Haute Route 2015, Pyreneet, Ranska

13.8.2015 klo 4.40

Herään kaimani Karvisen kainalosta Jussin alakerrasta Kauniaisissa. Koneen boarding on ihanasti 5.50, joten aikaa ei aamupalaan ole hukattavaksi. Ei sen puoleen ollut nälkäkään.

Auton pakkasimme jo aiempana päivänä, joten kamat vain kasaan ja autoon. Lennämme Münchenin kautta Toulouseen, jonne saavumme puolen päivän jälkeen. Hieman ennen laskeutumista saamme kunnon höykytystä koneen osuessa ukkosrintamaan. Myönnän, että rytkytys oli sen verran voimakasta, että hetken on vähän äitiä ikävä.

Ilma on helteinen ja junan lähtöön on nelisen tuntia aikaa. Pahaksi onneksi oli pyöränkuljetuslaukkuni rikkoutunut ja samalla etuvanteen akseli vääntynyt. Löydän uuden akselin toulouselaisesta pyöräkaupasta ja toivon, että vanne ja pyörä on muuten kunnossa.

16.13 starttaa junamme kohti Biarritzia. Kympin lisäinvestointi ykkösluokan piletteihin osoittautuu oivalliseksi päätökseksi, sillä vaunu on ilmastoitu ja sieltä saa myös sähköä i-laitteisiin. Tapaamme myös ensimmäisen joukkioomme kuulumattoman HR-osallistujan. Britin, joka oli heittänyt autonsa Toulouseen (johon siis palaamme fillareilla reilun viikon päästä) ja matkustaa junalla takaisin kisan aloituskohteeseen.

Saavumme Bayonnen juna-asemalle illalla kahdeksan jälkeen ja jatkamme kohti hotellia työntäen karavaaniamme ukkosmyrskyssä kohti bussipysäkkiä. Hotellille jätämme kamat ja jatkamme bussilla Biarritziin.

Atlantin tyrskyjen näkeminen oli erittäin vaikuttava hetki. Tuuli oli todella voimakas ja aallot sen mukaiset. Tapaamme lopputiimin, Mikan ja Ollin ja nautimme myöhäisen illallisen. Ollilla oli tavarat reissanneet Nizzaan, joten perjantaina olisi luvassa säätöä.

14.8.2015 Perjantai

Aamu ei valjennut, vaan ulkona tuuli ja satoi. Pakko myöntää, että ilma ei piristänyt univajeesta kärsivää mieltä. Tiesin toki, että kelissä kuin kelissä poljetaan ja univaje tulee olemaan viikon päästä aivan eri tasolla, mutta silti olin toivonut aurinkoa.

Suuntasimme tavarakaravaanimme kanssa kohti Atlantin rannalla sijaitsevaa kisakyläämme bussilla. Kylässä alkoivat perustoimet: fillarin kasaaminen, rekisteröityminen, kisavaatteiden vastaanotto, numeroiden liimaaminen kypärään ja pyörään sekä virallisen kisakassin vastaanotto.

Kisakylä oli rakennettu Angletin jäähallin ympärille. Jäähalli on ehkä hienoimmalla paikalla, mitä jäähallille kuvitella voi: Atlanttiin viettävän hiekkarannan reunalla. Tuuli mereltäpäin oli todella kova. Kun tuli hallin suojista pois, tuskin pysyi pystyssä pyörällä. Valtava aallot vyöryivät rannalle ja iskeytyivät aallonmurtajiin nostaen korkeat valkoiset tyrskyt, jotka kastelivat kävelytiet kymmenien metrien päähän.

Juuri sellaisessa kohdassa otimme tiimikuvamme.

Oma pyöräni ei ollut kärsinyt kovasta käsittelystä ja niinpä selvisin vitosen maksaneella uudella akselilla. Toisin kävi Ollille, joka hankki Mavicin kaupasta itselleen uudet kamat, sillä pyörästä tai muista matkatavaroista ei ollut kuulunut iltapäivään mennessä mitään hyvää.

Karvisen pyörässä puolestaan sähkövaihteet olivat menneet rikki ja näyttää pahasti siltä, että kaksi joukkueemme viidestä jäsenestä satrttaa aamulla lainahöyhenissä.

Ensivaikutelma tämän vuoden kisasta vakuuttaa. Järjestelyt ovat taas sujuvampia, viralliset ajovaatteet ja reppu selkeästi viime vuotista laadukkaampia ja tunnelma paraatin alkaessa oli mainio. Taivaskin repesi, aurinko tuli esiin ja ajaessamme Angletin kukkuloille seitsemän kilometrin paraatissa, oli näkymä valtamerelle todella komea!

Mikan ja Jussin kanssa suuntasimme illalla kuudelta alkaneeseen Riders Briefingiin, Ollin ja Petrin säätäessä tahoillaan omia pyörähaasteitaan. Briefingin jälkeen nopeasti illalliselle, viimeiset säädöt (tuntuu siltä, että tällainen viikon mittainen kisa on lähinnä joko polkemista, syömistä, nukkumista tai säätämistä.)

Briefingissä käydään läpi yleiset säännöt, jokainen etappi ja muut tärkeät asiat. Teemana on aina ”Ride clean” ja koska tämä on amatöörikisa, tarkoittaa se jotain muuta kuin suorituksensa parantamista kemiallisin keinoin. Se tarkoittaa, että minkäänlaista roskaamista ei sallita. Toisin kuin vaikka Tour de Francessa, täällä kuskit ajavat aina puhtaasti. Sanan kaikissa merkityksissä.

Sinänsä briefingissä ei juuri uutta viime vuoteen verrattuna tullut. Parasta oli upean teatterin pehmeät tuolit, joissa meinasi tulla uni väkisinkin…

Mitä minun pitää tehdä Haute Routessa ja mitä järjestäjä tekee?

Toki vuorille voi lähteä pyöräilemään yksinkin, mutta osallistumalla Haute Routen kaltaiseen tapahtumaan, tulee monesta asiasta helppoa. Mutta toisaalta moneen asiaan tulee myös vaikeuskerrointa, koska kilpailijoita polkee kisassa lähemmäs kolme sataa. Toisaalta iso määrä kuskeja tarkoittaa myös sitä, että löydät aina kohtalaisen ison määrän ryhmän, pelotonin, ihmisiä, jotka polkevat kanssasi ja joista saat todella paljon vetoapua.

Järjestäjä tekee:
– varaa hotellit
– suunnittelee reitin, järjestää moottoripyörät (30 kpl) ja vapaaehtoiset (satoja) liikenteenohjaajat
– kuljettaa tavarasi hotellista toiseen
– kuljettaa pyörälaukkusi aloituskylästä viimeiseen kylään
– järjestää huollon reitin varrelle (hedelmiä, geelejä, juotavaa jne.) noin 40 kilometrin välein
– vastaa turvallisuudesta ja ensiavusta
– järjestää jokaiselle maalialueelle lounaan
– hoitaa paikalle myös kymmeniä hierojia, jotka tarjoavat 15 minuutin palauttavan hieronnan jokaisen etapin jälkeen
– ottavat kuvat matkan varrelta
– jne…

Sinä teet:

– poljet

Näin yksinkertaista se on. Toki muistat myös syödä (paljon ja aina kuin mahdollista) sekä nukkua. Siihenkin pätee sama sääntö kuin syömiseen.