Olin aikoinaan todella tyytyväinen LivePerson -nimisen asiakaspalvelu-chat -ohjelmiston käyttäjä. Siis todella tyytyväinen. Sittemmin halusimme parantaa ja suoraviivaistaa omaa asiakaspalveluamme ja keskitimme kaiken (tiketinhallinnan, chatin, sähköpostit jne.) Kayako-nimiseen asiakaspalvelujärjestelmään.

Tämän jälkeen yritin irtisanoa LivePerson-tilini (99 dollaria / kk veloitettuna luottokortiltani). Yllättävää kyllä, LivePersonin admin-käyttäjänä voin ostaa mitä tahansa lisää suoraan verkossa, mutta tilin peruuttamiseksi minun piti lähettää sähköpostia ”Succes Managerilleni”. Niinpä 2.5.2013 laitoin tälle ”jonathan” -nimiselle henkilölle viestin, että haluaisin peruuttaa tilini. Vastausta ei kuulunut ja luottokorttiani veloitettiin normaalisti. Laitoin 11 päivän kuluttua uuden viestin, ilman vastausta. Sitten laitoin Liveperson.com -sivuilta löytyneeseen myynnin yleiseen sähköpostiin irtisanomisilmoituksen. Ilman vastausta.

Ja kaikki tämä siis yrityksen kanssa, jonka päätuotteen tehtävä on heidän etusivunsa mukaan tämä: ””LivePerson creates meaningful, real time customer connections that help businesses increase conversions and improve consumer experience.” -> eli lyhyesti siis heidän tuotteensa tehtävä on parantaa asiakaspalvelukokemusta. Onko suutarin lapsilla tässä tapauksessa edes sukkia?

Lopulta, viime sunnuntaina, kun huomasin, että luottokorttia oli taas veloitettu, menetin kärsivällisyyteni ja otin chatin kautta yhteyttä yrityksen asiakaspalveluun. Chat eteni näin (myönnän, että kävin olin jo todella käärmeissäni LivePersonin onnettomasta palvelusta ja se näkyy tekstissä):

Saa tehdä perässä!

• Kampanjan kustannukset: pari frangia
• Työaikaa kului: 30 minuuttia
• Kampanjan teho: 60% mainoksen saaneista osti
• Vaikutus liiketoimintaan: varasto myytiin tyhjäksi kymmenessä minuutissa. Itse asiassa myytiin hetki eioota, kunnes nuori yrittäjä keksi ostaa tuotteita takaisin asiakkailta alkuperäistä myyntihintaa kalliimmalla ja myydä edelleen vieläkin kalliimmalla.

Tausta

Tyttäreni Julia on poikkeuksellisen itsenäinen seitsemänvuotias. Hän myös pitää siitä, että hänellä on kukkarossa omaa rahaa ja hän käyttää sitä viisaasti. Edellinen investointikohde oli jäätelöt veljille ja serkuille uima-hallista – epäitsekäs investointi. Ostos tehtiin ylpeänä omalla rahalla.

Hän mietti miten tienaisi lisää omaa rahaa ja päätti käydä poimimassa kukkia. Kukista hän sitoi kauniit kimput. Sitten iskä laitettiin tekemään mainosta PowerPointilla. Julia valvoi tarkasti värit, fontit ja kuvat. Tulostimme mainoksista kuusi lentolehtistä, jotka Julia kävi itse jakamassa postiluukkuihin lähimmille naapureille  ja kahdelle ystävälle aamulla.

Jakovalmis lentolehtinen

Iltapäivällä Julia kertoi, että hänellä on perhosia vatsassa, koska jännittää, kuinka moni tulee ostamaan kukkasia. Erittäin tuttu tunne monelle yrittäjälle.

Vaikka ilma ei suosinut liiketoimintaa (kukkia piti myydä kadulla talomme edessä ja satoi kaatamalla), ei se yrittäjää lannistanut. Koju laitettiin pystyyn ison sateenvarjon alle. Apuriksi värvättiin pikkuveli ja naapurin poika oli hoitanut jatkomarkkinointia soittaen tädilleen, että täällä myydään kohta kukkasia.

Kukkakauppa ja osa asiakkaista

Lopputulos: Kymmenessä minuutissa kaikki kimput oli myyty (ja isälle myyty myytiin siis kahteen kertaan), yrittäjä oli onnellinen ja marssi tiiminsä kanssa Migrokseen ostamaan kauan himoitun metallisen säilytyslaatikon keräilyhyrrille.

Onnellinen yrittäjä ja tiimi

Olin ylpeä.

Reseptejä taas pitkästä aikaa!

Olen ollut hieman ”tauolla” bloggaamisesta. Kuvannut kyllä olen, mutta jotenkin homma on aina jäänyt kiireiden alle. Koitetaan taas aktivoitua 🙂

Alkuvuosi on mennyt maailmalle juostessa ja juostessa. Maailmalla olen juossut laittamassa myyntiämme kuntoon Tukholmassa ja Berliinissä. Muuten vain olen juossut selvitäkseni taas maaliin puolikkaalla Ironmanilla, joka on muuten ensi viikon sunnuntaina! Mukava uinti on tiedossa, sillä järvi on 12,5 asteinen tällä hetkellä. Toivottakaa onnea!

Viime viikonloppu kului harvinaislaatuisesti Suomessa, sillä minulle myönnettiin Vuoden Nuori Yrittäjä 2013 / Varsinais-Suomi -titteli. Kemut olivat komeat ja kivaa oli! Mutta nyt ruoan pariin.

Meille tulee kotiin Kochpost (Kokkiposti) joka toinen viikko. Raaka-aineet ja reseptit toimitettuna kotiovelle. Huippupalvelu! Suomesta löytyy myös vastaavat palvelut: Neljän ruoka (http://www.neljanruoka.fi) ja Syö hyvin (http://www.syohyvin.fi). Suosittelen!

Edellisviikolla söimme Kochpostista tällaisen

Grillattua kanaa ja kikherne-minttusalaatti

AINEKSET

VALMISTUS

Pilko tomaatit puoliksi, kesäkurpitsat pitkittäin neljään osaan ja sitten pieniksi paloiksi ja murskaa valkosipulit. Huuhtele, kuivaa ja pilko minttu.

Mausta kanat suolalla ja pippurilla. Grillaa kypsiksi ja anna vetäytyä hetki.

Paista valkosipuleita hetki pannulla öljyssä. Lisää kesäkurpitsat ja paista pari minuuttia. Lisää tomaatit. Valuta kikherneet ja lisää pannulle. Lisää voi ja curry. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi minttu ja tarjoa heti kanojen kanssa.

Lämmin ja silti raikas salaatti.

Herkullista viikonloppua!

Tänään illalla Turussa alkaa hullujen kokoontumisajot. Näissä karkeloissa nykytilaan tyytymättömät tapaavat kaltaisiaan kolmen päivän ajan saaden vertaistukea ja kuunnellen kohtalotovereidensa kuulumisia. Minä olen yksi heistä.

Näitä kaikkia hulluja yhdistää yrittäjyys ja nuori ikä. Muita yhteisiä nimittäviä tekijöitä ei ole, mutta eiköhän tuossa ole riittävästi. Mutta mitenkä niin hulluja?

Syvällisen itseanalyysin jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että kyllä yrittäjyys on eräänlainen mielenvirhe tai geenivika. Monestihan sanotaan, että yrittäjyys on vielä verissä, joten tauti lienee sekä periytyvä että hoitamattomissa.

Taudin kuvaan kuuluu tyytymättömyys nykytilaan. Koskaan ei kaikki ole hyvin eikä mikään milloinkaan valmista. Aina voi tehdä paremmin tai enemmän. Kun yksi asia saadaan valmiiksi, on yrittäjä jo kurkkimassa nurkan taakse uusien ideoiden perässä ja työlistalla on iso kasa projekteja. Tavallinen ihminen sulkee projektikirjansa tyytyväisenä saatuaan hommat tehtyä, mutta yrittäjää vaivaa koko ajan tieto siitä, että mitään ei ole vielä saatu valmiiksi, vaan otettu vasta ensiaskel loppumattomalla tiellä.

Tautia sairastavat kärsivät myös lapsenomaisesta sinisilmäisyydestä – uskosta tulevaan ja yhdessä tekemisen voimaan. Jostain ihmeen syystä ei peruskoulu, lukio, ammattiliitot tai muutkaan instanssit ole onnistuneet kitkemään tätä tulevaisuudenuskoa pois yrittäjäparoista. Vaikka mitä tulisi eteen, niin yrittäjä toteaa, että ”kyllä se tästä, kun oikein yritetään. Kun yhdessä tsempataan, niin lopussa kiitos seisoo…”, vaikka väki ympärillä huutaisi mitä. Yrittäjä on kuin lisko, joka vaihtaa väriään olosuhteiden muuttuessa. Kun sademetsä muuttuu aavikoksi, miettii yrittäjä liiketoimintamallinsa uusiksi, sillä harvalle taudista eroon hankkiutuminen tulee mieleenkään.

Vihoviimeinen vitsaus tautia sairastaville on itsensä rääkkääminen niin sanotulla epämukavuusalueella. Yllämainitut tekijät johtavat siihen, että yrittäjä joutuu hyvin usein tekemään asioita täysin vajavaisin tiedoin, taidoin tai resurssein. Tai ei joudu tekemään, vaan haluaa tehdä. Eikä yrittäjä tiedä, että tiedot, taidot ja resurssit tulisivat olla ihan jotain muuta, jotta hommat sujuisivat kivuttomasti. Kipu on yrittäjän perusolotila ja riskin sietäminen yrittäjän toinen nimi. Asioita, joita korporaatiomyllyssä kellokorttiaan leimaava ikätoveri ei voi käsittää. Miksi valita tuo polku, kun niin paljon helpompiakin on tarjolla – paremmalla palkalla ja lyhyemmillä päivillä? Niin, yrittäjä huomaa oman vajavaisuutensa aina vasta jälkikäteen ja onneksi yrittäjän muisti on erittäin lyhyt. Seuraavaan haasteeseen lähdetään aivan samalla asenteella – ikään kuin mitään ei oltaisi edellisestä kerrasta opittu.

Tautiin ei liene parannuskeinoa, mutta helpottaa, kun tietää, että joku muukin sairastaa sitä. Ja onneksi ei ole, sillä yrittäjät ja yrittäjien yrityksissä upeaa työtä tekevät työntekijät pitävät tämän maan pystyssä.

Ken muuta todistaa, valehtelijaksi leimattakoon.

Pian tavataan, hullut ystäväni!

Perjantaikokki