Bodö – Jurmo

Aamu Bodössä on aina mahtava, koska saa herätä vastaleivottujen sämpylöiden tuoksuun. Tällä kertaa vierailumme jäi yhden päivän mittaiseksi, sillä Jurmo kutsui!

Lilluimme Bodöstä Jurmoon pelkkä Code 0 ylhäällä 3-4 solmun vauhtia. Kiire ei ollut, sillä matkakaan ei ollut pitkä. Itse olen viimeksi käynyt Jurmossa helatorstain viikonloppuna ”miespurjehduksella”, mutta muulle perheelle tämä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan.

Yöksi luvattiin sadetta ja kovaa idänpuoleista tuulta ja siksi toivoin, että saisimme keulan päälaituriin, kohti tuulta. Aluksi näytti täydeltä, mutta kiitos erittäin avuliaiden naapuriveneilijöiden, mahduimme sittenkin laituriin. Veneemme perä on sen verran leveä, että jos se on poijussa ja kohti tuulta, vatkaa vene laajassa liikkeessä edestakaisin koko yön. Olemme muutamaa poijua hinanneet valitettavasti lähemmäksikin, kun painot ovat olleet liian heppoiset. Siksi laituripaikka oli meille mitä parhain.

Klas Matssonin pitämä Jurmon kauppa on uskomaton. Pieneen tilaan on saatu mahtava valikoima, myös tuoretuotteita, marjoja, herneitä, kasviksia ja hedelmiä. Meillä oli tarkoitus grillata jotain vakuumiribsejä, mutta satamamaksua maksaessani kantoi Klas juuri savustettua lohta sisään. Tuoksu vei mennessään! Poimin kylmäkaapista myös aivan taivaallista rosepippurilla maustettua graavilohta. Lisäksi mukaan tarttui tuoreet marjat, herneet ja kasviksia grilliin.

Lounaan jälkeen oli päiväunien aika. Sitloodassa otetut ettoset lienevät parasta, mitä tiedän 🙂

Päikkäreiden jälkeen lähdimme lenkille tyttäreni Julian kanssa. Lenkkeilimme kympin verran aivan Jurmon koilliskärkeen saakka – kirjaimellisesti viimeiseen mutkaan asti. Koilliskärki kapenee lopussa alle metrin ”hännäksi”, joka kiertyy kippuralle. Hännän molemmin puolin aallot murtuvat siihen eri suunnista ja se tekee paikasta hyvin erityislaatuisen. Matkalla bongasimme myös Jurmon ”munkringarit”, eli munkinkehät. Näiden kivirinkuloiden alkuperäistä tarkoitusta ei tunneta.

Lenkin jälkeen oli uinnin vuoro. Ystävämme Annakaija ja Juha olivat saapuneet yllättäen samaan satamaan ja koska heillä on projektina uida ensi viikolla aivan älytön matka, on treeni ollut sen mukaista. Lähdimme kolmistaan uimaan ja uimme tunnin ristiin rastiin sataman ulkopuolella. Vesi oli yllättävän kirkasta ja onneksi vielä levätöntä, vaikka lämmintä se kyllä on! Uidessakin tuli tehtyä muutama munkinkehä 🙂

Ilta päättyi älyvapaaseen tietovisaan sitloodassa sekä kovan sateen ja ukkosen ihasteluun.

Huomenna matka jatkuu kohti Kökaria.

Yksi kommentti artikkeliin ”Bodö – Jurmo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s