Tasan kolme viikkoa sitten oli saaressa hankikanto ja anopin organisoimat metsätyöt viikonlopun teemana. Nyt aurinko on porottanut meren auki ja tuonut saaristoon kevään. Oli se ajoissa tai ei, niin aina vaihdos tuntuu upealle! Paatti mereen ja verkot veteen!
Kokin pikku-apuri – vajaa 1,5 vuotias pikkuprinsessakin – ihmettelee kevään tuloa. Metsä on hänen mukaansa täynnä ”pintuja” jotka kaikki sanovat ”ti tyy – pi pii”. Ja meri kun vilahtaa, niin ilmoille kajahtaa ”KALA! KALA!”. Aivan oikeassa pikku-apuri onkin, sillä meri oli mennäviikonloppuna antelias ja appiukon verkkoon kävi kasapäin siikoja. Mikäs kokin kokkaillessa, kun pikkuprinsessa vastaa taisteluhuudoista ja appi käy hakemassa jalokalat leikkulaudalle. Taitaa onnistua vain keväisin 🙂
Siika saa kumppanikseen kevään toisen ihmeen ja ihanuuden – valkoisen parsan. Ei kun parsat keitoksi ja siika paloiksi!
Ja jos et auringonpaisteelta malta kokkailla, niin nauti sitten saariston keväisestä maisemasta – harvoin se näyttää maaliskuussa tältä!
Siika-parsakeitto
AINEKSET neljälle (alkupalakeittona) tai kahdelle (pääruuaksi)
– paketti valkoisia parsoja (n. 500 g)
– 200 g siikafilettä
– 0,5 rkl kasvisfondia
– 0,5 l vettä
– 2 dl kermaa
– suolaa ja valkopippuria myllystä
VALMISTUS
Poista kalasta piikit ja nahka. Ripottele päälle hieman suolaa ja pilko kala suikaleiksi.
Katko parsoista puumaiset juuret, heitä ne pois ja pilko parsat kolmeen osaan. Keitä parsoja n. 10 minuuttia kasvisfondilla maustetussa vedessä. Kaada ylimääräinen vesi pois siten, että parsat juuri ja juuri peittyvät.
Lisää kerma ja kiehauta. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai blenderillä. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Tarkista maku.
Lisää lopuksi siiat ja kypsennä vielä aivan hetki. Muutama minuutti riittää. Kun kala on kypsää, on keitto valmis. Koristele ruohosipulisilpulla.
Herkullista viikonloppua!
Terveisin
Perjantaikokki