Terveiset Sveitsistä, Zürichin liepeiltä! Elämä täällä alkaa pikkuhiljaa asettumaan uomiinsa ja päivät saamaan rytmin. Paljon on ehtinyt tapahtumaan sitten kesäkuun ja elämään on tullut paljon uutta ja kiinnostavaa.

Juhannussunnuntaina pakkasin automme lattiasta kattoon ja suuntasin yksin kohti Keski-Eurooppaa. Kirjoittelin siitä oman matkakertomuksen, josta voi olla hyötyä autoilua tännepäin suunnittelevalle. Perhe, Au pair-Marilla vahvistettuna, seurasi parin päivän päästä lentäen perässä. Siitä alkoikin uuden elämämme opettelu.

Näin jälkikäteen ajateltuna, ovat kuluneet viisi viikkoa sujuneet varsin leppoisasti. Paperityön määrä täällä päässä kyllä yllätti. Välillä tuntui, että posti toi päivittäin uusia lomakkeita täytettäväksi. En tiedä, minkälaiseen byrokratiaan Suomeen maahanmuuttava joutuu, mutta toivottavasti pääsee vähemmällä.

Aluksi päivät täyttyivät huonekaluostoksista (lue: Ikea), tavaroiden kokoamisesta (lue: Ikean kuusiokoloavain, koska ruuvimeisselini olivat hukassa) ja kaapin paikan hakemisesta. Kodin löysimme uskomattomalla tuurilla, sillä vuokraemäntämme on ”enemmän italialainen, kuin italiaiset itse” ja luotti kertaheitolla ”sympaattisiin suomalaisiin, jotka puhuvat italiaa”. Näin kuvaili yläkerran naapurimme Christof, kun ihmettelin, miten oikein saimme asuntomme niin helposti. Corina, eli vuokraemäntämme, muistuttaa luonteeltaan ja ulkoisestikin taiteilija Hanna Varista, jonka kanssa ei myöskään kauaa yhteistä säveltä täytynyt etsiä. Italia yhdistää iloluonteisia ihmisiä!

Kotimme sijaitsee Urdorfin kylässä, noin kymmenen kilometriä Zürichin keskustasta. Rinteessä olevasta asunnosta on hyvät näkymät yli laakson ja pyöräilymaastot lähtevät aivan ovelta. Juna-asemalle kävelee kahdeksan minuuttia ja sveitsiläisittäin tasan 11 minuutin kuluttua lähdöstä juna saapuu Zürichin päärautatieasemalle. Junia menee tasan vartin välein. Siis tasan. Laskettelukeskuksiin (kuten Engelbergiin) ajaa tunnin, Lago Maggiorelle kaksi ja puoli. Parempaa sijaintia voisi tuskin toivoa!

Talomme on aivan uusi ja ensimmäistä kertaa elämässämme olemme kotimme ensimmäiset asukkaat. Talo on hyvin skandinaavis-, jopa funkkistyylinen. Paljon on valoa ja valkoista pintaa. Parasta on kuitenkin keittiö! Olen aivan innoissani keittiöstämme, jossa on iso rosterisaareke, paljon laskutilaa ja aivan huippu-uuni ja hella.

Vaimoni Maija aloitti työt heti toisena päivänä ja minä, lapset ja auppari-Mari olemme lähinnä tutustuneet seutuun ja uineet viereisessä maauimalassa monta kertaa viikossa. Ja minä olen saanut sekä pyöräillä että kokkailla oikein elämäni kyllyydestä.

Resepteihin saattaa tulla nyt hieman uutta vivahdetta, sillä Sveitsin hintataso on pakottanut todella katsomaan, mitä tekee. Pahimmillaan meinasin köyhtyä 45 frangia (35 euroa) kilosta kanan rintafileitä, ennen kuin huomasin vilkaista hintalappua. Kala, kana ja liha ovat täällä varsin hinnakkaita, mutta onneksi tuohon Saksan puolelle ja paljon Suomea edullisempien hintojen pariin ajaa puolisen tuntia. Ja lisäksi kun koriin lastaa kaupassa pullon – pari viiniä, niin ostoskorin keskihinta on sama kuin Suomessa. Eli kyllä täällä pärjää, kunhan muistaa nauttia viiniä päivittäin…

Lapset ovat toistaiseksi olleet lähinnä innoissaan. Pikkuhiljaa, minunkin aloitettua etätyöskentelyn tiistaina, alkaa heilläkin arjen rytmi löytyä: aamulla puistoon ja iltapäivällä leikkejä sisällä tai pihalla. Muutamassa päivässä myös etätyöt alkoivat sujua, kun minä vain suostuin sulkeutumaan konttoriini päiväksi ja antaa Marin hoitaa hommansa. On varsin hauskaa, kun lapset kysyvät lounaalla, että ”lähdetkö iskä taas kohta töihin?” Vastaan kyllä ja kävelen makuuhuoneeseemme työpöytäni ääreen ja suljen oven. Työmatka ei ole pitkä!

Nuorimmaisemme Albert ei luonnollisestikaan tajua maan tai kielen vaihtumisesta vielä juuri mitään. Hän keskittyy nyt niihin konkreettisiin elon ensi askeleihin. Viime viikolla meni jo 14 askelta putkeen! Yksivuotias kun kävelee, niin rintakehä on ylhäällä, katse täynnä intoa sekä päättäväisyyttä ja suu on valmiina räjähtämään iloiseen nauruun, jos homma toimii. Samalla asenteella kun koitamme elellä täällä uudessa kotimaassamme, niin eiköhän tästä hyvä tule!

Terveisin,

Perjantaikokki

Grillattua yrttipossua, kukkakaalipyree ja voiporkkanat

Reseptin valinta oli tällä kertaa todella hankalaa, sillä olen kokkaillut ja kuvannut melkein päivittäin heinäkuussa. Mutta koska olette popsineet koko kesän uusia perunoita ja karppaus (hiilihydraattien välttäminen) on kuulemma kovassa huudossa siellä, niin tässä tällainen vähähiilihydraattinen grilliruoka. Olkaa hyvät!

AINEKSET

–       700 g porsaan kasleria (ilman mitään marinadeja)

–       tuoreita yrttejä (rosmariini, timjami, basilika)

–       2 valkosipulin kynttä

–       2 dl oliiviöljyä

–       merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Kukkakaalipyree

–       1 kukkakaali

–       kasvislientä

–       2 rkl voita

–       vähän kermaa

–       1,5 dl raastettua parmesaania

Voiporkkanat

–       4 isoa porkkanaa

–       vettä

–       merisuolaa

–       2 rkl voita

VALMISTUS

Mausta pihvit: lyö veitsen lappealla puolella valkosipulinkynnet kuorineen littanaksi, laita kulhoon oliiviöljyn kanssa. Revi reilusti yrttejä joukkoon ja mausta suolalla ja pippurilla. Leikkaa liha n. 170 g pihveiksi. Nuiji pihvit ohueksi ja laita maustumaan marinadiin. Anna maustua vaikka yön yli jääkaapissa.

Pyree: huuhtele ja pilko kukkakaali. Laita kattilaan ja kaada päälle kasvislientä sen verran, että peittyy. Keitä kypsäksi. Ota liemi talteen erilliseen astiaan. Soseuta kukkakaali, mausta voilla, kermalla ja parmesaanilla. Lisää tarvittaessa lientä. Pidä lämpimänä.

Voiporkkanat: kuori porkkanat tarvittaessa. Leikkaa haluamasi kokoisiksi ja muotoisiksi paloiksi. Keitä suolalla ja voilla maustetussa (vähässä) vedessä kypsiksi. Pidä lämpimänä.

Grillaa pihvit kypsiksi kuumassa grillissä molemmilta puolilta. Tarjoa heti lisukkeiden kera.

Herkullista viikonloppua!

Sveitsin muuttomme konkreettisin vaihe oli alkamassa: siis auton, kuskin ja Suomessa viiden viikon evakkomme aikana tarvittujen tavaroiden kuljettaminen autolla Keski-Eurooppaan. Olen tehnyt Turku – Keski-Eurooppa –matkan parikymmentäkertaa autolla elämässäni, mutta aina helmikuussa hiihtolomalla ja matkustajana bussissa. Reitti oli siis tuttu, mutta kuitenkin uusi. Olin liikkeellä ensimmäistä kertaa kesällä ja omalla autolla.

Tein hintavertailuja ja päätin valita pisimmän reitin sen edullisuuden vuoksi. Laiva Saksaan olisi maksanut paljon enemmän kuin polttoaineet Ruotsin halki ja toisaalta Via Baltica ei kiinnostanut, koska en ollut menossa lomalle, vaan siirtämässä itseäni mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti Sveitsiin.

Juhannussunnuntaina ajoin Turun sataman tulliin ja tullasin upouuden Kia Sorento –katumaasturini maasta pois. Kerrankin Suomen hinnat saivat hymyn huulille, kun autolle tuli alennusta reilut 20 000 euroa autoverojen ja arvonlisäverojen lähtiessä hinnasta pois.

Laivaan ja Ruotsin läpi

Ajoin Siljan yölaivaan Turussa ja suuntana oli Tukholma. Majoitukseni oli kohtalaisen tylsässä B2-luokan hytissä, mutta se oli vain nukkumista varten. Kävin etsimässä itselleni ruokaa ja yllättäen iltaani piristi kolme italialaista moottoripyöräilijää, jotka liittyivät seuraani. He yllättyivät italiankielentaitoisesta kanssamatkustajasta ja rupattelimme pitkän tovin laivan tehdessä matkaansa maailman kauneimman saariston halki.

Italiaanot olivat tehneet pyörillään todella pitkän Nordkapp-kierroksen. Eli lähteneet Sisiliasta, ajaneet Euroopan ja Norjan halki aina Nordkappiin, sieltä tulleet sitten alas kohti etelään viettäen yöt Rovaniemellä ja Jyväskylässä. Helsinki oli heidän pääkohteensa ja Turku oli, kuten niin monelle muullekin turistille, vain läpiajokaupunki matkalla Tukholmaan.

Kerroin italialaisille saaristosta, näimme yhteysaluksia ja ilta oli kaunis. He innostuivat ja lupasivat ensi kerralla lentää Suomeen, vuokrata skootterit ja ajaa saariston rengastien. Olikohan tämä vähään aikaan viimeinen tekoni saariston matkailun hyväksi, ajattelin, kun painuin ankeaan hyttiini untenmaille.

Heräsin ennen kuutta, söin nopean aamiaisen ja suuntasin kuumalle autokannelle odottamaan laivan saapumista Ruotsiin. Olimme aikataulussa ja Tukholma yllätti ruuhkaisuudellaan. Sisääntulevilla moottoriteillä oli jonoja jo seitsemän aikaan.

Parinkymmenen kilometrin jälkeen ajo muuttui ruuhkaisesta leppoisaksi ruotsalaisilla, hyvillä moottoriteillä. Ainoa ärsyttävä asia oli 110 km/h nopeusrajoitus. Näillä teillä ajaisi mielellään kovempaakin!

Suuntasin kohti Malmötä ja Ison Beltin siltaa. Ruotsin läpi ajaa todella leppoisasti. Tie on lähtökohtaisesti moottoritietä, mutta noin 150 km ennen Helsinborgia on n. 50 kilometrin pätkä ”kolmikaistatietä”, eli vuorotellen on vastaantulevilla kaksi kaistaa ja etelään menijöillä yksi, aika kapea kaista. Sitten taas parin kilometrin välein osat vaihtuvat ja pääsee ohi edellähidastelijoista, mikäli niitä on.

Aurinko paistoi, Kia kulki ja elämä maistui. Puoli yhteentoista mennessä olin edennyt jo 450 kilometriä Tukholmasta kohti määränpäätäni.

Kia toimi hyvin ja vaikka oli kyseessä ”sisäänajovaihe”, eli nopeutta pitäisi vaihdella säännöllisin väliajoin, päätin, että 3,5 tunnin välein suoritettava hidastus ja tankkaus saa toimia ”vaihtelevana nopeutena”. Ainoa ongelma autossa on polttoainemittarin toimimattomuus, joka sinänsä tuliterässä pelissä hieman ärsyttää. Tankin ollessa täynnä, on mittarikin tapissa. Mutta n. 100 km ajon jälkeen tippuu mittari nollille. Kyllähän tälläkin pärjää, kun käy 500 km välein tankilla, mutta ensimmäisellä kerralla tankin hulahtaessa nolliin muutamassa sekunnissa tuli kyllä tarkistettua auton alta, että tuleeko sitä menovettä oikein kunnolla ulos jostain…

(Myöhemmin Sveitsissä sain huoltoliikkeeltä kuulla, että muutaman  tuhannen frangin pikkuvika on polttoainetankin uimurissa kyseessä. Onneksi mennee takuuseen tämä…)

Ison Beltin sillan ylitys

Saavuin aurinkoiseen Malmöhön ja päätin ajaa samoin tein sillan yli. Ennen siltaa on moottoritiellä toistuvasti isoja varoituskylttejä, että ”viimeinen mahdollisuus poistua moottoritieltä Ruotsin puolella” on ihan kohta. En välittänyt niistä, sillä suuntana oli Tanska.

Sillan ylitys maksaa henkilöautolta 40 euroa ja on hinnaltaan suunnilleen samassa luokassa kuin lauttavaihtoehtokin. Suosittelen siltaa, sillä sieltä on upeat näkymät merelle!

Maisemalle tyypillistä on tuulivoimapuistot ja niiden välissä puikkelehtivat purjeveneet. Sillalla näin enemmän autojen ”alle” jääneitä merilintuja kuin missään muualla. Liikenne vaatii veronsa.

Silta on noin seitsemän kilometrin mittainen. Se päättyy tekosaareen ja sukeltaa tunneliin, ikään kuin pieneen aukkoon meressä. Sillalla ajaessa voi ihailla Kööpenhaminan silhuettia ja sen vilkkaan lentokentän liikennettä. Koneita nousi ja laski melkein koko ajan.

Matkaa mereen tuntuu sillan korkeimmalla kohdalla olevan todella paljon. Ja siltikin Turussa valmistuneet jättiristeilijät joutuvat paahtamaan piiput alhaalla ja kahvat kaakossa  (näin alus kulkee hieman syvemmällä kuin hiljaisessa vauhdissa) mahtuakseen sillan alta. Ja aliajo tulee myös ajoittaa vedenkorkeuden kanssa oikein. Tuntuu hurjalta ajatukselta olla sillalla juuri silloin, kun tällainen alus sillan alittaa. Saa nähdä, tullaanko tällaisia ihmeitä enää Turussa edes tekemään.

Saavuin Kööpenhaminaan klo 12.23, joten täällähän voisi tukholmalainen piipahtaa vaikka päiväkäynnillä autolla, jos vain takapuoli kestää.

Kööpenhaminasta matkani jatkui pysähtymättä aina Rödbyhyn saakka. Tanskan läpi ajaa nopeasti. Ruotsin moottoritiet olivat Tanskan teihin verrattuna leveitä ja kulkivat metsässä. Tanskan tiet taas kapeita ja kulkevat keskellä peltomaisemia.

 

Rödby – Puttgarden –lautta

 

Tanskasta Saksaan kannattaa ottaa lautta Rödbystä Puttgardeniin. Näin välttää ison mutkan mannerreittiin verrattuna. Lautalle ajo hoituu itsepalveluna. Autolla ajetaan ikään kuin tietulliasemalle ja automaatti ilmoittaa sinulle valmiiksi autosi koon ja hinnan. Sitten vain oikealle sisäänajokaistalle odottamaan. Lauttoja liikennöi todella tiuhaan, joten yli puolta tuntia ei helpolla joudu odottamaan – ainakaan päiväsaikaan.

Lauttamatka maksoi 617 Tanskan kruunua (n. 83 euroa) yhdeltä ihmiseltä ja henkilöautolta. Pääsin klo 14.15 lähtevään lauttaan ja päätin syödä lounaan laivalla. Tähän mennessä olen siis Tukholmasta lähdettyäni tankannut kerran ja samalla pidin lyhyen tauon. Seuraava tauko olikin sitten tällä lautalla. Matka on edennyt todella reippaasti. Jos lapset olisivat kyydissä, niin taukojen määrä pitäisi viisinkertaistaa ja ajoaika noin tuplata.

Saksan Autobahnalle!

Lautan saavuttua rantaan, seuraa jonkun aikaa yksikaistaista tietä, jossa ajellaan hiljaa. Siinä on hyvä käydä tankkaamassa, ennen autobahnalle ampaisemista. Rannassa on myös isot marketit ja Saksa on tunnetusti halpa maa. Mikäli autossa olisi ollut tilaa edes pienelle kauppakassille, niin olisin varmasti tehnyt jotain hankintoja jo tässä. Mutta nyt ei auttanut kuin painaa kaasua!

Tavoitteeni oli ajaa Kasseliin saakka. Tällöin matkaa kertyisi ensimmäiselle päivälle n. 1300 kilometriä ja seuraavaksi päiväksi jäisi vain vajaa 600 kilometriä.

Saksassa matka taittuu vauhdikkaasti – paitsi jos sattuu kohdalle ”Der Stau”, eli ruuhka. Kun tiellä jotain sattuu ja liikennemassat ovat valtavat, ovat ruuhkatkin pian pitkiä. Minä sain ajella etappini Kasseliin ilman ruuhkia. Kia kulki, välillä kovaakin, mutta oli todella mukava ajaa kovissakin nopeuksissa. Yhtään ei tullut vanhaa Citroen Xsara Picassoamme ikävä…

Kassel sijaitsee Hannoverista 160 km etelään, eli käytännössä keskellä Saksaa. Kaupunki on varmasti kiva ja hieno ja ainutlaatuinen matkailukohde (ainakin matkailuesitteensä mukaan), mutta minua kiinnosti vain ja ainoastaan kuskin sekä auton tankkaus ja lepo. Ajoin keskustaan, kunnes näkyi hotelleja ja marssin ensimmäiseen sisään. Tilaa löytyi ja nimestään huolimatta Hotel Excelsior oli jopa edullinen. Yhden hengen huone irtosi aamiaisineen ja parkkipaikalla 55 eurolla. Iltapalaksi pizza, yksi Gin Tonic ja nukkumaan! Olin Kasselissa kuin ne italialaiset moottoripyöräilijät: mahdoton kohde matkailumarkkinoinnille. Ei vain kiinnostanut.

Mittariin kertyi ensimmäisenä päivänä kilometrejä 1300 ja aikaa meni melko tarkkaan 13 tuntia taukoineen. Ei huono päivä.

Päivä 2: Vihdoin Sveitsi!

Aamulla heräsin ajoissa ja söin mannermaisen aamiaisen (eli kevyen). Hyppäsin auton rattiin ja suuntasin Sveitsiin. Laskeskelin, että olen perillä (jos kaikki menee hyvin) jo puolilta päivin. Mutta tietenkin tuli Der Stau! Heti Frankfurtin alapuolella oli paljon tietöitä. Työmaa-alueilla normaalisti kuusikaistainen baana oli rajoitettu nelikaistaiseksi ja kaistat olivat todella kapeita. Vasen, eli ns. ”ohituskaista” oli vain kaksi metriä leveä ja sitä ajaessa sai olla todella tarkkana, että kyljet ja peilit pysyivät ehjinä, kun viereisellä kaistalla oli loppumaton jono täysperävaunurekkoja. Pahimmillaan matkanteko pysähtyi melkein tunniksi, kun jono vain seisoi. Syyksi paljastui onnettomuus, kun kaukaa takaa alkoi kuulua sireenien ulvontaa. Vaivoin raivasi ambulanssi tietään kilometrien mittaisessa ruuhkassa autojen väistäessä minne pystyivät.

Moottoripyöräilijät käyttivät tilannetta hyväkseen ja ajoivat ambulanssin perään syntyvässä ”uomassa” varsin sutjakkaasti edeten. Tuo uoma tosin umpeutui jo muutama sata metriä ambulanssin perässä autojen ottaessa taas tilan haltuun.

Ruuhkan helpotettua jatkui loppumatka hyvistä teistä nauttien. Tauon pidin vasta aivan Sveitsin rajalla Freiburgissa, jossa tankkasin itseni ja autoni ja ostin tuulilasiin Sveitsin moottoritietarran. Yhdestä tarrasta köyhtyi 33,5 euroa, mutta sillä saakin sitten ajella vapaasti Sveitsin moottoriteillä. Ilmeisesti hintansa väärti – tai ainakin se on pakko olla.

 

Rajan yli uuteen kotimaahan

Sveitsi on kautta aikojen ollut oma saarekkeensa keskellä yhdentyvää (tai riitelevää – ajankohdasta riippuen) Eurooppaa. Aikoinaan tullimuodollisuudet ovat olleet paljon tiukemmat, mutta nyt se kuuluu Schengen-alueeseen ja rajalla kysellään vain pistokoemaisesti. Autoni oli lattiasta kattoon täynnä tavaraa, joten arvelin saavani selitellä matkani tarkoitusta ja määränpäätä.

Päinvastoin. Tullimies seisoi rajalla yksin, katsahti autoon sisälle ja käski jatkamaan matkaa. Edes passia ei kyselty. Ehkä Suomen kilvet auttoivat asiaa – tai ehkä tämä on vain käytäntö.

Ajoin siis rajan yli sen kummempia ilmoittelematta. Vasta myöhemmin kuulin, että muuttoauton tuojan (siis auton Suomesta verovapaana ostaneen henkilön), tulisi ilmoittautua rajalla ja täyttää 15.30 –lomake, jolla saa arvonlisävero- ja autoverovapauden Sveitsissä kahdeksi vuodeksi. Tästä asiasta kirjoittelen lisää ”Muuttoauto Sveitsiin” –osiossa. Vinkkinä vain muillekin, että lyhyt pysähdys tullissa ja tuon kaavakkeen täyttö helpottaa elämää jatkossa paljon. Frangeja tulee olla käteisenä 25 kappaletta, sillä sen verran lomakkeen täyttö maksaa.

Sveitsin puolella vilkaisin navigaattoria, joka kertoi minun olevan tunnin päässä kohteestani. Soitin vuokraemännälle ja kerroin saapumisaikani. Ajelin hillitysti, sillä tiesin, että kulttuuri liikenteessä muuttuu rajan yli tultaessa. 130 kilometrin rajoitus mutkaisilla moottoriteillä tuntuu kuitenkin oikein perustellulta, joten en nähnyt syytä lähteä hurjastelemaan.

Saapuessani kohti uutta kotiani, pohdin hetken, että onpas tämä iso kylä tämä Urdorf! Kauppoja, kävelykatuja ja vaikka mitä. Jotenkin ajattelin sen olevan pienempi.

Tajusin virheeni, kun tunnistin ajelevani autollani keskellä Zürichin keskustaa –  ja ilmeistä päätellen vain rautiovaunuille tarkoitetulla tiellä. Olin näpytellyt osoitteen väärin noin 2000 kilometriä sitten, enkä vaivautunut tarkistamaan, että ohjaako navigaattori oikeaan kylään. Suunta kun oli oikea.

Nolon mutkan kautta ja navigaattorin näpyttelyn jälkeen saavuin uuteen kotiimme. Lämpöä oli mittarissa 34 astetta, kilometrejä takana pari tuhatta ja paljon työtä edessä, ennen kuin koti olisi koti. Mutta vihdoin olin turvallisesti siis perillä! Puoli vuotta valmistelua ja kaksi päivää ajoa. Elämä Sveitsissä alkakoon!

Yhteenveto matkasta

Kaksi yötä, kaksi päivää.

Kilometrejä 1980

Aikaa ratissa n. 20 tuntia

Hintaa reissulle kertyi seuraavasti:

– Matka B2-hytissä autopaikalla                                       199,50 €

– Dieselit 2000 km                                                                 n. 260 €

– Ison-Beltin silta                                                                   50 €

– Rödby-Puttgarden –lautta                                               83 €

– Hotelliyö Kasselissa                                                            55 €

– Autobahnvignette, eli tietullitarra Sveitsiin                 33,5 €

– lounaat ja illalliset matkalla                                            60 €

Kaikki yhteensä                                                             741 €

Siis yksinään ei paljoa kannata Keski-Eurooppaan ajella, mutta jos kyydissä on neljäkin henkeä, niin kokonaishinta ei paljoa nouse, mutte hinta per henkilö laskee dramaattisesti. Toisaalta, kyseessä ei ollutkaan autolomailua, vaan pakon sanelemaa tavaroiden ja yhden ihmisen liikuttamista paikasta A paikkaan B. Nämä ovat logistiikkakustannuksia.

Ensimmäisin osa uudesta elämänvaiheesta on näytelty. Matka jatkuu ja päivittelen pian kuulumisia täältä. Reseptiikkaakin alkaa pian tulla linjoille.

Mukavaa kesän jatkoa helteiseen Suomeen! Täällä on sadellut ja ollut +15 – +22 astetta nyt parin viikon verran 🙂

Perjantaikokki

Perjantaikokkia on viety kuin litran mittaa. Kalenteri on ollut täynnä ja projekteja kasaantunut kesäloman kynnykselle loppuunsaatettavaksi. Työ on mielenkiintoista ja haastavaa, mutta kelloa on saanut aamuisin laittaa soimaan hyvissä ajoin ennen kuutta, että ihmisten aikaan on ehtinyt kotiin. Onneksi tämä on väliaikaista.

Henkilökohtainen kohokohta oli keskiviikkona Turussa vietetty Eurooppalaisen Yrittäjyyden päivä, jonka juontajana sain toimia yhdessä aivan mahtavan jyväskyläläisen Mikko Jaatisen kanssa. Oli kuulkaa upea hetki seistä Logomon isolla lavalla, lamppujen paisteessa ja satapäisen yleisön edessä. Narsisti tai ei, niin kyllä tykkäsin!

Mutta ajanhallinnasta. Minulla on siihen vain yksi vinkki: muuta ulkomaille. Käy kalenteri yllättäen aika tyhjäksi. Katselen omia merkintöjäni ensi viikon sunnuntain ja joulun välillä. Eipä siellä juuri mitään ole.  Aika hallintaan kertaheitolla!

Olenkin pohtinut omista ympyröistä irtautumista ja sen seurauksia. Vaimolla on uudessa maassa työ ja sitä myötä syntyy oma sosiaalinen verkostonsa – ja ah niin ihania kalenterimerkintöjä. Itse saan aloittaa käytännössä alusta. Täällä Turussa ja vähän muuallakin Suomessa olen oppinut tuntemaan jo aika paljon ihmisiä. Puhelimen osoitekirjassa nimiä taitaa olla toista tuhatta. Niistä tasan kaksi liittyy Zürichiin. Oma veljeni ja yksi opiskelijakaverini. Verkostoa ei ole.

Pelottaako tyhjän päälle putoaminen?

Pakko vastata, että ei. Ensinnäkin siksi, että perheeni on siellä ja saan alkuun aivan eri tavalla aikaa heille. Mitäs siitä, jos moikkatuttuja ei tule kaupungilla vastaan joka kulman takana, kun perhe on matkassa. Lisäksi etäisyyden otto rutiineihin on taatusti valaisevaa. Odotan, että pääsen katsomaan esimerkiksi Lyytin liiketoimintaa parin tuhannen kilometrin etäisyydeltä. Uskon, että uusia ideoita tulee varmasti!

Mitä sinä siellä sitten teet?

Tähän vastailen yhtenään, koska oma työnkuvani siellä ei ole kovin selvä, toisin kuin vaimon tutkijatyö. Vastailen päivästä riippuen, että valloitan Euroopan tapahtumanhallintaohjelmistollamme tai että alan Au pairimme apulaiseksi. Totuus lienee näiden väliltä. Mutta kyllä, otamme yrityksemme kansainvälistämisen ensi askeleita ja tämä on miljoonan taalan paikka. Ajattele, saa asua perheen kanssa ja tehdä kansainvälistä liiketoimintaa! Tavallisestihan tämä tilanne tarkoittaa reissutyötä. Nyt vain tavallista työtä. Mutta aion myös toimia Au pairimme apulaisena – siis viettää aikaa lasten kanssa. Se on vieläkin suurempi mahdollisuus, jota en aio hukata.

Miten se on mahdollista?

Nyt, kun lähtöön on yhdeksän päivää, niin ymmärrän, että tämä ei olisi mahdollista ilman loistavia työkavereita, eli tiimiä, Lyytissä. Menen luottavaisena, koska tiedän, että en ole korvaamaton. Kiitos siitä heille!

Ei tämä ajanhallintatapa kaikille sovi, mutta minulle kyllä!

Haluan toivottaa kaikille lukijoille loistavaa viikonloppua ja juhannusta sekä kesää. Bloggaaminen hiljenee hetkeksi, ainakin kesäloman ajaksi. Jotain saatan julkaista, mutta säännöllisyyteen en sitoudu. Loppukesästä kuulumiset naputellaankin sitten vuorten juurelta. ja lupaan yhden jutun: Syksyllä on luvassa jymy-yllätys.

Mutta siitä sitten syksymmällä…  🙂

Lämmintä kesää – nauttikaa lomista ja toisistanne.

Perjantaikokki

Parsa-juusto -quiche

En ehtinyt tällä viikolla juuri kokkaamaan varsin hektisestä viikosta johtuen. Niinpä marssin lounaalle yhteen lempipaikoistani, Le Porciin. Tutkin listaa sillä silmällä, että saisin reseptin. Valinnaksi osui parsa-juusto –quiche, eli piiras. Ystävällisesti Le Porcin keittiön sielu, Monte, lupasi paljastaa reseptin. Erikoisen tästä piiraasta tekee rahka ja se, että se tarjotaan kylmänä esim. kuumien ranskanperunoiden ja salaatin kera. Annos ei ole vakiolistalla, vaan oli syntynyt Monten inspiraation tuloksena.

AINEKSET

Pohja

–       250 g vehnäjauhoa

–       150 g voita

–       ¾ teelusikkaa suolaa

–       1 suuri muna

Täyte

–       2 dl kermaa

–       4 munaa

–       250 g rahkaa

–       nippu vihreää parsaa

–       1 dl juustoraastetta

–       suolaa ja pippuria

VALMISTUS

Laita kaikki ainekset yleiskoneen kulhoon. Käytä yleiskoneen ”sykäystoiminoa” ja taikina tasaiseksi. Tee taikinasta pallo ja kääräise se kelmuun. Laita jääkaappiin tunniksi. Kaulitse taikina 2-3 mm paksuksi pohjaksi ja asettele 24 cm piirakkavuokaan.

Laita kerma, munat ja rahka kulhoon ja vatkaa tasaiseksi. Pilko keitetyt parsat parin sentin paloihin ja sekoita täytteeseen. Sekoita täytteeseen myös juustoraaste. Juuston voimakkuudella voit vaikuttaa makuun. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kaada täyte vuokaan ja paista uunissa 150 asteessa 45 minuuttia.

Piiraan voit maustaa melkein millä vain jääkaapista löytyvällä. Kokeile vaikka savulohta ja tilliä tai pekonia ja juustoa.

Herkullista viikonloppua!