#satasyytäollaonnellinen #21 #lasten suusta tulleet totuudet

20140121-200848.jpg

Olen kirjannut lasteni suusta tulleita tokaisuja jo useamman vuoden lastenisuusta.fi -blogiin. Tänään taas syntyi kaksi mainiota muistoa lasten riimittelystä ja totuuden paljastamisesta. Tänään jäin kiinni ihan rysän päältä lasten paljastaman totuuden ansiosta…

On käsittämätöntä, kuinka nopeasti tokaisut unohtuvat, ellei niitä välittömästi kirjaa ylös. Se on myös niiden paras puoli. Ne ilostuttavat aina niitä lukiessa. Monia muistoja tulee mieleen ja monta onnellista hetkeä voi palauttaa ajatuksiinsa.

Ehdottomasti syy olla onnellinen.

Perjantaikokki

#satasyytäollaonnellinen #20 #uimahalli

Meidän kylässä on uimahalli. Juuri sopivan kokoinen meille. Lastenallas, jossa on kaikenlaisia kelluvia leluja, 25 metrin allas sekä frangin kolikoilla toimiva poreamme. Huippupaikka huonolla kelillä tai jalkapalloharjoitusten jälkeen, kuten tänään.

Vaimo teki kotona siskonmakkarakeittoa sillä aikaa, kun olin lasten kanssa uimassa. Ihanan suomalaista 🙂

Päivän suoritusten perusteella näyttää siltä, että kauaa ei mene siihen, jotta voin listata yhdeksi onnen syyksi: ”nuorinkin oppi uimaan.” Ainakin treeni on kova (kuva on kylpyammeestamme eiliseltä…)

Perjantaikokki

#satasyytäollaonnellinen #19 – Tieto siitä, miltä taivaassa näyttää

Aamu valkeni Limmat-joen laaksossa sumuisena, kuten se niin usein tekee. Mikäli ilma on jossain sumun yläpuolella aurinkoinen, niin usein sumu haihtuu iltapäiväksi.

20140119-171628.jpg

Tänään ei kuitenkaan näyttänyt siltä. Energiataso oli ehkä harmaudestakin johtuen jonkin verran alhainen. Päätin kokeilla, josko energian tuhlaaminen maastopyörän satulassa antaisi lisäenergiaa loppupäivään.

Ajattelin pysytellä rinteillä roikkuvan sumun alapuolella ja olla suuntaamatta Üetlibergille. Sunnuntaisin sinne ei välttämättä muutenkaan kannata polkea, sillä vaellusreitit ovat täynnä sveitsiläisiä, jotka polttavat kaloreita illan racletteateriaa ajatellen.

Kuitenkin, kun poljin ylöspäin (ja tervehdin Grüezillä – lausutaan ”kryytsi” – ehkä noin sataa vastaantulijaa), alkoi sumu sakeentua, mutta samalla muuttua valoisammaksi. Ehkä ylhäällä näkisi jopa auringon!

Niinpä huomasin pian polkevani tuttuja polkuja etupyörän ollessa jatkuvasti takapyörää ylempänä. Toivoin vain, että mäkeä riittää kauemmin kuin sumua.


Vaistoni oli oikeassa. Ylhäällä minua odotti käsittämättömän upeat maisemat. Olen käynyt tuolla huipulla pian varmaan sata kertaa, mutta koskaan ennen en ole ollut yhtä häkellyksissä näkymästä. Aurinko paistoi, sumu peitti kaiken alleen vain 50 metriä alempana ja sumun seasta pilkotti lähihuippuja sekä Sihlwaldin harjanne kuin saaria jääpeitteisen meren sylistä. Keskellä kuvaa, juuri ja juuri sumun yläpuolella, pilkistää harjanteella oleva tähtitorni. Nyt se oli saanut majakan roolin. Lumihuippuiset vuoret hallitsivat taivaanrantaa.

Nyt tiedän, miltä taivaassa näyttää.

Perjantaikokki