Ja, wir haben ein Projekt! Elikkäs Sveitsin projekti on nyt pyörähtänyt käyntiin oikein toden teolla. Lomailin pari viikkoa bloggaamisesta, mutta muuten tuli kyllä suoriuduttua. Niille, joilla viimeisin posti jäi väliin, kerrottakoon, että Perjantaikokki perheineen jättää Suomen maankamaran taakseen keskikesän juhlan jälkeen ja muuttaa käkikellojen, Tobleronen, ajallaan kulkevien junien ja naapurikurin luvattuun maahan. Siis Sveitsiin, Ja Wohl!
Miksi? Siksi, koska rakas ja viisas vaimoni sai itselleen työpaikan arvostetusta yliopistosta. Tarkoitus on viettää vuoristomaassa kolmisen vuotta. Minä aion sujuvoittaa saksaani, kääntää Lyyti-ohjelmistomme Euroopan eri kielille ja tehdä saman siellä, mitä olen tehnyt täällä. Jatkaa siis yrittäjänä sekä Suomessa että Keski-Euroopassa ja pelastaa tapahtumanjärjestäjät manuaalityön ikeestä – toivottavasti koko Euroopassa.
Sain heti muuttoilmoituksen tehtyäni huolestuneita posteja, että kai bloggaaminen jatkuu? No, jatkuuhan se! Uusi ympäristö, uudet haasteet ja uusi ruokakulttuuri tarjoavat niin hedelmällisen temmellyskentän, että tästä junasta ei jäädä.
Tämä siis tilannetiedotuksena teille. Mutta sitten viikon epistolaan.
Olen hetkeen tarttumisen vakaa kannattaja. On vain tässä ja nyt ja jos siitä et nauti, niin koko elämä on yhtä odottamista. Rakastan hiihtoa ja harmittelin kun työ ja perhe –palapeliin ei millään sopinut tuntia päivässä vuosisadan hiihtotalvesta nauttimiseen. Oikein tuskailin fillaroidessani töihin, kun hanget hohtavat valkoiset kimaltelivat vierelläni, mutta minulla ei vain ollut aikaa niistä nauttia. Näinkö tämä talvi tästä juoksee ohi ja sukset makaavat ulkovarastossa laiskaa isäntäänsä kiroten?
Helmikuun puolivälissä, eräänä aurinkoisena päivänä lampsin jokirantaa pisin ja tuijottelin jäälle. Siinähän menee latu! ÄÄLIÖ! Olet säälitellyt itseäsi ja hiihtämättömyyttäsi samalla kun luonto on rakentanut sinulle täysin ruuhkattoman laajakaistan kotoasi töihin. Pakkanen tuli ja jäädytti Aurajoen – minun henkilökohtaisen työmatkabaanani. Kotiovelta on matkaa tuolle jäälle noin 500 metriä ja kun latua seuraa kahdeksan kilometriä alajuoksulle, päättyy latu käytännössä toimistoni ovelle. Voisiko tuo toimia, mietin? Pidetäänkö hulluna, jos IT-yrityksen toimitusjohtaja marssii World Trade Centeriin monot jalassa aamulla?
Mitä sitten? Pipo päähän ja musiikkia korviin, niin ei hullu muita huomaa. Siis sukset jalkaan ja töihin!
Ensimmäisenä hiihtoaamunani pakkasta oli 24 astetta. Onneksi olin lainannut ystävältäni Ilpolta huopakumisaappaat ja vaellussukset. En nimittäin tiennyt yläjuoksun latutilannetta, joten oli parempi lähteä liikeelle ylivarustautuneena. Puolentoista tunnin jälkeen istuin töissä suihkun raikkaana ja iloisena. Olin hiihtänyt töihin keskellä kaupunkia. Mieletön fiilis!
Kun ensimmäinen kynnys oli ylitetty, alkoi prosessin tehostaminen (ah, sitä minä rakastan…). Vaihto tavallisiin pertsoihin: matka-aika tippui 55 minuuttiin. Hiihto ilman läppäriä repussa: aika lyheni 46 minuuttiin. Mites luistelusuksilla? Ennätykseni on nyt tuolla koti – WTC – välillä 36 minuuttia (kotiovelta työpaikan ovelle – sisältäen kolme siirtymää ilman suksia), joka tarkoittaa sitä, että hiihto talvella kaupungissa haastaa ajassa fillaroinnin (ja päihittää muuten bussin 10 minuutilla) ja pesee kaikki vaihtoehtoiset liikkumakeinot tunnelmassa ja ilossa mennen tullen.
Mitä tästä opin? Silmät auki ja näkö päälle! Elämä on tuossa ihan sinun jalkojesi juuressa, nyt ja koko ajan. Surkuttelun sijaan kannattaa vain tarttua siihen ja nauttia.
Kuvallisen kertomuksen hiihtotyömatkailusta Aurajoen jäällä löydät täältä
Ps. olen tehnyt blogisivulle uuden sivun: Projekt Schweiz. Sieltä voi seurata muuttoprojektimme etenemistä. Nyt tarvittaisiin teidän apua mm.
• Au pairin löytämisessä
• Asunnon myynnissä
• Luotettavan muuttofirman löytämisessä
Lue lisää Sveitsin projektistamme täältä.
Nauttikaahan talvesta. Sukset jalkaan ja töihin!
Perjantaikokki
Strömsön paistetut simpukat
Appiukkoni oli bongannut reseptin telkkarista ja ulkomuistista kun raaka-aineita haettiin kaupasta, niin jotain pientä unohtui. Improvisoimalla selvitään tilanteesta kuin tilanteesta, eli ei tarvinnut todeta, että ”ei mennyt niin kuin Strömsössä”, vaan simpukoista tuli oikein oivia. Alkuperäinen resepti on täällä.
Ja meidän versio siis tuossa alla.
AINEKSET (neljälle alkuruoaksi)
- 1 kg tuoreita ja eläviä simpukoita
- 2 salottisipulia hienoksi silputtuina
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 fenkoli hienoksi leikattuna
- 3 dl valkoviiniä
- 2 dl kermaa
- ½ dl hienonnettua persiljaa
- oliiviöljyä
- merisuolaa ja mustapippuria myllystä
VALMISTUS
Huuhtele simpukat ja puhdista ne levästä ja roskista. Huuhtele ja kuutioi fenkoli.
Laita oliiviöljy kuumenemaan paistokasariin. Paista simpukoita oliiviöljyssä, kunnes ne ovat avautuneet. Lisää sitten viini, fenkoli, salottisipulit ja valkosipuli. Anna paistua muutama minuutti kannen alla.
Lisää kerma, suola, pippuri ja paista vielä muutama minuutti.
Murra maalaisleipä suurehkoiksi paloiksi ja laita ne uuniin muutamaksi minuutiksi, jotta niiden pinta paahtuu.
Nostele simpukat syviin lautasiin ja kaada liemi päälle. Lisää simpukoiden päälle vielä hienonnettua persiljaa ja tarjoa maalaisleivän kera.
Herkullista viikonloppua!
Perjantaikokin blogi 