Jonottamisen maailmanmestarit

Ilmaiset ämpärit ja satojen metrien jonot ovat jo käsite. Mutta en tajunnutkaan, kuinka innokkaita jonottajia suomalaiset ovat ihan arkipäiväisissäkin asioissa. 

Olin tänään lähdössä Kampin terminaalista kello 11.15 Åbussilla Turkuun. Saavuin laiturille 9 viitisen minuuttia ennen bussin lähtöaikaa. Bussi oli lasioven takana, näytöllä luki Turku, Åbus klo 11.15 ja oven edessä oli noin 10 metrin siisti jonomuodostelma. Ehkä parikymmentä henkeä yhteensä. Jono ei liikkunut. 

Tulkitsin tilanteen siten, että bussiin ei vielä päässyt sisään. Poikkesin hakemassa viereisestä kioskista pullon limpparia ja tulin takaisin. Jono tönötti siinä oveen liimautuneena liikkumatta, vaikka bussin pitäisi kohta olla lähdössä. Näyttää lähtö myöhästyvän, ajattelin.

Sitten kello löi 11.15. Bussi starttasi ja lähti peruuttamaan pois laiturista. 

Siis mitä! 

Ettekö te jonotakaan tähän Turun bussiin?” kysyin jonon ensimmäisiltä. 

”Ei me siihen jonoteta.”

”Ai… Mihin sitten?”

”Seuraavaan bussiin.”
Jono oli siis muodostunut ysilaiturille odottamaan jo bussia, jota ei laiturilla ollut ja jota ei näkynyt vielä edes näyttötaululla. 

No, onneksi kuski bongasi viittilöintini ja palasi hakemaan minut. Taakseni jäi siisti parijono jonottamisen maailmanmestareita lempiharrastuksensa pariin.

Yksi kommentti artikkeliin ”Jonottamisen maailmanmestarit

  1. Paluuviite: Jonottamisen maailmanmestarit | SKB Racing Triathlon Team

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s