Hanskat tiskiin ja suolaa kaduille – Juustofondue

Pari kuukautta uuden maan talvea on takana. Talvi tuli myöhään, kuten Suomeenkin, mutta tuli kuitenkin. Lunta on meidänkin kylään suotu sen verran, että pulkkamäet on avattu. Kerrankin on takapihalla riittävän iso mäki! Parisataa metriä sopivan jyrkkää mäkeä takaa, että kerrankin vauhti riittää lapsillekin!

Parin kuukauden ajan olen myös tarkkaillut erilaista talvikulttuuria. Kahta tapaa en oikein ymmärrä.

Me kun olemme tottuneet pukemaan lapset kunnon talvivaatteisiin, varsinkin kun lunta on maassa, niin sveitsiläiset lapset kulkevat korkeintaan kevättakeissa ja farkuissa. Lapset kulkevat kouluun ja Kindergarteniin miinusasteissa ilman hanskoja. Vauvat istuvat vaunuissa hanskatta ja aikuiset hytisevät juna-asemilla vailla käsineitä.

Kerran naapurimme tuli minua vastaan kaksivuotiaan poikansa kanssa. Ilma oli viitisen astetta pakkasen puolella, mutta poika istui vaunuissa paljain käsin ja äiti työnsi vaunuja – myöskin hanskatta. Kysyin, että eikö sveitsiläisillä palele kädet? Naapuri katsoi minua hämmästyneenä. Kun hän toipui ihmetyksestä, mietti hän hetken ja totesi, että lapsille on niin hankala pukea hanskoja, joten hanskattomuuteen totutaan jo lapsena.

Pidetäänhän meitäkin hulluina, kun kerron avantouintiharrastuksesta.

Toinen asia, joka on yllättänyt minut, on suolauksen määrä. Kun lunta tulee, reagoidaan siihen nopeasti. Lumi aurataan heti pois ja sitten teille, kaduille ja jalkakäytäville ajetaan ronski suolakerros. Suolaa laitetaan niin paljon, että kymmenen asteen pakkasellakin satava lumi sulaa välittömästi katuun osuessaan. Tiet, jotka kesällä ovat tummaa asfalttia, ovat talvella harmaita – suolasta. Suola tarttuu kenkiin, mutta ennen kaikkea autoihin. Ei ihme, että autonpesubisnes kukoistaa, sillä märällä kelillä ovat tiet täynnä harmaasuolattuja peltilehmiä.

On suolaamisessa puolensakin, sillä ainakin liukastumiset vähenevät rajusti. Eikä asfaltti kulu. En tiedä, kumpi on haitallisempaa luonnolle: asfalttia ahnaasti syövät nastat vai vesistöihin valuva suola, mutta ainakaan loskassa ei tarvitse tarpoa – pisteet siitä Sveitsille!

Nauti talvesta ja pukeudu lämpimästi – kevät tulee nopeammin kuin luulitkaan!

Perjantaikokki

 

Juustofondue

Talvi on juustofonduen aikaa! Jo Suomessa söimme usein raclettea, mutta fondue on astunut kuvioihin vasta Sveitsissä. Tapoja valmistaa fondue on varmasti yhtä monta kuin on kyliä Sveitsissä. Tässä meidän tapamme.

Juustofondue:

–       3 dl valkoviiniä

–       3 rkl Maizenaa

–       1 valkosipulinkynsi

–       400 g Fondue-sekoitusta (pääosassa Gruyere-juusto)

–       4 cl Kirschiä

–       muskottipähkinää

–       vaaleaa leipää (eilistä)

Ota paksupohjainen kattila. Puolita valkosipulinkynsi ja hiero sitä kattilan pohjaan ja reunoihin. Sekoita maizena Kirschin joukkoon.

Laita viini kattilaan ja kuumenna. Sekoita juustot kuuman viinin joukkoon koko ajan sekoittaen. Kun juusto on kunnolla sulanut, kaada Kirsch joukkoon ja kiehauta (älä keitä!). Sekoita koko ajan. Mausta lopuksi muskotilla. Tarjoa kuutioiksi leikatun leivän kera.

Herkullista talvi-iltaa!

Tarinan voima

Tarinoilla on liikuteltu kansanjoukkoja, saatu aikaan hurmoshenkisyyttä, voitettu sotia ja luotu rauhaa. Parhaat tarinat ovat eläneet vuosisatoja. Joistakin on muodostunut jopa uskontoja. Mikään ei voita hyvää tarinaa.

Tarina myy. Jokainen uskottava yritys kertoo itsestään tarinan. Niin minäkin olen rustannut omastani tarinan. Tarinan voima ei rajoitu mihinkään ikäluokkaan, mutta varsinkin lapsille tarinat ovat mitä mieluisinta ajanvietettä. Tarina saa mielikuvituksen liikkeelle – kehittää henkistä kuntoa kymmenen kertaa tehokkaammin kuin TV:n katsominen.

Oma mielikuvitukseni on vilkas. Lapsena sain kuulla siitä veljiltäni usein, sillä tarinani kuulemma olivat korkealentoisia. Taisin (vähän) väritellä tositarinoitakin joskus. No, näin arjesta tulee hauskempaa.

Sittemmin olen valjastanut vilkkaan pääkopan ja tarinat hyötykäyttöön. Olen iltasadun lukemisen sijaan alkanut kertoa itse tarinaa. Tarina alkoi noin kuukausi sitten ja se kertoo sveitsiläisestä Carl ”Calle” Wassergutista. Joka ilta Calle elää yhden päivän tai elämänjakson lisää.

Toistaiseksi Calle on perustanut Sveitsin ensimmäisen vesipuiston, josta sittemmin kasvoi Euroopan suurin, innostunut tivolielämästä, hankkinut sellaisen ja kiertänyt sillä maailmaa ja laittanut pystyyn Kinder Zoon, eli lasten eläintarhan. Tivolikiertueella Calle pääsi jopa Suomessa käymään – aina Napapiirillä. Siellä hän tutustui itse Joulupukkiin ja pääsi yökylään salaiseen joulupukinpajaan, Korvatunturille. Tarjosipa Joulupukki jopa kyydin lentävällä reellään.

Nyt, talvella Callen tivoli viettää lomaa ja herra Wassergut kiertää maailmaa muissa seikkailuissa. Eilen illalla hän oli Mumbaissa, majoittui pilvenpiirtäjän toiseksi ylimmäiseen kerrokseen ja haaveili norsusafarista. Sitten hän törmäsi salaperäiseen Abudjan-nimiseen herraan, joka vienee Callea uusiin seikkailuihin tulevina iltoina.

Tarina on vienyt meidät mukanamme. Koskaan ennen kolmen lapsen nukuttaminen ei ole ollut niin helppoa. Kaksi vanhinta kuuntelevat kunnes nukahtavat ja nuorinkin simahtaa tasaiseen puheensorinaan pikkuhiljaa. Ja kertoja pysyy hereillä, koska aivojen ja mielikuvituksen on tehtävä töitä. Seuraavan päivän aikana lapset muistelevat tarinaa ja kertovat sitä äidilleen ja Au pairille ja muille.

Mistä tarina syntyy?

Tarina syntyy eletystä elämästä ja haaveista. Wassergutin tarinassa olemme seikkailleet sekä meille tutuissa paikoissa että kohteissa, joista itse haaveilen. Hahmot ovat joko ystäviämme eri nimillä mutta samoilla luonteenpiirteillä, tai sitten täysin kuvitteellisiä. Tarina syntyy, kun laitan silmät kiinni ja haaveilen.

Tarina on myös loistava kuljetin arvoille ja asenteelle. Tarinan muodossa pystyy lapsille – ja aikuisillekin – opettamaan paljon enemmän kuin oppikirjaa toistamalla.

Tarina joululahjaksi

Eilen, tarinan päätyttyä esitti esikoisemme Julia toiveen. Hän haluaisi Calle Wassergutin tarinat kirjana, koska sitten kun hän oppii lukemaan, voisi hän lukea tarinaa pikkuveljilleen. Kaunis ajatus, mutta vaatii isiltä aika paljon töitä. No, katsotaan, mitä pukinkonttiin päätyy…

Joulua odotellessa,

Perjantaikokki

Ps. täksi perjantaiksi syntyi vain tarina – ei reseptiä. Ensi viikolla koitan taas kokkailla enkä vain tarinoida.

Perjantaikokin blogi kuusi vuotta 2.12.2011

Tasan kuusi vuotta sitten rustasin ensimmäisen blogimerkintäni – silloin Herrankukkaron Perjantairesepti -nimellä. Siitä saakka olen kirjoittanut blogia, joka perjantai. Vuonna 2010 blogini siirtyi kokonaisuudessaan nykyiseen www.perjantaikokki.fi -osoitteeseen. Reseptejä on julkaistu yli 200 ja painettuna versioita on tehty yksi reseptivihkonen sekä yksi keittokirja. Perjantaikokki-nimellä on myös myyty pippurimyllyjä, paistinpannuja (yli tuhat!) ja omaa veitsisarjaa.

Vuosien aikana olen saanut tuhansia palautteita – suurin osa sähköpostilla. Kannustavia, iloisia ja joskus kriittisiäkin. Kiitos kaikista niistä. Monia lukijoita olen tavannut henkilökohtaisesti kokkikursseilla, messuilla ja nyt Lyyti Oy:n merkeissä. On aina hauskaa saada kasvoja lukijoille! Kerran on blogini palkittu kuukauden parhaana ruokablogina.

Bloggaamisen ohessa on perhe kasvanut kolmella lapsella. Ensimmäinen lapseni syntyi yhdeksän päivää ensimmäisen blogimerkinnän jälkeen. Sittemmin olen myös siirtynyt yrittäjäksi ja muuttanut Sveitsiin, joten aina ei ole ollut helppoa löytää aikarakoa viikottaiselle blogille. Mutta kannustuksellanne siihen on aina aikaa löytynyt!

Kuusi vuotta on mennyt vauhdikkaasti. Blogimaailma on muuttunut paljon. Kuusi vuotta sitten ruokablogeja ei ollut kuin muutama. Nyt niitä – toinen toistaan parempia – on ehkä satoja. Muutosta on ollut hauska seurata. Bloggaajille on muodostunut jopa oma yhteisönsä.

Perjantaikokin jatko?

Syntymäpäivänä on aina hyvä miettiä mennyttä, mutta ennen kaikkea tulevaa. Konseptini on pysynyt muuttumattomana lähes alusta saakka. Tarinat eivät läheskään aina koske ruokaa, vaan ovat laidasta laitaan.

Muutamia hankkeita on viritteillä ja jos niistä saan tiedottaa kevään aikana, niin olen iloinen. Mutta Perjantaikokki jatkaa ilmestymistään aina perjantaisin tulevaisuudessakin. Joulu- ja kesätaukoa lukuunottamatta. Joulutauolle jään 9.12.2011 ja palailen taas tammikuussa – kunhan Suomen lomalta olemme takaisin Sveitsiin kotiutuneet!

Loistavaa joulun odotusta!

Perjantaikokki

Ps. jos haluat lähettää onnitteluita, terveisiä, palautetta tai toiveita, niin rohkeasti vain kirjoittamaan alle!