Herkullista joulua kaikille!

Kokki toivottaa oikein sydämensä pohjasta kaikille rentouttavaa joulunaikaa ja antoisia uuden vuoden kekkereitä!

Joulureseptejä on maailma pullollaan ja siksi tänä perjantaina haluankin vain kertoa teille lyhyen tarinan. Resepteihin palaamme sitten taas ensi vuonna. Perjantaireseptikirje jää joulutauolle 5.1.2007 saakka.

Sattuipa kerran pikkujouluissa
Kokki järjesti joukoilleen pikkujoulut alkuviikosta. Syksy on ollut kiireinen ja siksi panostimme oikein kunnolla joulutauon aloittavaan juhlaillalliseen. Oli pöytä varattuna tunnetusta ravintolasta ja ruokalajeja illalliselle tilattu jopa kuusi kappaletta. Kravaatit kaulassa, naiset kauniina ja kaikille annoksille oli suunniteltu myös oma viininsä, joten oikein ”fiinisti” oltiin liikkeellä.

Yksi toisensa jälkeen ruokalajit saapuivat pöytään ja niitä maisteltiin innolla. Monet kehuivat graaviahventa, toiset kylmäsavulohikeittoa. Varsinkin suussasulavan suklainen jälkiruoka sai kiitosta. Samoin iloittiin karitsan paahtopaistin loistavasta kypsyydestä ja kastikkeesta. Viineistä puhumattakaan.

Vaan eräs ei joukosta sano ruuasta sanaakaan. Syö vaan hiljaa, aina kun lautanen eteen ilmestyy. Hiljaisena istui eräs saaristolaisisännistämme, työteliäs, vaatimaton ja luotettava mies. Taisi olla ensimmäistä kertaa niin hienolla illallisella.

Kun ilta etenee ja ravintolakin vaihtuu, tulee tämä saaristolaisisäntä koputtamaan kokin olkapäätä ja sanoo:

”Kuules kokki. Siit ruuast piti mun sanoo, että kyl mää siit kovin tykkäsin, mutta miks ihmees sitä tuli sillai tipotellen?”

Tipotellen tai kertarysäyksellä
Tyylillä ei liene väliä – pääasia on, että ruoka maistuu ja seura on hyvää!

Hauskaa joulua, riemukkaita uudenvuoden kekkereitä ja tapaamisiin ensi vuonna!

Terveisin

Perjantaikokki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s