Kolme yötä remontin valmistumiseen

Meillä eletään ERITTÄIN hektisiä aikoja. Jouluksi pitäisi päästä uuteen kotiin ja aikaa on nyt enää kolme päivää. Paljon tapahtuu joka päivä ja nyt näyttää jo siltä, että talon valmiusaste tulee yllättämään meidät todella. Vielä muutama viikko sitten olin lähes luopunut toivosta, mutta joulun ihme on tapahtumassa.

Autotallin edestä on voinut aamuisin laskea toistakymmentä autoa jo pitkään. Tekijöitä siis piisaa. Nyt on haasteena homman vienti maaliin ajoissa ja koko projektin koordinointi. Viimeisten viikkojen aikana olen oppinut remontoinnista erittäin paljon. Tärkein oppini on ollut: tätä ei ihan heti uusita.

Ei siksi, että pettymysten määrä olisi voittanut onnistumisten määrän. Vaan siksi, että varsinkin näin massiivisen muutoksen tekeminen vaatii tilaajalta varsinkin loppuvaiheissa todella aktiivista osallistumista.

”Minkälainen kynnys tähän laitetaan?”

”Laatat eivät nyt riitä, mitä tehdään?”

”Parkettia jää yli, mitä sillä tehdään?”

”Tilaamanne valaisimet eivät käy tähän seinään, voitko hakea uudet?”

Kysymyksiä on loputtomasti. Valehtelen, jos väitän, etteikö tämä olisi vaikuttanut työtehooni. Onhan se. Perjantaina aamulla minulla oli aikaa kahdeksan minuuttia löytää sopiva lasiovi kylpyhuoneeseemme. Google, luuri ja halu saada homma valmiiksi: näin se toimii. Silti tuhlasin muiden aikaa ja viivästytin palaveria viitisen minuuttia hoitaessani remonttiasioita.

Nostan hattua korkealle FixTecin Antille Reilimolle, Niko Suhoselle ja Erkki Martinille: he ovat kaikki sitoutuneet tavoitteeseen ja haluavat saada kotimme valmiiksi jouluksi. Ei paineita, mutta puolet suvusta on tulossa kylään muutaman päivän päästä… Suuri kiitos jo nyt myös Gloria Keittiöiden Toni Nurmelle, joka on yrittäjänä kyllä saanut roikkua kanssani puhelimessa viikon aikana enemmän kuin vaimoni vuodessa. Ja virolainen taikuri Ervin. Savolainen saunanrakentaja hymyili ja puhui. Sitten tuli Ervin Hang EH-Laaturakennuksesta, joka hymyilee ja tekee. Aikamoinen ero lopputuloksessa! Ervinin tiimin ansiosta myös pihasaunamme lämpenee jouluaattona.

Vastoinkäymisistä ei silti ole ollut viime aikoina pulaa.

Kiireessä unohtui toinen kerros vesieristyksestä- > FixTecin kaverit korjasivat hommaa omaan piikkiinsä pitkin yötä.

Kylpyhuoneen lattian pintavalussa tapahtui jotain ja se lähti osittain irti pohjasta -> piikataan auki ja korjataan. Taas iltatöinä.

Vesijohdon lämmitys vuosi ulkosaunan lattian märäksi -> kuivuri kiinni lattiaan viikonlopuksi ja laatoitus alusta.

Savolainen saunanrakentaja teki kallistuksista liian jyrkät. -> Vaihto virolaisiin ammattilaisiin ja laatat irti sekä homma alusta.

Listaa voisi jatkaa aika paljon. Mutta sanottakoon, että pääurakoitsijan asenne vaikuttaa todella paljon myös asiakkaan asenteeseen. Toistaiseksi kaikkien FixTecin kaverien asenne on ollut loistava: korjataan virheet, painetaan eteenpäin ja pysytään aikataulussa. Heillä toimii myös sisäinen laatukontrolli. On huomattavasti parempaa tietää virheistä silloin, kun ne voidaan korjata, kuin muutaman vuoden päästä, jolloin korjaaminen maksaa potenssiin kolme. Uskon, että moni muu olisi ollut hiljaa omista mokistaan ja antanut asiakkaan huomata virheet joidenkin vuosien kuluttua.

Nyt on vielä kolme päivää jouluun ja myönnetään, että kotimme tulee olemaan jouluna paljon valmiimpi mitä vielä muutama viikko sitten uskoin. Kiitos koko tiimin mahtavan tsempin!

Alla on kuvia siitä, miltä homma näyttää nyt. Tänään pääsemme siivoamaan yläkerran huoneet ja muuttamaan tavarat niihin. Maanantaina on käyttöönottotarkastus (laajennusosamme oli rakennusluvan alainen työ) ja jo keskiviikkona pitäisi talossa viettää joulua perheen sekä lähisuvun kesken.

Nyt ei enää vastoinkäymisiä toivota, sillä päivän viivytys johtaa siihen, että muutamme taloon vasta joskus tammikuussa….

Petri

WP_20141220_21_25_56_Raw

Alakerran WC

WP_20141220_21_25_48_Raw

Sähköt tulevat taloon! Ledeissä tehoa riittää. Takka on vielä pinnoittamatta ja olkkarissa ”pientä sälää”.

WP_20141220_18_29_56_Raw

Savon kattomallinen liesituuletin kaikessa tyylikkyydessään. Kun laitettiin virrat päälle, ei laite toiminutkaan. Pikkufiba: sähköt on kytkemättä huippuimuriin. Samalla kävi ilmi, että suunniteltu kanavapuhallin jäi asentamatta, mutta huipparin imutehon ”pitäisi” riittää. Sen näkee pian…

WP_20141219_23_48_44_Raw

Ensimmäinen täysin valmis tila! Yläkerran kylppäri. Tosin vielä suihkuseinää vailla. Tästä tuli niin hieno, että rouvani päätti käyttää täällä jatkossa vain pitkää iltapukua. Antti, ylpeä kylppärin tekijä, vieressä.

WP_20141219_21_13_07_Raw

Bongaa lasikaide! Aika minimalistinen ja tyylikäs. Ainakin minun mielestäni. Mahtaakohan se kestää?

WP_20141219_20_01_46_Raw

Pientä iltapalaa perjantaina klo 22.

WP_20141219_18_52_26_Raw

Bauhausista bongaamani valot (seinässä) ovat mielestäni hienot! Kivitasotkin on jo paikallaan.

 

Miten pyöräreissulla voi tuoksua hyvältä?

Minulta kysytään aktiivisesti, eli ei siis koskaan, että miten ajovaatteiden huolto onnistuu pyöräreissulla. Koska olen jokaisen alan asiantuntija, kerron nyt muutaman vinkin, joita noudattamalla tuoksut siedettävältä viikonkin pyöräreissun.

Pyöräillessä hikoillaan ja ainoastaan hyvin kaukana muista ajava kuski uskaltaa käyttää useamman päivän samaa ajopaitaa. Ja vaikka ajelisit ylhäisessä yksinäisyydessäsi keskellä metsää, on kolmas päivä samassa paidassa kärsimystä jo kuskillekin. Toisaalta pyöräreissulle pakkaa mieluiten kevyesti (siis maks. kaksi vaatekertaa) eikä haisevia vaatteita viitsi roudata kassissa tai säilyttää huoneessa päivästä toiseen.

On siis pestävä pyykkiä. No, kaikkihan sen osaavat, sen nyrkkipyykin. Mutta miten saada kamat kuivaksi – siinä se taito piileekin.

Ensimmäinen vinkkini: rakenna mankeli

Kun olet pessyt vaatteet lavuaarissa, purista ne käsin niin kuivaksi kuin saat. Tämän jälkeen levitä kuiva pyyhe lattialle, laita vaatekappale siihen päälle ja rullaa se tiukaksi rullaksi. Tämän jälkeen kävele rullan päällä ja kääntele sitä. Rullaa auki ja ripusta kuivumaan.

WP_20141209_17_32_59_Raw

WP_20141209_17_33_20_Raw

Tämä on tärkeä vaihe, sillä muuten sinulla on aamulla märät kamat päällä. Tämän opin hotellipyykkäämisen ammattilaiselta Jussilta Haute Routella.

Toinen vinkki: rakenna wc:stä kuivauskaappi

Laita rullatut vaatteet henkareille ja roikkumaan esim. suihkutankoon. Sitten vain hotellihuoneen hiustenkuivan käyttöön! Viritä se johonkin telineeseen osoittamaan kohti märintä vaatekappaletta vähintään puolen metrin päähän. Teippaa tai sido se jollakin tukevasti asentoonsa ja teippaa myös virtanappi pohjaan. Kuvassa sidontaan on käytetty kuivaimen omaa johtoa ja virtanapin painaa pohjaan energiapatukka.

WP_20141209_17_38_15_Raw

Sitten vain ovi kiinni ja rentoutumaan! Lämmin ilmavirta kuivattaa kuteet parissa tunnissa ja aika pian WC:ssäkin on sen verran kuuma, että lämpökin haihduttaa kosteutta.

Mikäli koko huoneesi alkaa muistuttamaan saunaa, avaa ikkuna tai nauti lämmöstä.

Kolmas vinkki: älä jätä kuivauskaappiasi vartioimatta

Märätkin vaatteet on parempi vaihtoehto kuin tuhansien eurojen lasku kärähtäneen hiustenkuivaimen aiheuttamasta kylppäripalosta. Kurkkaa siis tasaisin väliajoin kuivauskaappiisi ja poistuessasi huoneesta, kytke virta aina pois.

Bonusvinkki: pakkaa kevyesti ja jätä pyykinpesuaineet kotiin

Oman kokemukseni mukaan hotellin käsisaippua toimii siinä missä pyykinpesuaineetkin. Jokainen turha gramma on liikaa.

Kohti hyväntuoksuisia reissuja! Ja terveisiä Helsinki-Vantaalta. Luojan kiitos haiseva kassini on ruumassa, ettei tarvitse valehdella kantavansa kotiin haisevia sveitsiläisiä juustoja. Sillä viimeisenä päivänä kamoja ei pestä…

Perjantaipyöräilijä  

Haute Route Dolomites – seitsemän päivää satulassa

(Kuvat reissusta alempana. Video vielä ”työn alla” – tunnen aiheesta ison piston sydämessäni…)

Haute Route on brändi, jonka suojissa järjestetään kolme maantiepyöräkilpailua Keski-Euroopassa. Mainoslauseen mukaan kyseessä on korkein ja haastavin pyöräkilpailu, johon amatööri voi osallistua. Enpä ole muita vastaavia kokeillut, joten vertailukohtaa minulla ei ole, mutta voin silti allekirjoittaa korkeuden ja haastavuuden.

900 km, 20 km nousua

Otimme osaa tiimillämme Dolomites & Swiss Alps –kisaan, joka ajettiin elokuun kolmannella viikolla Venetsiasta Geneveen. Luvassa oli seitsemän päivää satulassa, noin 900 kilometriä matkaa ja viikon aikana fillarilla kiivettäisiin kahdesti merenpinnan tasosta Mount Everestin huipulle – ainakin nousumetreiksi muutettuna. Oman mittarini mukaan siirtymisineen matkaa tuli tosin yli 1000 kilometriä!

Kisan idea on tarjoilla parikymmentä legendaarista nousua, siis ”passia” sekä ammattilaiskilpailun tunnelma ja organisaatio amatööreille. Kisaan osallistui nelisensataa kuskia ympäri maailmaa. Ikähaitari venyi paristakympistä kahdeksaankymppiin ja tunnetuin Haute Route –kuski lienee yksijalkainen ja yksikätinen Christian. Suomesta meitä oli kuusi fillaristia ja muodostimme Team OK #5 –nimisen tiimin. Tiimin nimi muodostuu kapteenimme nimikirjaimista sekä Velominati.com –sivuston säännöstä numero viisi. Vapaasti käännettynä sääntö tarkoittaa ”Älä kitise”. Tätä mottoa piti itselleenkin muutaman kerran viikon aikana hokea.

Harden the F***k Up!

Valmistautuminen Haute Routeen

En ole kovinkaan järjestelmällinen tai ammattimainen harjoittelija. Mikäli viisi kertaa viikossa en liiku, tulee huono omatunto. Sen kummempaa sääntöä ei treeneissäni ollut. Kesällä 2014 minulla oli kaksi päätavoitetta: Ironman 70.3 (eli ns. ”puolikas”) Rapperswillissa alle 5:30 ja Haute Route. Treenasin siis aktiivisesti pyöräilyn lisäksi uintia ja juoksua.

Ironman oli kesäkuun ensimmäisellä viikolla (ja meni mainiosti!), joten sen jälkeen treeni oli oikeastaan pelkästään pyöräilyä. Etua treeniin antoi se, että asuin silloin vielä Sveitsissä ja keskityin lähinnä hakemaan nousumetrejä pitkien lenkkien sijaan. Nyt, kun asuinpaikka on taas Suomi, onkin mietityttänyt miten ensi kesänä selviää nousuista ilman nousutreeniä…

400 kilpailijan joukossa näkyi monenlaista taiteilijaa. Joillain oli aktiiviurheilutausta ja he kisasivatkin sijoista 1 – 50. Joillakin toisilla suurin voitto oli selvitä päivä toisensa jälkeen maaliin. Itse en laittanut muuta tavoitetta kuin maaliin pääsyn, sillä en ollut koskaan aiemmin ajanut näin pitkää etappikisaa. Tai jos totta puhutaan, en mitään pyöräkisaa, ellei triathloneja lasketa. Tiesin kuitenkin olevani kohtalaisessa kunnossa (no, jos totta puhutaan, en ole koskaan ollut paremmassakaan kunnossa), mutta silti sijoitus oli täysin toisarvoinen asia – ainakin ennen kisaa mietittynä.

Venetsia – pyöräilijän paratiisi

Jostain kumman syystä sadat fillaristit haluttiin raahata pyöränkuljetuslaukkuineen Venetsiaan. Kaupunkiin, jossa pyöräily on kiellettyä ja isojen matkatavaroiden liikuttaminen erittäin hankalaa. Ensimmäisen kerran jouduimme turvautumaan ”älä kitise” –sääntöön jo raahatessamme valtavaa tavaramääräämme kapeilla, turistien täyttämillä mukulakivikaduilla helteessä. Toisaalta, jos emme tästä siirtymästä suoriutuisi, miten voisimme edes harkita starttia parin päivän päästä? Iso saavutus oli jo saada kaikkien fillarit Finnairin koneeseen, vaikka ne oli sinne jo kuukausia aikaisemmin varattu ja henkilökohtaisesti varmistettu.

Emme aluksi tienneet edes, että Venetsiassa ei saa polkea. Menimme hotelliimme, joka sijaitsi aivan keskellä historiallista keskustaa, kasasimme pyörät, puimme tiimivaatteet päälle ja olimme lähdössä lämmittely- ja valokuvauslenkille. Kurvasimme ensimmäiselle piazzalle, kun meille alettiin taputtaa ja vislailla. ”Mahtava asenne näillä italiaanoilla!” – ajattelimme.

Sitten yksi täti tuli sanomaan, että pojat, pojat – ei täällä kuulkaa saa lainkaan polkupyöräillä. No, fillarit kahvilan viereen parkkiin ja post ride oluet pöytään. Poljettiinhan sitä jo melkein 100 metriä. Varsin ansaitut bisset!

Ammattilaisten organisaatio

Kisaorganisaatio oli kaikessa toiminnassaan erittäin ammattimainen. Kokemus isoista tapahtumista huokui.

Venetsiassa jokainen kuski sai oman repun sekä kassin, johon merkattiin oma numero sekä kiinnitettiin tulostettu hotellilista. Kisaorganisaatio hoiti valtavan tavaralogistiikan koko viikon ajan. Kaikki kassit haettiin hotellista ja vietiin odottamaan seuraavaan kylään, valmiiksi hotelliisi. Maalissa oli reppusi odottamassa, jotta voit käydä suihkussa, hieronnassa ja vaihtaa vaatteet heti saavuttuasi. Kisakylä purettiin aamulla lähdön jälkeen ja rakennettiin seuraavaan kylään ennen ensimmäisten kuskien saapumista. Samoin lähtö- ja maalialueet.

Organisaatio muodostui 173 työntekijästä, eli keskimäärin yhtä työntekijää kohden oli reilut kaksi polkupyöräilijää. Oli kymmeniä hierojia, osteopaatteja, moottoripyöräkuskeja, mediatiimiä, ensiapuväkeä, lääkäreitä ja yleismiehiä.

Mavicin huoltomiehet ajoivat varafillarit katolla pelotonin kanssa ja huolsivat fillareita kisakylässä.

Moottoripyörät saattoivat ryhmiä ja turvasivat kisan sujuvuuden. Lisäksi sadat paikalliset vapaaehtoiset, palokunnat, poliisit ja Sveitsissä ”Verkehrskadetit” valvoivat risteyksiä ja pysäyttivät liikenteen polkijaryhmän lähestyessä. Sekä kannustivat meitä polkijoita.

Vaativa reitti ja paikoitellen erittäin vaativa keli

En lähde tässä käymään läpi päiväkohtaista reittiä, sillä kuvauksen siitä voi lukea vaikka Saulin blogista. Mutta kerron sen sijaan hieman päiväohjelmasta ja suurimmista haasteista matkan varrella.

Päivässä ajettiin 130 – 180 kilometriä ja nousua kertyi kolmisen tonnia per päivä. Poikkeuksena oli neljäs päivä, eli ”lepopäivä”, jolloin ajettiin henkilökohtainen Time Trial –Bormiosta ylös Stelviolle kelloa vastaan. Parikymmentä kilometriä, mutta 1500 metriä nousua pitkin reittiä, jonka mm. Top Gear on nimennyt ”Probably the best driving road in the world” –tittelillä.

Päiväohjelma oli suunnilleen tällainen:

  • 5.00 herätys
  • 5.15 aamiainen, eli niin paljon energiaa sisään kuin vain olotila antoi myöden.
  • kamat kasaan, tavaroiden roudaus hotellin aulaan, viimeiset säädöt pyörään
  • 6.30 fillarilla lähtöalueelle
  • 7.00 startti! Tästä eteenpäin n. 5-9 tuntia kampien pyörittämistä, energian tankkaamista (kuivakakkuja, suolakeksejä, suolakinkkua, banaania, cokista, urheilujuomaa ja energiageelejä) ”Refreshment pointeilla”
  • klo 13 – 16 saapuminen maaliin
  • välitön lounas kisakylässä. Energiaa taas sisään.
  • Suihku, lounas, siirtyminen hotelliin
  • Fillarin säätöä, nyrkkipyykkäystä, varusteet valmiiksi seuraavaan päivään
  • 19.00 illallinen ravintolassa. Innokkaimmille jopa pari lasia punaviiniä!
  • 21.00 nukkumaan

Viisi päivää kun oli takana, odotti jo onnellisena kisan loppumista ja sitä, että syöminen ei ole vain energian maksimaalista tankkaamista eikä kello soi viideltä.

Reitti oli tietenkin vaativa. Olihan siinä nousua joka päivä kolmisen kilometriä. Mutta moottoripyörien ja liikennevahtien ansiosta oli todella mahtavaa ajaa Keski-Euroopan halki. Tosin alkupätkä Italiassa painettiin paikoitellen todella ruuhkaisia teitä pitkin, sillä olihan vilkkain lomaviikonloppu käynnissä. Ja tunnetusti italiaanot suuntaavat lomalle vuorille. Sveitsin puolelle saavuttaessa liikenne väheni ja tiet olivatkin huippukunnossa.

Liikenne ei kuitenkaan ollut se suurin haaste. Ison haasteen kaikille toi todella kylmä keli. Myös meille suomalaisille. Ongelmana kun on, että iltapäivällä lämpöä saattaa olla +25 astetta, mutta aamulla oli vuorilla pakkasta. En ole koskaan aikaisemmin ajanut maantiepyörää lämpötilan ollessa nollan alapuolella. Tiukin hetki koettiin St. Moritzista lähtiessä, Julierpassin päällä, kun ylhäällä näkyvyys oli 15 metriä, lämpöä kaksi astetta ja satoi vettä.

Vedin letkaa alamäkeen. Vauhtia oli viitisenkymppiä. Kun näin mutkan, huusin joko ”Right turn!” tai ”Left turn” tai ”Sharp right!” jne. Tämä huuto sitten eteni letkassa taaksepäin, jotta kaikki tiesivät, mihin suuntaan pian käännyttäisiin.

Palelin aivan horkassa. Sormet ja varpaat tunnottomina, leuka täristen, tykitettiin melkein tunti alamäkeen. Koskaan ennen en ole odottanut nousun alkamista niin innolla. Parin päivän päästä Andermattista lähtiessä oli vielä hirveämpää. Furkapassin päällä oli -1 astetta. Keli oli kaunis, mutta lasku todella pitkä, varmaan tunnin. Välillä oli pakko pysähtyä ja lämmitellä, sillä kädet tärisivät niin, että etupyörä vatkasi holtittomasti. Jarruja ei sormilla tuntenut ja ainoa merkki lihasten toimivuudesta oli se, että pyörä todella hidastui, kun aivot käskivät sormien puristaa kahvoja. Villi tunne, varsinkin kun vauhtia on 60 – 70 km/h. Mutkat piti ottaa todella varovasti, sillä ns. ”musta jää” tuntui olevan konsepti, josta vain suomalaiset olivat kuulleet. Muut kansalaisuudet vetivät mutkissakin suorastaan järjetöntä vauhtia pakkasella.

Näinä päivinä näytimme iltapäivällä kameleilta, kun paidan selkätaskuihin ja paidan alle ”niskakyttyräksi” oli pakattu irtohihat ja –lahkeet, talvihanskat, takki, lakki ja muut aamun tavarat. Mutta ilman niitä ei olisi päivästä selvinnyt. Tästä kertoo mm. se, että Julierpassin päällä yli 20 ihmistä keskeytti koko kisan, sillä he eivät uskoneet selviävänsä kylmästä, sateisesta ja sumuisesta laskusta.

Toki isoon porukkaan mahtuu kaikenlaista polkijaa. Mieleemme jäi erityisesti Arabian niemimaalta kisaan lennähtänyt Zak, jolle oli todella yllätys, että vuorilla voi olla kylmä. Eräänä aamuna hän polkikin vuorta ylös kashmirneule päällään. ”This is the warmest thing I own!” oli hänen selitys epätyypilliseen pyöräilyasuun. Hänelle tosin lähes kaikki oli yllätystä.

Hotellit

Kaikki tiimissämme olivat tilanneet ”kahden tähden hotellipaketin”, joka takasi majoitukset + tavaralogistiikan vähintään kahden tähden hotelleissa. Meillä kävi erittäin hyvä tuuri, sillä jokaisessa kylässä hotellimme oli lähellä kisakylää ja esimerkiksi Cortina d’Ampezzossa majoituimme viiden tähden hotellissa ja St. Moritzissa neljän tähden hotellissa. Hotelleista ilmoitettiin etukäteen kuvailut ja positiiviset seikat. Sen opimme, että jos ainoa positiivinen asia listassa on ”friendly staff”, niin huoneelta ei kannata ihmeitä odottaa. Näitä yllätyksiä oli tosin vain Venetsiassa.

Joillakin kävi huonompi tuuri ja hotelli saattoi olla vaikka tunnin bussimatkan päässä startista. Tämä tarkoitti tällöin herätystä jo ennen aamuneljää. Varsinkin ”lattiamajoituspaketin” tilanneet joutuivat usein hyppäämään bussiin aamulla jo viideltä, jotta ehtisivät seiskan lähtöön. Muutama ylimääräinen satanen osoittautui todella hyväksi investoinniksi!

Jaksaminen

Jotta seitsemänpäiväisestä, vaativasta kisasta selviää läpi, oli energiansaannista ja levosta pidettävä huolta. Ruokailut hoituivat hotellissa (aamiainen), ajaessa (tankkauspaikat), lounaalla maalissa (organisaation järjestämä) ja illallisella (itse hoidettu). Silti lähes koko ajan oli nälkä. Tiimimme legendaarisin jäsen oli tässä Antti, joka saattoi olla kävelemässä illallisravintolaan, mutta haki matkalla (matkaa noin kilometri) evääksi huoltoasemalta kylmän pasta-annoksen…

Buukkasimme myös kaikki illalliset useampi kuukausi etukäteen, sillä halusimme myös syödä hyvin. Kun kuskit ja kisaorganisaatio tupsahtaa pieneen alppikylään vuorokaudeksi, voipi käydä niin, että valinnanvaraa ei enää ruokapaikoista ole.

Yllättäen nukuin mainiosti joka yö. Ajattelin, että kisan tapahtumat pyörisivät illalla päässä, mutta aika usein sammuin kuin kynttilä.

Hierontaa, joka kuului kisakylän päivittäisiin palveluihin, hyödynsin kolmena päivänä, mutta en jalkoihini. Niissä ei ollut mitään vikaa, vaan yläselkäni meni täysin jumiin jo toisena päivänä. Lisäksi kävin kerran osteopaatilla, joka naksautti kaksi jumissa ollutta kylkiluutani auki ja pystyin taas hengittämään normaalisti.

Suurin ongelma oli itse asiassa hartiaseudussa ja yläkropassa, joka meni aivan jumiin jo toisena päivänä. Loppuviikosta pieninkin ajoasennon muutos teki kipeää ja iski ”kipinöitä” aina sormen päihin saakka. Tosin näin aika monen pyörittelevän käsiään ja hierovan omatoimisesti niskan seutua jopa fillaroidessa. En ollut ongelmani kanssa yksin.

Vasta viimeisenä päivänä jalkani alkoivat aiheuttaa ongelmia. Oikean jalan polven yläpuoli alkoi vihloa ja tehdä kipeää. Seisaaltaan ajaminen auttoi, mutta sitä ei jaksa ihan koko päivää harrastaa. Haute Routen jälkeen pidin noin kuukauden tauon pyöräilyssä (poislukien lyhyttä 7 kilometrin työmatkasiirtymistä), sillä polvi ei todellakaan tuntunut nauttivan pyörittämisestä.

Kivun- ja tylsyydensietokyky

Oleellista tällaisessa harrastuksessa on kyky sietää kipua sekä tylsyyttä. Tai paremminkin sanottuna monotonista liikettä, eli kampien pyörittämistä. Ryhmässä ajaessa tarjolla oli aina juttuseuraa ja usein oli oikein hauskaakin. Mutta silti pitkään päivään mahtuu monta tuntia, varsinkin nousuissa, jolloin vain pyörität ja olet yksin ajatustesi kanssa. Maisemia voi aina ihailla, mutta heikkoina hetkinä pää roikkuu velttona hartioiden välissä ja silmät tuijottavat vain liian hitaasti pyörivää eturengasta. Aivotoiminta ja ajatustenjuoksu vastannee näinä hetkinä jäätyneen järven pohjaan jumittuneen lahnan luokkaa.

Kivun paras puoli on, että se vaihtaa paikkaa. Aamuisin lähtiessä reidet sattuivat. Loppuviikkoa kohden aamuisin eniten kipuili oikea polvi. Kun lihakset lämpenivät, alkoi yläselkä ja olkapää vaivaamaan. Jokainen asennon muutos lähetti niskasta sähköiskun kaltaisen tunteen koko oikeaan käteen ja sormenpäihin, varsinkin laskuissa, kun koko yläkroppa oli jäykkänä. Loppupäivästä takapuoli oli huomion keskipisteenä ja oli ajettava putkelta, sillä armas hanuri ei vain sallinut enää tunnin mittaisia istumasessioita.

Selvisin kuitenkin varsin vähin vaurioin ja vasta viimeisen päivän viimeiset kymmenen kilometriä olivat tuskallisia oikean polveni vuoksi. Se ei suostunut enää polkiessa ottamaan painoa vastaan, joten pyörittelin vasemmalla jalalla välillä oikeaa vieressä roikotellen. Onneksi siinä kohtaa ryhmämme päätti vielä kisata kunnolla ja vauhtia oli reilusti yli 40 km/h tasaisella. Sai siinä vasuri tehdä töitä.

Tankkaamisessa onnistuin varsin mainiosti. Taktiikkani oli ”aina kun mahdollista överit”. Suolakeksit ja suolakinkku tuli loppuviikosta ulos jo korvista. Ainoan ”bonkkauksen”, eli totaalihyytymisen koin toiseksi viimeisen päivän viimeisessä nousussa kohti Crans Montanaa. Sveitsissä vain nousut oli kellotettuja, joten pysähdyimme TJ1-fiiliksissä espressolle ennen viimeistä nousua. Jostain ihmeen syystä en syönyt siinä samalla, vaikka mieli teki. Sitten lähdimme nousemaan. Muutaman poljetun kilometrin jälkeen hävisi kaikki voima. Ja mikä pahinta, mieliala laski miinukselle ja pahasti. Kaverit, joita olin nousuissa jättänyt, juttelivat, naureskelivat ja polkivat muina miehinä minulta karkuun. En pysynyt perässä, vaikka mikä oli. Kaivelin paitani taskuja ja totesin, että energiageelit ovat loppu. Katsoin runkotarraa, johon oli merkattu kaikki nousut ja tankkauspaikat ja totesin, että viimeinen tankkauspaikka oli takanapäin. Tähänkö se kisa jäisi? Hyytymiseen vain päivää ennen maalia?

Olli huomasi onneksi tilani, himmaili ja antoi minulle neljä-viisi geeliä, joista kolme imaisin välittömästi. Energioiden kesti palautua puolisen tuntia, mutta lopussa poljin vielä Riston kiinni ja yhdessä spurttasimme maaliviivan yli.

Fiilis oli aurinkoisen Crans Montanan kävelykadulla niin mahtava, että innostuimme Ollin kanssa jopa hieman juopottelemaan. Siis taisimme ottaa jopa kolme olutta. Olihan enää päivä jäljellä!

Loppufiilis

Reissu oli mahtava ja iso julkinen kiitos vaimolleni, että voin tähän osallistua. Hänellä oli oma Haute Routensa samalla viikolla, kun remonttiprojektimme oli juuri alkanut, vettä tuli Suomessa kuin aisaa ja lapsista kaksi oli juuri aloittanut uudessa koulussa.

Järjestävälle organisaatiolle nostan hattua, sillä ennen kaikkea operaatio on valtava logistinen ponnistus. Kaikki hoitui mainiosti ja porukalla oli hyvä henki päällä koko ajan.

Myös oma tiimimme ansaitsee kiitoksen. Huumori pysyi loistavana ja vitsit laadukkaina koko viikon. Yksin olisi kokemus ollut vain haamu tästä. Ja tiimin sisällä kehkeytyi myös pientä kisaa sijoituksista. Antti oli tiimissämme ehkä eniten liikkeellä pro-mentaliteetilla ja sijoittuikin päivittäin mainiosti TOP 50 joukkoon. Antti ei suostunut edes wattejaan tai kynnystehojaan (mitä ne lienevätkään!) paljastamaan ennen Stelvion time trialia. Siitä hän saikin kyllä kuulla koko loppureissun. Antti ja Hattiwatit. Loppusijoitus oli Antilla todella mainio 44. Seuraava oli Sauli sijalla 79. Itse löydyn sijalta 127, Olli sijalta 136 ja ”Gruppo Musicamme” Juha ja Risto sijoilta 163 ja 170. Kaikki siis hoitivat homman kotiin paremmin kuin hyvin!

Etukäteen ajattelin parhaan päiväni olevan Stelviolle, yli 2700 metrin korkeuteen nousevan Time Trialin. Aamun valjetessa päätinkin antaa kaikkeni ja löysin itseni lopulta sijalta 69 tuossa 21 kilometrin ja 1500 nousumetrin ylämäkirutistuksessa. Tätähän minä olin Sveitsissä treenannut: ylös sängystä kuudelta, fillarin selkään ja 45 minuuttia täysillä ylämäkeen.

Ensi vuodeksi on jo ilmoittautuminen laitettu sisään. Tällä kertaa suuntana on Haute Route Pyrenees. Jos mukaan mielit tulla, niin tiimissämme on tilaa (vain) hyville tyypeille! Meitä on tällä hetkellä lähdössä kolme viime kesän tiimiläistä ja kaimani Lyytistä ensikertalaisena.

Petri

Tulokset löytyvät täältä: http://www.timing4you.com/direct/www/officiel_hauteroutedolomites_2014.php

”Jour Solo Men” on päiväkohtaiset tulokset ja ”Global Solo Men” tarkoittaa kokonaistilannetta ko. etapin jälkeen.

REISSU KUVINA

WP_20140820_18_37_47_Raw

Teiden varsilla oli varmasti satoja järjestäjien asettamia varoitus- ja ohjekylttejä. Käsittääkseni vain muutama kuski tarvitsi ambulanssikyytiä viikon aikana. Aika hyvin suhteutettuna matkaan, ajajien määrään ja liikenteeseen.

WP_20140820_18_37_54_Raw

Mavicin kaverit eivät puhuneet juuri englantia. He puhuivat polkupyöriä.

WP_20140820_20_36_24_Raw

Kaloreissa ei jälkkäreissä(kään) pihdattu.

WP_20140821_06_41_08_Raw

Pyöräily ja espressot kuuluvat yhteen. Allpressin auto ajoi kanssamme koko matkan!

WP_20140821_06_42_43_Raw

Hieman paremmin varusteltu tiimiauto sekä harvinainen bamburunkoinen pyörä.

WP_20140821_17_06_14_Raw

Polkemisesta ei voi saada kyllikseen. Crans Montanassa jatkettiin iltapäivää polkuveneellä Ollin kanssa.

InstagramCapture_f0a66fb4-604a-47d1-afa1-cbb11a3a5eaa

Hetkiä, jotka pitäisi jakaa vaimon kanssa eikä viiden muun miehen.

10552556_10152223616776933_3694439121133213789_n

Minä jossain nousussa. Järjestäjillä oli valokuvaajia, videokuvaajia ja vaikka mitä reitin varrella. Tunnistus tapahtuu tuon kypärässä olevan QR-koodin avulla automaattisesti. Päivän jälkeen nettiin ilmestyivät kuvasi. Sinusta tehtiin myös henkilökohtainen video.

10342010_10152227377871933_4501920770991772407_n

Kylmää vai lämmintä?

10543605_10152225243031933_611745579211710660_n

Maalissa jossakin.

10599308_10152229321026933_6002637685024368114_n

Ilmekin sen kertoo: on tää hienoa hommaa!

1907416_10152234463126933_5221921420563464214_n

Tiimimme maalissa – kaikilla mitalit kaulassa.

InstagramCapture_e41b5c83-ee25-4ed8-b0b7-d6bd35672f19

My dear friend Limoncello. Aivan liian harvinainen tuttavuus tällaisilla vakavammilla pyöräreissuilla.

WP_20140820_14_57_56_Raw

Jussi, Risto ja minä ennen Andermattiin saapumista.

WP_20140819_12_41_42_Raw

Näkymä alas Stelviolta.

WP_20140819_11_50_02_Raw

Stelvion Time Trialin jälkeen Ollin kanssa.

WP_20140817_20_33_53_Raw

Romanttinen illallinen poikaporukassa.

WP_20140817_13_20_04_Raw

Fillareita miljoonalla.

WP_20140816_21_03_07_Raw

Pyykkihuoltoa hotellissa. Kuvassa köyhän miehen kuivauskaappi. Fööni ja vaaterekki.

WP_20140816_19_11_41_Raw

Iltaisin syötiin kevyesti. Tässä kuuden hengen illallinen. Jälkkärit tulivat erikseen.

WP_20140814_14_08_18_Pro

Logistiikan yksinkertaisuutta Venetsiassa.

WP_20140814_18_07_06_Pro

Tiimikuva ennen lähtöä Venetsiassa. Antti ja Risto olivat lataamassa akkuja. Me menimme oluelle.

WP_20140814_18_29_43_Pro

Ensimmäiset post ride beerit. 100 metriä ajoa ja taluttaen terassille.

WP_20140816_08_56_46_Raw

Koko kisan ensimmäinen lähtö.

WP_20140816_19_10_58_Raw

Illallista. Sauli, Olli, minä, Jussi, Antti ja Risto alias Sil Lisotto Bonk Malkovich.

InstagramCapture_d4656f1e-cb09-4155-9c4c-803d7515e5cd

Helpoiten fillarilla liikkuu Venetsiassa veneellä.

 

Design vs. käyttöliittymäsuunnittelu

screenshot_180

Miksi design tarkoittaa liian usein huonoa käyttöliittymää? Tässä esimerkki Hotelli Helkan WC:stä. Hana. Aloitin heiluttamalla käsiäni sen alla (luulin elektroniseksi). Ei vettä. Sitten painoin nuppia. Ei vettä. Sitten nostin nuppia. Ei vettä. Lopuksi väänsin nuppia. Sain vettä! Hana oli joku Alessi Bagnon malli. Italialaista disainia.

Kädet kuivatakseni tungin ne tuohon mustaan aukkoon ja odottelin. Ei tullut ilmaa. Sitten kumarruin ja kurkkasin: siellä onkin paperia. Aukko on sen verran alhaalla, että keskimittainen mies ei kumartumatta ymmärrä, mitä aukosta tulee. Pyllistäminen pakollista käsien kuivaamiseksi.

Remonttiprojektissa on alkanut kiinnittää huomiota outoihin asioihin, kuten hanojen käyttöliittymäsuunnitteluun. Miksi yksinkertaisesta asiasta tulee tehdä vaikeaa? Jos kylppärissä ensimmäistä kertaa käydessä joutuu miettimään, että miten ihmeessä tämän hanan saa päälle, vettä suihkuun tai vessan vedettyä, puhutaan kikkailusta. Ei designista.

Toinen esimerkki on Tukholman satamasta bussilippuautomaatilta. Voit kokea saman fiiliksen missä tahansa VR:n automaatilla. Jotta automaattia voi käyttää myös pyörätuoliasiakas, vääntelevät muut käyttäjät itsensä oudolle mutkalle. Ehkä tähänkin olisi voinut miettiä molemmille hyvän ratkaisun? Todennäköisesti tämäkin kompromissi on huono sekä seisoville että istuville käyttäjille.

WP_20141030_07_40_34_Raw

Ugh.

Jouluksi omaan kotiin? Remontti loppusuoralla

Tarkoituksenani oli pitää blogia remontin edistymisestä paljon useammin, mitä olen pitänyt. Tämä on itse asiassa vasta toinen postaus aiheesta. Mutta tämä arki Suomessa on yllättänyt kiireydellään, niin ei aikaa ole oikein jäänyt kirjoitteluun. Kuvia olen ottanut ahkerasti ja niistä löytyy koonti alempaa.

Ne, jotka ovat seuranneet minua Facebookissa tai Instagramissa, ovat kuvien avulla nähneet, minkälaisen muutoksen talomme on läpikäynyt viimeisen kolmen kuukauden aikana. Nyt, 14.11.2014 on aikataulun mukaisesti viisi viikkoa aikaa saada remontti valmiiksi.

Remontti eteni ensimmäisen viikon aikana varsin reippaasti. FixTecin pojat piikkasivat laattojen loppuja seinistä, hioivat kylpyhuoneiden seinät ja lattiat timanttikoneella ja tasoittivat seinät.

Myös keittiön ja olohuoneen välinen kantava seinä tuettiin, purettiin ja muurattiin uusiksi uuteen korkeuteensa. Tilasta tuli todella avara ja antaa jo ideaa siitä, minkälainen näkymä on keittiöstä olkkariin ja toisin päin.

Vettä tupaan

Sitten alkoi tulla yllätyksiä. Kun olin pyöräilemässä Haute Routella elokuun lopussa, oli Suomessa todella kovia rankkasateita. Ensimmäinen yllätys tuli sisään vetenä katolta. Talossa on tapahtunut vesivahinko noin kaksikymmentä vuotta sitten ja silloin katto tiivistettiin uudelleen. Nyt tiivistys oli pettänyt katon harjasta ja vesi valui siitä hormin viertä välikatolle ja edelleen yläkertaan. Vettä tuli välikattoon reilusti, villat kastuivat ja samoin betoni.

Ei auttanut FixTecin kavereiden kuin keskeyttää sisähommat ja hypätä katolle vuotoa korjaamaan. Katolle laitettiin väliaikaiset muovit, joilla tukittiin vuoto ja välikattoon vietiin rakennuskuivuri, jonka teho ei kuitenkaan riittänyt. Yläkerran katon alapuolelle asennettiin lopuksi infrapunakuivuri, joka hoiti homman. Katto on tosin vieläkin väliaikaisilla muoveilla ja odottaa lopullista korjaamista.

Ja viemärit kulkivat… missä?

Seuraava yllätys odottikin ulkotöissä. Talon eteen piti kaivaa valtava monttu lasilaajennuksen perustuksia varten. Kun monttua avattiin, todettiin, että talon neljästä syöksytorvesta vain yksi oli johdettu kaivon kautta ojaan ja muista vesi valui suoraan maahan. Siis rakennustermein vesi oli ohjattu salaojiin. Ongelma on siinä, että tällainen ei enää ole säännösten mukaista – eikä myös järkevää. Siis ei muuta kuin lisäpäiviä kaivinkoneen vuokrasopimukseen ja kaivamaan vallihautaa talon ympäri. Tätä tehdessä myllättiin koko 700 neliöinen puutarha mutavelliksi, joten pihaan budjetoidut nolla euroa eivät tule riittämään oikein millään. Kaivaessa vastaan tuli kalliota, johon tarvittiin timanttisahausta ja projekti venyi entisestään. Ja rahaa paloi.

Putket vaihtoon

Samalla kun kaikki sisällä revittiin auki, päätimme vaihtaa kaikki vesiputket. Kupariputkilla kun ikää on jo 25 vuotta, ei niillä montaa vuotta enää eloa edessä olisi. Ne vaihdetaan komposiittiputkiin lähinnä kustannussyistä sekä siksi, että nykysäännösten mukaan kupariputket tulee esim. kylpyhuoneessa vetää pintavetona. Emme halua putkia törröttämään laatoituksen yläpuolelle, joten komposiittia vain seinän sisään! Tämäkin oli yksi asia, jota emme osanneet budjetissa ennakoida ja kassa kilahti päätöksen myötä taas viitisen tonnia pienemmäksi.

Pihasaunaan viemäröinti?

Takapihallamme on rinteeseen kaivettu viinikellari, joka on valmistunut kymmenisen vuotta sitten. Meillä ei viini kellarissa säily, joten siitä tulee puulämmitteinen pihasauna. Alussa pohdimme, että jotta pihaa ei tarvitsisi kaivaa auki, ei saunaan tehdä viemäröintiä. Jos saunassa on vain kantovesi, ei viemäröintiäkään lain mukaan tarvita.

No, kun takapihan vallihauta avattiin, löydettiin mystinen viemäriputki, joka meni päätalolta viinikellarin alle. Näyttikin siltä, että kellariin on kymmenisen vuotta sitten tehty viemärivaraus, jota ei tosin näy missään papereissa.

Loppujen lopuksi outo putki olikin saunan sadevesiviemäri (tontin ainoa!), joten saunaan vietiin sekä viemäröinti että juokseva vesi. Olihan kaivanto sinne jo auki.

Ajatukseni siitä, että viinikellarista tehtäisiin ”edullisesti” pihasauna vesittyi kerralla. Mutta toisaalta: 10 vuoden päästä lienen tyytyväinen, että homma tehtiin kerralla kunnolla. Saunaan päätettiin tehdä myös lattialämmitys, jotta sähköpatterista lauteiden alla päästiin eroon. Tällä hetkellä sauna odottaa sisätöitä. Lattia on valettu, vesi- ja viemäröinti tuotu sisälle ja kattoon timanttisahattu läpivienti piipulle. Lisää vain kiuas ja sauno! Ainakin melkein…

Aarteen etsintää remontin lomassa

Kun tyttäremme Julia huomasi, että kaivinkone riehuu takapihalla, joutui hän paljastamaan, että on kätkenyt omaisuutensa (kasan kolikoita) rasiassa jonnekin takapihalle. Alahuuli hieman väpätti kun multakasa kasvoi ja todennäköisyys oli suuri, että kaivurin kauha on aarrelaatikon jo rikkonut.

Kerroin FixTecin Ekille, että kaivavat varovasti, sillä pihaan on kätketty aarre.

Eräänä iltapäivänä sainkin tekstiviestin töihin, että aarre oli löytynyt, purkki oli vielä ehjä ja Julian eurot sekä frangit olivat tallella. Monenlaisia ovat urakoitsijoiden tehtävät!

Höyrysauna vai kylpyamme

Toki remonttiprojekti on paisunut lähinnä yllä kerrottujen yllätysten johdosta, mutta yhden idean saimme myös itse.

Istuskelimme illalla sohvalla vaimon kanssa, molemmat aivan rättiväsyneinä. Itse olin ollut jo päivätöissä sekä kahdesti kaatopaikalla, aamulla puoli seitsemältä ja tasan kaksitoista tuntia myöhemmin illalla. Topinoja on todellakin tullut tutuksi! Vaimokin oli tehnyt puutarhassa raivaustöitä koko päivän töidensä lisäksi.

Kysyimme toisiltamme, että jos tulisi lottovoitto (vaikka emme lottoa), niin mitä tekisi toisin remonttiprojektissa. Vaimo oli valmiina ulkoistamaan puutarhan raivaamisen ja minä voisin vähentää kaatopaikalla juoksemista. Mutta sitten mietimme, että itse asiassa höyrysauna olisi todella kiva juttu.

Vanhan sisäsaunan tilalle olimme suunnitelleet ison kylpyhuoneen, johon tulisi myös iso kylpyamme. Siihen tilaan saisi mainiosti myös höyrysaunan!

Ei muuta kuin Google auki ja ideoita hakemaan. Ja niitähän löytyi. Suomesta välineitä höyrysaunaan näytti myyvän lähinnä Harvia, jolle laitoinkin saman tien sähköpostia. Kuten lähes aina näissä rakennusprojektin tarjouspyynnöissä, saa vastausta odottaa vähintään viikon – ja usein vastausta ei edes tule.

Näin oli myös tällä kertaa, sillä Harvia ei vastannut tiedusteluuni lainkaan kolmeen viikkoon. Vastaus tuli vasta, kun laitoin toimarille ja myyntijohtajalle meilin, että myyntiprosessi kannattaa korjata tai ottaa yhteystiedot verkkosivulta pois.

Teoriassahan höyrysauna on vain valtava suihkukoppi, joka on kaikkialta vesitiivis. Ja lisäksi sinne tulee putket, joista höyrynkehittimen tekemä höyry johdetaan saunatilaan. Kuulostaa yksinkertaiselta, joten oli täysi yllätys, että muutaman neliön kopin tekeminen maksaisi töineen 25 000 euroa.

Päädyimme loppujen lopuksi tilaamaan kahden hengen poreammeen. Siinäkin on lämmintä ja suhteellinen kosteus varsin korkea.

Helppo projekti tilaajalle

Tilaajalle tämä on ollut erittäin helppo projekti. Tosin yhdessä vaiheessa minulla oli kaksi pomoa: vaimo ja FixTecin Eki. Kun tulin töistä, sain aina uuden työlistan, mitä ”voisi” tehdä huomisaamuksi. Usein tämä tarkoitti siivoamista, roskien viemistä, kaivamista tai muuta sellaista, jota ekonomikin osaa tehdä. Tosin painopisteen nyt siirryttyä viimeistelyyn, alkaa ekonominkin kyvyt loppumaan. Roskaakin kertyy vähemmän, joten lähes ”tumput suorina” odottelemme homman valmistumista.

Itse projektinhallinta on käytännössä ollut kokonaan FixTecin kavereilla heti purkuosuuden päättymisestä. Hommat ovat hoituneet todella hyvin: he vastaavat kaikista tilauksista, materiaalihankinnoista ja aikatauluttamisesta. Putkimiehet, sähkömiehet ja kaikki muutkin ovat tulleet heidän kauttaan. Itse olen hankkinut kahdet työhanskat sekä sorkkaraudan.

Pakko myöntää, että tämä on ollut minulle suuri helpotus, sillä myös omissa töissä riittää kiirettä ja tekemistä, eikä rakennusprojektin (ammattitaidottomalle) johtamiselle todellakaan liikenisi aikaa. Lisäksi kemiat toimivat ikäisteni kavereiden kanssa erinomaisesti, joten tuntuu siltä, että teimme nappivalinnan urakoitsijavalinnassa.

Suurin yllätys näin isossa remontissa on ollut se, että 100 000 euroa on pikkuraha. Talossa on 210 neliötä ja käytännössä vanhasta talosta jäi vain seinät. Ja osa niistäkin purettiin. Talostamme tehtiin siis täysin uusi, putkineen, lämmitysjärjestelmineen ja sähkövetoineen päivineen. En tiedä, enkä haluakaan enää tietää, olisiko ollut edullisempaa rakentaa täysin uusi. Mutta välillä se siltä on tuntunut.

Halvemmalla olisi varmasti päässyt, jos olisi pyörittänyt projektia itse ja työllistänyt erinäisiä porukoita Virosta, mutta suomalaisena yrittäjänä otin kunnia-asiaksi, että projektimme työllistää paikallisia, suomalaisia yrittäjiä ja työntekijöitä. Laatu maksaa, mutta se myös kestää. Kun on itse käynyt lähes päivittäin katsomassa työn jäljet, voin jo nyt todeta, että hyvin on hommat tehty.

Nyt projektissa on käynnissä loppukiri. Yläkerrassa on muutama huone jo valmiina: väliseinät on purettu, uudet sähkövedot roilotettu seiniin ja johdot vedetty, pinnat tasoitettu ja maalattu, lattia valettu, katto laskettu ja paneloitu sekä parketti asennettu. Enää näistä huoneista puuttuu pistorasioiden asennus, niin ne ovat valmiita.

Tällä hetkellä tehdään kiivaasti myös yläkerran kylpyhuonetta valmiiksi. Rouvani laattavalinnat (missä menee muuten keraamisen laatan ja keraamisen levyn raja?) ovat aiheuttaneet pieniä mietintöjä tekijöissä, sillä 90 cm leveät seinälaatat eivät kuulemma ole ihan mitään jokapäiväisiä asennettavia. Yksi remontin takaiskuista liittyy juurikin näihin laattoihin.

Tilasimme laatat Laattasatamasta ja sieltä saimme myös erikoislaastit näille laatoille. No, laatat laitettiin seinään, mutta vielä kahden päivän päästä oli laasti märkää ja kävi tuuri, etteivät laatat pudonneet itsestään. Lähes kokonaan laatoitettu kylppäri jouduttiin purkamaan, vesieristämään uudelleen ja aloittamaan työ alusta eri laastilla. Luonnollisesti laastin toimittanut Laattasatama kielsi kaiken vastuun viallisesta materiaalista ja näin noin 1000 euron ylimääräiset työkustannukset jäivät, kenenkäs muun kuin meidän maksettavaksi. Terveisiä vain ko. yritykselle, että sana huonosta palvelusta kiirii nopeasti nykyään. Pienikin vastaantulo tai vastuunmyöntäminen riittäisi – sen kun yritykset ymmärtäisivät!

Tänään saapui myös julkisivua rajusti muuttaneen laajennuksen lasiseinä. Täytyy myöntää, että tuli hieno fiilis, kun sen näki paikoilleen asennettuna.

Kaikilla on kova tsemppi päällä, että jouluksi pääsisimme omaan kotiin! Elämä anoppilassa sujuu kyllä, mutta kun 90% tavaroista on vielä Sveitsin muutosta pahvilaatikoissa, alkaa omaa kotia jo odottamaan todella! Uskon tähän tiimiin, sillä porukka on hoitanut projektia todella upealla asenteella ja asiakaspalvelulla.

Tänään he ovatkin ansaittuja pikkujouluja viettämässä. Maanantaina jatkuu!

Petri Hollmén

 

Projektia toteuttamassa:

Alla kuvia projektin eri vaiheista

KUVIA ENNEN PURKUA

WP_20140717_002

Puutarha oli vuokralaisten jäljiltä ”aavistuksen” rehevöitynyt. Voitiin puhua viidakosta. No, tässä vaiheessa ei ollut tiedossa, että piha myllätään täysin.

WP_20140717_005WP_20140717_004

 

WP_20140717_028

Yläkerran aula. Tämä parketti oli ajatus säästää, hioa ja lakata vaaleaksi.

WP_20140717_027

Olohuone yläkerrasta katsottuna. Tämä parketti oli päätetty vaihtaa joka tapauksessa.

WP_20140717_012

Alakerran parketti oli lievästi sanottunat roisissa kunnossa.

WP_20140717_014

Takka oli ennen todella massiivinen ja takan sekä keittiön välinen seinä on ummessa.

WP_20140717_016

Suihkut ja saunaosasto. Ah, niin ihanaa mäntypaneelia ja mäntyovet!

WP_20140717_017

Alakerran kylpyhuoneen WC.

WP_20140717_020

Yläkerran aula kohti parveketta, jota ei koskaan käytetty. Parvekkeesta tulisi sisätilaa laajennuksen myötä.

WP_20140717_024

Yläkerran yksi makuuhuoneista. Tähän tuo matala seinä jäi, muista se purettiin pois.

WP_20140717_008

Vanha keittiö ja näkymä vanhaan pääsisäänkäyntiin. Tästä koko tilasta tulisi keittiötä. Tila on aika sokkeloinen ja suljettu.

WP_20140717_007

Vasemmalla keittiö ja oikealla olohuone sekä takka.

WP_20140717_011WP_20140717_006

PURKUVAIHEEN KUVIA

WP_20140823_18_15_49_Raw

Tässä takka on jo purettu ja väliseinä avattu. Koska seinä oli kantava, oli siinä väliaikaiset tuet. Sitten siihen rakennettiin kantava metallipalkki, joka jää katon alaslaskun sisään piiloon.

WP_20140812_19_30_46_Pro

Takan paikka.

WP_20140812_18_57_33_Pro

TV-huone

WP_20140812_18_57_05_Pro

Keittiö purkuvaiheessa.

WP_20140812_18_55_51_Pro

Eteisaula purkuvaiheessa.

WP_20140812_18_54_48_Pro

Sauna ja kylpyhuone purettuna.

WP_20140725_15_43_21_Pro

Yläkerran makuuhuone väliseinä avattuna. Emme halunneet turhia tiloja, joihin kerääntyy vain romua. Liika kaappitila on pahasta :)

WP_20140729_12_04_33_Pro

Saunan välikatossa oli asunut hiiri poikineen. Kesähelteillä tämän purkaminen oli suorastaan nautinnollista.

WP_20140729_14_30_38_Pro

Puutarha ennen sen ”räjäytystä”.

WP_20140731_18_30_20_Pro

Lasten lempihommaa oli hajottaa paikkoja.

WP_20140806_19_00_16_Pro

Näin poistuu vanha parketti!

WP_20140812_12_49_55_Pro

Yksi monista työmaapalavereista suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden kanssa. Tässä taisi olla ensimmäinen yhteinen, kun purku oli jo pitkällä.

WP_20140723_010

Lapsityövoima parketinpurussa.

WP_20140723_007

Keittiö

WP_20140725_15_41_54_Pro

WP_20141011_15_00_06_Raw

Piha ”hieman” karsittuna.

WP_20140918_17_50_42_Raw

Pihasauna, joka piti rakentaa ”vain kevyin muutoksin”.

WP_20140915_17_06_30_Raw

Laajennusosan vaatima monttu. En tiennyt, että tulemme ostamaan pelkkää soraakin neljällä tonnilla.

WP_20140905_20_44_49_Raw

Tässä kaivetaan linjoja sadevesiviemäreille. Lasiseinän kulman kohdalla tuli vastaan kallio, johon piti sahata reitti timanttisahalla.

WP_20140903_17_22_42_Raw

FixTecin Antti ja Niko valmistelemassa laajennusosan valua.

WP_20140905_20_43_58_Raw

Pihasauna ”montun pohjalta”.

WP_20140905_20_44_07_Raw

Vallihauta talon ympäri.

 

WP_20140921_17_26_40_Raw

Vihdoin merkkejä jostain uudesta! Portaikon kattokoolaukset.

WP_20140923_17_55_08_Raw

Ulkoverhoilun purkua.

WP_20141002_16_44_45_Raw

Yksi ensimmäisistä uusista asioista talossa: takka.

WP_20140917_16_40_45_Raw

Jäspi Ilmavesilämpöpumpun sisäyksikköjä tuli neljä: kahteen makuuhuoneeseen, TV-huoneeseen ja olohuoneeseen. Putket menevät alaslasketussa katossa. 25 vuodessa on tarve sähkövedoille kasvanut huomattavasti ja niinpä huoneisiin ja seiniin roilotettiin uusia sähkövetoja paljon.

WP_20140915_17_02_24_Raw

Johdot vielä vapaana ennen katon koolausta.

WP_20140909_08_54_02_Raw

Tilaajilta remontti vaatii lähes päivittäisiä päätöksiä. Tässä mietitään, mitä liian matalalla olevalle ikkunalle tehdään: laajennetaanko? Mitä maksaisi? Jätetään sikseen? Vai laitetaanko umpeen? Tämä keittiötason taakse muutoin osittain jäävä ikkuna laitettiin umpeen.

WP_20140823_18_20_52_Raw

Näkymä keittiöstä olohuoneeseen oli parhaimmillaan näin avoin.

WP_20140905_20_42_46_Raw

Jäspin ulkoyksikkö tulee talon taakse syvennykseen. Tässä on sinne tulevat letkut jo vedettynä.

WP_20141023_17_40_47_Raw

Yläkerran kylpyhuone. Kaikki purettiin betoniin saakka.

 

WP_20141114_16_05_51_Raw

Keittiön lattialaatoilla on kokoa! 75 cm x 75 cm! Vaikka toisin luulisi, on isomman laatan kanssa laatoittaminen huomattavasti hitaampaa kuin pienemmällä.

Pieni kasa parketti odottaa asennusta marraskuun puolivälissä. Ajattelimme kunnostaa yläkerran ja TV-huoneen parketin, mutta se olikin osittain irti ja piti purkaa. Tämä tiesi yksistään noin 10 000 euron lisäkulun.

Pieni kasa parkettia odottaa asennusta marraskuun puolivälissä. Ajattelimme kunnostaa yläkerran ja TV-huoneen parketin, mutta se olikin osittain irti ja piti purkaa. Tämä tiesi yksistään noin 10 000 euron lisäkulun.

 

WP_20141102_14_31_45_Raw

Tellingit laajennusosan katon ja seinien rakentamista varten.

 

WP_20141114_16_05_06_Raw

14.11.2014 asennettiin Raision Metallin toimittama lasiseinä. Pidämme tästä jo nyt!

WP_20141113_16_34_31_Raw

Yläkerran huone lähes valmiina. Pistorasiat ja lämpöpatterit sekä lattialistat vielä puuttuvat.

WP_20141112_15_44_24_Raw

Yläkerran kylpyhuone vastoinkäymisen jälkeen: laatat irtosivat seinästä, silä laasti ei kovettunut. Vaalea laasti piti poistaa ja huone vesieristää uusiksi.

WP_20141111_21_24_31_Raw

Laatat taas seinässä! Seinälaatoillakin on kokoa.

WP_20141023_17_41_25_Raw

Yläkerran katto saamassa Effex-paneelia.

WP_20141102_16_07_53_Raw

Yläkerran huoneet suojattuna ”Ebola-ovilla” pölyyntymisen estämiseksi.

WP_20141104_16_47_17_Raw

Alakerran kylpyhuone upeassa smurffimaalissaan. Siis vesieristettynä.

WP_20141023_17_39_46_Raw

Keittiö. Reilun kuukauden päästä tässä pitäisi paistua joulukinkku.

WP_20141023_17_39_26_Raw

Näkymä yläkertaan. Tähän tulee lasikaide.

WP_20141023_17_39_56_Raw   WP_20141023_17_39_39_Raw

KAATOPAIKKATUNNELMIA

WP_20141020_19_12_54_Raw

Kallis kasa vanhaa parkettia.

WP_20140919_18_53_54_Raw

Lapset tutustumassa jätteenkäsittelyyn.

WP_20141002_20_08_58_Raw

Iltafiilistelyä Topinojalla.

WP_20140917_17_53_18_Raw

Elämämme laatikoissa. Näistä on haettu sitä sun tätä kuluneen neljän kuukauden aikana.

WP_20140831_09_47_38_Raw

Talo ja puutarha vuonna 1990.

 

 

 

Saarison rengastie polkupyörällä – kesällä ja marraskuussa

Kesällä toteutin yhden haaveeni: ajoin Saariston Rengastien fillarilla. Viime vuonna poljimme Lyytiläisten kanssa Jäämereltä Turkuun kolmessa päivässä, joten 200 kilometrin lenkki saaristossa hoitui luonnollisesti yhdessä päivässä. Yhden päivän reissuun ei tarvitse anoa kotoa edes yövapaata.

Sain houkuteltua seuraksi neljä muuta polkijaa, joten vetoapuakin löytyi. Yhden polkijan, Team Rynkebyn kapteenin Heikki Lähteenmäen pyöräkaveri oli jopa laatinut excelin , jossa on kaikki reitin lautat ja osuudet. Voit ladata excelin käyttöösi tästä. Siinä voi jopa vaihtaa keskinopeutta, jolloin tiedät, mihin lauttaan ehdit omalla vauhdillasi. Huom! Aikataulu oli pätevä kesällä 2014. Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan.

Porukkamme starttasi 5.8.2014 Turusta hieman aamuseitsemän jälkeen ja poimi minut sekä pk-seudun vahvistuksemme Ollin mukaan Kaarinasta. Taivas oli pilvetön ja ennuste lupasi kuumaa päivää. Garminin kello näytti 7.25, kun käynnistin ajanoton.

Kaikki porukassamme harrastavat maantiepyöräilyä, mutta olimme sopineet, että vedämme reitin ”kohtuullista” vauhtia. Vauhti olikin kohtuullista aina Nauvon lautalle saakka, sillä Kaarinasta Paraisille vievä pyörätie on niin järkyttävässä kunnossa, että siinä ei varsinkaan porukalla paljoa kaahailla. Paraisilta lautalle jatkuva osuus on puolestaan todella loistavassa kunnossa, siis autotien osalta. Aivan uusi päällyste ja hienot maisemat hellivät pyöräilijää. Mikäli siis haluat ajaa autotiellä. Samalla osuudella kulkee myös surullisen kuuluisa ”kevytpolku”, jota myös pyörätieksi joissakin foorumeissa kehutaan. Käsittelen sitä myöhemmin marraskuun osiossa, mutta todettakoon, että maantiepyörä ja kevytpolku eivät sovi yhteen.

Päällyste ennen Nauvon lauttaa on huippukunnossa. Oikealla näkyvä kinttupolku on ns. pyörätie. Sinne ei juuri ole pyörällä asiaa.

Päällyste ennen Nauvon lauttaa on huippukunnossa. Oikealla näkyvä kinttupolku on ns. pyörätie. Sinne ei juuri ole pyörällä asiaa.

Päästyämme Nauvon puolelle totesimme, että jos poljemme hieman kovempaa, ehdimme yhtä aikaisempaan lossiin kohti Korppoota. Siispä poljimme vuorovedolla aika lujaa. Jopa niin lujaa, että Korppoon lossia odottaessa ehdimme nauttia munkkikahvit aamiaiseksi.

WP_20140805_09_49_59_Pro

Aamumunkit Korppoon lauttaa odotellessa.

Sama ”poljettaisko kovempaa, ehdittäis aiemmin” –kuvio tuntui toistuvan jokaisella lauttavälillä. Korppoon puolelle päästyämme oli osa porukasta vielä puskassa aamuasioilla, kun tuli komento ”KIIRE!”. Satuimme vilkaisemaan taas aikataulua ja totesimme, että jos runttaamme kampia todella lujaa, säästämme puolisentuntia odotusaikaa. Niinpä vedimme vajaan kymmenen kilometrin pätkän reidet tuskaa ulvoen ja ehdimmekin tavoittelemaamme lauttaan. Keskinopeus lauttarannasta lauttarantaan oli melkein 40 km/h.

Team Skärgård jollakin lautalla.

Team Skärgård jollakin lautalla.

Ehdottomasti kauneimmat osuudet rengastiellä ovat Houtskärin ja Iniön osuudet. Siellä ei juuri pyöräteitä ole, mutta ei niitä siellä kaipaakaan. Kivempi se on ajaa hyvää maantietä kuin huonoa pyörätietä.

WP_20140805_10_38_14_Pro

Reitin kaunein lauttanäkymä.

WP_20140805_12_24_22_Pro

Ryhmäselfie jollain lautalla.

Lautat ja lossit tauottavat matkaa aika tiheään, joten lepoa tulee riittävästi. Pisin lautta kesti reilu puolituntia ja oli maksullinen. Pyörä + kuski maksaa ko. lauttaan 15€, joka on mielestäni aika paljon huomioiden, että viiden hengen porukkamme maksoi yhtä paljon kuin iso matkailuauto. Viisi fillaria mahtuu kuitenkin lautan nurkkaan, murto-osaan siitä tilasta mitä matkailuauto vie. Samaa mieltä hinnasta oli myös kaveri, joka liput myi. Kun tilasimme viisi fillarilippua, totesi hän, että laskuttaa vain neljästä, sillä ”meillä on täällä niin sikahinnat.” Ihailtavaa lojaaliutta työnantajaa kohtaan ;)

Pisimmän tauon pidimme Iniön kylällä ja ruokailimme vallan mainiossa GrillKafe Skagenissa. Muut vetivät purilaiset, itse otin jostain itsellenikin käsittämättömästä syystä katkarapuleivän.

Kun on sata kilometriä takana, maistuu tällainen!

Kun on sata kilometriä takana, maistuu tällainen!

Ei sinänsä, hyvä sekin oli, mutta kavereiden hampurilaiset aiheuttivat hillittömän annoskateuden, jonka takia itkin sisäisesti koko lopputauon.

Saaristoidylliä fillarilla

Saaristoidylliä fillarilla

Purilaistauko päätettiin ajoissa, jottei tarvitsisi taas polkea hirveää kyytiä seuraavalle lossille. Olimme kaikki fillareillamme ajoissa, paitsi joku, joka oli vessassa. Ja sitten joku toinen meni vessaan. Kierre oli valmis ja kun pääsimme lähtemään, oli taas sotkettava reilusti yli kolmenkympin keskaria seuraavalle lossille. Tässä kohtaa katkarapuleipämies pärjäsi silminnähden paremmin kuin purilaispojat. Heillä oli ns. burgeri kurkussa.

Lossia saa rengastiellä venailla. Paitsi jos polkee todella lujaa.

Lossia saa rengastiellä venailla. Paitsi jos polkee todella lujaa.

Iniöstä oli vielä pari lauttaa mantereelle ja Kustaviin. Kustavista Turkuun on ehdottomasti reitin tylsin osuus. Varsinkin Mietoisten suoran voisi mielellään vaihtaa toiseen Iniö-pätkään. Onneksi reitti poikkeaa pian isolta tieltä kohti Louhisaaren kartanoa ja Naantalia. Tämä osuus on vielä varsin kaunista ja mukavasti polveilevaa maastoa. Tässä kohtaa meinasi homma myös loppua eräältä jäseneltämme. Oli jäsenet ns. loppu.

WP_20140805_16_48_30_Pro

Jalat ylös, viisi energiageeliä ja pari desiä juomaa ja matka jatkuu!

WP_20140805_15_13_30_Pro

Saaristotien kuningas: kaveri itse polkee kevyellä maantiepyörällä tiimin verkkareissa ja rouva perässä retkipyörällä ja tennareilla kantaen kaikki tavarat. I DON’T KNOW HOW YOU DID IT, BUT I WAN’T TO LEARN IT!

Viimeisen tauon pidimme Merimaskun rantamakasiinissa, jossa kokki taikoi meille muna-anjovisleivät. Siitä Turkuun tuova osuus ei jää muistiin luonnonkauniina, vaan aika urbaanina. On aika palata siis kaupunkiin.

Viimeinen taukopaikka.

Viimeinen taukopaikka.

Rantamakasiinin leivät. Ai että ne maistuivat!

Rantamakasiinin leivät. Ai että ne maistuivat!

Turkuun saavuimme loppuiltapäivästä. Kokonaisuudessaan aikaa kului reilu kymmenen tuntia, mutta aktiivista polkemista oli 6h 12min, keskinopeuden ollessa 31 km/h. Garmin väitti reitin nousumetreiksi 1500, mutta sitä en aivan usko. Kuluneet 4000 kaloria otimme varmasti takaisin ”Post Ride Partyssa” Aurajoen erilaisissa ravitsemusliikkeissä.

Post Ride Bar

Post Ride Bar

Yön viimeinen kaloritankkaus, Mantulla tietenkin.

Yön viimeinen kaloritankkaus, Mantulla tietenkin.

Tätä reissua kelpaa kyllä muistella – ja ensi vuonna uusiksi!

Tässä vielä Garminin data reissusta: http://connect.garmin.com/activity/558347946

Saaristotie marraskuussa

Ei ole huonoja ilmoja, on vain väärää asennetta ja luokattomia varusteita

Mökkimatkani on tasan 50 kilometriä Kaarinasta Nauvon Sandöseen. Kesällä liikuin lähtökohtaisesti polkien rouvani kuljettaessa lapset ja itsensä autossa. Lokakuun tullessa jäi pyöräily pois, mutta eilen päätin, että on taas aika hypätä fillarin selkään.

Torstaina satoi lunta ja vielä aamulla oli maa Kaarinassa osittain valkoinen. Ajattelin sotkea maasturilla, mutta koska en löytänyt siihen lokareita (tavarat ovat vielä muuttolaatikoissa heinäkuun Sveitsi-muutosta odottaen joulun muuttoa omaan kotiin), valitsin cyclocrossarin lokasuojilla.

Ilma oli ehkä asteen plussalla ja tiet sulia. Mitään estettä en siis fillarointiin keksinyt, vaikka kovin koitin miettiä. Niinpä päätin tehdä etätyöpäivän mökillä. Vaimo ja lapset tulisivat perästä.

Päätin lisäksi, että ajan vihdoinkin sen kuuluisan ”kevytpolun” alusta loppuun. Aiemmin olen aina ajanut autotiellä välittämättä vihaisista katseista. Mutta pakkohan se on testata!

Kevytpolku herätti aikanaan paljon vastustusta, eikä syyttä. Kaikkihan kannattavat uusia pyöräteitä, paitsi omille mailleen. Validi oli kyllä myös argumentti kevytpolun järkevyydestä. Kevytpolkuun, aidon pyörätien sijaan, päädyttiin käsittääkseni aikoinaan kustannussyistä: asfaltoitu pyörätie olisi ollut nelisen kertaa kalliimpi rakentaa ja sitä olisi pitänyt hoitaa talvisinkin. Loogista: kuinkahan monta pyöräilijää kiertää rengastietä talvella, kun lautatkaan eivät kaikilla osuuksilla liiku. Niinpä päädyttiin kevytpolkuun.

Olen polkua ihaillut pyörän ja auton kyydistä useasti. Olen joskus jopa nähnyt joitain urheita sitä polkevan. Kerran viime kesänä lossilla espoolainen pariskunta kehui, että ”tuo teidän metsäpolku on tosi siisti!”

Metsäpolku tottavie! Saariston Rengastien pitäisi olla maamme yksi vetovoimaisimmista pyörämatkailukohteista ja kaikessa pitkänäköisyydessään sen vilkkaimpaan osuuteen päätettiin rakentaa metsäpolku, jolla ei ole minkäänlaista ylläpitoa. Kuvista voi päätellä, kuinka umpeenkasvanut polku on kesäisin.

Kyltti kertoo kaiken: "Ei ylläpitoa." Ei siis edes kesäisin. Mutta onneksi mopot saavat ajaa tätä leveää väylää fillareiden kanssa samaan aikaan. Tekee kaikkien elämästä jännempää.

Kyltti kertoo kaiken: ”Ei ylläpitoa.” Ei siis edes kesäisin. Mutta onneksi mopot saavat ajaa tätä leveää väylää fillareiden kanssa samaan aikaan. Tekee kaikkien elämästä jännempää.

Onneksi marraskuussa kaikki on jo kuollutta. Muuten tähän pätkään tarvittaisiin viidakkoveistä.

Onneksi marraskuussa kaikki on jo kuollutta. Muuten tähän pätkään tarvittaisiin viidakkoveistä.

Polun profiili vaatii tavalliselta polkijalta aikamoista voimaa reisistä ja varsin kehittynyttä pyöränkäsittelytaitoa. Polun yli menevät asfalttitiet tarjoavat mainiot, parikymmentäsenttiset hyppyrit. Paikoitellen profiili muistuttaa BMX:lle tarkoitettua Pump Trackia ja jyrkimmistä kohdista voi saada kunnon vauhdit seuraavaan hyppyyn.

Pyöräilijän reisiä hellitään jyrkillä kumpareilla. Autoilijalle on onneksi tie tasoitettu.

Pyöräilijän reisiä hellitään jyrkillä kumpareilla. Autoilijalle on onneksi tie tasoitettu.

Sopii toivoa, että yksikään hölmö turisti ei eksy reitille pyöräkärryn kanssa, sillä kärryn molemmat renkaat eivät aina mahdu polulle. Suosittelen myös, että rengastie kierretään aina myötäpäivään, sillä suurimmalla osalla tästä kevytpolusta ei vastaantulijaa kykene ohittamaan.

Siltatyömaan jälkeen kevytpolulle liittyminen on varsin hankalaa. Kokeilin tehdä sen satulassa istuen, mutta se oli mahdotonta.

Siltatyömaan jälkeen kevytpolulle liittyminen on varsin hankalaa. Kokeilin tehdä sen satulassa istuen, mutta se oli mahdotonta.

Mutta minä nautin tästä polusta tänään! Onneksi allani oli cyclocross, sillä maantiepyörällä ei tänne ole mitään asiaa. Vauhti hyytyy puoleen asfalttitiehen verrattuna, mutta tänään en ollut tavoittelemassa kovaa keskinopeutta. Tästä polusta saisi mahtavan teräsmieskilvan: kuka selviää Paraisilta kevytpolkua pitkin Nauvon lauttarantaan viikon tavarat peräkärryssä!

Silti, vaikka minä tästä tänään pidin, en voi olla hämmästelemättä rakentamispäätöksen järkevyyttä. Lehtijutun mukaan kahdeksan kilometrin pätkä on maksanut 770 000€, joten koko kevytpolku lienee maksanut lähes kaksi miljoonaa. Hirvet ja peurat tekevät metsiimme vastaavia polkuja satoja kilometrejä vuosittain aivan ilmaiseksi!

Vuonna 2005 silloinen Turun Tiepiirin projektipäällikkö Jaakko Klang arveli Turun Sanomissa näin:

”Vuotta 2013 voisi pitää jonkinlaisena rajapyykkinä, Klang heittää varovaisen arvion koko rengastien ympäröivän pyörätien valmistumisvuodeksi.”

Kiitän poliitikkojen tehottomuutta, rahan riittämättömyyttä ja maanomistajien aktiivista vastustamista siitä, että ainoastaan 15 kilometrin pätkälle on rakennettu tällainen järjettömyys. Mieluummin vähän ja hyvää kuin paljon ja turhaa.

WP_20141107_10_52_41_Raw

Kevytpolkua voisi verrata siihen, että Turun ja Helsingin välille suunniteltu moottoritie olisi rakennettu siten, että vain motocross-pyörällä selviäisi siitä. Se olisi hauskaa alan harrastajille, mutta suurin osa potentiaalisista käyttäjistä kiroaisi koko hanketta.

Petri

Älä esitä!

Kävipä tuossa pari viikkoa sitten, että olin saanut kutsun tulla puhumaan Raision Kauppaopiston uusien tilojen avajaisiin. Otsikoksi esitykselle oli annettu ”Yrittäjän tarina.” Suostuin ilomielin. Eri-ikäisiä opiskelijoita on kiva innostaa jahtaamaan omaa unelmaansa!

Päivä tuli ja oli varsin hektinen. Palavereja siellä täällä ja 30 minuuttia ennen tilaisuutta tajusin, että kohta pitäisi olla jo Raisiossa. Vilkaisu peiliin toimistolla kertoi karun totuuden: olin tullut töihin ihan omana itsenäni, eli hupparissa ja farkuissa. Kaapissa ei ollut fiksumpaa vaihtoehtoa tarjolla eikä aika sallinut käyntiä kotikaapilla.

No, ei nämä sentään mitkään vuosijuhlat ole, joten näillä vaatteilla mennään, ajattelin.

Saavuin pihaan pari minuuttia ennen tilaisuutta ja vastaanottokomiteasta alkaen oli kaikilla puvut päällä. Jopa opiskelijoilla. Tajusin olevani täysin alipukeutunut. Hävetti ja nolotti, mutta minkäs teet. Homma on hoidettava, kun luvattu on. Jos olisin tiennyt, niin olisin ehkä kaivanut kolme kertaa vuodessa käyttämäni puvun kaapista ja laittanut kovat kaulaan.

Katselin luentosalia. Ainoa lisäkseni, joka ei ollut pukeutunut mustaan, oli yleisössä istunut Tami, jolla oli tyylilleen uskollisena joku värikäs pikkutakki päällä.

Aloitin. Kerroin omaan tyyliini firman syntyidean, ensimmäiset vaiheet ja kommellukset, virheet joita olemme matkan varrella tehneet ja muutamasta onnistumisestakin taisin kertoa.

Jouduin poistumaan paikalta pian oman osuuteni jälkeen ja lähdinkin reippaasti, sillä alipukeutumiseni aiheutti jatkuvan kuumotuksen niskassani. Istuin eturivissä ja tunsin, kuinka tilaisuuden arvoa pukeutumisellaan väheksyvää vierasta tuijotettiin. Näin ainakin luulin.

Seuraavana päivänä sain vararehtorilta sähköpostin otsikolla ”Kiitos”.

Palaute meni lyhykäisyydessään näin:

”Kutsuvierailta on tullut hyvää palautetta, puhujia pidettiin onnistuneina valintoina. Opettajilta on tullut paljon positiivista palautetta, muutamia mainitakseni: sopivan rento, olit huomioinut kohderyhmän, ei puuduttavia kalvoja, omin sanoin kerrottu uskottava tarina. Rohkenen vielä sanoa, että muutama opettaja oli odottanut pukumiestä, ”pönäkkää” kaiken kokenutta onnistujaa  ja yllättyivät positiivisesti. ”

Kun olet oma itsesi, onnistut.

Petri

Ps. Luonnollisestikaan en tarkoita, että omana itsenä voi mennä tilaisuuteen kuin tilaisuuteen hupparissa. Noudatan itsekin kutsussa mainittua pukukoodia, mutta tällä kertaa en ns. virallista kutsua saanut. Puvussakin voi olla oma itsensä ja vakuuttava, mutta aina ei hupparikaan ole katastrofi.