Haute Route Pyreneet 2015 – päivä 2. Hyvän fiiliksen päivä.

Sunnuntai 16.8.2015

Reitti kartalla. Pausta Pauhun. Lausutaan "pöö", eli pööstä pööhön.

Reitti kartalla. Pausta Pauhun. Lausutaan ”pöö”, eli pööstä pööhön.

Päivän profiili. Helppo nakki.

Päivän profiili. Helppo nakki.

Nukuin kuin tukki, kunnes kello herätti klo 6.00. Starttiin oli aikaa 1,5 tuntia ja tavaroita ei tarvitse pakata ennen lähtöä, sillä tämän vuoden Haute Routella yövymme jopa kahdesti samassa hotellissa. Aikaa säästyy sekä illalla että aamulla mukavasti lepäämiseen.

Aamiaiseksi söin kaikkea, mitä jaksoi suuhun tunkea Croisantteja, jugurttia, kahvia, mysliä, kinkkua, juustoa ja leipää. Tiesin, että parin tunnin päästä olisi taas kauhea nälkä. Aamiaisen jälkeen ajokamat niskaan ja lyhyt siirtymä starttialueelle valmiina lähtöön. Olin päättänyt ottaa todella rauhallisesti, jotta eilisen katastrofi ei toistuisi. Tänään olisi luvassa isompi kasa kilometrejä, mutta vähemmän nousua kuin eilen. Kokonaismatka olisi 159 kilometriä, mutta nousua ”vain” 2550 metriä ja sekin olisi suoritettu jo 110 kilometrin kohdalla. Viimeiset 50 kilometriä olisi siis laskettelua alamäkeen tai rullailua tasaisella takaisin Pauhun.

Pidän päivistä, jotka rytmittyvät selkeään tasaiseen osioon tai osioihin, nousuihin ja laskuihin. En nauti eilisen kaltaisesta ylös-alas –siirtymästä. Tänään oli luvassa siis toivomani päivä ja kelikin oli mitä parhain. Aurinkoa ja kuitenkin kohtalaisen viileää, ainakin aamupäivästä.

Startissa. Päätimme edustaa tänään triathlonseuraamme SKB:tä

Startissa. Päätimme edustaa tänään triathlonseuraamme SKB:tä. Vasemmalla Olli, sitten Jussi ja minä. Karvinen jossain kateissa ja Mika odotti lähtölaukausta ketjut kireällä.

Startti oli kello 7.30 ja ensimmäiset 10 kilometriä ajoimme ”convoyssa”, eli saattueessa ilman ajanottoa. Luvassa oli kaksi nousua, ilmeisesti molemmat Tour de Francen aika vakiokamaa. Matkaa ensimmäisen nousun alkuun oli 50 kilometriä ja nousun alkaessa kävi heti selväksi, että Col de Marie-Blanquen huipulle noustaisiin varsin reippailla prosenteilla. Alku oli loivaa, mutta viimeiset viisi kilometriä tuosta 9,3 km mittaisesta ja 709 metriä nousevasta nyppylästä olivat lähes infernaalisia. Tien sivulla oli sinisiä kylttejä, jotka kertoivat aina seuraavan kilometrin keskijyrkkyyden. Pahin bongaamani oli 13% keskijyrkkyys. Paikoitellen oma mittarini näytti 17%, jossa pienimmällä vaihteella madellaan putkelta ajaen viiden kilometrin tuntivauhtia kohti huippua.

Ensimmäisen nousunkin päällä vielä hymyilytti.

Ensimmäisen nousunkin päällä vielä hymyilytti. Ainakin hetken kameralle.

Mäen päällä nautin ”lounaan”, eli järjestäjien tarjoamia suolakeksejä, geeliä ja coca colaa. Todellista terveysruokaa.

Nousun palkitsi yksi upeimmista laskuista, mitä olen koskaan laskenut. Maisema oli kuin sadusta, kun vihreät niityt polveilivat kohti laaksoa ja tie oli kuin laskettelurinne mutkineen ja kumpuineen. Todellakin kiipeämisen arvoinen kukkula!

Lasku päättyi suoraan seuraavan nousun (Col d’Aubusque, 1709 m, 16,5 km pitkä ja 1293 metriä nousua) juurelle. Myös tässä alkuosa oli lähes tasaista, kunnes viimeiset kymmenen kilometriä ajettiin lähes 10% keskijyrkkyydellä.

Poljimme koko tiimi (pois lukien Mika, joka on kanssamme hieman eri suoritustasolla) kimpassa ja ”Gruppo Musican” poppikone jauhoi pienestä bluetooth-kaiuttimesta motivaatiomusiikkia koko ylämäen ajan.

Jussin vaihdeongelma hoituin Mavicin huoltoautolla kesken nousun.

Jussin vaihdeongelma hoituin Mavicin huoltoautolla kesken nousun.

Nousu oli rankka, mutta ryhmästä sai voimaa ja musiikki auttoi myös. Olen porukan ainoa, jolla ei ole wattimittaria pyörässä, sillä olen aina polkenut vain yrittäen kuunnella kroppaani: mennään siten kuin tuntuu hyvältä. Mutta tällä kertaa ajoimme wattien mukaisesti ja mikäli joku lähti keulimaan, muistuttivat muut liiallisen repimisen korjaavan sadon mahdollisesti jo ennen huippua.

Itse pelkäsin eilisen kaltaista kohtaloa, eli kramppeja. Onneksi ne loistivat poissaolollaan. Silti nousu oli pitkä ja vaativa. Helpotti, kun tiesi, että vaikka huipulta oli vielä yli 50 kilometriä takaisin kisakylään, olisi päivä silti siellä jo voitettu.

Kaunista, mutta vaativaa.

Kaunista, mutta vaativaa.

Ryhmästä saa voimaa ja motivaatiota.

Ryhmästä saa voimaa ja motivaatiota.

Iso haaste, kuten pitkä nousu, pitää oman mielenterveyden vuoksi paloitella jotenkin käsiteltävissä oleviin osatavoitteisiin. Minulla se tavoite oli tänään 200 metriä kerrallaan. Ajoin nimittäin aina 200 metriä satulasta polkien ja sitten nousin ajamaan 200 metrin matkan putkelta (seisaaltaan). Tämä toi vaihtelua, rasitti tasaisemmin eri lihaksi ja aina viiden vaihdon jälkeen huomasi, että taas oli yksi kilometri selätetty.

Saavuimme vihdoin huipulle ja otimme lopuksi vielä tiukan sprinttikisan kaimani Petrin kanssa. Fiilis oli mainio! Jalat jaksoivat, kramppeja ei ollut ja nyt oli pienen tankkauksen jälkeen enää alamäkinautiskelua auringon porottaessa siniseltä taivaalta.

Huipulla! Taustalla Tourillakin jossain vaiheessa vilahtaneet jättifillarit.

Huipulla! Taustalla Tourillakin jossain vaiheessa vilahtaneet jättifillarit.

Nautin laskusta paljon, vaikka se onkin yläselälle ja varsinkin käsien lihaksille (etenkin ojentajille) todella rankkaa. Parinkymmenen kilometrin lasku kestää vajaan puolituntia ja voit kuvitella miltä tuntuu olla staattisessa kumara-asennossa puolituntia ja jännittää koko ajan kaikkia lihaksia äärimmilleen.

Laskussa oli muutamia vaaranpaikkoja, kuten sisäkurvin varjopaikassa tiellä nukkuva lammas, mutta järjestäjä oli hienosti hoitanut turvapuolen. Lampaan vieressä oli safety-moottoripyörä, jonka kuski varoitti ajoissa kuskeja ja niinpä lammas sai jatkaa uniaan rauhassa. Ja me vauhdista nauttimista.

Saavuimme koko tiimi (paitsi siis Mika, joka oli meitä maalissa jo siviilit päällä vastassa) maaliin pari minuuttia alle seitsemän tunnin ajon (Stravassa pätkäni löytyy täältä: https://www.strava.com/activities/370308173). Saimme kouraamme kylmät Heinekenit ja hyppäsimme varjon alle aurinkotuoleille lepäämään. Hyvä fiilis hyvin sujuneesta päivästä!

Skippasin hieronnan ja preferoin lounasta (pizzaa ja jäätelöä Ollin seurassa) sekä päiväunia. Tunti unta teki ihmeitä siten, että illalla jaksoi syödä sillä tavalla erityisen reippaasti. Juuri kuten äiti aina opetti. Jokainen poika tilasi itselleen kaksi pääruokaa. Itse otin Salade Gourmandin ja pääruuaksi (no, kumpi oli kumpi?) pastaa merenherkuilla. Ei jäänyt nälkä. Ehkä isoimman tilauksen suoritti Karvinen, joka otti yllättäen pari lasagnea. Toisen alkuruuaksi ja toisen pääruuaksi.

Nälkä? Kyllä!

Nälkä? Kyllä!

Nyt enää kamojen pakkaus, ajoasun valinta (tänään SKB Racingin asu toimi hyvin -> uskaltaakohan huomiseksi vaihtaa?) ja sitten unta kuuppaan. Huomenna olisi luvassa taas helppo päivä (tämä on sisäistä psyykkausta…), eli n. 100 km ja kolmisen kilometriä nousua. Otan rauhallisesti, niin eiköhän se siitä. Ainoa asia, joka tällä hetkellä mietityttää, on polvieni kunto. Lumpioiden takana tuntuu jatkuvaa pientä kipua, mutta eiköhän se siitä kun jalat taas lämpenevät.

Tähän loppuun vielä kisaorganisaation nappaama kuva, jossa hymystä huolimatta häviän kirikamppailun kaimalleni Karviselle.

Tähän loppuun vielä kisaorganisaation nappaama kuva, jossa hymystä huolimatta häviän kirikamppailun kaimalleni Karviselle.

Yksi kommentti artikkeliin ”Haute Route Pyreneet 2015 – päivä 2. Hyvän fiiliksen päivä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s