotorniin sekä saunoa tynnyrisaunassa!
Glada Laxenissa on kaikilla hyvä ja iloinen palveluasenne. Ja se on pakko päteä myös kokkeihin, sillä niin hienoja ja hyviä annoksia keittiö taikoo. Henrikin ahvenien lisäksi söin siikatartarin ja jo se oli viedä kielen mennessään. Illan kruunasi hyvä seura, jota saimme sattumalta vielä lisää, kun Annakaija ja Juha ilmestyivät satamaan.
Illallisen jälkeen suuntasimme saunaan ja lapset vastapäiselle rannalle hyppytelineeseen. Hyppyteline on yksityinen, joten sen käyttöön tulee aina kysyä lupa.
Jälleen kerran hieno vierailu Glada Laxenissa, jonne tulemme varmasti vielä monta kertaa uudelleen!
Päivä 19, Djupviken
Glada Laxenin jälkeen päätimme yrittää onneamme toisen suositun ravintolasataman, Havsviddenin kanssa. Havsvidden sijaitsee upealla paikalla, aivan Ahvenanmaan pohjoisimmassa kolkassa ja kallioilta avautuu avomerinäkymä kauas pohjoiseen. Olimme viimeksi käyneet Havsviddenissä kymmenisen vuotta sitten ja silloin kova pohjoisesta tuleva aallokko teki yöstä yhden vähäunisimmista. Nyt oli luvassa kevyttä etelätuulta. Tuuria meillä ei kuitenkaan käynyt, sillä koko satama oli aivan täynnä ja päätimmekin jatkaa matkaa Havsviddenin länsipuolella sijaitsevaan Djupvikenin luonnonsatamaan.
Djupvikenistä löysimme ystävämme Suvin ja Sakun lapsineen. Ankkuroimme viereen, keula vasten pystysuoraa kalliota ja keulaköydet pitkälle kiinni puihin.
Djupviken on suojainen, vuonomainen lahti. Ainoastaan pohjoistuulilla ei satamaa voi suositella. Djupvikenin rannasta lähtee noin viiden kilometrin mittainen luontopolku, joka lakipisteessään käy Geta-vuoren huipulla. Aivan rannan tuntumassa on myös Getan kuuluisat luolat. Olimme ensimmäistä kertaa näissä maisemissa ja ne tekivät kyllä vaikutuksen. Vuori ei nyt aivan ole vuori, mutta lappimaiset maisemat kukkulan päältä avautuvat. Ja luolat on kyllä komeat!
Reippailimme illalla Getan huipulle, jossa on myös aivan kelpo ravintola. Toast skagenin, pulled pork-purilaiset ja Ahvenanmaan pannukakut maistuivat tyynessä ja lämpimässä illassa kauas horisonttiin katsellen. Lasten kanssa pelasimme erän minigolfia ja päätimme seuraavana päivänä tulla testaamaan uunituoreen, 18-väyläisen frisbeegolfradan.
Maailman suurin frisbeegolfpuisto?
Korona kun iski ja uhkasi Ahvenanmaan turismia, pistivät paikalliset toimeksi. Millä houkuttelemme uutta turismia? He keksivät brändätä Ahvenanmaan maailman suurimmaksi frisbeegolfpuistoksi ja saivat pikavauhtia 16 alueen kuntaa rakentamaan 9- tai 18-väyläiset radat. Yhden näistä pelasimme jo Lappossa. Kiertämällä kaikki, tulee kierrettyä ensinnäkin koko Ahvenanmaa ja samalla pelattua 180 väylää fribaa. Ihailen paikallisten toimeenpanokykyä! Lisää voit lukea täältä: https://www.discgolf.ax/
Samalta sivulta voit tarkistaa kaikkien ratojen tilanteen myös.
Samaan aikaan manner-Suomessa uumoiltiin ”kaikkien aikojen kotimaanmatkailukesää” ja luonnollisesti oli nähtävillä, että saaristo tulee täyttymään matkailijoista. Saariston Rengastien pitäisi olla yksi vetonauloistamme ja kun sinne vihdoin saatiin väkeä tulemaan, ei mantereella osattu reagoida lainkaan, vaan tilanne johti ruuhkiin ja pullonkauloihin lautoilla (https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000006572348.html). Jos sama tilanne olisi Ahvenanmaalla, olen varma, että jostain oltaisiin hommattu lisää lauttakapasiteettia – nyt kun niitä matkailijoita vihdoin tuli.
Getan rata kulkee luonnollisesti hienoissa maisemissa ja itse nautin siellä pelaamisesta todella paljon. Tällä kertaa pojilla loppui ”moti” ensimmäisen kymmenen väylän jälkeen, kun puut ja oksat olivat aina väärissä paikoissa. Loppukierros pelattiin siis aika hiljaisissa tunnelmissa… 🙂
Päivä 20, Käringsund
Djupvikenin jälkeen suuntasimme kohti länttä ja sitten sisäväylää pitkin etelään. Olin varannut Eckerön Käringsundista paikan seuraavaksi yöksi ja sama oli suunnitelma Suvilla ja Sakulla. On hauskaa törmätä tuttuihin, joilla on samanikäisiä lapsia. Yksikin ulkopuolinen lapsi leikeissä ja peleissä mukana muuttaa dynamiikkaa aina siten, että homma ei mene (niin nopeasti) sisäiseksi nahisteluksi.
Tuulta ei ollut nimeksikään, joten ihailimme punertavia rantakallioita vasemmalla ja aavaa merta oikealla aurinkoisessa kelissä moottorimarssilla. Jossain vaiheessa päivää hommasimme hieman vaihtelua laskemalla suplaudan veneen perään. Lapset surffasivat sillä s/y Julia II:n kulkiessa tasaista 7,5 solmun vauhtia.
Käringsund on Eckerön laivasataman pohjoispuolella oleva monipuolinen vierasvenesatama. Rannassa on gastropub, uusi palvelurakennus saunoineen ja pesutupineen, sähkö ja vesi on laiturilla. Todella viihtyisä ja suojainen satama. Satamaa reunustaa parikymmentä venevajaa, joista ainakin osa näytti olevan vielä käytössä.
Välittömästi kiinnittäytymisen jälkeen oli fillari kaivettava päivälevolta. Ahvenanmaan punainen asfaltti kutsui. Poljin aivan Eckerön eteläisimpään kärkeen, Degersandin leirintäalueella. Hiekkarantainen laguuni katsoo suoraan etelään ja edessä on vain aavaa merta. Kaunista! Rannalla oli uimareita ja isohko moottorivene oli laguunissa ankkurissa. Melkein kuin Välimerellä.
Koska fillari kulki mukavasti, päätin kokeilla, kuinka monta kilometriä tuntiin ehtii. 60 minuutin jälkeen kilometrejä oli kertynyt 32,2. Aika hyvä määrä, varsinkin kun viimeinen kymppi oli soratiellä, joka oli vastikään päällystetty pienen nyrkin kokoisella murskeella.
Illallisen ja kauniin illan kunniaksi avasimme viimeisen pullon viimevuotisten nelikymppistemme lahjapulloista: vuoden 2008 Dom Perignonin. Tyyni ja lämmin ilta, hyvä seura ja maukas ruoka omasta grillistä – mitä muuta voi toivoa? No, päivän ensimmäistä olutta tietenkin. Kävimme rannan pubissa vielä yksillä (tai no, kaksilla) Sakun kanssa aistimassa tunnelmaa. Terassilla kuului sekä paikallista murretta että suomea. Kaikki tuntuivat olevan lomamoodissa.
Seuraavana päivänä suuntana olisi Maarianhamina.
– Pete
Perjantaikokin blogi 