Punajuuripaistos

Tämän perjantain resepti sopii mitä parhaimmin jouluun. Se on erittäin helppo valmistaa ja itse valmistelu on erittäin nopeasti muiden joulukiireiden lomassa suoritettu. Uunissa paistoksen täytyy olla määrästä riippuen 2 – 3 tuntia, joten se täytyy huomioida valmisteluajassa. Sopii loistavasti esim. kalan lisukkeeksi tai sellaisenaan kasvisruokana!

Ainekset
Tässä resepti on mitoitettu neljälle, mutta mikäli joulupöytään istuu useampi herkuttelija, niin kasvata määriä vastaavasti.

– tuoreita punajuuria n. 500 grammaa
– puolikas purjo tai tavallinen sipuli
– rakuunaa
– suolaa
– ruokakermaa

Valmistus
Leikkaa punajuuri mandoliinilla tai veitsellä ohuiksi suikaleiksi. Tee myös purjosta ohuita suikaleita. Sekoita suikaleet uunivuoassa, lisää joukkoon rakuunaa ja suolaa mausteeksi. Kaada päälle ruokakermaa siten, että suikaleet melkein peittyvät. Laita vuoka 150-asteiseen uuniin. Kypsennysaika riippuu tehtävästä määrästä, mutta ainakin kaksi tuntia siihen on syytä varata. Kun pinta on kauniin kellanruskea, peitä vuoka foliolla, ettei pinta pala.

Muista kokeilla punajuuren kypsyyttä, jotta se varmasti on valmista. Melkein voi sanoa, että mitä kauemmin jaksaa paistosta pitää uunissa, sitä parempaa siitä tulee!

Perjantaikokki

Juureshaude

Juureshaude on oiva lisuke sekä lihalle että kalalle. Ruoka on yksinkertaisen herkullinen ja valmistettavissa vuoden ympäri hyvin säilyvistä juureksista.

Juureshaude

AINEKSET
Tarvitset lanttua, porkkanaa ja sipulia ”krouveina” paloina – kutakin puolisen litraa. Lisäksi tarvitset vain vettä, hunajaa ja suolaa.

VALMISTUS
Laita juurekset ja sipuli kattilaan, lisää vettä kunnes ne peittyvät. Mausta hieman suolalla. Keitä kypsiksi ja lisää hunajaa maun mukaan. Juureshaudetta voi tehdä kerralla enemmän, sillä päivän – parin säilytys viileässä vain parantaa tämän lisukkeen makua.

Herkullisia kokkailuja!

Hirvipata ja juuresmuusi

Hirvipata ja juuresmuusi

Hirvipata neljälle

– 500 g hirven palapaistia
– 1 sipuli
– 2 porkkanaa
– pala lanttua
– vettä
– voita
– vehnäjauhoa suurusteeksi
– suolaa
– mustapippuria pari myllynkiertoa
– ruokakermaa

Ruskista lihapalat nopeasti paistinpannussa ja siirrä lihat pataan (mielellään vanha kunnon valurautainen, mutta modernikin käy). Lisää vettä pari desiä pannulle ja käytä pannu nopeasti liedellä. Kaada vesi pataan. Näin lihojen kaikki maku saadaan talteen. Kuullota pilkotut juurekset nopeasti voissa ja lisää pataan. Suurusta parilla lusikallisella vehnäjauhoa. Lisää mustapippuria ja suolaa. Hauduta 150 asteisessa uunissa ainakin 3 tuntia. Lopussa voit lisätä kermaa makusi mukaan.

Juuresmuusi

– perunoita määrä, jonka katsot vieraidesi syövän
– pari porkkanaa
– pala lanttua

Keitä tarvitsemasi määrä perunoita sekä pari porkkanaa ja vähän lanttua kypsiksi. Ota keitinvesi talteen ja soseuta juurekset kattilassa. Lisää tarvittaessa keitinvettä ja kermaa, jotta muusi on sopivan paksuista. Mausta suolalla ja vatkaa voimakkaasti kuohkeaksi.

Hyvää ruokahalua!

Perjantaikokki