Tässä tehtävä: siirrä
– 9 lasta
– 8 aikuista
– 21 paria suksia
– 16 monot
– ja kaikki muut viikon aktiiviloman tavarat
Yhdellä autolla ja julkisella liikenteellä kahdessa tunnissa 60 km päähän 1300 metrin korkeudessa olevaan autottomaan vuoristokylään.
Tänään meni täydellisessä aikataulussa. Ihan kuten leffoissa. Lucky us!
Taas oli sellainen päivä, jolloin on hankala valita yhtä ja ainoaa syytä olla onnellinen. Myönnän, että loma-aika tuo päiviin joskus jopa yltäkylläisesti syitä iloita omasta olemassaolostaan, joten eiköhän tämän haasteeni luonne muutu huomisaamusta alkaen, kun arki koittaa koulun ja työn merkeissä.
Tänään valitsin kaikenkattavan teeman, sillä päivä oli varsin kaikenkattava ”isä-lapsi -päivä”. Vaimolla kun työt jo alkoivat, mutta lapsilla oli kylän opettajakunnan uudelleenkouluttautumisen vuoksi vapaapäivä (ah, mikä ihana syy!), niin vietimme koko päivän nelistään. Eilen käyty kehityskeskustelu ja uudet säännöt tuntuvat ainakin vielä toimivilta, sillä lapset olivat kuin enkelit koko päivän. Auttoivat toisiaan ja kommentoivat toisiaan rakentavasti pikemminkin kuin kiusaten. Olin heistä todella ylpeä!
Päivä alkoi Legojen rakentelulla. Rakensimme hiihtohissin ja temppumäen! Kuvassa on tuolihissin ala-asema, ruokapöytään teipattuna. Yläasema oli keittiötasolla ja narua pitkin kulki patterimoottorin voimalla kaksi tuolihissiä.
Sitten pakkasimme auton ja ajoimme vajaan tunnin matkan päähän, Sattelin hiihtokeskukseen. Keskus on juuri sopivan pieni kolmen lapsen kanssa liikkuvalle isälle. Päivä oli aurinkoinen ja lämminkin. Lunta kaivattaisiin tosin jo lisää! Lapset laskivat reippaasti koko iltapäivän eikä nuorimmaisesta enää todellakaan usko, että hän oppi jarruttamaan vasta edelliskerralla. Siellä se paineli rinnettä alas hurjaa vauhtia ja mutkittelikin.
Illalliseksi teimme Wiener Schnitzeleitä. Lapset olivat mitä parhaimpia kokkeja leivityspisteessä.
Schnitzeleistä tuli todella hyviä ja jokainen söi lautasensa aivan tyhjäksi. Laskettelu oli kuluttanut paljon energiaa.
Iloinen yllätys oli myös naapurin ovemme taakse tuoma ”Dreikönigskuchen”, eli kolmen kuninkaan kakku. Drei Königs Tagia juhlitaan aina 6.1. ja perinteisiin kuuluu syödä pullamainen kakku, johon on piilotettu pieni, muovinen kuningas. Hän, joka siihen haukkaa, saa olla päivän kuninkaana. Perheemme pää, eli vaimoni, oli tänään onnekas, mutta perheen pienin riisti häneltä kruunun varsin pian! Kuten sanottu, tänään oli helppoa olla onnellinen!
Miten sinun päiväsi sujui? Mistä olit onnellinen? Liitytkö mukaan haasteeseen ja löydät elämästäsi sata syytä olla onnellinen?
Hyvää alkavaa arkea,
Perjantaikokki
Ps. seuraa myös Twitterissä #satasyytäollaonnellinen
Valehtilisin jos väittäisin… Ja miten se jatkuukaan? Ettei meidän perheessäkin olisi välillä aihetta kehityskeskusteluihin?
No, ehkä se ei jatku niin, mutta tänään sellainen pidettiin. Tämän postauksen otsikko (tai syy nro 5) oli alunperin ”Aurinkoinen päivä luonnossa” ja siihen alla olevat kuvatkin viittaavat. Mutta oikeasti minut onnelliseksi teki lastemme kanssa käyty rehellinen keskustelu. Loma sekoittaa rutiinit ja tuo esille käytöstä, jota arkena ei näe. Ja meillä se on tuonut elämään aika paljon jännitettä, sillä lapset eivät ole olleet tyytyväisiä oikein mihinkään. Jos vietetään joulu Grindelwaldissa, niin se on ihan typerää. Tai ei se ole, mutta jos ei siellä ole riittävästi lunta, niin voi kiukutella. Ja kun lunta tuli, niin sitä tuli liikaa. Vesipuistopäivä on pilalla, jos on liikaa väkeä ja sisähuvipuistossakin oli tylsää kun… (en edes muista syytä…). Vanhemman roolissa toimivat tuntevat kaavan.
Eilen illalla tilanne meni yli, kun mihinkään ei enää oltu tyytyväisiä. Joululomalla lasten mummi kävi vierailulla ja totesi myös saman ilmiön: ”liian paljon liian nopeasti”. Elämä täällä Sveitsissä on voinut sotkea arvomaailmaa. Meillä on vanhempinakin ollut kova halu kokea kaikki kiva, mitä sijainti ja ympäristö meille tarjoaa ja lapsille se on tarkoittanut erittäin paljon kaikkea. Kaksi ja puoli vuotta elämyslomaa putkeen, jos asian rehellisesti tiivistää. Varsin erilaista elämää, kuin se, jota me itse lapsina vietimme.
Niinpä on aika palata perusasioihin ja oppia arvostamaan sitä mitä on ja sitä mitä saa. Kävimme pitkällä kävelyllä (saa nauraa, mutta lapsilta se oli hieno suoritus, sillä he inhoavat kävelyä. Mäkisessä maassa hissi vie aina ylös ja potkulaudalla tai suksilla pääsee alas… toki itsekin mieluummin pyöräilen kuin kävelen…) ja keskustelimme asiat läpi. Sovimme uudet säännöt ja aloitamme puhtaalta pöydältä. Henki oli perheen kesken hyvä ja lasten silmistä näki, että sanoma meni perille. Käytös muuttui välittömästi ja meillä oli mitä parhain metsäretki ja leikkipuistotuokio aurinkoisessa ilmassa. Siksi syy onneen #5 on rehellisyys. Omat tuntemukset tulee ilmaista rehellisesti myös perheen kesken. Se on ainoa keino purkaa turhat jännitteet. Ehkä ripaus avoimuuttakin tarvitaan. Ja joskus onni vaatii hieman kyyneleitä. Myös isältä.
Perjantaikokki
Tämän päivän muut syyt: jatkoin maantiepyöräkautta (vai aloitinko jo uuden?) +12 asteisessa aurinkoisessa kelissä. Kyllä muuten oli hienoa!
Alla kuva päivän metsäretkeltä. Ei ole lunta täällä 450 metrin korkeudessa, mutta onneksi vuorilla on. Huominen kuluu taas lumisissa maisemissa, kun lapsillakin on koulusta lomaa ja suuntaamme treenaamaan laskettelua lisää! Tosin vain jos se ensiksi asiallisella käytöksellä ansaitaan…
Varjot ovat pitkiä tammikuun auringossa
Tuuli juuri sopivasti siten, että lähirinteellä oli liitovarjoilijoita treenaamassa. Tuohon korkeuteen itsekin uskaltaisi! Pitäisiköhän ilmoittautua kurssille?
Perjantaikokin blogi 