Hullujen kokoontumisajot

Tänään illalla Turussa alkaa hullujen kokoontumisajot. Näissä karkeloissa nykytilaan tyytymättömät tapaavat kaltaisiaan kolmen päivän ajan saaden vertaistukea ja kuunnellen kohtalotovereidensa kuulumisia. Minä olen yksi heistä.

Näitä kaikkia hulluja yhdistää yrittäjyys ja nuori ikä. Muita yhteisiä nimittäviä tekijöitä ei ole, mutta eiköhän tuossa ole riittävästi. Mutta mitenkä niin hulluja?

Syvällisen itseanalyysin jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että kyllä yrittäjyys on eräänlainen mielenvirhe tai geenivika. Monestihan sanotaan, että yrittäjyys on vielä verissä, joten tauti lienee sekä periytyvä että hoitamattomissa.

Taudin kuvaan kuuluu tyytymättömyys nykytilaan. Koskaan ei kaikki ole hyvin eikä mikään milloinkaan valmista. Aina voi tehdä paremmin tai enemmän. Kun yksi asia saadaan valmiiksi, on yrittäjä jo kurkkimassa nurkan taakse uusien ideoiden perässä ja työlistalla on iso kasa projekteja. Tavallinen ihminen sulkee projektikirjansa tyytyväisenä saatuaan hommat tehtyä, mutta yrittäjää vaivaa koko ajan tieto siitä, että mitään ei ole vielä saatu valmiiksi, vaan otettu vasta ensiaskel loppumattomalla tiellä.

Tautia sairastavat kärsivät myös lapsenomaisesta sinisilmäisyydestä – uskosta tulevaan ja yhdessä tekemisen voimaan. Jostain ihmeen syystä ei peruskoulu, lukio, ammattiliitot tai muutkaan instanssit ole onnistuneet kitkemään tätä tulevaisuudenuskoa pois yrittäjäparoista. Vaikka mitä tulisi eteen, niin yrittäjä toteaa, että ”kyllä se tästä, kun oikein yritetään. Kun yhdessä tsempataan, niin lopussa kiitos seisoo…”, vaikka väki ympärillä huutaisi mitä. Yrittäjä on kuin lisko, joka vaihtaa väriään olosuhteiden muuttuessa. Kun sademetsä muuttuu aavikoksi, miettii yrittäjä liiketoimintamallinsa uusiksi, sillä harvalle taudista eroon hankkiutuminen tulee mieleenkään.

Vihoviimeinen vitsaus tautia sairastaville on itsensä rääkkääminen niin sanotulla epämukavuusalueella. Yllämainitut tekijät johtavat siihen, että yrittäjä joutuu hyvin usein tekemään asioita täysin vajavaisin tiedoin, taidoin tai resurssein. Tai ei joudu tekemään, vaan haluaa tehdä. Eikä yrittäjä tiedä, että tiedot, taidot ja resurssit tulisivat olla ihan jotain muuta, jotta hommat sujuisivat kivuttomasti. Kipu on yrittäjän perusolotila ja riskin sietäminen yrittäjän toinen nimi. Asioita, joita korporaatiomyllyssä kellokorttiaan leimaava ikätoveri ei voi käsittää. Miksi valita tuo polku, kun niin paljon helpompiakin on tarjolla – paremmalla palkalla ja lyhyemmillä päivillä? Niin, yrittäjä huomaa oman vajavaisuutensa aina vasta jälkikäteen ja onneksi yrittäjän muisti on erittäin lyhyt. Seuraavaan haasteeseen lähdetään aivan samalla asenteella – ikään kuin mitään ei oltaisi edellisestä kerrasta opittu.

Tautiin ei liene parannuskeinoa, mutta helpottaa, kun tietää, että joku muukin sairastaa sitä. Ja onneksi ei ole, sillä yrittäjät ja yrittäjien yrityksissä upeaa työtä tekevät työntekijät pitävät tämän maan pystyssä.

Ken muuta todistaa, valehtelijaksi leimattakoon.

Pian tavataan, hullut ystäväni!

Perjantaikokki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s