Kaikkihan tietävät, kuinka kiva on naureskella elokuvien tai TV-sarjojen käännöskukkasille. Siis niille mokille, joita sattuu, kun sana käännetään ymmärtämättä lauseyhteyttä. Netistä löytyy oikein sivustoja, jotka keskittyvät käännösvirheiden bongaamiseen ja niillä hekumointiin.
Hauskuus katoaa tai kasvaa – tilanteesta riippuen – kun alat tiputtelemaan käännöskukkasia omasta suustasi ympäristösi iloksi.
Pyrin aina käyttämään paikallista kieltä, vaikka en sitä täydellisesti osaisikaan. Italiaan mennessäni lähtötasoni oli varsin matala ja sujuvasti tuli vain ”Il naturalmente!”, eli luonnollisesti. Ystävystyin paikallisen perheen kanssa ja heidän poikansa laajensivat sanavarastoani varsin tyypillisesti voimasanoilla. Ja ilmeisesti he opettivat vielä vakavuusasteet minulle hieman väärin, sillä ensimmäisellä illallisella halusin kehaista perheen äidin keitoksia hataralla italiallani. Kerroin asiani, mutta reaktio yllätti. Aterimet tippuivat lautasille ja kauhistuneet silmäparit tuijottivat minua – isoäidistä nuorimmaiseen.
Yritin sanoa, että olipas sitten varsin erinomaista, mutta menin herjaamaan samassa lauseessa sekä uskontoa että isänmaata. Ei mikään mallialoitus yhteiselle ystävyydellemme (joka siitä onneksi kehittyi.)
Selvisin kuitenkin helpommalla kuin ruotsalainen, naispuolinen ystäväni, joka muutti Suomeen, meni naimisiin ja opetteli puhumaan suomea.
Koitti joulu ja luonnollisesti anoppi perheineen oli tulossa kylään. Ystäväni halusi tehdä vaikutuksen ja hoiti tekstiviestittelyn juhlallisuuksista suomeksi. Viestiketju eteni suurinpiirtein näin:
Ystäväni: ”Tervetuloa meille jouluillalliselle!”
Anoppi: ”Kiitos kutsusta. Tulemme mielellämme. Voimmeko tuoda jotain mukanamme? Ruokaa tai jotain?”
Ystäväni: ”Ei tarvitse, kiitos. Pääasia on, että minä tappa teidät kaikki jouluna!”
Pientä, mutta varsin merkityksellistä taivutusvirhettä seurasi pitkä viestihiljaisuus. Lähde tuosta sitten rakentamaan mukavaa jouluiltaa tai toimivaa anoppisuhdetta. Mainittakoon, että pariskunta on edelleen naimisissa, anoppi hengissä ja he tulevat toimeen hyvin keskenään.
Mukavaa viikonloppua! Minä lähden kylvämään käännöskukkasia tuonne Zürichin kaduille. Iloa on kiva levittää.
Perjantaikokki
Paahdettuja kylkiluita ja tomaatteja
Täällä Sveitsissä lihamarkkinat ovat suljetut ja hyvin säännellyt. Siksipä lihan hinta on suomalaisittain päätä huimaava. Esimerkiksi sisäfile saattaa maksaa 120 frangia (n. 95 euroa) kilolta. Kalleimmat kanan rintafileet ovat olleet 45 frangia kilo.
Toisaalta, lihatiskistä löytää herkkuja, joita ei Suomesta oikein edes saa, ja joskus hyvin edullisestikin. Viime viikolla ostin pikkuruisia, kokonaisia kananpoikia 10 frangilla kilo ja vasikan kylkiluita saa 12 frangilla kilo. Kylkiluissa on luiden alla oiva kerros lihaa, sitten rasvaa, taas lihaa ja taas rasvaa. Näitä kun paahtaa 1,5 tuntia uunissa, niin rasva sulaa ja liha mureutuu sekä maustuu taivaalliseksi. Voit vasikan sijaan kokeilla possun tms. kylkiluille tätä reseptiä.
Yrtit kasvavat puutarhassa täällä todella isoiksi, joten niitä tulee käytettyä paljon. Laita maun mukaan.
AINEKSET
Kuori valkosipulin kynnet ja murskaa ne laittamalla veitsi lappeelleen niiden päälle ja lyömällä nyrkillä. Revi yrteistä lehdet ja laita leikkuulaudalle valkosipulien kanssa. Pilko veitsellä krouvisti. Rouhi suolaa ja pippuria lihaan. Ota yrtti-valkosipuliseosta käteen ja hiero sitä reilusti lihapuolelle.
Laita uunivuokaan ja paahda uunissa 180 asteessa n. 1,5 tuntia. Ripottele tomaattien päälle ensiksi oliiviöljyä ja balsamicoa ja laita viimeiseksi 30 – 45 minuutiksi tomaatit omassa vuoassaa uuniin.
Syö sellaisenaan tai raikkaan salaatin kanssa.
Haluatko oppilaaksi Suomen suurimpaan Sushikouluun?
Turun Kirja- ja Ruokamessuilla 30.9. – 2.10. järjestetään Suomen suurin Sushikoulu. Saimme Lyytissä kunnian rakentaa koululle ilmoittautumiskanavan maksupalikoineen. Homma kuulostaa niin hienolta, että saatte kuulla siitä ensimmäisten joukossa.
Tilaa on rajoitetusti, joten jos kiinnostaa, niin varaa heti tästä!
Perjantaikokin blogi 