Tarinoilla on liikuteltu kansanjoukkoja, saatu aikaan hurmoshenkisyyttä, voitettu sotia ja luotu rauhaa. Parhaat tarinat ovat eläneet vuosisatoja. Joistakin on muodostunut jopa uskontoja. Mikään ei voita hyvää tarinaa.

Tarina myy. Jokainen uskottava yritys kertoo itsestään tarinan. Niin minäkin olen rustannut omastani tarinan. Tarinan voima ei rajoitu mihinkään ikäluokkaan, mutta varsinkin lapsille tarinat ovat mitä mieluisinta ajanvietettä. Tarina saa mielikuvituksen liikkeelle – kehittää henkistä kuntoa kymmenen kertaa tehokkaammin kuin TV:n katsominen.

Oma mielikuvitukseni on vilkas. Lapsena sain kuulla siitä veljiltäni usein, sillä tarinani kuulemma olivat korkealentoisia. Taisin (vähän) väritellä tositarinoitakin joskus. No, näin arjesta tulee hauskempaa.

Sittemmin olen valjastanut vilkkaan pääkopan ja tarinat hyötykäyttöön. Olen iltasadun lukemisen sijaan alkanut kertoa itse tarinaa. Tarina alkoi noin kuukausi sitten ja se kertoo sveitsiläisestä Carl ”Calle” Wassergutista. Joka ilta Calle elää yhden päivän tai elämänjakson lisää.

Toistaiseksi Calle on perustanut Sveitsin ensimmäisen vesipuiston, josta sittemmin kasvoi Euroopan suurin, innostunut tivolielämästä, hankkinut sellaisen ja kiertänyt sillä maailmaa ja laittanut pystyyn Kinder Zoon, eli lasten eläintarhan. Tivolikiertueella Calle pääsi jopa Suomessa käymään – aina Napapiirillä. Siellä hän tutustui itse Joulupukkiin ja pääsi yökylään salaiseen joulupukinpajaan, Korvatunturille. Tarjosipa Joulupukki jopa kyydin lentävällä reellään.

Nyt, talvella Callen tivoli viettää lomaa ja herra Wassergut kiertää maailmaa muissa seikkailuissa. Eilen illalla hän oli Mumbaissa, majoittui pilvenpiirtäjän toiseksi ylimmäiseen kerrokseen ja haaveili norsusafarista. Sitten hän törmäsi salaperäiseen Abudjan-nimiseen herraan, joka vienee Callea uusiin seikkailuihin tulevina iltoina.

Tarina on vienyt meidät mukanamme. Koskaan ennen kolmen lapsen nukuttaminen ei ole ollut niin helppoa. Kaksi vanhinta kuuntelevat kunnes nukahtavat ja nuorinkin simahtaa tasaiseen puheensorinaan pikkuhiljaa. Ja kertoja pysyy hereillä, koska aivojen ja mielikuvituksen on tehtävä töitä. Seuraavan päivän aikana lapset muistelevat tarinaa ja kertovat sitä äidilleen ja Au pairille ja muille.

Mistä tarina syntyy?

Tarina syntyy eletystä elämästä ja haaveista. Wassergutin tarinassa olemme seikkailleet sekä meille tutuissa paikoissa että kohteissa, joista itse haaveilen. Hahmot ovat joko ystäviämme eri nimillä mutta samoilla luonteenpiirteillä, tai sitten täysin kuvitteellisiä. Tarina syntyy, kun laitan silmät kiinni ja haaveilen.

Tarina on myös loistava kuljetin arvoille ja asenteelle. Tarinan muodossa pystyy lapsille – ja aikuisillekin – opettamaan paljon enemmän kuin oppikirjaa toistamalla.

Tarina joululahjaksi

Eilen, tarinan päätyttyä esitti esikoisemme Julia toiveen. Hän haluaisi Calle Wassergutin tarinat kirjana, koska sitten kun hän oppii lukemaan, voisi hän lukea tarinaa pikkuveljilleen. Kaunis ajatus, mutta vaatii isiltä aika paljon töitä. No, katsotaan, mitä pukinkonttiin päätyy…

Joulua odotellessa,

Perjantaikokki

Ps. täksi perjantaiksi syntyi vain tarina – ei reseptiä. Ensi viikolla koitan taas kokkailla enkä vain tarinoida.