Time Trial Col du Galibierille
Tiedättekö, mikä täällä Ranskassa eniten minua miellyttää?
Ruoka?
Ei.
Juoma?
Ei.
Vuoret?
Ehkä. Mutta nyt juuri tällä hetkellä olen ihastunut tämän maan tööttäyskulttuuriin.
Neljän päivän ja satojen kilometrien matkalla en ole saanut ensimmäistäkään “Suksi kuuseen tieltäni” –tööttäystä, vaan lähinnä kevyitä, rytmikkäitä ja kannustavia. Ranskalainen töötti osaa sanoa kauniisti: ”Tsemppiä!”, ”Hienosti menee!”, ”Varoitus, tulen pian ohi.” Onkohan suomalaisissa autoissa erilaiset töötit asennettuna jo autotehtaalla? Niistä kuin ei tunnu irtoavaan muuta kuin kitkerän vihainen ”TÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT!!” Mille tahansa kielelle käännettynä se tarkoittaa, että en pidä sinusta, suksi kuuseen.
Toinen asia mikä minua ihastuttaa, on teiden varsilla olevat ohituskyltit. Kyltissä on pyöräilijä- ja autosymbolit. Pyöräilijäsymboli ajaa siinä tien oikeassa reunassa ja pyöräilijän ja auton välissä on nuolisymboli 1,5 metriä. Eli ohitathan vähintään 1,5 metrin päästä pyöräilijän. Siis ihan liikennemerkeillä kerrotaan tällainen perusasia autoilijoille.
Suomessa pyöräilijästä saa vetää ohi peili kyynärpäätä hipoen. En tiedä miksi. Olen usein nähnyt, että edessä ajaa mopo tai mopoauto. Ne molemmat ohitetaan kaukaa, vastaantulijan kaistaa käyttäen. Mopo vie aivan saman tilan kuin fillari, ja vauhtikin on aika sama. Mutta jostain syystä pyöräilijästä ajetaan aivan vierestä. Ehkä se liha ja hiilikuitu ei vaurioita niin pahasti auton peltejä, että varoa pitäisi.
No, se paatoksesta. Päivän legiin: vuorossa oli siis henkilökohtainen Time Trial. Lähtö on lavalta sekuntien laskiessa kellotaulussa edessäsi. Merkistä lähdetään ja sitten vain annetaan mennä niin kovaa kuin jaksetaan. Time trial ajettiin ylös Col du Galibierille, josta eilen tulimme alas. 18 kilometriä ja 1200 metriä nousua – siis lepopäivä.
Lähdön tunnelmaa
Maijan startti
Tonin starttikiihdytys
Keli oli mainio, vaikka kylmyydellä ja sateella uhkailtiin. Aurinko paistoi ja matka taittui. Ohitin ehkä 20-30 henkeä ja kukaan ei ohittanut minua, joten ajo meni hyvin. Olin tiimissämme jaetulla viidennellä sijalla ajalla 1:26:31 (sekunnilleen samalla ajalla Bänän kanssa).
Yksinäistä hommaa ajella kuumaiseman läpi kilpaa.
Ylhäällä otimme tiimikuvia ja alas mennessä pysähdyimme nauttimaan lounasta pieneen vuoristokahvilaan, jossa tilauksiamme yritti vastaanottaa maailman keskittymishäiriöisin ranskalaisrouva. Kahvilanpitäjän kuusivuotias tytär sulatti sydämemme tarjoillessaan vettä pöytiimme ja annoimme kaikki äitinsä puutteet palveluammatissa anteeksi.
Huipulla ei tuule, vaan siellä on mahtava fiilis!
Minulla oli kiire polkea ylös, jotta ehdin kuvaamaan sekä Tonin lähdön että maaliintulon.
Sauli näytti taas tiimille, miten pyörää poljetaan.
Sauli nauttii laskusta alas.
Kuvaajakin pääsi laskukuviin.
Hotellissa oli sauna lämmin ja uima-allas odotti kutsuvana. Huomiseen maraton-päivään pääsee siis lähtemään levänneenä, ravittuna ja rentoutuneena.
Nyt ollaan jo yli puolivälin! Parasta näissä reissuissa on, että kodin arvon ja merkityksen muistaa aina uudelleen. Sunnuntaita jo odottaen.
Pete
