#satasyytäollaonnellinen #26 #whisky sour ja lukuhetki

Tänään olisi voinut listata myös pyörälenkin lumisessa metsässä tai sählytuokion pihalla lasten kanssa tai sunnuntain ylipäätään… Mutta Fatboy, whisky sour aperitiiviksi ja hyvä kirja on aika hyvä syy olla onnellinen.


Fiiliskuvaa aamupäivän lenkiltä

Kirjan sain kollegalta ja sen nimi on ”Näin saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa.” Kyseessä on jo 1930-luvulla ilmestynyt klassikko. Erittäin mielenkiintoinen. Oman blogiaiheensa arvoinen ehdottomasti. Ilmeisesti kollegan mielestä minulla on näissä asioissa vielä opittavaa 🙂 Eiköhän meillä kaikilla ole!

Maanantaita ilolla odottaen!

Perjantaikokki

#satasyytäollaonnellinen #22 #hajuvesimummo

parfyymipullo

Tiedätkö sen valloittavan tuoksun, kun kauhot uima-altaassa satasen vetoja ja viereiselle radalle saapuu uimaan oikein kunnon lady. Sellainen, jolle ei suihku sovi, jotta kaksi päivää sitten kampaamolla aseteltu frisyyri ei häiriintyisi. Ja sellainen, joka on varmuuden varalle ruiskauttanut tuplachanelit, koska on lähdössä uimaan.

Minäkin tiedän. Viikkoja on keskiviikkoaamujani tuo sulotuoksu ihastuttanut. Joskus se aiheuttaa vähän päänsärkyä, mutta vain vähän.

Mutta ei enää tänä aamuna! Uimahallimme on auki aamuisin vain keskiviikkoisin ja jos haluaa uida rauhassa treenin, niin klo 6.05 tulisi olla altaassa. Melko tarkkaan kello 6.30 saapuu kylämme Hajuvesimummo levittäen tuoksunsa koko viisirataiseen altaaseen. Nyt on meno muuttunut jostain syystä ja tänään tuli mummo ”au naturel” -tuoksussa. Stressitekijä poistui ja olin onnellinen. Uin  ehkä kovempaakin kuin yleensä – onnesta soikeana kuin delfiini vapaudessa.

Tuoksuton uimari on paras uimari. Ehkä joku oli sen hänelle kertonut.

Perjantaikokki

Ps. FB-ystäväni tunnistivat myös miespuolisen hajuvesimummon. Se on valkosipulipappa. Sama harrastus, eri tuoksu.

 

#satasyytäollaonnellinen #19 – Tieto siitä, miltä taivaassa näyttää

Aamu valkeni Limmat-joen laaksossa sumuisena, kuten se niin usein tekee. Mikäli ilma on jossain sumun yläpuolella aurinkoinen, niin usein sumu haihtuu iltapäiväksi.

20140119-171628.jpg

Tänään ei kuitenkaan näyttänyt siltä. Energiataso oli ehkä harmaudestakin johtuen jonkin verran alhainen. Päätin kokeilla, josko energian tuhlaaminen maastopyörän satulassa antaisi lisäenergiaa loppupäivään.

Ajattelin pysytellä rinteillä roikkuvan sumun alapuolella ja olla suuntaamatta Üetlibergille. Sunnuntaisin sinne ei välttämättä muutenkaan kannata polkea, sillä vaellusreitit ovat täynnä sveitsiläisiä, jotka polttavat kaloreita illan racletteateriaa ajatellen.

Kuitenkin, kun poljin ylöspäin (ja tervehdin Grüezillä – lausutaan ”kryytsi” – ehkä noin sataa vastaantulijaa), alkoi sumu sakeentua, mutta samalla muuttua valoisammaksi. Ehkä ylhäällä näkisi jopa auringon!

Niinpä huomasin pian polkevani tuttuja polkuja etupyörän ollessa jatkuvasti takapyörää ylempänä. Toivoin vain, että mäkeä riittää kauemmin kuin sumua.


Vaistoni oli oikeassa. Ylhäällä minua odotti käsittämättömän upeat maisemat. Olen käynyt tuolla huipulla pian varmaan sata kertaa, mutta koskaan ennen en ole ollut yhtä häkellyksissä näkymästä. Aurinko paistoi, sumu peitti kaiken alleen vain 50 metriä alempana ja sumun seasta pilkotti lähihuippuja sekä Sihlwaldin harjanne kuin saaria jääpeitteisen meren sylistä. Keskellä kuvaa, juuri ja juuri sumun yläpuolella, pilkistää harjanteella oleva tähtitorni. Nyt se oli saanut majakan roolin. Lumihuippuiset vuoret hallitsivat taivaanrantaa.

Nyt tiedän, miltä taivaassa näyttää.

Perjantaikokki