Viikolla kaksi kokoomuslaista kansanedustajaa julkaisi listan, joka sisälsi 46 turhaa säännöstä. Näistä yllättävän moni käsitteli ruokaa tai juomaa. Et esimerkiksi saa myydä itseleivottuja pullia myydä kaupan sisäpuolella ja ravintolapäivänä et saa tarjoilla viiniä asiakkaille. Listaa voisi jatkaa ehkä loputtomiin, kun vähän penkoisi säädöskokoelmia.
Tänään bongasin Facebookista Cebicin keittiötä pitävän Hanna Suhosen jakamana artikkelin, jossa kerrotaan kuinka suomalaista riistaa ei voi myydä luomuna, koska sen ruokailua ei voida valvoa. Jep jep.
Suomi on täynnä aivan turhia sääntöjä, joita ei voida edes valvoa. Ja koko ajan säädetään rajoituksia vain lisää. Kuvitellaanko, että kieltämällä jotain saadaan parempi maa aikaiseksi? Ei muuten saada. Onhan olemassa kielto ajaa suojatiellä kävelevän lapsen yli, mutta silti näitä tapauksia on uutisissa viikottain.
Lisäkiellot ja säännöt eivät auta, ainoastaan asenteen muutos. Otetaan vastuu omista tekemisistä ja vaikutuksista.
Pahinta mitä järjetön määrä säädöksiä aiheuttaa, on maalaisjärjen katoaminen. Tästä todisteena on Joensuulaispäiväkodin (kiitos taas vinkistä Hanna!) päätös olla vastaanottamatta lahjaomenoita, koska niissähän voi olla vaikka myyräkuume. ”Emme voi tietää, onko omenat poimittu maasta vai puusta. Emme voi ottaa vastuuta esimerkiksi myyräkuumeesta.” toteaa päiväkodin johtaja. Niin, eihän sitä tiedä, jos vaikka tähänkin löytyy säädös, jota mahdollisesti rikkoisi. Siksi on parempi olla tekemättä mitään, ettei vaan tee virhettä.
Mutta onneksi kaupan omenoista taas tasan tarkkaan tietää, että ne on kaikki poimittu puusta. Chilessä ja Espanjassa. Vai onko?
Perjantaikokki
Ps. Sveitsissä on varmaan vielä enemmän säädöksiä kuin Suomessa, mutta silti tuntuu, että täällä maalaisjärki vielä pelaa. Ainakin ruoka- ja juoma-asioissa.
Just näin ja samaa mieltä, mutta luomuriistan osalta sellainen kommentti että luomuhan on keinotekoinen standardointimenetelmä, joten totta kai sitä täytyy silloin kyetä valvomaan.
Tarvitseeko riistasta erikseen mainita että se on luonnonmukaisesti kasvanutta? Jos tilaan ravintolassa vaikkapa kotimaista sorsaa niin kyllä mä nyt hitto vieköön oletan ettei se ole missään sorsalassa kasvatettua!
Ei ole merkitystä poimitaanko omenat puusta vai maasta. Katsos metsämyyrä osaa kiivetä puuhun.
No sekin vielä 🙂