Istun Tukholman kentällä ja odotan lentoa kotiin. Katselen kuvaa nuorimmaisestani. Aurinkolasit päässä ja suu naurussa.

Aika kultaa muistot, mutta kuvaan liittyvää muistoa ei tarvitse erikseen kullata. Hetki oli hieno. Loma, vuoret, aurinko ja hyvä lounas sekä iloa täynnä oleva kaksivuotias. Postikorttihetki parin viikon takaa.

Lomaan liittyy paljon muitakin hetkiä. Sellaisiakin, jotka ajan mittaan naurattavat, vaikka hetkittäin pinna kiristyikin. Syypäänä oli tuo samainen kaksivuotias, joka elää ponnekkainta uhmaikäänsä. Nelisen vuotta sitten kirjoitin purjehdusmatkastamme. Halusin ikuistaa keskimmäisestämme sellaisen viikon, joka ilman muistiin kirjaamista unohtuisi tyystin. Silloin puolitoistavuotiaamme ei ollut tyytyväinen käytännössä mihinkään koko viikkoon. Muistatko sen? Koimme uusinnan viime viikolla hiihtolomalla.

Talossamme on uusi riiviö

Parissa kuukaudessa nuorimmaisemme on alkanut hakemaan rajoja. Mitä saa tehdä, mitä ei. Isä on välillä todella tyhmä, välillä puolestaan äiti. Veljestä tai siskosta puhumattakaan. Marmorikuulat kuuluvat vessanpönttöön ja siskon seinälle ripustamat piirustukset tulee repiä. Veljen hartaudella rakentamien legojen tuhoaminen pehmolelupommituksella on parasta mitä uhmaikäinen tietää. Ensimmäinen vastaus lähes kaikkeen on ”EI!” ja se vastaus tulee ennen kuin kysymys on edes kysytty loppuun. Jos kysyt ”miksi ei?”, saat vastauksena ”EI!!!!” niin kovaa, että ikkunat helisevät. Riiviö saa koko perheen pinnan kiristymään alta aikayksikön. Riiviö huutaa laskettelemassa, Snowparkissa, kurkku suorana, kun ei saa (valjaissa laskevana) mennä aikuisten hyppyreistä. Kanssalaskettelijat luulivat, että olin raahannut kaksivuotiaan temppumäkeen vastoin tahtoaan, vaikka asia oli täysin päinvastoin.

Hento enkeli

Silmänräpäyksessä pieni riiviö muuttuu kuitenkin haavoittuvaksi ja hurmaavaksi enkeliksemme, joka peruu kovaäänisen ”ein” hennolla ja hiljaisella, tuskin kuuluvalla ”sittenkin joo…” vastauksella. Riiviö käy halaamassa veljeä ja silittämässä siskoa, pyytää päästä iskän syliin ja antaa äidille pusun. Riiviö antaa juuri seinään viskatulle pehmohauvalle halin ja kipulääkettä sekä peittelee sen huolella omaan rakkaan peittonsa alle. Hän saa hetkessä koko perheen rakastamaan itseään.

Ekaluokkalaisemme kysyi minulta eräänä iltana iltasadun jälkeen, että miksi minä rakastan heitä, vaikka he saavat aina minut suuttumaan eivätkä tottele. Vastasin, koska te olette lapsiani ja isät rakastavat lapsiaan. En keksinyt muuta.

Totuus on, että rakastan teitä lapseni, koska te kasvatatte minua. Te saatte minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Yöllä valvoessani ja korvakipuista lastani silittäessä tunnen vahvemmin kuin koskaan, että minunkin olemassaolooni on syy.

Tässä sinulle Julia vastaus, jonka osaatkin jo hienosti lukea.

Perjantaikokki