Yö Korpoströmissä kuluu rauhattomasti. Tuulee kovaa sivusta. Olemme koko pitkä kylki vasten tuulta. Laitoimme perän kahteen poijuun, joista kummastakaan ei näy pinnan päällä vilaustakaan. On niin sanotusti suora veto poijupainosta knaapilla. Toivon, että kaikki kestää.

Aamulla tuulee edelleen kovaa. Emme voi ottaa irti ennen kuin vieressä ollut Tuulentyttö lähtee. Pelkään, että keula-ankkurimme veisi heidän kaiteet mukanaan. En usko, että keulapotkurilla saisin pidettyä 15 000 kilon massaa 12m/s sivutuulessa irti heidän veneestään. Autamme naapurit matkaan ja pääsemme vihdoin irti. Miehistönä minulla on 10-v Albert ja 14-v Julia. He hoitavat kovatuulisen lähdön kuin ammattilaiset. Isä on ylpeä. Naapuriveneestäkin kehaistaan.

Nostimme ison ja fokan kokonaan ylös Korpoströmin salmen jälkeen. Pääsemme tunnin verran mukavaa kahdeksaa solmua, kunnes tuuli tyyntyy. Välillä liikumme juuri ja juuri eteenpäin, välillä purjeet lepattavat tyynessä.

Matkalla joudun ”AIS-pilan” uhriksi. Katson AISista (järjestelmä, joka näyttää muut samaa järjestelmää käyttävät veneet), että kaverini Juuson Putte Blå-vene (sinikylkinen Finngulf) on tulossa vastaan Pärnäisten merivartioaseman kohdalla. Päätin kunnioittaa upseeri-Virtasen venettä lipputervehdyksellä. Nappasin lipun telineestä ja siirryin vasemmalle laidalle valmiina tekemään asennon ja lipputervehdyksen. Vene läheni. Sinikylkinen purjevene, juuri samanlainen kuin Virtasille. Napsautin asennon ja tein lipputervehdyksen. Veneen kyydissä olleet kaksi purjehtijaa tuijottavat minua hölmistyneenä. Ohitamme toisemme parin kymmenen metrin päästä. Hitto. Eihän tuo ole Putte Blå! Voin melkein nähdä ohittajien hämmennyksen, kun heitä kunnioitetaan ventovieraan toimesta erikoisella rituaalilla.

Laitan lipun kaikessa hiljaisuudessa paikoilleen ja tuijotan eteenpäin. Vilkaisen AISia. Nyt se Putte Blå meneekin kanssamme samaan suuntaan puolen mailin päässä. Soitan Juusolle. He olivat ajaneet vastatuulen, kun nostivat purjeet ja heittivät sitten u-käännöksen. Minä en tätä uukkaria nähnyt, sillä hain silloin jo lippua kouraani.

Seilaamme pikkuhiljaa kohti Nauvoa ja laskemme purjeet juuri ennen satamaa. Ajamme laituriin nuoren, mutta motivoituneen miehistöni kanssa sujuvan tyylikkäästi. Vailla lipputervehdyksiä tai muita kevätjuhlaliikkeitä.

Köydet kiinni ja sporttia. Julia lähtee lenkille, Albert skuuttaamaan ja minä fillaroimaan. Sitten sauna ja illallinen l’Escalessa. Ruoan päälle jätskiä ja lasi Castalosia (nauvolaista omenatislettä). Jälleen on hienoa mennä nukkumaan vatsa täynnä hyvää ruokaa. Ja tällä kertaa tyynessä satamassa, kylkiparkissa. Ai ai.

-Pete