Keskimmäisemme tuli kotiin Kindergartenista. Iltapäivällä oli ollut kokkaamista.
”ISKÄ!!! ARVAA MITÄ ME KOKATTIIN! RANUI JA NUGETTEI!!!”
Naama loisti onnesta ja ilosta ja se jos mikä tarttuu! Nimittäin toisen onni.
Perjantaikokki
(ennen tuomitsemista roskaruoksi ja teurasjätteeksi, niin kerrottakoon, että tekivät itse kaiken kokonaisesta perunasta ja broilerinfileestä)
Valehtilisin jos väittäisin… Ja miten se jatkuukaan? Ettei meidän perheessäkin olisi välillä aihetta kehityskeskusteluihin?
No, ehkä se ei jatku niin, mutta tänään sellainen pidettiin. Tämän postauksen otsikko (tai syy nro 5) oli alunperin ”Aurinkoinen päivä luonnossa” ja siihen alla olevat kuvatkin viittaavat. Mutta oikeasti minut onnelliseksi teki lastemme kanssa käyty rehellinen keskustelu. Loma sekoittaa rutiinit ja tuo esille käytöstä, jota arkena ei näe. Ja meillä se on tuonut elämään aika paljon jännitettä, sillä lapset eivät ole olleet tyytyväisiä oikein mihinkään. Jos vietetään joulu Grindelwaldissa, niin se on ihan typerää. Tai ei se ole, mutta jos ei siellä ole riittävästi lunta, niin voi kiukutella. Ja kun lunta tuli, niin sitä tuli liikaa. Vesipuistopäivä on pilalla, jos on liikaa väkeä ja sisähuvipuistossakin oli tylsää kun… (en edes muista syytä…). Vanhemman roolissa toimivat tuntevat kaavan.
Eilen illalla tilanne meni yli, kun mihinkään ei enää oltu tyytyväisiä. Joululomalla lasten mummi kävi vierailulla ja totesi myös saman ilmiön: ”liian paljon liian nopeasti”. Elämä täällä Sveitsissä on voinut sotkea arvomaailmaa. Meillä on vanhempinakin ollut kova halu kokea kaikki kiva, mitä sijainti ja ympäristö meille tarjoaa ja lapsille se on tarkoittanut erittäin paljon kaikkea. Kaksi ja puoli vuotta elämyslomaa putkeen, jos asian rehellisesti tiivistää. Varsin erilaista elämää, kuin se, jota me itse lapsina vietimme.
Niinpä on aika palata perusasioihin ja oppia arvostamaan sitä mitä on ja sitä mitä saa. Kävimme pitkällä kävelyllä (saa nauraa, mutta lapsilta se oli hieno suoritus, sillä he inhoavat kävelyä. Mäkisessä maassa hissi vie aina ylös ja potkulaudalla tai suksilla pääsee alas… toki itsekin mieluummin pyöräilen kuin kävelen…) ja keskustelimme asiat läpi. Sovimme uudet säännöt ja aloitamme puhtaalta pöydältä. Henki oli perheen kesken hyvä ja lasten silmistä näki, että sanoma meni perille. Käytös muuttui välittömästi ja meillä oli mitä parhain metsäretki ja leikkipuistotuokio aurinkoisessa ilmassa. Siksi syy onneen #5 on rehellisyys. Omat tuntemukset tulee ilmaista rehellisesti myös perheen kesken. Se on ainoa keino purkaa turhat jännitteet. Ehkä ripaus avoimuuttakin tarvitaan. Ja joskus onni vaatii hieman kyyneleitä. Myös isältä.
Perjantaikokki
Tämän päivän muut syyt: jatkoin maantiepyöräkautta (vai aloitinko jo uuden?) +12 asteisessa aurinkoisessa kelissä. Kyllä muuten oli hienoa!
Alla kuva päivän metsäretkeltä. Ei ole lunta täällä 450 metrin korkeudessa, mutta onneksi vuorilla on. Huominen kuluu taas lumisissa maisemissa, kun lapsillakin on koulusta lomaa ja suuntaamme treenaamaan laskettelua lisää! Tosin vain jos se ensiksi asiallisella käytöksellä ansaitaan…
Varjot ovat pitkiä tammikuun auringossa
Tuuli juuri sopivasti siten, että lähirinteellä oli liitovarjoilijoita treenaamassa. Tuohon korkeuteen itsekin uskaltaisi! Pitäisiköhän ilmoittautua kurssille?
Hyvät lukijat ja ystävät. En tarjoile tällä kertaa teille reseptiä, sillä minulla on ollut muuta tekemistä tällä viikolla.
Meille syntyi nimittäin tiistaina poika!
Tulokas on perheemme viides jäsen. Nykymittapuun mukaan taidamme olla jo suurperhe – vaikka ei se kuusilapsisen perheen poikana siltä vielä vaikuta. Hassua, kun tuntuu siltä, että omasta lapsuudestakaan ei ole vielä hirveästi aikaa ja nyt titteli on itsellä ”suurperheen isä”.
Yksi lapsi tai monta lasta – sillä ei ole väliä. Jokainen lapsi on tärkeä ja rakas. Ja lapsen syntymä on elämän kohokohta – ainakin minulle. Kolmesti olen sen kokenut ja aina itkenyt onnesta. Saako tunnustaa olevansa onnellinen? Tunnen olevani etuoikeutettu, sillä kaikki meni hyvin ja äiti sekä pienokainen olivat kotona jo vuorokaudessa. Pikkuisella tulokkaalla on kaksi isompaa sisarusta. Terveitä, reippaita ja vekkuleita lapsia, jotka uudella isoveljen tai –siskon innolla haluavat auttaa ja huolehtia. Ja heidän äitinsä – no hänestä olette lukeneetkin. Toista ei sellaista naista löydy! Minä olen onnellinen ja aion pitää huolta siitä, että olotila jatkuu läpi elämän.
Synnytyssalissa oli jälleen kerran isällä pitkä odotus ja aikaa selailla isän infokansiota. Siellä oli pieni tarina nimeltään ”Mikä on poika?”. Tarina kuvasi niin hyvin tuoretta isoveljeä Oliveria, että nappasin siitä kuvan, jotta muistan sen myöhemminkin.
Mikä on poika?
Hän pitää jäätelöstä, veitsistä, sahoista, joulusta, sarjakuvalehdistä, naapurin 
pojasta, puunkappaleista, vedestä (sen luonnollisessa olotilassa), suurista eläimistä, isästä, junista, lauantai aamuista ja vetureista. Hän ei erityisemmin välitä pyhäkoulusta, vieraista, koulunkäynnistä, kuvattomista kirjoista, musiikkitunneista, solmioista, partureista, tytöistä, päällystakeista, aikaihmisistä ja nukkumaanmenosta.
Kukaan muu ei nouse aamulla yhtä aikaisin, eikä tule yhtä myöhään päivälliselle. Kukaan muu ei saa samanaikaisesti mahtumaan yhteen taskuun ruostunutta veistä, puoliksi syötyä omenaa, metrin verran lankaa, tyhjää pussia, kahta purukumia, kuutta kolikkoa, ritsaa, törkykasaa, jonka sisältö on tuntematon ja avainrengasta, johon kuuluu salalokero.
Sellainen on poika, sellainen meillä yksi jo on ja sellainen toinen meille muutti keskiviikkona. Pienen pieni nyytti, joka ei vielä tiedä muusta kuin nukkumisesta ja syömisestä. Ja kohta jo toimii hänkin isän apurina muovimoottorisahallaan klapitalkoissa tai puutarhakalusteiden kokoamisessa. Sellaisia ne pojat ovat.
Ensi viikolla saatte taas reseptinkin!
Terveisin,
onnellinen Perjantaikokki
Minun oli ihan pakko vielä vinkata teille videosta, joka saattaa kumota tuon tarinan kuvauksen pojasta ja siitä, että pojat eivät pitäisi musiikkitunneista.
Videolla tuore isoveli Oliver (kohta 3-v) tulkitsee Popedan klassikkoa ”Pitkä kuuma kesä”. Mikä into ja mikä päättäväisyys!
Perjantaikokin blogi 