Laskemme iltapäivän viimeistä alastulorinnettä. Lumen vähetessä Albert haluaa laskea iskän kanssa – haarojen välissä. Ja laskiessa hän juttelee ja ajattelee tietenkin ääneen. Ajatuksiin sekoittuu Putous-huumoria ja huolta katoavasta talvesta.
Voit uskoa, että tämän kaverin kanssa ei aika käy pitkäksi rinteessä – tai sen ulkopuolellakaan!
Mikä teatteriesitys on sellainen, josta yksikään kriitikko ei tohdi kirjoittaa poikkipuolista sanaa?
Omien lasten näytelmä tietenkin!
Ei haittaa, että 80% juonesta meni ohi ”Switzerdütschin” ansiosta, sillä oma poika oli Kindergartenin näytelmässä ja esitti kokkia.
Nämä on näitä hetkiä, kun katsomo pakahtuu ylpeydestä, tapahtuu lavalla mitä tahansa.
Yksi parhaimmista asioista tässä ulkomaankomennuksessa on ehdottomasti ystävät, jotka käyvät kylässä! Kun kyläilymatka on 2000 kilometriä, niin usein aikaa varataan myös perilläoloon eri tavalla kuin naapurikylässä käydessä.
Ja hei, ystäviin luetaan myös sukulaiset 🙂
Innolla odotan ylihuomista, kun kuuden veljeksen voimin lähdemme hieman ”hiljentymään” St. Antoniin kolmeksi päiväksi. Homma huipentunee lauantaina illalliseen kotonamme.
Sitten seuraavat B&B-majoittujat tulevat pääsiäisenä ja juuri varmistui hyvien ystävien lennot – lisää vieraita ja vielä vapuksi! S&S, ylioppilaslakit mukaan! Äitikin soitteli pari päivää sitten, että voisi tulla piipahtamaan, kevättä ihmettelemään.
Lapsetkin aina kyselevät, että kuka meille tulee ensi viikonloppuna. Jos vastaus on ”ei kukaan”, on ilmeet näkemisen arvoisia.
Ystävistä ja sukulaisista saa olla onnellinen!
Perjantaikokin blogi 