Mitä 90-vuotias opetti minulle myynnistä ja johtamisesta?

Keskiviikkona oli pitkä päivä. Lähdin Turusta aamulla­ 6.45­­ ja istuin päivän Helsingissä Trainer’s Housen koulutuksessa. Jälleen kerran totesin, kuinka hyödyllistä perusasioiden kertaaminen on. Se on suorastaan välttämätöntä.

Koulutuksen jälkeen odottelin iltaa ja Pekka Hyysalon New Run-dokumentin ensi-iltaa. Kotiin Kaarinaan ehtisin joskus kymmenen maissa, laskeskelin.

Olin luvannut ottaa matkaan mukaan myyntijohtajamme Antti Heikkilän Tapiolasta, jossa hän asuu pappansa “kämppiksenä” oman remonttinsa ajan. Saimme Ramin kanssa viestin, että pappa kutsuu meidät iltateelle.

Ajelimme leffan jälkeen kohti Tapiolaa ja totesimme kellon olevan jo 21.30. Ehkä emme jäisi iltateelle vanhusta häiritsemään.

Oven avasi reipas papparainen, joka tokaisi:

“Meillä ei osteta mitään!”

“Hyvä, sillä me emme myy mitään.” –vastasimme ja saimme kutsun peremmälle kera hymyn.

Emme tohtineet enää kieltäytyä teekutsusta, kun näimme miten pöytä oli kauniisti meitä varten katettu.

Istuimme ja joimme teetä ja sitten pappa avasi sanallisen arkkunsa. Kävi ilmi, että olemme kohtalotovereita: molemmat “ATK-alan yrityksen toimitusjohtajia.” Pappa, Kalle, oli tosin aloittanut toimitusjohtajauransa ATK-yrityksessä neljä vuotta ennen syntymääni, vuonna 1975. Istuin siis todellisen pioneerin seurassa. Hän kertoi mielenkiintoisia tarinoita menneestä ja totesin, että samat lainalaisuudet pätevät edelleen ja kirjaimellisesti. Poimin itselleni muistiin seuraavanlaisen listan 90-vuotiaan edelläkävijän opeista:

  • Omaleimainen ja ylivoimainen
  • Jokainen on yksilö
  • Päätä, kenelle myyt
  • Älä rönsyile

Omaleimainen ja ylivoimainen

Kallen mukaan yrityksen tulee olla omalaatuinen ja ylivoimainen. Muuten siellä ei kannata olla töissä. Tavallinen ja alakynnessä oleva yritys ei pidemmän päälle ole kauhean kiva paikka olla. Ja sen omaleimaisuuden tulee muuten näkyä!

Jokainen on yksilö

Varsinkin tämä aihe on minulle ajankohtainen. Jokainen meistä on yksilö ja siten jokaista tulee johtaa yksilölle sopivalla tavalla. Liian usein itse sorrun ajattelemaan, että se mikä toimii yhdelle, toimii kaikille. Motivaattorimme, haaveemme ja unelmamme ovat aina yksilöllisiä ja johtajan tärkein tehtävä on tunnistaa ne ja kohdata ihmiset yksilöinä.

Päätä kenelle myyt

Kalle kertoi tarinan, jossa he olivat jäämässä “ison ostajan loukkuun”. Siis iso yritys alkoi sanella pienelle toimittajalle ehdot yhteistoiminnalle. Tämä on hyvin iso riski kenelle tahansa, sillä pieni määrä suuria asiakkaita johtaa siihen, että neuvotteluvalta siirretään omalta puolelta vahvalle ostajalle. Kallen firma oli tässä tilanteessa.

Eräässä neuvottelussa hän oli sitten todennut näin:

“Asiahan on siten, että te päätätte, keneltä te ostatte. Ja me päätämme, kenelle me myymme.”

Näin valtatasapaino palautettiin

Kun tuotteesi on omaleimainen ja ylivertainen, ei pienestä koosta ole haittaa. Valitset vain, kenelle haluat myydä.

Älä rönsyile

Tiedä, missä olet hyvä ja keskity siihen. Kallen sanoin tämä on tärkeää varsinkin tuotteessa. Mitä useampi versio sinulla on tehtynä eri asiakkaille, sitä syvemmällä suossa olet. Eri versioiden hallinta on kallista ja hankalaa. Siis keep it simple!

Sama sääntö pätee myös omaan toimintaasi. Älä yritä osata kaikkea, vaan kehity huipuksi yhdessä, sinulle tärkeässä asiassa.

Sain Kallelta siis kasan todella hyviä vinkkejä. Vaikka päivän valmennus Trainer’s Housellakin oli ollut erittäin hyvä, oli vaikuttavaa kuulla ohjeita modernilta ysikymppiseltä. Kalle oli muuten sitä mieltä, että digitalisaatio on loistava juttu. Hän hehkutti, kuinka oli uusinut passinsa netissä käymättä lainkaan asemalla. Ainoa asia, mikä vielä puuttuu, on tulostin, joka tulostaa ajatuksen voimalla. Hänellä kun kuulemma on parikin kirjaa päässään valmiina, muttei heikon näkönsä vuoksi saa niitä naputeltua näppäimistön ja ruudun avulla valmiiksi.

Lähdimme kohti Turku lähempänä yhtätoista illalla, mutta iltateelle jääminen oli ollut oikea päätös. Kalle jäi surfailemaan nettiin. Hän etsii hyvää 3D-tulostinta.

Ottakaahan opiksi ja malliksi.

Petri

Ps. onnea Kallelle, joka viettää tänään 90-vuotisjuhliaan!

Haute Route Alpit 2016 – päivä 7.  Megeve – Geneve

Day7

Viimein aamu koitti vihdoin. Jalat tuntuivat ihmeen hyviltä. Ajattelin silti ajaa ihan rauhassa ja maisemista nauttien. Aamiaisella Johan nosti kilpailuhenkeä, sillä hän oli minua kokonaistuloksessa vain seitsemän sekuntia perässä. Ajatteli kuulemma voittaa minut.

Päivä oli Haute Route-mitta-asteikolla ”helppo”, sillä nousua ei olisi edes kolmea tonnia, vaikka matkaa olisi yhteensä 140 kilometriä. Yksi kunnon nousu, noin 700 metrin korkeuserolla ja muut mäet olisivat pieniä ”hidastustöyssyjä”.

Ensimmäiseen mäkeen kun pääsimme, oli strategiani muuttunut: päätin repiä kahdessa ensimmäisessä nousussa niin ison eron Johaniin, että voisin loppupäivän rullailla rauhassa. Jalat tuntuivat vahvoilta ja hyviltä. Annoin mennä! Poljin kaksi nousua todella vahvasti ja toisen nousun päällä ajanotto loppui hetkeksi. Totesin siellä olevani Johania jo useamman minuutin edellä. Homma oli siis selvä.

Vauhtia hidasti tällä kertaa laskut, sillä ensimmäisessä laskussa oli etujarruni todella tunnoton ja alkoi vinkua, kun vähänkään sillä kovempaa jarrutin. Ja vinkuna muuttui oudoksi pärinäksi samalla kun jarruteho katosi kokonaan. Ei ole todellakaan mikään kiva tunne yrittää laskea vain takajarrullisella pyörällä. Otin siis vauhtia reilusti pois ja laahasin etujarrua myös suorilla pitääkseni vauhdin aisoissa.

Toisen mäen päällä Mavicin mekaanikko tsekkasi jarrua kaksi sekuntia ja sanoi, että kunnossa se on. Otin paperia ja pesin vanteen vedellä. Ja näinhän se alkoi toimia! Ilmeisesti vanteelle oli mennyt urheilujuomaa tai vastaavaa, joka aiheutti ulinan ja pidonmenetyksen.

Loppupäivän ajoimme SKB:n porukassa, kauniissa auringonpaisteessa. Maali oli Yvoiressa, Genevejärven rannalla. Tunne sinne saapuessa oli mahtava! En olisi ensimmäisen päivän jälkeen uskonut näinkin vahvavointisena viikkoa lopettavani. Yvoiressa söimme, joimme muutamat Post Ride oluet ja jatkoimme Geneveen 400-päisenä pyöräilysaattueena.

hauteroute_maali.jpg

Tähän hetkeen, näihin ilmeisiin, tähän porukkaan ja kuvan fiilikseen tiivistyy koko viikko.

Koko viikko oli todella upea kokemus jälleen kerran. Parempia säitä ei olisi voinut toivoa ja FoxCompin Samun juuri ennen lähtöä huoltama pyörä toimi täysin moitteetta, viimeisen päivän jarruepisodia lukuun ottamatta. Ja siitäkin selvisi vanteen pyyhkäisyllä.

En sano, ettenkö enää koskaan menisi Haute Routelle, mutta toistaiseksi osaltani nämä karkelot on nähty. Olen polkenut sarjan kaikki episodit: Dolomiitit, Pyreneet ja nyt viimeisenä Alpit. On mahtavaa saada keskittyä vain polkemiseen (ja syömiseen sekä nukkumiseen) viikon ajan, nauttia maisemista ja uskomattoman hyvin toimivasta järjestelyistä. Väitän myös, että tämä on turvallisin tapa polkea vuoristossa. Jokainen vaarallinen mutka on merkattu, jokaisessa risteyksessä on ”sheriffi” pysäyttämässä liikennettä sinulle, kanssasi ajaa safety-moottoripyöriä ja käytössäsi on tarvittaessa huoltoauto sekä lääkintähenkilöstö. Jos siis haluaa itselleen todellisen haasteen, mutta turvallisissa puitteissa, niin suosittelen Haute Routea. Ensi vuodeksi on silti keksittävä uudet haasteet.

Iso kiitos viikon onnistumisesta menee jälleen porukallemme: Maija, Sauli, Olli, Bänä, Johan, Sebastian, Henri, Karvinen, Christer, Dani, Toni, Jamie ja monet muut matkan varrella tavatut ihmiset tekivät viikosta myös hauskan. Aamuisin oli vatsalihakset kipeät illan nauruista.

Tämä blogi tuli kirjoitettua vasta kotona Kaarinassa. Pakko myöntää, että mikään ei kuitenkaan voita kotiinpaluuta ja perheen näkemistä. Pitää käydä aina vähän kauempana, että osaa arvostaa sitä, mikä on lähellä.

Pete

 

 

 

 

Puhetaitoa oppimassa ja omaa visiota vahvistamassa

Olen pohtinut usein viime aikoina työni merkitystä. Mikä on siis tärkein syy, että Lyyti on olemassa? Olen alkanut ymmärtää, että se on kohtaamisten mahdollistaminen. Ihmiset kokoontuvat yhteen muuttuakseen tai saadakseen aikaiseksi muutosta – siis muuttaakseen maailmaa. Meidän tehtävämme on Lyytissä mahdollistaa tämä. Tehdä maailman muuttaminen tapahtumilla mahdollisimman mukavaksi, helpoksi, tuottavaksi ja tehokkaaksi.

Mitä enemmän käyn asiakkaidemme tapahtumissa, sitä paremmin ymmärrän työmme merkityksen. Tapahtuman tekijän tulee saada keskittyä muutoksen tekemiseen, siis sisältöön, ja kaikki muu tulisi hoitua ilman liiallista vaivaa.

Retoriikan kesäkoulun oppilaana

Osallistuin retoriikan kesäkouluun (www.retoriikankesakoulu.fi) Hämeenlinnan Verkatehtaalla perjantaina 10.6.2016. Kyseessä on jo viidettä vuotta järjestettävä puhetaidon ja viestinnän erikoistapahtuma, retoriikan päivän mittainen tehosetti. Itse olin osallistujana ensimmäistä kertaa ja odotin innolla päivän antia.

Tapahtumana Retoriikan kesäkoulu ei pröystäile tekniikalla, himmeleillä tai pyrotekniikalla. Eikä ole tarvekaan. Sisältö on retoriikassakin pääroolissa, joten tapahtuma noudattakoon samaa linjaa.

Sisältökattaus on monipuolinen läpileikkaus retoriikan eri osa-alueisiin. Päivän aloitti mainio ja monessa liemessä keitetty näyttelijä Armi Toivanen. Toivanen laittoi itsensä täysillä likoon opettaessaan kuulijoille keinoja kääntää esiintymisjännitys voimavaraksi. Itse poimin omaan työkalupakkiini vinkit hengityksen merkityksestä sekä siitä, että kehon avulla voi vaikuttaa omaan mieleensä ja siten jännitykseen todella paljon.

Vaikuttava esitys oli myös Hans Kristian Amundsenin ”behind the scenes” –kertomus Norjan ja Utöyan terrori-iskujen jälkeisestä muutamasta päivästä, jolloin puheenkirjoittajan taidot kansakunnan johtamisessa todellakin punnittiin. Opin, että missä tahansa kriisiviestintätilanteessa tulee ensinnäkin kaikki viestit pohjautua yhteisiin arvoihin ja viestintätiimistä vähintään yksi tulee ”eristää” kaaoksesta, jotta hänellä on aikaa miettiä ja kirjoittaa. Hans Kristian toimi tuolloin Norjan pääministerin (ainoana) puheenkirjoittajana, joten hän todellakin tiesi, mistä puhui.

 

UK Body Talk-yrityksen perustaja ja palkittu puheenkirjoittaja Richard Newman puolestaan sai suomalaisetkin elehtimään ja kokeilemaan eri kehonkielen vaikutuksia sanomansa perillemenoon. Mikäli sanallinen viestisi on ristiriidassa kehosi kanssa, teet vääränlaisen vaikutuksen. Loistavana yhtenä käytännönkikkana poimin Richardin vinkin luontaisen puheasennon löytämiseksi: hyppää ilmaan ja laskeudu niin luontaiseen asentoon kuin pystyt. Näin kehosi on luonnostaan oikeassa asennossa rentoon ja aitoon puheviestintään.

Rhetoric Society of Europe –yhdistyksen johtajana toimiva Jens E. Kjeldsen puolestaan loi kuulijoidensa mieliin vahvoja kuvia. Niin vahvoja, että muistamme ne vuosien päästä ja sitä myötä hänen puheensa tärkeimmän sanoman: maalaa kuulijasi sielun silmien eteen kuvia, niin sanomasi muistetaan. Päivän päätti paneeli maahanmuuttoon liittyvästä retoriikasta sekä Olli-Pekka Vainion mainio esitys siitä, miten mediassa tarkoituksella luodaan ristiriitaista viestiä esim. yhdistämällä otsikko ja tilanteesta otettu, mutta täysin ristiriidassa viestin kanssa oleva, kuva. Tehokeinoja ja vaikuttamista, joka vähemmän valistuneelta lukijalta menee täysin ohi.

 

Retoriikan kesäkoulu toimi juuri siksi, että retoriikka tapahtumassa toimi. Koulun rehtori Antti Mustakallio ja varareksi Katleena Kortesuo ottivat vieraansa vastaan jo ulko-ovella, kuten kunnon tapahtumaan kuuluukin ja kuljettivat sujuvilla välijuonnoillaan ohjelmaa tismalleen aikataulussa eteenpäin. Rento, mutta ammattimainen ote oikeuttaa tämänkin tapahtuman paikan Suomen tapahtumakentässä tulevaisuudessakin. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään jälleen Hämeenlinnan Verkatehtaalla 9.6.2017 ja suosittelen varaamaan päivän kalenteriin jo nyt! Jaamme osaltamme infoa, kun ilmoittautuminen ensi vuoteen aukeaa.

Suosittelen!

Petri Hollmén