Mikä erottaa hullun ja neron? Tai tyhmän ja tarmokkaan? Jonkun mielestä mies, jonka elämän yhtenä sisältönä on pinota kiviä toistensa päälle, on hullu. Ja toisen mielestä taas nero. Jonkun mielestä hullun lailla kiviä ihmisvoimalla siirtelevä on tyhmä, koska kaivurikin olisi tarjolla. Toisen mielestä hän on tarmokas. Erojen määrittely on usein kuin viivan piirtämistä veteen.

Miksi tällaisia pohdin? Usein tulee nähtyä omat tavoitteensa ja haaveensa hyvin etäisinä ja massiivisina. Haluaisin joskus purjeveneen, mutta se maksaa ja paljon. Omakotitalokin olisi kiva. Vaikka kivitalo.  Mutta niiden eteenhän pitää tehdä hirveästi töitä – kestää vuosia ennen kuin olen tavoitteessa. Valtava urakka, eli kannattaako edes aloittaa?

Seilasin viime viikon Ahvenanmaan saaristossa ja vierailin paikassa, jollaista en uskonut olevan. Siellä kiteytyi itseensä, omiin ajatuksiinsa ja haaveisiinsa uskominen sekä se, että kun riittävästi uskoo ja kantaa kiven kerrallaan, niin kaikki on mahdollista.

Saarella asui kerran kreiviksi kutsuttu herra, jonka haaveena oli rakentaa karulle, avomeren rannalla olevalle kalliosaarelleen välimerellinen puutarha. Siis täysi hullu – sanoisi joku. Nero! Huudahtaisi toinen. Puutarhassa pitäisi kasvaa viinirypäleitä, siellä voisi pelata krokettia sille varatulla kentällä ja laakealla kivipaadella voisi nauttia erilaisia juustoja runsaiden illallisten jälkeen. Oma satamakin olisi kiva. Sellainen, joka varmasti suojaisi lounaasta tulevilta kovilta myrskyiltä. Olothan ovat saarella kovat, sillä myrskyn sattuessa on sillä tilaa kerätä voimaansa aina Ruotsin rannikolta saakka. Luonnon voimat ovat valtavat –  ja armottomat.

Kreivillä oli haave ja suunnitelma. Kaikki rakennetaan ilman moottorin pärinää. Siis ihmisvoimalla – paljain käsin. Tyhmä! sanoisi meistä suurin osa. Tarmokas! toteaisivat vain ani harvat. Kreivin saarella erojen määrittely oli turhaa, sillä veteen ei voinut piirtää viivaa. Se oli tuskin koskaan niin rauhallinen. Oli parempi vain tehdä töitä – kantaa kiviä, kivi kerrallaan.

Saaren nimi on Kälskär ja monen vuoden jahkailun jälkeen kävimme siellä vierailulla. Näky oli sanat suusta vievä. Vaikka sanoja saarella on tuotettu, sillä mm. Tove Jansson kirjoitti huvimajassa Muumi-tarinoitaan Kreivin vieraana. Omat haasteet tuntuivat pieniltä, omat toiveet täysin saavutettavilta. Jos haluan jotain, niin kaikki on rakennettava kivi kerrallaan. Aika tekee kyllä tehtävänsä.

No? Hullu vai nero? Tyhmä vai tarmokas? Onko sillä väliä? Olen oppinut vaimoni isoisältä hyvän ja viisaan sanonnan:

”On turha ihmetellä toisten ihmisten onnellisuuden tiloja”

Se pätee tähänkin.

Katso kuvat ja lue tarkemmin saaresta ja kreivistä täältä

Perjantaikokki