Tätä lukiessasi olen hyvin erilaisissa tunnelmissa kuin tätä kirjoittaessani. Tartuin kynään maanantai-illalla lentokoneessa matkalla Sveitsistä Suomeen. Olin jälleen kerran lähtenyt.

En ole koskaan haaveillut työstä, jossa saisi matkustaa. Monet tekevät niin. Eli haaveilevat. Ne, jotka työkseen matkustavat, eivät siitä haaveile. Minun matkustamiseni on vähäistä moneen muuhun verrattuna. Olen useimmiten vajaan viikon kuukaudessa Suomessa. Muun ajan saan viettää kotona. Näen perhettäni ja lapsiani paljon enemmän, kuin ollessani ”tavallisissa töissä”. Mutta silti – tai siitä johtuen – on lähteminen hyvin brutaali hetki.

Inhoan jäähyväisiä

Tiedän olevani outo, mutta mietin aina lähtiessäni, että jos en palaakaan takaisin. Jos jotain käy? Miten perhe pärjää? Mitä, jos en näe lasteni kasvavan? Tiedän, että nämä ajatukset ovat lapsellisia, ylitunteellisia eikä minun kuuluisi niitä tuntea. Mutta silti, kaikki on mahdollista. Ja niin minä ajattelen.

Pyrin elämään siten, että sitten kun joskus lähden lopullisesti, niin en kadu elämättä jätettyä elämää. Pyrin antamaan niin isot lähtöhalit, että lapseni muistavat sen vielä silloinkin, kun tulen takaisin. Ja varsinkin, jos en tule.

Rakastan yksinoloa (hetkittäin)

Vaikka olen hyvin sosiaalinen eläin, nautin yksin olemisesta. Minulla on viisi veljeä ja jaoin huoneen kaksoisveljeni kanssa käytännössä siihen saakka, kunnes muutin omaan asuntoon. Siitä saakka olen jakanut huoneen vaimoni kanssa. En ole koskaan elänyt yksin.

Nyt nautin satunnaisista yksinäisistä hetkistä, ehkä siksi harrastuksenikin ovat kaikki yksilölajeja. Olen aina ryhmässä – miksi haluaisin vapaa-ajallanikin olla osa sitä? Nautin riippumattomuudesta jopa itsekkyyteen saakka. Kun olen viikon Suomessa, ei kukaan määrää aikatauluani. Siinä on jotain upeaa. Minua ei haittaa vaikka kone on myöhässä tai vettä sataa. Mitä siitä. Minun tulee pitää huolta vain itsestäni. Kyllä minä kestän.

Tosin tätä lukiessasi, en ole yksin. Mikäli kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, työnnän venettä vesille Nauvon mökkisaaressa appiukkoni kanssa. Kalaan on sentään hyvä mennä kahdestaan. Varsinkin hyvän appiukon kanssa.

(ja kyllä, viimeisen lauseen kirjoitin, jotta hän tarjoaisi minulle illalla hyvän viskin).

Perjantaikokki

Juustoiset sieni-jauhelihapihvit kermakastikkeessa

Ystävieni Facebook-päivityksiä seuraamalla olen todennut, että Suomi hukkuu sieniin. Hyvä, koska niistä saa todella hyvää ruokaa.  Zürichin kantonissa sieniä  saa poimia joka kuukausi 11. päivä alkaen ja päiväsaalis ei saa ylittää kiloa. Sienien poimintaa valvoo metsissä siviiliasuissa kiertelevä sienipartio. Älkää naurako, sillä tämä on totta! Onneksi äitini toi Suomesta monta pussia kuivattua sieniä!

Sieniä inhoavallekin tämä resepti toimii, kun pilkot sienet riittävän pieneksi. Testattu on sekä aikuisilla että lapsilla. Reseptistä tuli reilusti meidän kuusihenkiselle ruokakunnalle, joten vähennä tarvittaessa.

AINEKSET

VALMISTUS

Liota sieniä kylmässä vedessä 30 minuuttia. Valuta ja pilko sienet tarvittavan pieneksi. Säästä liotusliemi. Pilko sipuli pieneksi. Paista sipulia rypsiöljyssä hetki. Ota pois liedeltä. Pilko juusto pieneksi. Sekoita kaikki ainekset (kermaa lukuun ottamatta) kulhossa huolellisesti. Vaivaa pihvitaikinaa, kunnes saat siitä taputeltua hyvin koossa pysyviä pihvejä.

Lisää hieman öljyä kuumalle pannulla ja paista pihvit molemmin puolin kullanruskeiksi. Vähennä sitten lämpötilaa reilusti, kaada kerma pannulle ja anna hautua kannen alla kypsiksi.

Pannulle muodostuvaa kastiketta voit halutessa jatkaa sienten liotusliemellä ja suurustaa Maizenalla.

Tarjoa esim. höyrytettyjen kasvisten tai spagetin tai perunamuusin kera. Riippuen siitä, kuinka karppi olet 🙂

Otsikko on italiaa ja tarkoittaa että terve kaikki. Mutta tässä yhteydessä se ei tarkoita sitä. Varoitan, sillä nyt seuraa tiukkaa paatosta.

Havaintojeni perusteella väitän, että mitä kauemmin lapset imevät tuttia, sitä huonommin he käyttäytyvät. Havaintoni perustuvat hyvin suppeaan otantaan ja subjektiiviseen kokemiseen paikallisessa HopLopissa (Starbie.ch) ja muissa lapsikohteissa. Olen kasvanut luterilaisessa ympäristössä, siis Suomessa, jossa itsestä ei pidetä meteliä, jonossa odotetaan kiltisti ja sääntöjä noudatetaan. Olen ”ei minun takia nyt tarvitse” asenteesta pyrkinyt pois kaikin tavoin pitäen suomalaista, liiallista vaatimattomuutta jopa jo paheena.

Kun menemme lasten kanssa ruuhkaiseen leikkihalliin, niin en voi olla polttamatta päreitäni (uskokaa pois, olen varsin rauhallinen luonne), kun seuraan vanhempien täydellistä välinpitämättömyyttä lasten käytöstä kohtaan. Minkä karhunpalveluksen he tekevätkään ”ei minun kultakimpalettani sovi komentaa” –asenteella! Kerron esimerkin:

–       Julia istuu pomppulinnan reunalla. Äiti taluttaa poikaa, joka on vähän aikaa sitten oppinut kävelemään. Poika kävelee Julian selän taakse ja monottaa mitä jalasta lähtee Juliaa selkään. Selkeästi tahallaan. Äiti näkee, ei reagoi, vaan kävelyttää poikaa pikkuhiljaa poispäin.

Niin, pojallehan olisi tullut paha mieli, jos asiasta oltaisiin toruttu ja käsketty pyytämään anteeksi.

–       Jonotamme kolikoilla toimiviin autoihin. Kahden frangin kolikolla auto liikkuu muutaman minuutin. Meidän vuoro on seuraavaksi ja takanamme on pitkä jono innokkaita lapsia. Meitä ennen on keski-ikäinen isä kolmen (pienen) lapsensa kanssa. Lapset hyppäävät autoihin ja ajavat oman vuoronsa loppuun. Kun raha loppuu ja auto pysähtyy, juoksee isä laittamaan lisää rahaa lasten niin käskiessä. Tiputan hämmästyksestä leukani ja kysyn isältä, että eikö hän oikein ymmärtänyt tätä konseptia, että jokainen vuorollaan. Ei ymmärtänyt. Ajattelen, että eiköhän seuraavalla kerralla ymmärrä. Mutta vielä mitä. Kun autoista loppuu taas raha, menee isä laittamaan lisää rahaa, kun kullannuput niin vaativat.

Miten tämä liittyy tutteihin? Siten, että en ole missään muualla nähnyt niin paljon neljä – viisivuotiaita lapsia, jotka imevät tuttia.

Tutista vierottaminen tarkoittaa sitä, että hetken ajan aikuinen aiheuttaa lapselle tuskaa. Pitäisi kieltää jotain. Rakasta tuttia ei enää saa imeä. Vanhemman, jolla on miellyttämistarve lastaan kohtaan, on paljon helpompi antaa lapsen imeä tuttia – vaikka sitten viisivuotiaaksi. Yläkerran Kiva naapurimmekin juoksee hädissään kaksivuotiaan poikansa perässä ulos, jos tutti on unohtunut sisälle. Miksi? Ei lapsi itkenyt, eikä edes muistanut tuttiaan.

Jokainen lapsi on korvaamaton ja rakas, mutta silti meidän vanhempien tehtävä on tuottaa lapselle myös negatiivisia tunteita. Rajoituksia, kieltoja ja sitä myötä pettymyksiä. Ei elämä ole pelkkää pumpulia. Ei lapsi kieltoon kuole – mutta saattaa joskus oireilla ja pahasti kun joskus oppii, että kaikki eivät tanssikaan hänen pillinsä mukaan.

Keskiviikkona menehtynyt syytettyjen puolustaja Aarno Arvela totesi oikean ja väärän opettamisesta näin:

”Äiti, isä tai isovanhempi sanoo hiekkalaatikolla, ettei ole oikein, kun isompi vie pienemmän lapion. Mitä pienempi lapsi, sen helpompi aloittaa työ.”

Nuorimmaisemme hukkasi tuttinsa (sen ainoan) kuukausi sitten. Ikää on nyt 1v 3kk. Sanoimme, että ciao tutti ja uutta ei hankittu. Kahden päivän päästä ei lapsi edes muistanut moista.

Vanhemmat. Muistakaa tuottaa myös pettymyksiä.

Ciao tutti! Ja anteeksi paatos.

Perjantaikokki

Paahtopaistia ja kanttarelli-Spätzliä

Spätzli on saksalaista pastaa. Sitä keitetään hieman kauemmin kuin tavallista pastaa ja olemukseltaan se on rustiikimpaa – ja erittäin hyvää. Voit käyttää tavallista pastaa spätzlin sijaan. Esivalmistele aamulla ja anna lihan kypsyä kauan miedossa lämmössä.

Tämä ruoka sopii syksyn sadonkorjuutunnelmaan.

AINEKSET

Hiero lihan pintaan suolaa ja pippuria. Leikkaa valkosipuli ohuiksi siivuiksi ja pistele siivuja lihan sisään (voit tehdä veitsellä pieniä viiltoja). Pilko yrttejä hieman ja hiero yrtit lihaan kiinni. Laita uunivuokaan ja kypsennä 80 asteisessa uunissa 4-6 tuntia. Näin saat lihasta erittäin mureaa.

Puhdista kanttarellit ja siivuta ne. Mikäli kanttarellit ovat erittäin tuoreita, niin paahda niitä kuumalla pannulla, ensimmäisenä, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Muuten paistoksesta tulee vetinen. Pilko pekoni siivuiksi ja lisää pannulle. Höyrytä tai keitä pavut lähes kypsiksi. Valuta ja lisää pannulle. Mausta pippurilla.

Keitä spätzli, valuta ja sekoita kanttarellipaistoksen kanssa. Mausta tilkalla oliiviöljyä.

Leikkaa liha ohuiksi siivuiksi ja tarjoa kanttarelli-spätzlin kanssa. Raasta pinnalle parmesaania.