Viikolla kaksi kokoomuslaista kansanedustajaa julkaisi listan, joka sisälsi 46 turhaa säännöstä. Näistä yllättävän moni käsitteli ruokaa tai juomaa. Et esimerkiksi saa myydä itseleivottuja pullia myydä kaupan sisäpuolella ja ravintolapäivänä et saa tarjoilla viiniä asiakkaille. Listaa voisi jatkaa ehkä loputtomiin, kun vähän penkoisi säädöskokoelmia.

Tänään bongasin Facebookista Cebicin keittiötä pitävän Hanna Suhosen jakamana artikkelin, jossa kerrotaan kuinka suomalaista riistaa ei voi myydä luomuna, koska sen ruokailua ei voida valvoa. Jep jep.

Suomi on täynnä aivan turhia sääntöjä, joita ei voida edes valvoa. Ja koko ajan säädetään rajoituksia vain lisää. Kuvitellaanko, että kieltämällä jotain saadaan parempi maa aikaiseksi? Ei muuten saada. Onhan olemassa kielto ajaa suojatiellä kävelevän lapsen yli, mutta silti näitä tapauksia on uutisissa viikottain.

Lisäkiellot ja säännöt eivät auta, ainoastaan asenteen muutos. Otetaan vastuu omista tekemisistä ja vaikutuksista.

Pahinta mitä järjetön määrä säädöksiä aiheuttaa, on maalaisjärjen katoaminen. Tästä todisteena on Joensuulaispäiväkodin (kiitos taas vinkistä Hanna!) päätös olla vastaanottamatta lahjaomenoita, koska niissähän voi olla vaikka myyräkuume. ”Emme voi tietää, onko omenat poimittu maasta vai puusta. Emme voi ottaa vastuuta esimerkiksi myyräkuumeesta.” toteaa päiväkodin johtaja. Niin, eihän sitä tiedä, jos vaikka tähänkin löytyy säädös, jota mahdollisesti rikkoisi. Siksi on parempi olla tekemättä mitään, ettei vaan tee virhettä.

Mutta onneksi kaupan omenoista taas tasan tarkkaan tietää, että ne on kaikki poimittu puusta. Chilessä ja Espanjassa. Vai onko?

Perjantaikokki

Ps. Sveitsissä on varmaan vielä enemmän säädöksiä kuin Suomessa, mutta silti tuntuu, että täällä maalaisjärki vielä pelaa. Ainakin ruoka- ja juoma-asioissa.

Kisa on nyt kisattu ja jo voi hieman analysoida suoritusta ja asettaa uusia tavoitteita. Päällimmäisin fiilis on, että voitin itseni! Olin kerrankin järkevä, enkä lähtenyt rynnimään. Harvinaista minulta.

Uinti

(klikkaamalla otsikkoa (esim. ”uinti”), saat auki suorituksen tarkemmin)

Uintireitti lähti Strandbad Mythenquain hiekkarannalta yhteislähtönä. EM-mitaleista kisaavat prot eturivissä ja me sunnuntaitriathlonistit heidän jälkeen. Omassa lähdössäni uimareita oli ehkä kolmisen sataa. 50 metriä uitiin ulos rannasta ensimmäiselle poijulle, josta käännyttiin rannan suuntaisesti kohti keskustaa. Pian kurvattiin taas oikealle ja oikealle, kohti vastakkaista suuntaa, eli kohti Landiwiesen rantaa. Piiiitkän suoran jälkeen tiukka oikea kohti Saffan pientä saarta. Siitä sillan ali maaliintulopoukamaan ja lopulta liuskalle, jossa avustajat kiskoivat uimareita vedestä sitä mukaa kun meitä siihen saapui.

Uintiosuus oli jopa nautinnollinen. Pahimmillaan olen yhteislähdössä kokenut hukkumisenpelkoa. Nyt vain keskityin uimaan. En ensinnäkään halunnut rynnätä veteen ”sisäkurvin” puolelta (siis siltä rannan laidalta, josta on lyhin matka ensimmäiselle kääntöpoijulle), koska ryysis on silloin taattu. Ja ryysis vedessä tarkoittaa käsiä ja jalkoja joka puolella. Osumia satelee.

Sen sijaan lähdin aivan oikeasta laidasta, uimaan vapaata vettä. Sain rytmin kohdilleen heti ja annoin vain mennä.

Toiseksi, vesi oli kirkasta. Pohja näkyi suuren osan matkasta. Se helpotti näkemään uimarit ympärillä ja suunnistamaan. Olin lisäksi katsonut hieman vinkkejä avovesiuintiin youtubesta ja harjoitellut tähystysuintia myös altaassa ja järvessä. Tähystäminen uidessa on tärkeää, sillä jos luikertelee kuin käärme, ui monta turhaa ylimääräistä metriä.

Kolmanneksi: olin treenannut ja tiesin, millä nopeudella voin 1,5 kilometriä uida. Tulin uintiosuuden maaliin ajalla 28:37 ja olin 706 mieskilpailijan joukossa tällä osuudella 154:ksi nopein. Suhteellisesti uinti oli siis ehdottomasti vahvin osuuteni ja olen siihen hyvin tyytyväinen. 50 metrin altaassa 1,5 km menee minulla n. 27 minuuttiin. Nyt siis uin avovedessä (ilman märkäpukua, joka kelluttaa ja tekee sinusta nopeamman) saman matkan vain 1,5 minuuttia hitaammin.

Pyöräily

Pyöräilyosuus oli 40 kilometriä ja reitti oli varsin helppo. Suurin osa siitä meni järven tasolla ja oli siis käytännössä aivan tasaista. Ilma oli tyyni, joten tasaisilla osuuksilla keskinopeuteni oli noin 37 km/h. Aika hyvin tavalliselle maantiepyörälle. Uskottelin itselleni, että kovempaa mentiin vain kalliimmilla fillareilla… Ja itseasiassa niitä kymppitonnin aika-ajofillareitakin tuli useampi selkä edellä vastaan.

Lenkki kierrettiin kolmesti. Sen tiukin osuus oli Zürichin Ironmanistakin kuuluisaksi tullut ”Heartbreak Hill”, jonka varrelle kokoontuu aina paljon kannustajia. Tällä kertaa kannustusta oli varsin vähän, olihan pääkisa vasta seuraavana päivänä. Lämpöäkin oli varjossa 32 astetta, joten ymmärrettävästi suurin osa yleisöstä oli järven rannalla, jossa pääsi halutessa uimaan vilvoittavaan veteen. Paras kannustaja oli väsännyt nousun varteen nurmikonkastelijasta suihkun, jonka ali ajamalla sai erittäin kaivattua viilennystä. Kiitos hänelle!

Heartbreak hill on suomalaisittain varsin kova nousu. Se nousee n. 90 metriä vajaan kilometrin matkalla, eli on 10% nousua. Sai siinä polkea ihan tosissaan, jotta vauhti pysyisi yllä, mutta onneksi se on matkana varsin lyhyt. Ja nousun päällä oli juomapiste, josta napsin aina uuden pullon urheilujuomaa ja banaania energiaksi. Sitten mentiinkin pari kilometriä alamäkeen ja kovaa. Järjestäjät sanovat, että ”Drive only as fast as your guardian angels can fly” ja koitin pitää säännön mielessäni vauhdista nauttiessani. Minun suojelusenkelini lensivät reilua kuuttakymppiä ja pysyin ehjänä.

40 kilometrin matka taittui pyörällä aikaan 1:09:38 ja olin aikaan enemmän kuin tyytyväinen. Kaikista miehistä olin osuudella sijalla 309. Jalat tuntuivat erinomaisilta eikä kramppeja kuulunut. Kovempaakin olisi ehkä voinut mennä, mutta olin päättänyt olla pilaamatta juoksua liialla intoilulla uinnissa tai pyöräilyssä. Juoksu kun on heikoin lenkkini.

Juoksu

Kympin lenkille lähdin hyvissä voimissa ja innostuinkin juoksemaan toisen kilometrini neljään ja puoleen minuuttiin. Lämpö teki kuitenkin tehtävänsä ja järki sanoi, että ”hitaammin, hitaammin”. Tottelin ja kilometrivauhti hidastui myös, koska vesipisteillä piti oikeasti pysähtyä, poimia viilentäviä pesusieniä lippiksen alle, kaataa mukeittain vettä niskaan ja juoda urheilujuomaa. Sen verran kuuma oli! Hyvin olivat kyllä järjestäjät huollon hoitaneet ja onneksi reitissä oli myös varjoisia osuuksia.

Lähtiessäni toiselle kierrokselle, alkoi jo hymyilyttää. Kramppeja ei tullut ja olo oli hyvä. Tähän olisi hyvä päättää kevään treenikausi ja lähteä kesälomalle!

Vaikka kyseessä olikin oma harrastesuoritus, enkä kisannut ketään vastaan, oli silti loppusuoralla rutistettava jaloista viimeiset mehut. Ja tuntuihan se hyvältä ylittää maaliviiva, kun juontaja huutaa: ”Aaaaand let’s congratulate Peeeetri Hoooolmeeen frooom Fiiiinlaaand!!”

Loppufiilis

Kokonaisaikani oli 2:35:31 (kaikki tulokset täällä) ja olin ikäryhmässäni (miehet 30-34 v) sijalla 54 – ja muuten: ehdottomasti paras suomalainen! Myöskin ainoa sellainen… Osallistujia omassa ryhmässäni oli 137, joten paremmalla puoliskolla oltiin ja olen aikaani erittäin tyytyväinen. Varsinkin uintiin ja pyöräilyyn. Maalissa oli olo, että vielä olisi voinut rutistaa irti lisää ja varsinkin vaihdoista saa helposti kolme minuuttia pois. Siispä ensi vuoden tavoiteaika on nyt naulattu: alle 2h 25min… 🙂

Tästä on hyvä suunnata Suomeen ja kesälomalle! Seuraavat uinnit ja juoksut jossain Turun saaristossa. Fillarit saavat viettää kesälomaa Sveitsissä.

Perjantaikokki