Päivä, jolloin rakastuin bussikuskiin – ruispaneroitua haukea, munakoisokaviaaria ja tzatzikia

Perjantaikokin pannuja isänpäivälahjaksi – myynti päättyy tänään klo 16.00!


Päivä, jolloin rakastuin bussikuskiin

 

On kolea lokakuinen päivä. Taivaalta vihmoo vettä ja tuuli paiskoo pisaroita takilleni, vaikka värjöttelenkin viimeiseen nurkkaan ahtautuneena täpötäyden pysäkkikatoksen alla. Olen Pasilassa. Olen turkulainen Helsingissä. Suurkaupunki ei tänään hymyile minulle.

Suuntanani on Meilahti. Vaikka oppaanani onkin huippumoderni Reitti-GPS, päätän kysäistä paikalle kurvaavan 58-linjan bussin kuskilta varmistusta suunnasta. Varaudun hyvin lyhyeen keskusteluun ja jään bussiin ahtautuvan joukon viimeiseksi, että en muukalaisena ja tietämättömänä häiritsisi suvereenien stadilaisten arkea. En halua olla tukko tai häiriötekijä.

Melkein pelästyn, kun astun sisään bussiin. Kuski on kääntyneenä minuun päin ja hymyilee(useinhan he vain tuijottavat eteen, odottavat, että viimeinenkin astuu sisään, sulkevat ovet ja survaisevat kaasua.) Apua, olenko piilokamerassa! Kuski on ikäiseni, noin kolmissakymmenissä, näyttää supisuomalaiselta, vaikka pitkä parta ja lakki viittaavatkin islaminuskoon ja hymyilee.

”Anteeksi, meneekö tämä Meilahden sairaalan ohi?” kysyn.

Tervetuloa!” hän sanoo, katsoo lämpimästi silmiin ja hymyilee.

Jään seisomaan oviaukkoon tietämättä mitä tehdä. Siis mitä hittoa. Tervetuloa? Bussikuskilta. Tervetuloa minne? Hän jatkaa hymyillen:

”Siis menemme kyllä Meilahden sairaalan ohi, aivan kadun toiselta puolelta. Tervetuloa kyytiini.”

Ahaa… vapaudun hieman. Kuski olikin ystävällinen ja toivotti minut tervetulleeksi. Onpa harvinaista, mutta astun sisään ja maksan matkan. Etsin paikan etuosasta täpötäydestä bussista. Väki näyttää jotenkin samalta kuin kaikissa busseissa, mutta ihan kuin ne odottaisivat jotain. Sitten kuski kurvaa liikenteen joukkoon ja tarttuu mikkiin.

”Hyvät matkustajat, tervetuloa tälle linjan 58-matkalle Pasilasta Meilahden sairaalan ohi Munkkiniemeen. Arvioitu laskeutumisaikamme Munkkiniemeen on tästä lähtöhetkestä noin 15 minuutin päästä, mikäli liikenne soljuu kannaltamme sujuvasti. Oikein paljon tervetuloa ja mukavaa matkaa.”

Mitä? Tipun melkein tuolista, sillä en ole ikinä kohdannut mitään vastaavaa. Seuraan kuskin toimintaa hetken aikaa. Hän antaa tilaa kadun ylittäjille, vilkuttelee iloisesti kiilaajille ja kiittelee poistuvia matkustajia matkustamisesta. Välillä hän saa takaisin sadatteluja, mutta suurin osa matkustajista nauttii palvelusta. Suurin osa hymyilee, keskellä koleaa lokakuuta! Ratissa on taikuri – ei mikään tavallinen bussikuski.

Katson GPS:stäni, että minun kannattaa jäädä yksi pysäkki ennen Meilahden sairaalaa pois ja hyppäänkin kyydistä kuljettajaa takaovelta kädenheilautuksella kiittäen. Lähden kävelemään, mutta kuskipa juoksee perääni. ”Herra hei! Tehän olitte matkalla Meilahden sairaalan pysäkille. Se on vasta seuraava! Tulkaa kyytiin, niin on lyhyempi matka kävellä.”

Kiitän ja kerron, että kohteeni on Hartmaninkadulla ja tästä on lyhin. ”Selvä juttu, mukavaa päivää!” huikkaa kuski ja pinkaisee palvelemaan taas asiakkaitaan bussiin.

En tiedä, miten hän sen teki, mutta kymmenessä minuutissa hän sai kolean, suurkaupungin syyspäivän muuttumaan kodikkaaksi ja lämpimäksi. Bussikuski. Palan halusta päästä taas linjalle 58.

Sanattomana

Perjantaikokki

Ruispaneroitua haukea, munakoisokaviaaria ja tzatzikia

Ainekset:

Hauki

–       600 g haukifileetä ruodottomana
–       2 dl ruiskorppujauhoja
–       merisuolaa ja mustapippuria

Tzatziki

–       150g kurkkua
–       2 dl turkkilaista jogurttia
–       1 valkosipulinkynsi
–       1 rkl oliiviöljyä
–       1 tl viinietikkaa
–       merisuolaa ja mustapippuria

Munakoisokaviaari

–       1 iso munakoiso
–       1 valkosipulinkynsi
–       3 anjovisfileetä
–       merisuolaa, mustapippuria ja sitruunamehua
Paistamiseen voita ja öljyä

Valmistus

Valmista ensiksi tzatziki maustumaan jääkaappiin. Raasta kurkku ja valkosipuli. Valuta kurkku siivilässä, sekoita jogurtin ja muiden ainesten kanssa. Pidä viileässä. Valmista sitten munakoisokaviaari. Pistele munakoisoon reikiä vaikka veitsen kärjellä. Siivuta valkosipulinkynsi ohuiksi siivuiksi ja pilko anjovikset paloiksi. Tunge valkosipulisiivuja ja anjoviksia reikiin ja grillaa anjovis kokonaisena kypsäksi. Kaavi sisus haarukalla. Voit halutessasi myös ajaa massan tasaiseksi sauvasekoittimella. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla.

Leikkaa hauki ruodottomiksi etusormen paksuisiksi tikuiksi. Mausta suolalla ja pippurilla ja pyörittele ruiskorppujauhossa. Paista rapeiksi voi-öljy –seoksessa ja tarjoa kahden dippikastikkeen kera.

Viikon vinkit

Silakkamarkkinat Turussa nyt ja viikonloppuna. Mukana myös lähiruokayhdistys Kaffeli! Liity Kaffeli Ry:n jäseneksi nyt! Kaffeli on markkinoilla maistattamassa kalaa ja perunaa pe ja la klo 12 ja 16. Mukaan vain!

Yksi kommentti artikkeliin ”Päivä, jolloin rakastuin bussikuskiin – ruispaneroitua haukea, munakoisokaviaaria ja tzatzikia

  1. Mainio kertomus! Ihan tulin hyvälle tuulelle, vaikken itse ollutkaan tätä iloista bussimatkaa kokemassa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s