Haute Route Alpit – päivä 5, Marathon Stage Valloire – Courchevel

Päivä Stravassa täällä: https://www.strava.com/activities/696789514

Aamulla kello soi 05.00. Motivaationi tehdä yhtään mitään muuta kuin lähteä kotiin tai nukkua, oli pakkasella. Mitä järkeä tällaisessa touhussa on, kun pitää herätä kylmään ja pimeään maailmaan sekä lähteä rääkkäämään jo entisestään kärsivää kehoaan?

Olen onneksi kokenut tämän ennenkin ja tiedän, että kun omalle mukavuudenhalulleen antaa vähän periksi, kokee uskomattoman hienoja juttuja!

Ei siis auttanut muuta, kuin alkaa konemaisesti toteuttamaan rutiineita ja olla kuuntelematta ajatuksiaan. Rutiinien merkitys on tärkeä, sillä vain ne mahdollistavat maaliintulon jokaisena päivänä. Rutiineihin kuuluu juomapullojen puhdistus, urheilujuoman valmistus, nännien teippaaminen (jos ihmettelet miksi, niin ota hienoa hiekkapaperia, hinkkaa nännejäsi pari minuuttia ja ala sitten urheilla – todella kivuliasta), takapuolen rasvaus (anteeksi, että olen rehellinen, mutta tähänkin kehotan ihmettelijöitä tekemään testin itsellään. Istu satulassa neljä päivää ilman rasvaa ja takaan, että pyöräilysi päättyy siihen ja tämän jälkeen parantelet hanuriasi ilman istumista monta viikkoa), energiageelien valinta, varusteiden valinta, sääennusteen tarkistaminen, pyörän tarkistus, kumien pumppaus, aamiainen (syö niin paljon kuin ikinä pystyt ilman oksennusoloa), aamutoimet WC:ssä (parempi ehtiä hoitamaan ennen lähtöä – sen jälkeen se on todella hankalaa), hampaiden harjaus, sotisopaan sonnustautuminen, tavaroiden pakkaaminen isoon kassiin ja reppuun ja kassin toimittaminen hotellin aulaan.

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.25.07

Karvisella meni valmistautuminen vähän yli 🙂

Suunnilleen tuon setin jälkeen olet valmiina lähtöön. Niin olin minäkin tänään, hieman ennen seitsemää. Tosin motivaatio oli edelleen aika alhaalla, sillä kylään laskeutuessa oli todella kylmä. Miksi pitikään lähteä peiton alta pois?

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.25.58

Aamuaurinko piristää!

Aurinko väläytteli onneksi ensisäteitään vuorten takaa ja pikkuhiljaa maiseman kauneus ja tiimikavereiden näkeminen sai ajatukset pois koti-ikävästä, lämpimästä peitosta ja kaikesta muusta kivasta. Etapista tulisi todella kova. 140 kilometriä ja melkein 4000 metriä nousua. Cut off-viikate heilahtaisi 8,5 tunnin ajon jälkeen ja tiesin, että tänään tulisi kiire – jos ylipäätään maaliin selviäisin.

col du chaussy

Entinen aasinpolku, Col du Chaussy. En ottanut itse kuvaa.

 

Jostain ihmeen syystä kehoni tuntui kaikesta rääkkäämisestä huolimatta hyvältä. Ensimmäinen nousu sujui ongelmitta. Se olikin todella kaunis Col de Chaussy. Tie nousee pystysuoraa vuorenseinämää laaksosta vuorella olevaan kylään. 36 paikallista miestä olivat aikoinaan kyllästyneet heikkokuntoiseen aasinpolkuun ja rakensivat paikalle tien ilman koneita kolmessa vuodessa. Siitä mallia suomalaisille yksityisteille!

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.29.04

Kurvit ovat ilmavat Chaussylla.

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.27.15

Tärkeää on, että matkalla on hauskaa. Muuten ei jaksa.

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.28.45

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.30.11

Eiköhän näissä maisemissa herää.

Chaussylta alas tultiin kelloa vastaan, mutta lasku oli ärsyttävä. Tie oli osittain märkä ja mutkissa oli siellä täällä hiekkaa. Otin alamäen todella rauhassa. Yhdessä mutkassa bongasin ambulanssin ja sen vieressä istuskelevan kuskin, jota paikkailtiin. Vasta myöhemmin kuulin, että kyseessä oli kaimani Karvinen, jonka mutka oli mennyt aavistuksen pitkäksi. Onneksi vauhtia ei ollut paljoa ja Karvinen selvisi pienellä pintanaarmulla polvessa.

Seuraavana vuorossa oli Col de la Madeleine, joka on legendaarinen nousu pyöräkilpailuissa. Nousussa tunsin itseni vahvaksi ja huipulta oli upeat näkymät Mont Blancille.

Näyttökuva 2016-09-01 kello 21.11.20

Col du Madeleinen laskua. Taustalla siintää Mont Blanc.

Onneksi ajanotto katkaistiin huipulla, sillä alas tultiin todella kapeaa ja huonokuntoista tietä 27 kilometrin ajan. Jos alas oltaisiin tultu kilpaa, olisin todennäköisesti löytänyt itseni vastaan tulleiden kolmen Ferrarin tai parin Porschen tuulilasista. Sen verran kovaa ja läheltä ne tulivat. Tarkkana sai laskussa olla.

Tänään piti olla kolmen nousun päivä, vaikka todellisuudessa järjestäjät, ne sadistit, olivat keksineet yhden lisänousun päivään. Kyllähän se näkyy reitin infograafissa (tuolla ylhäällä oleva kuva), mutta ei siitä todellakaan ymmärtänyt, että pieni nyppylä on vuori, jota noustaan yli tuhanteen metriin. Niinpä viimeiseen nousuun lähdettiin jo yli 3000 nousumetriä mittarissa. Tähän saakka kaikki oli mennyt hyvin ja olin tuntenut oloni hyväksi ja vahvaksi.

Nousussa bongailin kilometritolppia ja aloin laskeskella, että pätkähän näyttää menevän yli neljä kilometriä pitkäksi. Tuossa vaiheessa neljän lisäkilometrin ilmestyminen horisonttiin katkaisivat henkisen selkärankani. Muotoilin mielessäni vihaista sähköpostia, jonka lähettäisin järjestäjille. Miksi kiusata meitä rääkättyjä vielä lisää?

Onneksi maltoin mieleni, sillä pian näkyviin ilmestyi jo ”Summit 10 km” –kyltti ja ilmeisesti maantietolpat näyttivät matkan aivan huipulle saakka. Lepyin hyvin nopeasti ja tiesin selviäväni raskaasta päivästä hyvillä voimin.

Kuinkas sitten kävikään… Seitsemän kilometriä ennen huippua alkoi aivojeni toiminta hidastua merkittävästi. Ajatusteni nopeus oli tahmea kuin suomenruotsalaisen kitalaki rapujuhlien jälkeen. En tuntenut nälkää, mutta energiani olivat näemmä täysin loppu. Pahinta tilanteessa on, että itse ei tilanteensa vakavuutta tajua. Katse sumenee, pää roikkuu yhä alempana ja ympäristön havainnointikyky katoaa. Aloin jäädä jälkeen Bänästä ja Maijasta, joiden edellä olin vielä hetki sitten ajanut hyvävoimaisina.

Mieleni ajautui outoon transsinomaiseen tilaan. Yhtäkkiä huomasin, että en enää liiku mihinkään. Ainoastaan asfaltti allani rullaa alaspäin. Tässä vaiheessa tajusin, että energiaa on saatava – ja pian! Kaivoin taskuista kaksi geeliä, jotka imaisin kitaani. Muutaman kilometrin kuluttua olin taas oma itseni. Kävin hyvin lähellä tilannetta, jossa en olisi enää päässyt lainkaan ylös.

Saavuimme lopulta maaliin Bänän ja Maijan kanssa ajaen kilpaa kahden uusi-seelantilaisen kanssa. Fiilis maalissa oli mahtava ja päivän kruunasi hotellimme upea sijainti vuoristolammen rannalla, golfkentän vieressä. Näissä maisemissa kelpaa palautua huomista varten.

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.34.02

Bänä löysi uima-altaan.

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.34.24

Kuuma!

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.35.38

Courchevel

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.35.06

Post Ride Beer maistui aika hyvältä…

Kaksi päivää jäljellä. Tämä muuttuu päivä päivältä kivemmaksi.

Pete

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s