#satasyytäollaonnellinen #90 #nimpparit









Nimpparit. Mikä ihana syy hieman juhlia! Sankari oli tänään Julia ja hän sai valita lounaspaikan.

Toin hänelle torstaina Chamonixista tuliaisiksi ensimmäisen oman puukon. Vieläpä sellaisen, jossa on tulustikku mukana. Sillä voi siis tehdä tarvittaessa myös tulet. Julia on lapsista ehkä eniten innostunut laavusta, veistelystä ja erämeiningistä. Niinpä lounaspaikan valinta oli haaste…

Toisaalta olisi ollut kova hinku mennä laavulle grillaamaan, mutta loppujen lopuksi Zürichin Bahnhofstrasselle avattu sushiravintola voi voiton. ”Siellä on se pyörivä hihna!” – oli valintaperuste.

Yooshi oli mainio ravintola. Sieltä sai uusia ideoita kotisusheihin. Lapsetkin pitivät ruoasta, mutta myös padeissa olevista peleistä. Padeilla pystyi (myös) tilaamaan juomat, lukemaan annosten taustat ja tarkistamaan kalojen alkuperän. Toimiva konsepti! Ja aika monta lautasta saimme syötyä…

Loput kuvat onkin päivän fillarilenkiltä. Kevät on ollut upea ja taas tänään oli ilo liikkua metsässä ja kukkuloilla.

#satasyytäollaonnellinen #88 #lokaatio





It’s all about location – ainakin asuntokaupassa.

Rami tuli kanssani miettimään strategiaa. Hauskaa siinä on, että se ei aina vaadi läppäriä eikä fläppitaulua. Ajatuksia voi vaihtaa vaikka missä. Vaikka tuolihississä.

Zürich on sijainniltaan mainio. Tiistaina satoi, joten istuimme kentällä hetken ja katsoimme, missä paistaa aurinko. Suunniteltu St Anton vaihtui lennossa Chamonixiin. Ei onnistu ihan joka kolkassa…

#satasyytäollaonnellinen #84 #ajattelija

Laskemme iltapäivän viimeistä alastulorinnettä. Lumen vähetessä Albert haluaa laskea iskän kanssa – haarojen välissä. Ja laskiessa hän juttelee ja ajattelee tietenkin ääneen. Ajatuksiin sekoittuu Putous-huumoria ja huolta katoavasta talvesta.

Voit uskoa, että tämän kaverin kanssa ei aika käy pitkäksi rinteessä – tai sen ulkopuolellakaan!

#satasyytäollaonnellinen #81 #teatteri



Mikä teatteriesitys on sellainen, josta yksikään kriitikko ei tohdi kirjoittaa poikkipuolista sanaa?

Omien lasten näytelmä tietenkin!

Ei haittaa, että 80% juonesta meni ohi ”Switzerdütschin” ansiosta, sillä oma poika oli Kindergartenin näytelmässä ja esitti kokkia.

Nämä on näitä hetkiä, kun katsomo pakahtuu ylpeydestä, tapahtuu lavalla mitä tahansa.

#satasyytäollaonnellinen #80 #ystävät

DSC_0026

Yksi parhaimmista asioista tässä ulkomaankomennuksessa on ehdottomasti ystävät, jotka käyvät kylässä! Kun kyläilymatka on 2000 kilometriä, niin usein aikaa varataan myös perilläoloon eri tavalla kuin naapurikylässä käydessä.

Ja hei, ystäviin luetaan myös sukulaiset 🙂

Innolla odotan ylihuomista, kun kuuden veljeksen voimin lähdemme hieman ”hiljentymään” St. Antoniin kolmeksi päiväksi. Homma huipentunee lauantaina illalliseen kotonamme.

Sitten seuraavat B&B-majoittujat tulevat pääsiäisenä ja juuri varmistui hyvien ystävien lennot – lisää vieraita ja vielä vapuksi! S&S, ylioppilaslakit mukaan! Äitikin soitteli pari päivää sitten, että voisi tulla piipahtamaan, kevättä ihmettelemään.

Lapsetkin aina kyselevät, että kuka meille tulee ensi viikonloppuna. Jos vastaus on ”ei kukaan”, on ilmeet näkemisen arvoisia.

Ystävistä ja sukulaisista saa olla onnellinen!

#satasyytäollaonnellinen #79 #puutyöt







Jos en olisi työssä, jossa nyt olen, olisin varmaankin puuseppä. Yläasteella minulla oli parhaimmillaan kahdeksan viikkotuntia puutöitä. Edelleen nautin siitä, että käden jäljen näkee välittömästi.

Pyrin myös opettamaan lapsilleni, että kaikkea ei tarvitse aina ostaa, vaan paljon voi myös itse tehdä. Teen sitä ehkä tarkoituksella jopa kärjistetysti ja niinpä muovisesta ”kiinakrääsästä” on tullut lastenkin suussa jo pieni kirosana.

Jos lelun saa puisena, niin aina mieluummin se kuin muovista kertakäyttökamaa. Vielä parempi, jos voi itse tehdä!

Vuosi sitten Oliver alkoi kinumaan sormiskeittiramppeja. Totesin, että voimme hyvin tehdä nuo itse. En suostunut hänelle ostamaan niitä muovisina, sillä hintakin oli pöyristyttävä. 80 frangia muovipuristeesta. Sen sijaan marssimme Bauhausiin, ostimme vaneria ja muovilevyä ja rakensimme itse.

Tänään valmistui jo sarjan kolmas osa. Lounaan jälkeen aloitimme ja ennen illallista homma oli kasassa. Tuntipalkkaa ei kannata laskea, mutta parasta isä-lapsi -aikaa tulee näin vietettyä askartelun parissa.

Kuvissa on projekti puolivälissä, eli osat tehtynä (odottavat liimausta, siis kasaamista), valmis skeittiramppi ja viimeisessä on koko sarja, jonka Oliver on itse koristellut. Tänään tehdyssä on vielä valkoiset teipit varmistamassa liimauksia, mutta huomenna ne poistetaan ja koristelu pääsee käyntiin.

Parasta näissä on, että jos väri kyllästyttää tai jotain osaa pitää muuttaa, niin ei tarvita kuin vähän aikaa ja intoa.