Tarina vain puuttuu – Pizza Saltimbocca

Ei tämä kirjoittaminen kuulkaas aina helppoa ole. Tätäkin sivua olen tuijotellut  jo aika kauan, saamatta juuri mitään paperille. On perjantaiaamu, kello lähenee puoli kahdeksaa. Talossa on vielä hiljaista, koska lapsilla on vapaapäivä. On perheenisän luova hetki. Olo ei vain ole luova.

En ole kuitenkaan ongelmani kanssa yksin. Monelta puuttuu tarina, tai ainakin kyky kertoa se. Edellisessä työpaikassani Herrankukkarossa opin tarinan merkityksen. Tarinat kiinnostavat ihmisiä, niitä on kiva kuunnella ja lukea. Ne jäävät mieleen. Miksi törmäämme tarinoihin kuitenkin niin harvoin – varsinkin liike-elämässä?

Kuluneen vajaan vuoden aikana olen käynyt tapaamassa kymmeniä yrityksiä ja satoja yritysten edustajia. Aiheena on ollut milloin mikäkin, mutta usein sosiaalinen media, sähköinen liiketoiminta tai tapahtumanhallinta sekä markkinointi. Usein päädyn puhumaan tarinasta.

Hyvin harvalla yrityksellä on uskallusta kertoa tarinoita tai rakentaa toimintaansa tarinan varaan. Vaikka tarina olisi tosikin. Omasta taustasta kerrotaan tiukat faktat, tuotteista puhutaan ominaisuuksilla ja sitten ihmetellään, miksi emme erotu kilpailijasta oikein mitenkään. Miksi faktaperusteinen sanomamme ei kiinnosta? Minä vastaan aina, että kertokaa nyt ihmeessä tarinanne! Kertokaa se mitä ja keitä olette, mistä olette tulleet, mihin menossa, mitä matkalla on sattunut ja miksi. Se erottaa teidät kaikista muista.

Arvatkaa, kuinka moni uskaltaa?

Liian harva. Se on outoa, koska tarinat koskettavat ja jättävät muistijäljen. Faktat kiinnostavat vain asiastasi muutenkin kiinnostuneita ja kilpailijoita. Ajattelepa vaikka IKEA-nimistä huonekalukauppaa. Omistajasta kerrotaan tarinaa, että herra Kamprad on niin pihi, että ajaa vieläkin vanhalla Volvolla ja lentää turistiluokassa, vaikka massia olisi lennättää tuliterä XC90 mukana omalla yksityiskoneella. Se on tarina, joka tiivistää kaiken oleellisen IKEAsta. Johtoa myöten ollaan sitouduttu säästeliäisyyteen ja pitämään hinnat alhaalla. Piste. Huhutaan, että tarina ei pidä paikkaansa, vaan että sitä ruokitaan korostamaan IKEAn imagoa.

Juuri näin – tarina korostaa imagoa. Hio ja kiillottaa sitä. Naapurimaassa Suomessa taas ajatellaan, että imagomme pitää olla kiiltävä ja terävä, ammattimainenkin, ja siihen eivät tarinat sovi.

Jos et usko, niin muistele lapsuuttasi ja sitä, kun äitisi, isäsi tai isovanhempasi lukivat sinulle tarinoita. Kun kuulet saman tarinan nyt, muistat heti tunnelman, valon ja tuoksut niistä hetkistä, jolloin sinulle tarinaa kerrottiin. Aika vahva muistijälki!

Mitä muistaisit, jos mummisi olisi luetellut sinulle satukirjan ominaisuudet (sivumäärä, paperin laatu, painopaikka jne.) illasta toiseen?

Tällainen tarina tänään…

Perjantaikokki

Pizza Saltimbocca

Tämän kuvan ja reseptin tallensin jo viime toukokuussa erään kokkaavan lääkärin kesteillä. Pikkupizzat sopivat oivallisesti tulevan juhlakauden alkupalaksi tai aperitiivin kanssa nautittavaksi. Salaisuus kuohkeaan pohjaan on pitkä nostatus, esim. yön yli. Alkuperäinen ohje on tainnut ilmestyä Glorian Ruoka&Viiinissä. Tarjoa kuohuviinin tai Mojiton kera.

AINEKSET

Pizzapohja

–       2 dl kädenlämpöistä vettä
–       1/5 pkt tuorehiivaa
–       ½ tl suolaa
–       4 dl vehnäjauhoja
–       1 rkl oliiviöljyä

Täyte

–       1 tlk ranskankermaa
–       ½ sitruunan kuori
–       2 tl sitruunamehua
–       1 pkt ilmakuivattua kinkkua
–       oliiviöljyä, mustapippuria ja Maldon-suolaa
–       tuoretta salviaa

VALMISTUS

Valmista pizzataikina. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, vaivaa vehnäjauhot joukkoon ja alusta taikinaa 7 minuuttia. Lisää öljy ja jatka vaivaamista viitisen minuuttia. Peitä kulho ja laita jääkaappiin esim. yöksi.

Seuraavana päivänä:

Kuumenna uuni 225 asteiseksi ja laita sinne kaksi tyhjää uunipeltiä. Näin saat rapean pohjan pizzoihin. Sekoita raastettu sitruunankuori, sitruunamehu ja ranskankerma keskenään. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita tasaiseksi.

Laita jauhoja leivinpaperille. Ota pizzataikinasta pieniä palloja, jotka leivot minipizzoiksi. Vedä leivinpaperi kuumalle pellille ja esipaista uunissa 7-10 minuuttia (kunnes reunat saavat väriä). Ota pohjat uunista, laita pizzoille ranskankermaa tasaisesti ja paista vielä 3 minuuttia. Ota jälleen pizzat uunista ja laita pizzoille ilmakuivattua kinkkua ja paista vielä reilun minuutin. Lopuksi laita pizzoille salvianlehtiä ja pirskottele pinnalle oliiviöljyä.

Herkullisia juhlia!

Hullu vai nero – vol.2

Kolmisen viikkoa sitten kirjoittelin Kökarilaisesta kreivistä, joka oli täysi hullu tai sitten nero – katsontakannasta riippuen. Ajattelin haudata aiheen, mutta sitten kävin Italiassa.

Pari viikkoa sitten suuntasimme kohti Toscanaa varsin sekalaisen, mutta erittäin iloisen seurueen kera. Koneeseen hyppäsi matkalaisia kolmen kuukauden ikäisestä reiluun seitsemänkymppiseen. Jo puolessa viikossa meidän Julia kyseli”perheensä” perään, kun joku seurueesta uupui junasta. Näin sitä hitsaudutaan yhteen.

Reissumme oli onnistunut ja kokemuksia täynnä. Yksi kohokohdista oli lounas Mac Dariossa, eli Dario Cecchinin ravintolassa Panzanossa. Herra on taatusti Italian kuuluisin lihakauppias, joka toimii mm. Jamie Oliverin hovihankkijana. Hän nousi kuuluisuuteen taistellessaan paikallisen Bistecca Fiorentinan, eli paksun T-luu –pihvin puolesta hullun lehmän taudin –aikaan.

Nykyään herra Dario pyörittää pientä lihakauppaa Panzanossa ja sen yhteydessä isoa ravintolaa. Häntä voi sanoa hulluksi tai neroksi – sanojasta riippuen.

Ravintolan konsepti on hullu. Se on auki yleisölle vain lounaalla kello 12-15 ja tarjolla on tasan yksi ruokalaji: hampurilainen Darion tapaan. Varauksia ei oteta, vaan vieraat istutetaan vierekkäin sitä mukaa, kun heitä tulee. Muutamina erikoisiltoina viikossa järjestetään iltoja, jolloin saa myös Bistecca Fiorentinaa.

Lihakauppa on vielä hullumpi. Kävele sisään ja korviisi kantautuu oopperaa. Siis oopperaa lihakaupassa. Sitten käteesi ojennetaan pieniä crostineja, lihalla tai tryffeleillä päällystettyjä leipäsiä. Joku kaataa yhtäkkiä viiniä lasiin ja ojentaa sen hymyillen sinulle.  Saat katsella ja ihailla tuotteita täysin ilman ostovelvoitetta. Kukaan ei kysy hintaa edes maistiaisista. Aivan hullua. Eihän näin voi tehdä bisnestä!

Mutta Dario voi. Herra hyppää tiskin takaa tervehtimään, halaamaan ja toivottaa tervetulleeksi. Vaikka et ostaisikaan mitään. Ja hän pyörittää ravintolaa, joka tulee täyteen joka päivä. Hänestä kirjoitetaan ja hänet tunnetaan kautta Italian – ja Englanninkin. Kohta ehkä Suomessakin.

Niin, se hampurilainen. En ole saanut sellaista jauhelihapihviä koskaan. Taivaallista, punertavaa lihaa kera loistavien kasvisten ja kastikkeiden. Lisäksi saimme erikoistarjoiluna Bistecca Fiorentinaa, jättimäistä T-luupihviä. Olihan ystävämme hänen ystävänsä kaveri – ja Italiassa saat silloin aina erikoiskohtelun… Se onkin sitten jo toinen tarina.

Katso matka- ja ruokakuvat täältä. Mutta varo – voi tulla nälkä tai iskeä matkakuume!

Kokkikurssin satoabruschetta

Vietimme upean viikon Villa Lecchin maisemissa. Kukkulat syöksyivät laaksoon suoraan uima-altaalta ja Villan perhe kohteli meitä kuin omina perheenjäseninään. Eräs kohokohdista oli kokkikurssi yhdessä perheen isoäidin ja äidin kanssa. Tunnelma oli kuin italialaisessa ruuhkajunassa: hallittu kaaos, joka kuitenkin johti loistavasti päämäärään.

Villan emäntä Laura lupasi minulle kaikki kurssin reseptit ja julkaisen ne tietenkin teille mahdollisimman pian. Mutta kuten joskus Italiassa käy, niin saan reseptit ”forse domani…” eli ehkä huomenna.

Menu oli tällainen

–       alkuun bruschettoja (kolmea eri laatua)
–       pääruoaksi itsetehtyä pastaa tomaattikastikkeella
–       toiseksi pääruoaksi paikallinen erikoisuus: vasikan vatsalaukkua ”trippa alla Toscana” kastikkeessa
–       jälkiruoaksi cantuccini-keksejä kera Vin Santon, eli pyhän viinin

Voitte arvata, että kivaa oli ja ruoka maistui!

Koska en vielä saanut Lauran loistavia reseptejä, niin katso täältä omat bruschetta-reseptini.

Kiviä lentolaukussa

En usko, että kohtalomme olisi kirjoitettu tähtiin. Uskon enemmänkin omaan työhön, asenteeseen ja puhtaaseen sattumaan. Onko lasi puoliksi tyhjä vai täynnä? Se on jännä testi, joka kertoo vastaajasta paljon.

Mutta joskus tuntuu siltä, että hetkinen, nyt palaset loksahtelevat liian hyvin paikoilleen. Kuka tätä peliä oikein pelaa? Tiedät varmasti tunteen. Ajattelet jotain henkilöä ja seuraavan kulman takana törmäät häneen. Tai olet päättänyt hakea uutta työtä ja sitten soi puhelin. Minulle sattuu ennen kaikkea tuota harvemmin tapaamieni ihmisten yllättäviä kohtaamisia. Juuri kun minusta tuntuu siltä, että täällä näen jonkun tutun, astelee kyseinen henkilö eteeni. Vanhat lappalaiset nimittävät ilmiötä ”etiäisiksi”. Jokaisella ihmisellä on etiäinen, joka kulkee hänen edellään ja kun vastaanottajan aistit ovat kohdillaan, voi etiäisen aistia ja aavistaa kulman takaa marssivan henkilön saapuvan.

Tällä kertaa en aistinut etiäisiä (ja oikeasti olen varsin skeptikko näissä asioissa, vaikka vaimoni isoisä saikin aikoinaan Suomen parhaan kaivonkatsojan kunniakirjan…), mutta liian monta asiaa nivoutuivat toisiinsa muutaman päivän sisällä, että eikö niillä olisi merkitystä tulevaisuuden kannalta.

Toinen juonenkulku liittyy Sveitsiin, mutta kerron siitä joskus myöhemmin. Toinen taas viime viikon blogiini kivisestä Källskäristä (anteeksi kirjoitusvirheeni viikko sitten – saaren nimi kirjoitetaan kahdella l-kirjaimella) ja kreivistä, joka raijasi kiviä lihasvoimin ja toteutti unelmaansa.

Oma elämäni muuttui (ei mullistunut, sillä tärkeimmät perusasiat, kuten perhe ja terveys, pysyivät muuttumattomina) viime keväänä. Lähdin mukavasta palkkajohtajan työstä yrittäjäksi – ja vielä vapaaehtoisesti. Olin aina halunnut järjestää ruokamatkoja Italiaan, mutta aiemman työni tahti ei haavettani tukenut. Tiesin, että osaisin ja voisin, mutta olosuhteet tai itse luodut rajoitukset estivät. Kun lähdin omilleni, päätin, että teen vain asioita, joista nautin ja hyppään haasteisiin työmäärää ajattelematta. Niinpä löimme päämme (en sano viisaat) yhteen taiteilija-Variksen kanssa ja ideoimme ruoka- ja kulttuurimatkan Italiaan. Se starttaa huomenna yhdeksän matkalaisen kera. Pakata kai pitäisi, mutta sen sijaan kirjoittelen blogia ja nautiskelen italialaista punaviiniä. Kuten sanoin – teen vain asioita, joista nautin.

Nyt siis toteutan erästä unelmaani. Kreiviin verrattuna oma panokseni on vain pieni lentolaukullinen kiviä, sillä hän siirsi 18 vuoden aikana kiviä yhden kokonaisen lentokentän verran tehdäkseen unelmastaan totta. Mutta kuten kreiviltä opin – unelmat toteutetaan kivi kerrallaan.

Miksi jatkan kivistä? Siksi, koska kohteenamme on upea kivilinna – Villa Lecchi  – Toscanassa ja siellä meitä odottaa jo sympaattinen emäntä Laura. Hän on urakoinut omaan linnaansa viime vuonna porealtaan, trooppisen suihkun ja aidon suomalaisen saunan. Mutta yksi asia puuttuu. Ja ilman sitä ei Lauran mukaan voi täydellisesti palvella suomalaisia vieraita. Nimittäin aidot suomalaiset kiuaskivet!

Niinpä sain muutama päivä kivi-blogini kirjoittamisen jälkeen Lauralta lyhyen meilin: ”voitko tuoda tänne Suomesta hyviä kiuaskiviä?”

Laura ei puhu suomea, eikä lue blogiani. Joku juju tässä on. Unelmat on toteutettava kivi kerrallaan – tai tässä tapauksessa lentolaukullinen kiviä kerrallaan!

Huomenna voi Helsinki-Vantaalla bongata perheenisän, joka kirjaimellisesti vetää kivirekeä perässään.

Perjantaikokki

Reseptit

Työtahti ei taida olla työpaikasta, vaan työntekijästä kiinni. Sen verran on tällä viikolla tullut tunteja, että uuden reseptin sijaan tarjoilen teille potpurin parhaista italialaisista ruoistani. Olkaa hyvä!

Alkuruoka: Vitello Tonnato

Italialaisen illallisen aivan klassikko alkuruoka on Vitello Tonnatto, eli vasikkaa kera tonnikalan! Nyt kun opin, että Suomestakin saa oivaa vasikkaa, niin tätä ruokaa tulee syötyä varsin usein. Et pety, kun satsaat myös hyvään tonnikalaan euron enemmän.

Reseptin löydät täältä

Pääruoka: Grillatut tiikeriravunpyrstöt ja minttu-limerisotto

Meillä on kisa vaimoni kanssa: kumpi tekee paremmat risotot. Vaimo voittaa aina, mutta haastan silloin tällöin, jotta perheen taso pysyy yllä. Tässä yksi lemppareistani, jättikatkaravunpyrstöt, yhdistettynä herkulliseen risottoon.

Reseptin löydät täältä

Jälkiruoka: Limoncello – hedelmäsalaatti

Aivan loistava suun raikastaja kesken, tai jälkeen ruokailun, on Limoncello. Se on toki varsin vahvaa viinaa, mutta sitruunaisen raikas ja pirteä maultaan. Jos haluat jälkiruoan, joka jättää kevyen ja raikkaan olon, niin kokeile tätä!

Reseptin löydät täältä

Buon appettito!

Ps. ensi viikolla olen Italiassa, joten ehkä bloggaaminen jää väliin. Ehkä ei.

Vitello Tonnato

Harvoin saa suomalaista vasikkaa, mutta sen kerran kun onni käy, niin tätä täytyy valmistaa! Huomenna kerron, mistä vasikkaa sain ja miten. Mutta nyt kerron jo, mitä siitä teimme.

Tämä on hyvää ja on loistava alkupala tarjottavaksi isommallekin joukolle, koska voit tehdä annokset kylmään valmiiksi ja vain koristella ennen tarjoilua! Jos vasikkaa et saa, niin käytä korvikkeena kalkkunan paistia.

Vitello Tonnato – eli vasikkaa kera tonnikalan

AINEKSET

Vitello

–       500 g vasikan paistia tai ulkofileetäVitello tonnato
–       1 laakerinlehti
–       keittojuureksia (porkkana, lanttu jne.)
–       vettä
–       suolaa ja mustapippuria

Tonnato

–       1 munankeltuainen
–       1,5 dl rypsiöljyä
–       200g tonnikalaa vedessä
–       1 tl etikkaa
–       1 rkl kapriksia
–       merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Koristeluun

–       rucolaa
–       varrellisia kapriksia

VALMISTUS

Valmista ensiksi vasikka. Keitä liha kypsäksi mausteiden kera. Anna jäähtyä omassa liemessään. Leikkaa erittäin ohuiksi siivuiksi suoraan lautasille. Valmista majoneesi: laita munankeltuainen kulhoon, vatkaa käsin tai vatkaimella koko ajan. Kaada öljyä ensin muutama tippa kerrallaan ja sitten hyvin ohuena nauhana keltuaisen joukkoon. Lisää lopuksi etikka, tonnikala, kaprikset ja mausteet. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi.

Levitä tonnato-kastike lihan päälle. Koristele rucolalla ja kapriksilla. Nauti kera italialaisen kevyen punaviinin.

Perjantaikokki

Ihmisen parhaat asiakaspalvelijat – Grillattua, kotimaista parsaa ja kanavartaita

Hyvään ruokaan ei paljoa vaadita – kuten ei myöskään hyvään palveluun. Törmäsin poikkeuksellisen hyvään palveluun yllättävässä paikassa, nimittäin itsepalvelukojussa. Olo oli kuin ulkomailla, sillä niin ylitsevuotavaisen ystävällisiä ja innostuneita asiakaspalvelijat olivat. Tai no, toinen heistä, sillä toinen oli selkeästi paikan esimies ja yritti pitää ”jotain rotia” yllä. Vanhempi myös varmisti, että maksu suoritettiin ja oikein, mutta nuorempi keskittyi vain palvelemaan.

Iloinen vastaanottokomitea odottaa asiakkaita

Saapuessani ostoksille, tultiin minua vastaan jo autolle. Hyvä, että ulos pääsin, kun koin iloisen ja lämpimän vastaanoton. Hetkinen, ajattelin. Minähän olin saapunut itsepalvelupisteeseen kotoisessa suomenmaassa. Mistäköhän nyt tuulee?

Suoritin ostokseni nuoremman ja innokkaamman seuratessa kiinnostuneena toimiani ja autellen aina välillä siinä, missä taidot riittivät. Intoa oli paljon enemmän kuin kokemusta, mutta asiakaspalvelijan aitous ja ilo peittivät heikkoudet alleen. Maksoin ja poistuin pienestä putiikista hymy huulilla. Ja yllätyin taas.

Suoramyyntikoju

Minua juuri tarmokkaasti autellut liikkeen nuorempi asiakaspalvelija oli jo vilahtanut ohitseni autolle ja huolehti, että pääsin ostoksieni kera turvallisesti istumaan. Melkeinpä tuli autoon sisälle saakka toivottamaan minulle ja perheelleni mukavaa päivää.

Kyseessä oli todellinen palvelun tehokaksikko, nauvolaisen Peussan omena- ja perunatilan vahtikoirat, jotka vastaavat myös heidän itsepalveluputiikkinsa asiakaspalvelusta, vartioinnista ja tunnelman luonnista.

Siellä täällä saaristossa on tilojen kylkeen kohonnut pienen pieni koju, jossa on tarjolla tilan taatusti tuoreita tuotteita. Monessa suoramyyntiputiikissa maksu onnistuu vain luotolla – nimittäin tilallisen luotolla siihen, että asiakkaat maksavat. Vaihtorahatkin saa laskea ja hoitaa itse. Tingata ei voi, mutta ei tulisi näin hyvistä raaka-aineista ja palvelusta mieleenkään.

Tervemenotoivotus. ”Tulkaa pian takaisin!”

Peussalla tarjolla on perunoita, parsoja ja sesongin mukaan myös luumuja (taivaallisen makeita), omenoita ynnä muita lähiherkkuja. Tämä on meillä mökkimatkamme varrella ja on käytännössä ohittamaton ostospaikka. Lapsetkin viihtyvät, kun palvelu on niin hyvää! Tila ja putiikki sijaitsevat Öjenin kalasatamaan ja lauttarantaan johtavan tien varrella. Suosittelen!

Anna vinkki muille!

Mitkä ovat sinun ympäristösi suoramyyntitilat ja ohittamattomat ruoka-aitat? Kommentoi tuohon alle paikkakunnan kera – saamme taas uusia syitä lähimatkailla ruoan perässä Suomessakin.

Herkullista viikonloppua, hyvän palvelun kera,

Perjantaikokki

Grillattua, kotimaista parsaa ja kanavartaita

On parsaa ja on Parsaa. Suomessakin on alettu kasvattamaan tätä alkukesän herkkua jo useammalla tilalla. Ja miksi ei kasvatettaisi, sillä kokemukseni mukaan maaperästämme nousee oivallisia parsatankoja. Tämä viime viikonloppuna nauttimamme pesi ulkomaiset kilpailijansa mennen tullen. Raaka-aineen tuoreus ja laatu ratkaisee sitä enemmän, mitä vähemmän valmistukseen sisältyy maustamista ja muokkaamista. Ja parsathan syödään usein sellaisenaan keitettynä. Nauti tämä kesäisenä, kevyenä lounaana tai illallisen alkupalana.

AINEKSET

  • 16-20 vihreää parsaa
  • 4  broilerin marinoimatonta rintafileetä
  • 1 keltainen paprika
  • ½ kesäkurpitsa
  • voita
  • merisuolaa ja mustapippuria myllystä
  • grillivartaita

VALMISTUS

Valmista vartaat. Pilko kanat, paprikat ja kesäkurpitsa sopivan kokoisiksi paloiksi ja pujota vartaisiin vuorotellen kutakin. Rouhi pinnalle pippuria ja suolaa. Grillaa kypsiksi.

Vihreitä, vasta pellosta nostettuja kotimaisia parsoja ei tarvitse kuoria. Napsaise vain muutaman sentti juuresta pois ja huuhtele parsat. Keitä suolalla maustetussa vedessä tai höyrytä parsakattilassa 5-6 minuuttia. Kaada päälle voisulaa ja tarjoa heti vartaiden kera.

Yksinkertaista, kaunista ja taivaallisen hyvää.

Kuralan kylämäki, Aurajokilaakso ja kampiföri – Ahvenkeitto

Aurajoki on Turun sydän. Mutta se on paljon muutakin kuin syvä, kivillä pengerretty väylä, joka lipuu hiljakseen ravintolalaivojen ohi. Riittää, kun kääntää katseensa hieman yläjuoksun suuntaan, niin avautuu täysin erilainen maailma.

Cruiserilla on rento ajella…

Kolmannen lapsemme laskettuun päivään ei ollut kuin kaksi yötä, joten jätimme viime viikonlopun reissun saaristoon väliin ja pysyimme kotikulmilla. Synnyttämismatka pomppivassa Busterissa ei ollut sitä extremeä, jota seikkailijasielumme nyt janosivat.

Helluntaina pakkasimme lapset polkupyöräkärryyn ja suuntasimme lähimatkalle. Vaimolle ostimme pari vuotta sitten Felt-merkkisen Cruiserin, jolla etenee isommallakin vatsalla. Vaikka hän vielä fillaroikin sutjakkaasti, niin suostuin kuitenkin toimimaan vetojuhtana kärrylle.

Kuralan kylämäki

Kuralan kylämäen hevosia

Kuralan kylämäki sijaitsee aivan Aurajokeen laskevan pienen Jaaninojan varressa. Aurajoesta sen erottaa vain Hämeentie.  Tilalla ylläpidetään vanhaa maatalouskulttuuria. Siellä on tavallisesti lapsille tekemistä ja ihmettelemistä hyvinkin pariksi tunniksi. Yleensä myös tilan kahvila on auki, mutta kuinka ollakaan näin helluntain kunniaksi koko tila oli kiinni. Hevosia ja lampaita lasten iloksi laitumilla kuitenkin oli.

Kylässä hääräili onneksemme tarmokas lypsäjätäti, joka päästi meidät katsomaan lehmien lypsämistä.

Kuralan kylämäen lehmiä

On lapsille varsin avartavaa nähdä, mistä ruoka oikeasti tulee. Maitokaan ei synny purkkeina kaupan hyllylle, vaan sen eteen tehdään paljon työtä. Kuralan kylämäestä saa myös ostaa taatusti tuoretta lähimaitoa! Oma astia vain mukaan ja kaupoille. Myynnissä on myös varmasti onnellisten kanojen munia, hintaan 2€ / rasia.

Kampiförille urheilemaan

Kylämäestä suuntasimme muutaman sadan metrin päähän Aurajoen rantaan, kampiförin lähtösatamaan.

Kampiföri lähestyy tyhjänä itärantaa

Kampiföri on kammetonta isoveljeään sporttisempi versio. Hitaampi se on, mutta kampea pyörittäessä tulee hiki. Matka kuitenkin kannattaa.

Risteily länsirannalta itärannalle vie kolmisen minuuttia, mutta avaa uuden näkymän Aurajoen elämään. Siellä joki polveilee kevään vihreässä uomassaan,hevoset juoksentelevat niityllä, kalat tuikkivat joen tyyneen pintaan ja pyöräilijät sekä kävelijät nauttivat rannan reiteistä. On hankala kuvitella, että muutaman kilometrin päässä täältä joki on urbaanin keskuksen sydän.

Aurajokilaakson vehreyttä

Kampiföri aloitti liikennöinnin melkein tasan viisi vuotta sitten ja se tuli aikoinaan tunnetuksi toimimattomuudestaan – ja hinnastaan. Nyt se toimi, veivaaminen ei ollut erityisen raskasta ja matka taittui muutamassa minuutissa. ”Miksi tähän ei tehty siltaa?” kysyi vaimo keskellä jokea. Pohdin hetken, mutta vastaus on varsin selvä. Kampiföri on paljon hauskempi ja veivatessa tulee pakostakin juteltua kanssamatkustajien kanssa. Se siis yhdistää turkulaiset kuin Nokia suomalaiset.

Poniratsastusta päivän päätteeksi

Päivän kruunannut poniratsastus

Risteilyn jälkeen kasvoi Julian ratsastushinku ylitsepääsemättömäksi. Soitto Kotimäen ponitallille kannatti, sillä saimme varattua puolituntisen Shetlanninponin seurassa. Kahden kiltin tallitytön taluttamana suoritettu maastoratsastusseikkailu kruunasi lähimatkailupäivämme.

Alkuillasta oli kotonamme väsynyttä väkeä. Päivä oli täynnä uusia kokemuksia, vaikka kymmentä kilometriä kauemmaksi emme kotiovelta poistuneet. Rahaakin kului vain  15 euroa ponin palkkaan.

Voi olla, että tämä oli viimeinen lähimatkailupäivämme nelistään, vaikka tätä kirjoittaessa lapsia yöpuulle kiipesikin vielä kaksi. Pian täytyy kuitenkin hankkia isompi polkupyöräkärry…

Sitä odottaen,

 

Perjantaikokki

Ahvenkeitto

Tämän keiton taika on uuden sadon kasviksissa ja juureksissa – niiden herkässä maussa. Älä siis käytä ylivuotisia porkkanoita tai perunoita tähän keittoon.

AINEKSET

– 500 g vaalealihaista kalaa (ahven, hauki jne.)
– 15 uutta perunaa
– 5 uuden sadon porkkanaa
– 3 kevätsipulia
– kourallinen tilliä
– 1,5 l vettä
– 2 rkl kalafondia
– 1 dl kuivaa valkoviiniä
– merisuolaa myllystä
– muutama kokonainen mustapippuri

VALMISTUS

Valmistele kala ruodottomaksi (hauelle video-ohjeen löydät täältä) ja leikkele se suupalan kokoisiksi paloiksi. Huuhtele kasvikset tarvittaessa ja pilko ne. Keitä kasvikset kypsiksi kalaliemessä (vesi, fondi, pippurit ja viini sekä suola tarvittaessa). Kun perunat ja porkkanat ovat kypsiä, lisää kalat. Kalat kypsyvät muutamassa minuutissa. Ripottele pinnalle tilliä ja tarjoa saaristolaisleivän tai ruisleivän ja maidon kera.

Sesonkivinkki: Nokkoskeitto

Muistan elävästi ensimmäisen kohtaamiseni tämän superterveellisen kasvin kanssa. Sinänsä nokkonen on muuten harvinainen kasvi, että se on terveellisempi sisäisesti nautittuna, mutta annas olla ja tipahda nokkospuskaan ilkosillaan, niin ei kovin terveelliseltä tunnu.

Lapsuudenkotini ulkorakennuksen vieressä oli mahtavat nokkospuskat ja silloin tällöin laitoimme paksut nahkahanskat käteen, nappasimme siitä kunnon tukon kouraan ja juoksimme Kuusiston kyläkoulutien varteen pelottelemaan tyttöjä nokkospuskilla.

Kerran juoksentelin pikkupojan kesämuodissa, siis ilkosen alasti, ympäri pihaa ja päätin kokeilla tasapainoaistini kaikkivoipaisuutta taiteillen ajorampin laitaa pitkin ylämäkeen. Jalka lipesi ja komealla voltilla tipahdin nakupellenä keskelle valtavaa nokkospuskaa.

Se sattui, eikä tullut mieleenkään silloin, että joskus vielä söisin noita kammotuksia. Mutta aika kultaa muistot ja muuttaa makutottumuksia.

Nokkonen on hyvää ja parhaimmillaan nyt nuorena, keväisenä, hennon vihreänä.

Nokkoskeitto

AINEKSET

  • iso kattilallinen nuoria nokkosen lehtiä
  • 1 l kanalientä
  • 2 dl kermaa
  • suolaa, pippuria
  • 1 tl sitruunamehua
  • 1 dl valkoviiniä
  • 1 rkl Maizenaa

VALMISTUS

Poimi nokkoset nuorina (lehdet voi myös pakastaa). Huuhtele lehdet ja kiehauta ne kanaliemessä. Lisää muut aineet ja mausteet. Anna kiehua viitisen minuuttia ja soseuta sauvasekoittimella. Suurusta halutessasi maizenalla. Ripottele kevyesti kiehuvaan keittoon maizena, sekoita ja annan kiehahtaa kerran kunnolla.

Tarjoa alkukeittona tai keittiön pienenä tervehdyksenä ennen kesäistä illallista (kuten kuvassa).

Suosittelen nokkoset nautittavaksi sisäisesti.

Perjantaikokki