Kirjoittanut Petri Hollmén | 27.1.2012

Statuspäivitys

On aika palata blogilomalta. Erittäin kiireinen loppuvuosi johti siihen, että alkoi Perjantaikokista veto keittiössä loppua. Innostusta uuden kokeiluun ei riittänyt, joten päätin pitää riittävän pitkän loman blogin kirjoittamisesta ja palata kauhan ja kynän varteen vasta kun siltä tuntuu. Loma kannatti! Joulupukki toi lahjaksi hyviä keittokirjoja ja ison kasan intoa. Nyt kuvia kameraan reseptikelpoisista ruuista on kertynyt jo pariksi kuukaudeksi.

Blogivuosi alkaa statuspäivityksellä, eli mitä meille kuuluu. Kiitos, meille kuuluu oikein hyvää! Ensimmäinen puoli vuotta uudessa maassa on takana ja sopeutuminen on sujunut oikein hyvin. Suurin sankari meistä lienee jouluna kuusi vuotta täyttänyt Julia, joka on ihailtavan reippaasti käynyt esikoulua vieraalla kielellä, uudessa kulttuurissa ja käytännössä täysin ummikkona.

Kävelemme joka aamu kahdestaan kilometrin matkan eskariin ja juttelemme niitä näitä. Tämä kävelyretki on ainakin minulle erittäin mieluinen ja tärkeä. Miksi maapallo pyörii? Kuinka kaukana on kuu? Millä valaalla on isoin pyrstö? Näiden aamukävelyiden aikana yleistietoni laitetaan koetukselle. Alkusyksystä minä yritin opettaa aamuisin tyttärelleni saksaa. Nyt se on toisin päin. Arvaa iskä mitkä on sakset sveitsinsaksaksi? Tiedätkö mitä tarkoittaa Schnecke (etana)? Niin on puolessa vuodessa tytön kielipää kehittynyt ja ei kestäne kauaa, että tulkki perheessämme vaihtuu.

Pojat ovat poikia – niin meidänkin juniorit. He nauttivat elämästä, myöhäisistä aamuista ja mahdollisuudesta kylpeä vaikka kolmesti päivässä. Heidän onnensa on au pair. Hän kun mahdollistaa sen, että päivähoitoon ei tarvitse kiirehtiä, vaan saa raahautua Salama McQueen peiton kanssa sohvalle sitten kun silmäluomet luontaisesti nousevat. Autot, miekat, legot, merirosvot ja avaruusalukset ovat pop!

Vaimo. Hän polkee aamuisin mäen alas ja mäen ylös. Ja sama juttu iltapäivällä. Roolimme ovat vaihtuneet. Päivät kuluvat tiedettä tehdessä – sen paremmin en asiaa osaa selittää… Kansainvälinen työporukka tuntuu mukavalta ja työ haastavalta sekä mielekkäältä. Mikäs siinä ollessa!

Minä?  Koitan pysyä lupaamassani haasteessa ja treenata puolitriathloniin. Saimme innostettua myös koko Lyytin tiimimme valitsemaan oman haasteensa. Porukassa on kivempi yrittää! Työn kannalta alkuvuosi on ollut rohkaiseva uusien, upeiden asiakkaiden myötä. Niistä enemmän Lyytin sivuilla.

Kulttuurishokki ei ole vielä iskenyt, vaikka olen kuullut, että kuherruskuukausi uudessa maassa kestää puolisen vuotta. Niin tai näin, shokkia lievittää upeat vuoret ja laskettelurinteet. Eikä tuo taivaalla aika paljon Suomea pidempään näkyvä aurinkokaan lainkaan haittaa.

Tästä on hyvä lähteä vuoteen 2012! Tervetuloa taas mukaan,

 Perjantaikokki

Sushisalaatti

Kala on Sveitsissä kallista, joten se tulee käyttää riittoisasti. Sushia on tullut tehtyä viime aikoina useasti. Tämä salaatti syntyi kerran, kun keitin liian vähän riisiä. Toimii loistavasti esimerkiksi kevyenä lounaana myös. Et tarvitse paljoa kalaa per laatu.

AINEKSET

-       Tuoreita, sushiin sopivia suolaisen veden kaloja (lohi, siika, tonnikala, turska jne.).
-        Pussi vuonankaali-salaattia tai esim. friseesalaattia
-       2 rkl sushi-inkivääriä
-       1 rkl riisiviinaetikkaa
-       ½ avokado
-       10 cm pala kurkkua
-       1 rkl seesaminsiemeniä
-       sormisuolaa
-       mustapippuria myllystä
-       oliiviöljyä

VALMISTUS

Leikkaa kalat ”vastasyyhyn” ohuiksi palasiksi. Halkaise avokado, poista kivi ja siivuta. Siivuta kurkku. Pese ja kuivaa salaatti. Mausta salaatti sormisuolalla, pippurilla, riisiviinietikalla ja tilkalla oliiviöljyä. Sekoita kaikki ainekset ja tarjoa!

Kirjoittanut Petri Hollmén | 9.12.2011

Loppuvuoden maailmanparannus – Julian omenainen jälkiruoka

Viikko vierähti itsenäisyyttä juhlistaessa, vatsatautista perhettä hoivatessa ja kurkkua potiessa. Koitti jälleen torstai-ilta. Perhe painui untenmaille ja minä tuijottelin tyhjää paperia. Ei se aina ole helppoa. Surffailin netissä aihetta hakien ja keskustelin verkossa ystäväni kanssa apua pyytäen. Keskustelu kulki jotenkin näin.

Petri:            Heitäs mulle hyvä aihe huomiselle blogille. Sellainen, johon tää vuosi olis hyvä päättää.

Ystävä:         Miten ois: ”Ylämäen jälkeen kivasti rullaava alamäki?” Sä oot tottunu mäkiin pyöräilyssä ja firmakin alkaa olla siinä mallissa, että kauheen polkemisen sijaan alkaa riittää leppoisampi ohjailu. Mut jos jätttää ohjailun sikseen, niin naamalleen siinä päätyy.

Petri:            Eli firma menee lujaa alamäkeen. Sitäkö tarkoitat ;)

Ystävä:         No mietin, et sanooko ne naimisiin mennessä, et ylä- ja alamäessä? Ja ne kummatkin on tavallaan negatiivisia. Mut se taiskin olla myötä- ja vastoinkäymisissä.

Petri:            Mut ei voi firmasta ja työstä kirjoittaa. Joku pitää sitä brassailuna.

Ystävä:         Ai niin, yrittäminen on pahasta…

Petri:            Mun mielestä aiemmin puhuttiin ylä- ja alamäistä siinä litaniassa. Sit se mäkisyys loukkas jotain ja se muutettiin kiltimmäks. (Varmaan jotain Mäkinen –nimistä?)

Ystävä:         Hei! Kirjoita tuosta. Että mitään ei saa sanoa tai tehdä, koska siinä voi joku loukkaantua, mut jos mitään ei sano tai tee, niin mitään ei myöskään tapahdu.

Petri:            Jaa… joku voi loukkaantua tuosta teemasta :)

Ystävä:         Mä pidin mun Hyde-puheen kauppiksessa siitä, miten mielipide muuntuu tilanteen mukaan ja ilmoitin heti kärkeen, että minkkejä luontoon vapauttavat hipit pitäisi pistää minkkien etsinnän ajaksi niihin häkkeihin. Vastustan tarhausta, mutta tarhausta tyhmempää on päästää ne minkit luontoon. Ja sitten se jatkui niin, että kun on yleisöä, joka voi sanoa takaisin, pitää pehmentää sanomaa. Ja kaikki tekee niin tietämättään ja sitten (hyviäkin) asioita jää paljon tekemättä…

Ystävä:         Tai kirjoita dieettitrendeistä. Että mitä jos ihmiset lopettaisitte hätäilemästä siitä, mikä on kerman rasvaprosentti ja keskittyisitte syömisen ja liikunnan tasapainoon. Tosin siinä äkkiä sanoma lipsahtaa siihen, että kaikki dietoivat on piilohölmöjä ja sit joku suuttuu sulle. Vaikka et sitä tarkoita.

Petri:            Niin, tai joku luulee että puhun karppauksen puolesta tai sitä vastaan ja sit ne kaikki suuttuu.

Ystävä:         Ei ole helppoo pitää tollaista poliittisesti korrektia blogia.  En taitais kyetä.

Petri:            Ei oo aina ei. Siks mä kirjoitankin paljon lapsista…  Niistä kaikki tykkää. Paitsi osa. Mut se osa laittaakin sit meiliä, että ennen sun blogi oli hyvä, mut sit sä aloit kirjoittaa sun lapsista.

Ystävä:         Tiätty… Tuliko triathlonjutusta palautetta?

Petri:            Joo, kannustusta. Siitä ei kukaan loukkaantunut. Mut nyt on ollut kurkku viikon kipee, eikä oo voinut liikkuu sitten lauantain. Ei siitäkään voi kirjoittaa.

Ystävä:         Kirjoita siitä, kuinka myös muiden tarinoita lukemalla ja kuuntelemalla pääsee näppärästi eroon omista tunkkaisista ajatuksistaan puolivahingossa. Viime viikolla kirjoitit, että kerrot tarinoita lapsilles paljon ja siitä sitten syntyy ajatuksia. Jatka sitä teemaa, että miten paljon voiskaan oppia, jos olis kuukauden hiljaa?

Petri:            Totta. Jos ois kuukauden hiljaa… aika hyvä ajatus. Ramin veljen vaimohan joutuu olemaan jotain 3 kk nyt hiljaa. Lääkäri määräs. Ja se on TODELLA puhelias sekä äänekäs. Sä ja mä yhteensä.

Ystävä:         Oho, rajua! Kelaa mua 3kk hiljaa. Tai kelaa sitä päivää, ku saan taas puhua.

Petri:            En uskalla.

Ystävä:         Pakko ottaa lasi punkkua, mä en itsekään kestä tota ajatusta…

Petri:            Kippis.

Ystävä:         Jos tuosta kuuntelujutusta päädyt kirjoittamaan, niin pistä se isompaan kontekstiin. Eli mitä kaikkea olis jääny oppimatta, jos et olis ikinä kuunnellu mitään.

Petri:            Äh. Mä oon Kim Jong Hollmen. Mitä kaikkea maailmalla olis jäänyt oppimatta, jos en koko ajan puhuis, julkaisis, postais tai bloggais… :) Vai miten se sanonta muuten menee? Puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa…

Ystävä:         No, veikkasin, että jos olisit ollut koko elämäsi hiljaa, niin köyhyys olis poistettu, kaikilla olis ruokaa ja kukaan ei yrittäis ajaa fiksipyörällä, vaan laitteella, jossa on oikeat jarrut ja vaihteet. (toim. Huom. Fiksi = pyörä, jossa ei ole vaihteita eikä jarruja ja polkimet pyörivät koko ajan ja sillä ajaessa tulee olla pappalippis päässä)

Petri:            Hei! Ikinä en oo fiksin puolesta saarnannut. Sitä en tajuu (koska elämä voi olla helmpompaakin).

Ystävä:         Eiku nimenomaan sun saarnaaminen ajaa järkevät ihmiset ajamaan fikseillä. Eli ole kuukausi hiljaa, ni homma on korjattu.

Petri:            En mä tosta kirjoita. Mut nyt mä keksin. Mä julkaisen tän keskustelun huomisena blogina! Tässä on monta aihetta jo hoidettu paremmalle mallille.

Ystävä:         Mitä?

Petri:            Mä muuten copypastettelin tämän just wordiin ja alan työstämään.

Ystävä:         Tää oli ansa!

Petri:            Kyllä. Kiitos avustasi, öitä ja hyvää loppuvuotta

Julian omenainen jälkiruoka

Tämän blogivuoden päättää Julian alusta loppuun ideoima ja valmistama jälkiruoka. Hän pyysi saada tehdä illallisen jälkiruoan ja ideoi kaiken itse. Minä autoin vähän pilkkomisessa ja paistamisessa. Mutta muuten koko ruoka on sunnuntaina kuusi vuotta täyttävän tytön työtä.

AINEKSET

-       2 omenaa
-       1 rkl voita
-       kanelia
-       sokeria
-       vaniljajäätelöä

VALMISTUS

Leikkaa omenat puoliksi ja poista siemenkodat. Siivuta. Ripottele siivuille sokeria ja kanelia riittävästi.

Laita pannulle voita ja kuumenna. Paista omenasiivuja voissa, kunnes omenat hieman pehmenevät. Tarjoa heti vaniljajäätelön kera.

Herkullista loppuvuotta!

Kirjoittanut Petri Hollmén | 2.12.2011

Tarinan voima

Tarinoilla on liikuteltu kansanjoukkoja, saatu aikaan hurmoshenkisyyttä, voitettu sotia ja luotu rauhaa. Parhaat tarinat ovat eläneet vuosisatoja. Joistakin on muodostunut jopa uskontoja. Mikään ei voita hyvää tarinaa.

Tarina myy. Jokainen uskottava yritys kertoo itsestään tarinan. Niin minäkin olen rustannut omastani tarinan. Tarinan voima ei rajoitu mihinkään ikäluokkaan, mutta varsinkin lapsille tarinat ovat mitä mieluisinta ajanvietettä. Tarina saa mielikuvituksen liikkeelle – kehittää henkistä kuntoa kymmenen kertaa tehokkaammin kuin TV:n katsominen.

Oma mielikuvitukseni on vilkas. Lapsena sain kuulla siitä veljiltäni usein, sillä tarinani kuulemma olivat korkealentoisia. Taisin (vähän) väritellä tositarinoitakin joskus. No, näin arjesta tulee hauskempaa.

Sittemmin olen valjastanut vilkkaan pääkopan ja tarinat hyötykäyttöön. Olen iltasadun lukemisen sijaan alkanut kertoa itse tarinaa. Tarina alkoi noin kuukausi sitten ja se kertoo sveitsiläisestä Carl ”Calle” Wassergutista. Joka ilta Calle elää yhden päivän tai elämänjakson lisää.

Toistaiseksi Calle on perustanut Sveitsin ensimmäisen vesipuiston, josta sittemmin kasvoi Euroopan suurin, innostunut tivolielämästä, hankkinut sellaisen ja kiertänyt sillä maailmaa ja laittanut pystyyn Kinder Zoon, eli lasten eläintarhan. Tivolikiertueella Calle pääsi jopa Suomessa käymään – aina Napapiirillä. Siellä hän tutustui itse Joulupukkiin ja pääsi yökylään salaiseen joulupukinpajaan, Korvatunturille. Tarjosipa Joulupukki jopa kyydin lentävällä reellään.

Nyt, talvella Callen tivoli viettää lomaa ja herra Wassergut kiertää maailmaa muissa seikkailuissa. Eilen illalla hän oli Mumbaissa, majoittui pilvenpiirtäjän toiseksi ylimmäiseen kerrokseen ja haaveili norsusafarista. Sitten hän törmäsi salaperäiseen Abudjan-nimiseen herraan, joka vienee Callea uusiin seikkailuihin tulevina iltoina.

Tarina on vienyt meidät mukanamme. Koskaan ennen kolmen lapsen nukuttaminen ei ole ollut niin helppoa. Kaksi vanhinta kuuntelevat kunnes nukahtavat ja nuorinkin simahtaa tasaiseen puheensorinaan pikkuhiljaa. Ja kertoja pysyy hereillä, koska aivojen ja mielikuvituksen on tehtävä töitä. Seuraavan päivän aikana lapset muistelevat tarinaa ja kertovat sitä äidilleen ja Au pairille ja muille.

Mistä tarina syntyy?

Tarina syntyy eletystä elämästä ja haaveista. Wassergutin tarinassa olemme seikkailleet sekä meille tutuissa paikoissa että kohteissa, joista itse haaveilen. Hahmot ovat joko ystäviämme eri nimillä mutta samoilla luonteenpiirteillä, tai sitten täysin kuvitteellisiä. Tarina syntyy, kun laitan silmät kiinni ja haaveilen.

Tarina on myös loistava kuljetin arvoille ja asenteelle. Tarinan muodossa pystyy lapsille – ja aikuisillekin – opettamaan paljon enemmän kuin oppikirjaa toistamalla.

Tarina joululahjaksi

Eilen, tarinan päätyttyä esitti esikoisemme Julia toiveen. Hän haluaisi Calle Wassergutin tarinat kirjana, koska sitten kun hän oppii lukemaan, voisi hän lukea tarinaa pikkuveljilleen. Kaunis ajatus, mutta vaatii isiltä aika paljon töitä. No, katsotaan, mitä pukinkonttiin päätyy…

Joulua odotellessa,

Perjantaikokki

Ps. täksi perjantaiksi syntyi vain tarina – ei reseptiä. Ensi viikolla koitan taas kokkailla enkä vain tarinoida.

Vanhemmat artikkelit »

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 83 muun seuraajan joukkoon