Haute Route on pyörätapahtuma, jossa ajetaan seitsemän etappia vuorten yli. Tämä on tavikselle keino kokea mahdollisimman aito Tour de Francen tai muun monipäiväisen pyöräkilpailun rasittavuus.

Viikossa kilometrejä kertyy noin tuhat ja nousua 20 kilometriä. Siis reilu pari kertaa noustaan fillarilla merenpinnan tasosta Mount Everestille.

Itselleni tämä on kolmas Haute Route peräkkäisinä vuosina. Ensimmäiseni poljin Dolomiiteilla ja Alpeilla 2014 ja reittinä oli Venetsia – Geneve (tekemämme video löytyy täältä.). Toinen kerta oli viime vuonna Pyreneillä ja reittinä oli Anglét – Toulouse. Tästä vuodesta teimme myös videon, löydät sen täältä. Viime vuonna myös bloggasin päivittäin tunnelmat talteen. Löydät ne tästä blogista tagilla “Haute Route”.

Tänä vuonna on vuorossa Alpit ja reittinä Nizza – Geneve

 

Fiilis on hyvin erilainen kuin aiempina vuosina. Ensimmäiseen Haute Routeen treenasin todella paljon. Asuimme silloin vielä Sveitsissä, joten mäkiä oli ihan omalla takapihalla kiivettäväksi.

Vertailuksi katsoin treenimääräni kultakin Haute Route-vuodelta alkaen tammikuun alusta.

Vuonna 2014

• Kilometrejä satulassa 4200
• Nousumetrejä 78 000 m

Vuonna 2015

• Kilometrejä satulassa 2600 km
• Nousumetrejä 37 000 m

Vuonna 2016

• Kilometrejä satulassa 1438
• Nousumetrejä 12 740

Luvuista näette erittäin rajusti laskevan trendin treenien määrässä. Tästä oma lyhyt analyysini on se, että ensinnäkin Sveitsissä asuessa oli aikaa, kelit kohdillaan ja upeat mäet heti takapihalla. Lisäksi ennen ensimmäistä kertaa pelotti ihan pirusti. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä tuollainen infernaalinen viikko satulassa oikein vaatii. Siksi treenasin kovaa, jotta olisin varmasti valmis. Ja olinkin.

Toisena vuonna oli jo vuosi Suomessa takana. Fillarointi väheni, koska kausikin lyheni monta kuukautta. Mutta silti pyörää tuli sotkettua ihan kohtalaisesti ja juoksutreenien määrä toisaalta kompensoi. Ennen Haute Routea tiesin, mihin olen menossa, mitä se vaatii ja menin jo rennommin mielin.

Tänä vuonna suurin syy hyvin vähäiseen treeniin löytyy sekä päästä että polvesta. Katkaisin vasemman polveni eturistisiteet helmikuun 29. päivä St. Antonin rinteessä. Polvea ei leikattu, koska se kesti hyvin juoksua ja pyöräilyä jo parin kuukauden päästä. Mutta ehkä eniten tuo vamma vaikutti henkiseen puoleen. Treenaaminen jäi muutamaksi kuukaudeksi lähes kokonaan ja siten kunto laski. Tämän jälkeen uudelleen aloittaminen on ollut kiven takana. Aina välillä on ollut aktiivisia viikkoja, mutta sitten on ollut työviikkoja, jolloin olen ollut 3-5 päivää viikossa muualla kuin Turussa ja treenaaminen on ollut hankalaa tai mahdotonta. Ja jälleen on seuraavalla viikolla pitänyt aloittaa alusta.

Lähden siis kokeilemaan, pääsenkö maaliin. Tavoitteet ovat yhtä kovat kuin Suomen Olympiakomitealla Riossa:

”Kattellaan.”

Tiedän mitä on edessä, mutta en tiedä, miten esimerkiksi polveni suhtautuu useamman päivän rasitukseen. On hyvin mahdollista, että keskeytän. Uskon ja toivon, että paikat kestävät, sillä matka ei tapa, vaan vauhti. Tänä vuonna ehkä osaan ottaa alusta saakka rauhassa. Ehkä. Näin luulin viimekin vuonna… Toisin kävi, kuten voit halutessasi täältä lukea.

Jos jotain positiivista haluaa hakea vähemmästä treenaamisesta, niin elopainoa on viime vuoteen verrattuna 3-4 kiloa enemmän. Siis jos tämän ruhoni mäen päälle saan, on minuun varastoitunut valtavasti enemmän potentiaalienergiaa alamäessä hyödynnettäväksi!

Terrori-isku muutti Haute Routeakin

Perinteisesti päivää ennen starttia on ollut pyöräilijöiden paraati. Tänä vuonna se on peruttu heinäkuisen Nizzan terrori-iskun vuoksi. Myös turvatoimet ovat tulleet mukaan tähänkin tapahtumaan. Koskaan aikaisemmin ei kisakylään ole joutunut kulkemaan metallinpaljastimien läpi. Kaduilla näkyy myös todella raskaassa aseistuksessa liikkuvia sotilaita partioimassa. Mutta mistään muusta kuin sotilaista ja rantabulevardilla olevasta ”muistolehdosta” ei terrori-iskun vaikutuksia enää huomaa. Ihmiset ovat kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Halutaan palata normaaliin niin nopeasti kuin mahdollista.

 

Huomenna se siis alkaa. Luvassa on todella kova päivä, eli neljä kilometriä nousua ja 136 kilometriä yhteensä satulassa. Lämpöä on Nizzassa tällä hetkellä 30 asteen verran, joten huomenna saa olla todella tarkkana nesteytyksen, suolan ja magnesiumin saannin sekä energian kanssa. Itse lupaan nyt julkisesti olla höntyilemättä ja polkea hiljempaa kuin mieleni tekisi.

Ja alamäissä pätee aina yksi sääntö:

”Only ride as fast as your guardian angel can fly.”

Stay tuned, reissuraporttia tulossa päivittäin, jos vain pelotonin matkassa pysyn ja kirjoittaa iltaisin jaksan!

Pete