Arvotaan viralliset koronaluvut

Arvon kansalaiset, tervetuloa jokaviikkoiseen koronalukujen arvontaan. Arvonnan suorittaa tälläkin viikolla THL ja virallisina valvojina toimivat Aulis Gerlander sekä Risto Möttönen.

Valvojat mumisevat ”iltaa…”

No niin, olemme siis hallituksena tällä viikolla arpomassa kuntavaalien kohtaloa. Soittelimme eilen THL:lle ja sieltä luvattiin tälle päivälle lukuja. Koska kävikin niin, että viralliset mallintajat ovat talvilomilla ja päätämme vain demokratian kulmakivestä, eli vapaista ja rehellisistä vaaleista, niin voimme yhtä hyvin käyttää toista metodiamme, eli Veikkaukselta lainaan saatua lottokonetta.

Pyöräytäpäs Kiuru siitä kammesta, niin saadaan arvonta käyntiin.

Kone pyörii, hallituksessa on kihelmöivän jännittynyt tunnelma. THL:n Salminenkin on suorastaan innoissaan. Mitä sieltä mahtaa tulla! Henrikson kannustaa huutamalla heja heja koronabollarnaa, minkä suomenruotsalaiselta hillityltä olemukseltaan vain kehtaa.

Lukuja alkaa tippua.

1

3

2

0

0

6

1

0

…ja näin on arvottu viralliset koronanumerot, toteaa asialliseen ja vakuuttavaan sävyynsä Sanna Marin. Kansa hyrisee luottamuksesta.

Seuraavaksi arvotaan vielä lisänumerot. Voisitko Kiuru taas pyöräyttää koneen käyntiin?

Ja Kristahan pyöräyttää, tuima ja päättäväinen ilme kasvoillaan näyttäen lähes siltä, että tietäisi, mitä on tekemässä.

Aulis Gerlander luettelee numerot perinteisellä kurkkuäänellään pallojen kolistessa kansalliseen päätöksentekoputkeen.

0 ja 8.

Kiitos, kiittää pääministeri. Eli viralliset luvut ovat 1,3,2,0,0,6,1,0 ja lisänumerot 0 ja 8. Virallinen arvonta on päättynyt.

Aulis Gerlander ja Risto Möttönen vahvistavat arvonnan tapahtuneen perustuslain mukaisesti hyvässä parlamentaarisessa hengessä ja poistuvat lämpiöön palkkioksi saamansa Juhla Mokka -paketit hikisissä sormissaan. ””Jännittävä tilanne aina tämä arvonta”, tokaisee kokenut Gerlander nuoremmalle kolleegalleen. Möttönen komppaa. ”Mitä mahtaa numeroille nyt tapahtua?” Kysäisee ensimmäistä arvontaansa valvonut Möttönen. ”Ei noilla yleensä tässä vaiheessa ole vielä hajuakaan, mutta kyllä niistä aina jotain on saatu aikaiseksi. Älä sinä poika siitä huolehdi. Meidän tehtävä on vain katsoa sitä pyörivää konetta, toivottaa hyvät illat ja olla murehtimatta muuta. Eiköhän mennä kaffelle!”

Arvontahuoneessa hallitus ja THL pähkii lukuja. ”Missä teidän mallintajat siis ovat?” kysäisee pääministeri.

”Talvilomilla. Eihän me arvattu, että jollain näillä hoodeilla pitäisi päättää kuntavaaleista. Ja Henriksonkin soitti vasta perjantaina, joten nyt mennään tällä, mitä on.” Toteaa Salminen.

”No kuka nämä luvut nyt sitten tulkitsee?” kysyy Marin.

”Mulla on idea”, huudahtaa topakasti ministeri Kiuru.

”Nå men!” innostuu Henriksson. ”Kerro, kun mun pitäis tänään tosiaan linjandeerata toi vaali-saken.”

”Se on sellainen kahvikuppimetodi!” jatkaa innosta pinkeä Kiuru.

”Kahvikuppimetodi?” hämmästelee Marin.

”Niin. Siis se on sellainen, että kun mun mies tekee mulle joka aamu tai ainakin joka toinen aamu tai melkein joka viikko ja viikko se on ensikin viikko ja silloinkin aion pysyä tässä kannassani joka mulla on tai ei ole ja mahtoiko se olla itseasiassa kaputsiino vai latte mutta vaahtoa siinä on niin sen vaahdon perusteella tai se tumma kuvio siinä miksi Gerlander sai muuten Juhla Mokkaa eikö kansalle kelpaa enää perussumppi niin sen vaahdon perusteella siis voi päätellä ja kerran mä näin mun paahtoleivässä jeesuksen tai sukset jomman kumman. Että käviskö toi metodi?”

”Ainakin minun korviin tämä oli vähän sekava…” toteaa Marin.

”Mulle tää aukes! Innostui Salminen teehooällästä. ”On tää ainakin parempi, mitä mulla on tarjota tähän lauantaiarvontaan.”

”No jos nyt kuitenkin kuultais se THL:n malli?” kommentoi Marin muutama huoliryppy nenänpielessään. ”Tavallaan se kuuluu kuitenkin teidän työnkuvaan, eikö?”

”Kuuluu kuuluu, paitsi jos ollaan lomalla.” piikittää selvästi loukatun oloinen Salminen pääministeriä.

”No, mikä se teidän malli olisi ollut?” kyselee Marin.

”Kuten tiedämme, on sekä pandemia, mutta myös virkamiesten lomakausi. Ja se aiheuttaa meille nyt kahdensuuntaista painetta tähän päätöksentekoon. Mutta sitten eilen illalla mulla välähti! Otin meidän respan Mirjan tänne mukaan, koska hänelle tuli just 40 vuotta täyteen meidän organisaatiossa ja pakko sanoa, että näin eristysaikana toi hänen duuni vastaanottovirkailijana on ollut tosi epämotivoiva. Niinpä me THL:n vuosipäiväkomiteassa kekkastiin, että Mirja vois innostua, jos se pääsis edes kerran elämässään mallintelemaan juttuja. Siks se nyt venaa tuolla lämpiössä.”

”Vai Mirja respasta. Ei toikaan huono oo…” pohtii Marin. ”Mutta kyllä mulle jotenki toi Kiurun malli resonoi paremmin. Kaffe on nääs tosi tärkee juttu tälle kansalle. Eli mennään Kristan mallilla. Laitahan Krista sumppi tulille!”

Krista etsii nyssäkästään Valion Play-kaakaojuoman, kaataa sen mukiin ja tuijottaa maitosuklaan väristä, huoneenlämpöistä lientä tiukasti.

”Eihän tuo ole kaputsiinoa tai mitään muutakaan mokkaa?” ihmettelee teehooällän Salminen.

”Höh. Minä mistään kahvista puhunut!” Tiuskaisee Kiuru ja alkaa tulkita lukuja.

”Mä näen täällä 2600 11000 -lukusarjan! Ihan selkeesti paistaa tuosta vasemmasta laidasta noi just tossa järjestyksessä! Laita Salminen ne Exceliin!”

”Loistavaa!” kirkaisee Marin. ”Mutta mitä muille luvuille kävi? Ainakin kolmonen ja kasi jäi yli.”

”Mä tulkitsen sen niin, että tämä oli kolmostason varoitus veitsenterän ihan reunalla sinnittelystä ja kasi liittyy varmasti luotettavuuslukuun tähän mallinnukseen liittyen.” miettii Salminen ääneen.

”Millä asteikolla toi luotettavuus mitataan?” kysyy vastuulliseen päätöksentekoon mieltynyt Sanna.

”Voisko se nyt tässä tapauksessa olla sit esimerkiksi skaalalla vitosesta ysiin?” pohtii mallintajien loma-anomukset hyväksynyt Salminen?

”Låter bra!” hihkaisee Henriksson. ”Vaali-saken päätös on nyt minulle kirkas kuin akvavit elokuisena rapujuhlailtana Vaasan saaristossa! Siirtoon menee! Niin jättekamalat luvut tuli, että olen itsekin melkein paniikissa. Ei ole aikaa odottaa, vaan perumispäätös tulee tehdä viivyttelemättä, siis inte nu, men nu, kuten snapsilaulun sanat menevät!”

”Asia on nääs pihvi” toteaa tiiminsä dynaamiseen työmalliin tykästynyt Marin. ”Ilmoitan lehdistölle, että tiedotustilaisuus pidetään viivyttelemättä. Inte nu, men nu!” päättää Marin kokouksen kansainvälisessä hengessä.

Suora lähetys päättyy lottotytön tulevaisuusanalyysiin.

”Kiitos taas Suomen kansa, kun jännititte kanssamme siellä vastaanottimienne ääressä. Arvonta on nyt suoritettu ja seuraamukset astuvat voimaan pikimiten. Muistutamme vielä AVIen järjestämistä viikottaisista paikallisarvonnoista, jotka tuovat jännitystä ihan kuntatason päättäjien ja kuntalaistenkin elämään. Huhtikuussa arvotaan sitten ravintoloiden aukioloaikoja ja siitä vasta jännitäävä tuleekin. Muistakaa myös ensi viikon erityisarvonta, jossa extrapotissa arvotaan Valtiontalouden Tarkastusviraston uusi missio, eli syy olla olemassa. Silloin meille saapuu vieraaksi suoraan stailauskoulusta Tytti Yli-Viikari. Ensi lauantaiseen!”

Jälkikirjoitus.

Olisi helppo vain nauraa, mutta lun lukee tämän aamun uutiset Turun Sanomista, niin meinaa itku tulla.

– Pete

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s