Työsuojelun kautta Suomi nousuun

Lyyti-logo vihreä lite

kaikki_uusi

(Juttua editoitu 18.3.2014 klo 16.30, sillä niin moni epäili tätä vitsiksi. Lisäsin kuvia tarkastusraportistamme. Valitettavasti ei ollut vitsi.)

Meillä on todella kiva firma. Ainakin omasta ja työntekijöiden mielestä. Meininki on tosi rento ja kun kysyy, että mikä työssä Lyytissä on parasta, niin vastaus on usein:

”porukka, rentous ja vapaus.”

Suurin osa tekee töitä hyvin säännöllisesti klo 9-17 ja käy välillä lounaalla, pitävät kahvitaukoja tai pelaavat pöytäjalkapalloa. Kukin ihan oman fiiliksensä tai työtilanteensa mukaan. Siten kuin itselle (ja asiakkaalle) on parasta.

Toisinaan päivä venyy, varsinkin jos on reissutyötä. Liikenne ei aina kulje aikataulussa ja joskus (harvoin) pitää jokin kiireellinen asia hoitaa vielä saman päivän aikana. Jos päivä on venynyt, niin sitten seuraavaa tai sitä seuraavaa voi vastaavasti lyhentää.

Kyseessä on mahtava systeemi, joka perustuu luottamukseen, yhteishenkeen ja myös siihen, että meillä yrittäjillä ei ole mitään tarvetta itsekään esittää 12-tuntisia päiviä painavia työn sankareita. Meillä on siis hyvä fiilis!

Tai oli. Meillä kävi nimittäin työsuojelutarkastaja ja kävi ilmi, että olemme lähes rikollisia. Saimme kehotuksen, jota voidaan tehostaa huomautuksella ja tarvittaessa uhkasakolla.

MEILLÄ TYÖNTEKÖ ON VAARALLISTA JA LÄHES LAITONTA!

Näin siinä kävi. Varsinais-Suomen vuoden nuoren yrittäjän firma (vuosimallia 2013) onkin Yksi Vaarallisimmista ja Laittomimmista Työpaikoista 2014.

Valitettavasti en itse ollut tarkastuksessa paikalla, mutta sain raportin käsiini. Kaksituntisessa tarkastuksessa käytiin läpi raportin mukaan seuraavia asioita:

”Työterveyshuollon järjestäminen, työterveyshuollon työpaikkaselvitys, työterveyshuollon toimintasuunnitelma, yleissitovan työehtosopimuksen noudattaminen, työhön perehdyttäminen ja opastus, määräaikainen työsuhde, työnteon keskeiset ehdot, työntekijöiden ylityökertymät, palkkalaskelman antaminen, vuosilomakirjanpito, häirintä ja epäasiallinen kohtelu, psykososiaalinen kuormitus, työsuojelupäällikön nimeäminen, työsuojeluvaltuutetun nimeäminen, työsuojeluvaltuutetun ajankäyttö, työsuojelutoimikunta, työsuojeluvaltuutetun oikeus saada koulutusta ja työsuojelupäällikön valmiudet tehtävien hoitoon. ”

screenshot_821

Raportissa todetaan myös, että muilta osin meitä ei tarkastettu ja työpaikalla voi olla epäkohtia, jotka jäivät nyt löytymättä. HAH! Onnistuimmeko me piilottamaan jotain, vaikka kaksi tuntia tarkastettiin toimistoamme?

Eniten noottia saimme siitä, että olemme liian joustavia. Meidän on jatkossa otettava kellokorttijärjestelmä käyttöön. Se, että jokin asia perustuu vain luottamukseen tai hyvään yhteishenkeen ei suomalaiseen suojeluyhteiskuntaan istu. Täytyy olla järjestelmä. Ah, ihana kellokortti, tervetuloa meidän firmaan!

screenshot_818

Lisäksi meidän tulee jatkossa laatia työvuorolista. Luulin päässeeni eroon tuosta helvetistä ravintola-alan taakse jätettyäni, mutta ei.

”Työnantaja ei ole laatinut työpaikalle jokaista työntekijää koskevaa työaikalainsäädännön mukaista työvuoroluetteloa.

Työnantajan on laadittava työpaikalle työvuoroluettelo, josta käyvät ilmi työntekijän säännöllisen työajan alkamisen ja päättymisen sekä päivittäisten lepoaikojan ajankohdat. Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista.”

Eilisessä aamupalaverissamme, jossa tätä kävimme läpi, eräs työntekijämme kysyi, että eikö se muka riitä, että kalenteriinsa merkkaa koska on lomalla? Kyllä, se riittäisi minulle ja se riittäisi työntekijälle, mutta ei työsuojeluyhteiskunnalle. Minun tulee laatia lista, jossa mainitaan joka ikiselle arkipäivällä (pl. lomat ja arkipyhät) jotenkin näin:

9.00 työvuoro alkaa.
10.30 pakollinen kahvitauko. Saanee pelata pöytäjalkapalloa, jos haluaa.
10.45 työ jatkuu
12.00 lounastauko
12.45 työ jatkuu
14.00 pakollinen kahvitauko. Saanee pelata pöytäjalkapalloa, jos haluaa.
17.00 työ päättyy

En ole varma, tuleeko mahdollinen aikataulumuutos kahvi- tai lounastaukoon hyväksyttää työsuojelutarkastajalla vai voidaanko muutoksesta sopia ihan firman sisällä työntekijän, työnantajan ja työsuojelutoimikunnan yhteisessä neuvonpidossa. Toivon tätä jälkimmäistä, kevyttä neuvottelukierrosta, jotta homma ei mene byrokraattiseksi. Lounastauon alkaminenhan saattaa elää tällaisessa villissä ja kontrolloimattomassa työympäristössä helposti vartillakin suuntaan tai toiseen.

Luonnollisesti vastuuntuntoisena yrittäjänä tunnen erittäin suuren piikin sydämessäni. Olen riistänyt työntekijöitä kellokortittomalla elämällä. Olen vaarantanut heidät päivittäin, koska emme ole ajoissa perustaneet työsuojelutoimikuntaa, nimenneet työsuojeluvaltuutettua sekä hänelle kahta varavaltuutettua, tarkkailleet työsuojeluvaltuutetun ajankäyttöä ja tarjonneet hänelle työsuojelukoulutusta. Emme myöskään ole ”riittävän järjestelmällisesti tunnistaneet työajoista (klo 9-17), työtilasta (toimisto, ylin kerros, kattoterassi, näkymä Blankoon), muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvia haitta- ja vaaratekijöitä. Siis mitä!?

screenshot_817

Hyvä asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme. Olemme lopettaneet työnteon ja keskitymme jatkossa työsuojelun toimenpiteisiin. Pyydän anteeksi työntekijöiltäni aiempaa, laitonta ja täysin asiatonta kohteluanne. Onneksi pykäläyhteiskunta pelastaa ja pian teemme kaikki töitä työvuorolistan mukaisesti vailla liiallista kuormitusta kellokorttien kilinän varmistaessa psykosomaattisen tasapainomme.

Kirjoittaja piti itseään aikaisemmin hyvänä yrittäjänä

Raportti päättyy kannustavaan tekstiin varsin mallikkaan yritystoiminnan jatkamisesta.

screenshot_822

Ps. emme näemmä ole yksin. Kumpi elää ajassa, pienet peli-, softa-, it- ja viestintäfirmat vai työsuojelukulttuurimme?

Turun Sanomat, 18.3.2014

20140318-112849.jpg

231 kommenttia artikkeliin ”Työsuojelun kautta Suomi nousuun

  1. Paluuviite: Miten maamme talous oikein saadaan kuriin? - Sivu 174

  2. huvittunut ja ehkä hiukan sanaton 🙂
    kommentoin hiukan asian sivussa,,,tapasin juuri erään työasian tiimoilta erästä tarkastavaa virkamiestä joka kertoi ”off the record” toisesta valtakunnallisesti toimivasta viranomaistahosta jossa tarkastavat virkamiehet ja naiset hiukan kyllä keksimällä keksivät erilaisia tarkastettavia, valvottavia, raportoitavia ja kirjattavia asioita jotta työ ei lopu tarkastajalla.

    Tämä epävirallinen tieto kerrottiin kun avoimesti ihmettelin tarkastusta varten laadittuani laajaa dokumenttia ja sen tarpeellisuutta ja ennen kaikkea sitä että mistä kaikki pienet yrittäjät mahtavat löytää resurssit edellämainittujen tekemiseen 😦

      • Valitettavasti meillä kävi samanlainen tapaus. Kun työsuojelu astuu kuvaan niin työntekijöiden oikeustoimikelpoisuus lakkaa. Heidän kanssaan ei voi sopia mistään pätevästi ja reilu peli ja luottaminen on kiellettyä. Takana llienee ammattiyhdistyliikkeen tavoitteet ja työsuojeluhan on ammattiyhdistysliikkeen jatko tämmösissä asioissa. Meilläkin diplomi-insinööri on niin ”heikko” omissa asioissaan ettei hänelle voi antaa oikeutta itse huolehtia työajoistaan.
        Tämä on paradoksaalista kun samalla viranomaiset ja poliitikot pää kallellaan kannustavat yrityksiä luottamaan työntekijöihinsä ja antamaan heidä itsenäisesti päättää asioistaan.

        On vähän kuin Neuvostoliitossa, jossa kaikki oli periaatteessa sallittua kunhan ”se vain tapahtui puolueen tarkkojen päätösten mukaisesti”.

  3. Ei niitä työsuojeluasioita paperilla tai byrokratialla saa koskaan kuntoon. Siinä vain lakaistaan ongelmat maton alle, jos sellaisia on tai tehdään uusia ongelmia – viranomaisille askarreltavaa. Omasta kokemuksestani kaikki lähes kaikki työsuojelullinen toiminta on ollut pääsääntöisesti hyvin kuormittavaa, tuloksiin johtanutta toimintaa on ollut vaikea havaita.

    • Näinpä. Jos pomo on vaikkapa ammattikiusaaja eikä välitä työntekijöistä, niin ihan sama, vaikka paperiasiat olisivat kunnossa. Tarkastuksessa tarkistetaan, onko paperit kunnossa, ei mitään muuta.

  4. Suosittelen toimimaan kuten yliopistolla, jossa ei ole lainkaan kiinteitä työaikoja, vaan 1600 tuntia työtä itselleen sopivana aikana (yleensä kuitenkin työskennellään myös vapaaehtoisesti 8 – 18 välillä). Todellisuudessa tunteja tulee kyllä huomattavasti enemmän (kukaan ei uskalla laskea, että kuinka paljon), mutta vapaus valita poistaa valittamishalut. Projekteille merkitään 7,25 tuntia päivässä ja kaikki ovat tyytyväisiä.

    • Kiitos Yliopistolainen vinkistä. Tässäkin on kyse siitä, että laki sanoo yhtä, käytäntö on toista (ja jatkuvaa). Virkamies on tyytyväinen ja kaikki on OK, kunhan paperilla asiat näyttävät hyvältä. Meillä taisi olla toisin päin: kaikki näytti paikan päällä hyvältä, porukat tyytyväisiltä, mutta paperit eivät olleet viimeisen päälle. Tässä on se suurin epäkohta, jota vastaan haluaisin taistella. Asioiden todellisella tolalla ei ole mitään merkitystä vaan sillä, miltä homma saadaan näyttämään. En haluaisi täyttää lomakkeita vain lomakkeiden täyttämisen takia.

      • Meinasin mainita täsmälleen samasta käytännöstä, mutta joku muu ehtikin jo ensin…

        Voimia vaan.

      • Muutos tässä kohtaa lähtee meistä jokaisesta. Nämä lait ja byrokratia niiden ympärillä ovat kuin kalterit ympärillä. Oma tahto ja kriittisyys sekä sydämen äänen kuunteleminen sekä ennen kaikkea terve maalaisjärki ovat kiellettyjä, myös tässä yhteiskunnassa. Paperit eivät todellakaan tee mitään, vaan ne ihmiset, jotka toimivat. TYÖhyvinvointi on toisen ihmisen kunnioittamista, hyväksymistä ja luottamusta. Voidaan laatia yhdessä sovitut toimintatavat, jossa kaikkien ääni tulee kuuluviin, ja asiat ovat työyhteisössä läpinäkyviä, siis avoimia. Pitäkää tyylinne ja vahvistakaa sitä. Paperille voitte kirjoittaa lain mukaan, sitä mitä, laki vaatii, kunnes vanhat jäykät lait uudistetaan palvelemaan ihmistä, eikä kahlitsemaan. Sekin tehdään vain paperilla. Onnea ja menestystä ja hyvinvointia työyhteisöllenne, hienoa!

    • Ymmärrän täysin käytännön mutta entä jos joku polttaa hihat ja paljastaa todelliset tuntinsa? Mitä lukee sopimuksessa?

    • Joo, todella kannustavaa yrittää lähteä yrittäjäksi, jolla joku päivä olisi työntekijöitäkin…
      Mutta meinasin myös ehdottaa vastaavaa kuin edellä mainittu. Itse jouduin edellisessä työpaikassa valitsemaan noiden työvuorolistojen ja jokaviikkoisten työaikakirjanpitojen ja ns. kokonaispalkkauksen välillä, eli kokonaispalkkaan laskettiin arvio aikaisempien vuosien ylitöistä ja lisättiin peruspalkkaan, sekä määriteltiin työmäärä ja työajat jonka puitteissa työ tuli suorittaa, säästyi byrokratialta ja kellokortilta.

  5. Ja erinomaisen kafkamaista on, että Lyytin slogani kuuluu ”Säästä huomattavasti
    työaikaa tapahtumissasi” – mitäs jos lopettaisitte työnteon ja alkaisitte sen sijaan järjestää itsellenne tapahtumia? Asiaankuuluvan korvauksen maksaminen ”jatkuvaluonteisiin tapahtumiin osallistuville” lienee jonkinlaisella porsaanreiällä hoidettavissa.

    • Vapauttaa työvuorolistoista, vaan ei kellokortista. Jokaisen työtunnin on löydyttävä kirjanpidosta ja saldokirjanpidon täsmättävä, mutta saldoja saa toki käytännössä esim. neljännesvuosittain nollata, kuten joissain IT -jättiläisissä on käytäntönä.

      • Toimin IT-alan yrityksessä, jolta löytyy toimistoja useamman työsuojelupiirin alueelta. Emme käytä kellokortteja siitäkin huolimatta, että meillä on tehty työsuojelupiirin tarkastus jokaisella toimipisteellä.

  6. Tää on niin tuttua. Meilläkin kävi tarkastaja jokunen vuosi sitten, mutta joko hän oli väsynyt, laiska tms. mutta hän löysi ainoastaan muutaman epäkohdan (ja tämä tarina on tosi)
    ” Käytävän maton kulmat repsottavat vaarallisesti – onko otettu huomioon, että joku voi kompastua?. Neuvotteluhuoneen lattialla irtonaisia johtoja(jatkojohto) – vaarana on kompastuminen, ja vielä yksi – työajan seuranta ei ole asianmukaista”

    Aikaa meni tuo sama kaksi tuntia – ja raportti oli pitkä, mutta korjausehdotuksia lopulta vain nuo mainitut kolme.

  7. Tämähän menee lähes yks yhteen perhetuttuni yrityksen kanssa. Siinä tarinassa muutama erä väännettiin byrokratian kanssa, kunnes yrittäjän mieleen juolahti kysymys, että mitä hiton järkeä tässä on? Tarina sai onnellisen lopun, ja nykyään tuo samainen yritys työpaikkoineen ja veroineen päivineen porskuttaa menemään Suomenlahden toisella puolella.

  8. Laki on elämän peli säännöt niitä pitää noudattaa vähän niinkuin peleissä pelisääntöjä muuten pelinvalvoja antaa rangaistuksia.

    Toki laki ei välttämättä sovellu joka alalle sellaisenaan mutta eiköhän se onnistu järjesteää sopimaan jos niin halutaan, kaikki on syytä kirjata jos sattuu niin että tulee erimielisyyksiä työnantajan ja työntekijän välillä jossain vaiheessa vaikka nyt asiat hyvin olisikin.

    Eiköhän kyseisten asioiden hoitoonkin jossain kouluteta työntekijöitä että eikun sellainen hankintalistalle.

    • ”Toki laki ei välttämättä sovellu joka alalle sellaisenaan mutta eiköhän se onnistu järjesteää sopimaan… ”

      Ei. Byrokraatti ei ”sovi” mistään vaan ilmoittaa hallintoalamaiselle että miten asia pitää hoitaa ja jollei näin tee, täsmälleen, on rikollinen. Voi olla silti jos byrokraatti keksii jotain muuta.

      Selkeästi kirjoittaja ei ole koskaan asioinut Kelan tai Tullin tai minkään muun oikean byrokraatin kanssa.

  9. Moikkelis!
    Kamalaa sontaahan tuo on alusta loppuun mutta työajan seurannaksi käy jokaiselle koneelle tehtävä sovellus mikä napautetaan käyntiin kun koneella hoidetaan työasioita ja kun niitä ei hoideta otetaan kello pois päältä, molemmista menee aloitus ja lopetustieto kantaan mistä tietenkin näppärä ict-yritys osaa ne poimia ja jopa ohjelmiston itse tehdä niin saa lainkirjaimen täytettyä.

    Työvuorolistoista ja ajoista jne muusta sonnasta mitä tässä mainittu päästään eroon kun vain kirjoitat ”henkilötökäsikirjan” tms opuksen missä kerran huomioit nuo kohdat (Toimii myös riitatapauksissa paljon paremmin kun on sellainen).

  10. Järjestäytyneelle työnantajallehan tämä on helposti hoidettavissa, YT:t pystyyn, kaikille etätyölupa ja työaikapankki käyttöön pitkällä tasausajalla. IT-alan yrityksessä tosin on joskus vaikea löytää järjestäytynyttä työntekijää noita ”neuvotteluosapuolen” hommia täyttämään, mutta pienellä porukalla onnistuu kaikkienkin kanssa ”neuvotellen” se hyväksi havaitun nykytilan kirjaaminen paikalliseksi sopimukseksi. Ja uusilta työntekijöiltä aina nimi paikallisen sopimuksen allekirjoittajien jatkeeksi. Tuleepa samalla talon tavat dokumentoiduksi.

    Toki olen samaa mieltä siitä, että kasvollisesti omistetussa pienyrityksessä tämä on useimmiten turhaa byrokratiaa, varsinkin alalla, jossa työntekijän on tyypillisesti helppo äänestää jaloillaan, jollei talon tyyli miellytä.

    Järjestäytymätön työnantajahan rikkoo lakia jos TES:in sopimismahdollisuuksia käyttää, Suomessa kun työnantajalla on käytännössä järjestäytymispakko. Toki Teknologiateollisuuden jäsenyydestä voi yritykselle olla konkreettista hyötyä, ja harvasta paikasta saa yhtä pätevää työsuhdelakineuvontaa.

    • Järjestäytymätön työnantaja ei riko lakia jos todella sopii paikallisesti tes:in sallimissa rajoissa asioista joista saa sopia rikkomatta sovittavan asian vähimmäistä lakivaadetta.Huom,suom.Tes:lla sovitaan tietyissä määrin laajemmin kuin laki.esim työaika laki. ja mita tes:ssa on sovittu voidaan paikallisesti sopia lakiin asti,mutta ei lain vastaisesti.

      Suomessa ei ole järjestäytymispakkoa.
      Ei käytännössä,eikä missään muussakaan muodossa.
      Järjestäytyneisyys vain takaa neuvonannon ja riitatilanteissa,menettelytavan.esim. erimielisyysmuistio menetelmä.

      Tes,Työsyojelulaki ja työ lakeja valvova työsuojeluviranomainen ovat ihan tarkoituksella olemassa olevia asioita.
      Niillä taataan tasapuolinen kilpailutilanne yritysten kesken.muussa tapauksesshan toisilla olisi halvempi työvoima kuin toisilla ja täten syövät muiden mahdollisuuksia työllistyä.
      Tätä kannattaa tosissaan miettiä,miten nämä asiat oikeasti ovat ja mikä on lain tarkoitus, ennen kuin tyrmätään ne turhina byrokratioina.

      Jos toiset yritykset eläisivät kuin pellossa ja työntekijät tyytyisivät siihen minkä korvauksen he ylityöstään saavat,(usein tunti tunnista törkeily) olisivat he aivan eri viivalla työnsaannissa kuin he jotka tietävät etunsa ja oikeutensa eivätkä suostu myymään omaa vapaa aikaansa hinnalla joka on Lain vastainen.

      On ihan oikein,että nämä ns. villit yrityksetkin saatetaan lainvoimaiseen tilaan,jotta laki on sama kaikille ja kilpailutasapaino säilyy.

      Vai voidaanko olettaa ettei pikku autolla ylinopeutta ajava saisi sakkoa ja isolla autolla samaa ylinopeutta ajava saisi. Kyllähän tuon yllä olevan yrityksen johdolla ei ole hajuakaan miten asiat olisi tullut hoitaa.Eikä selkeästi edes halua ottaa selvää ja työntekijöillekkin terveiset,että ovat moista käytäntöä noudattamalla selkeästi tietämättömiä omista eduistaan jättänyt valvomatta omat etunsa ja samalla aiheuttaneet lisää työttömiä suomeen tekemällä harmaata työtä ollen ylityössä ilman asianmukaista korvausta.

      • Mr. Suolahti, kannattaa hakeutua valtion palvelukseen. Asenne on ainakin kohdallaan.

      • Onhan tuo nyt ihan hirveää pilkunnysväämistä, kun ottaa huomioon, mitä esim. rakennusalalla tapahtuu joka päivä. Kääntäjiltä, toimittajilta ja siivoojilta jne saatetaan edellyttää näennäisyrittäjyyttä, jolloin toimeksiantajaa (ent. työnantajaa) eivät sido enää mikään lait. Ei yllämainitun kaltainen byrokratian huipentuma poista epäkohtia, se on osa niitä.

        Olen ymmärtänyt, että pelialalla on tapana palkita vuolaasti onnistumisista, mikä motivoi työntekijää ja on järkevää työnantajankin kannalta – suoritettahan ei luovassa työssä voi mitenkään kellokrtilla mitata. Esimerkinomaisesti kerrottakoon, että eksälläni oli aikoinaan tapana viettää jopa öitään työpaikalla ties minkä ikioman projektinsa parissa. Olisiko työnantajan pitänyt kenties maksaa palkka jokaiselta tunnilta yötyölisineen ja ylityökorvauksineen kaikkineen vapaaehtoisesta käpistelystä omaan lukuun. Konkurssiin olisi mennyt, koska lähes joka jannulla oli sama taipumus yötöihin.

        Hiukan realismia, kiitos! Juuri tällaisten kiemuroiden takia Suomeen jää syntymättä tuhansia ja taas tuhansia työpaikkoja joka vuosi. Lainsäädäntö täytyy saada sellaiseksi, että tämänkaltainen työskentely on mahdollista – onhan etätyökin täysin laillista, ja sitä saa pakertaa ilman kellokorttia.

      • ”Tätä kannattaa tosissaan miettiä,miten nämä asiat oikeasti ovat ja mikä on lain tarkoitus, ennen kuin tyrmätään ne turhina byrokratioina.”

        Aivan sama mikä lain tarkoitus on aikanaan ollut kun sen suomia valtuuksia ei käytetä siihen mihin laki on ne tarkoittanut, vaan oman työpaikan turvaamiseen tai, kuten nykyisin on tapana, ihan puhtaasti rahantekoon.

        Kirjoittajan esiin nostama ”ylinopeus” (Lainausmerkeissä kun saman tien rajoitus muuttuu täysin mielivaltaisesti alaspäin 5v välein, nyt mennään jo 40km/h kohdalla. Aiemmin satasen tie.) on todellakin hyvä esimerkki: Sen piti olla liikenneturvallisuuden turvaamista mutta käytännössä se on Poliisin raha-automaatti: Loistava esimerkki siitä miten lainsäädäntöä käytetään omien etujen ajamiseen samalla kun lain tarkoituksella on pyyhitty täydellisesti ahteria.

        Kas kummaa kun pääteillä 70/80 km/h on vallitseva rajoitus ja risteykset kuudellakympillä kun aiemmin oli satasta _eikä onnettomuuksien määrä ole vähentynyt yhtään_. Poliisin sakkotulot ovat kyllä kasvaneet 70M eurosta yli 200M euroon.

        Syyt ja seuraukset. Ne todelliset. Se, mikä oli tarkoitus alunperin, ei enää kiinnosta ketään, koska rahaa tulee. Pitääkin olla täydellinen byrokraatti uskoakseen siihen että lakeja käytetään siihen mihin ne on säädetty: Kaikki muut _tietävät_ että lakeja käytetään vain ja ainoastaan oman politiikan tai rahankeruun tueksi ja ellei laki siihen sovellu, _kukaan_ ei valvo sitä.

        Vaikkapa termi ”viestintäsalaisuus”, joka ei nyky-Suomessakaan tarkoita enää mitään. Tai ”kotirauha”. Kummankin yli kävelee mikä tahansa viranomainen koska tahansa, vaivatta.

        Toinen esimerkki rahantekolaista:
        Haja-asutusalueiden jätevesikäsittelyn erittäin yksityiskohtainen nippelilaki. Säädetään lakia valmistelevien virkamiesten (osittain) omistamien yritysten laitteet pakollisiksi. Siksi nippelintarkka laki. Ihan puhtaasti rahan keräämistä omaan taskuun lainsäädännöllä.

        Entäs pysäköintikiekko sitten: Kaikki nippelitkin on säädetty niin tarkasti että on selvää että lain kirjoittajalla on ollut (oman yrityksen) tuote mallina kun lakitekstiä on kirjoitettu. Samalla piti määritellä että mikään muu, josta aika kuitenkin selvästi käy ilmi, _ei käy_, Rahantekoa aidoimmillaan tämäkin.

      • ”Jos toiset yritykset eläisivät kuin pellossa ja työntekijät tyytyisivät siihen minkä korvauksen he ylityöstään saavat,(usein tunti tunnista törkeily) olisivat he aivan eri viivalla työnsaannissa kuin he jotka tietävät etunsa ja oikeutensa eivätkä suostu myymään omaa vapaa aikaansa hinnalla joka on Lain vastainen.”

        Pitäisikö mielestäsi maitopurkin hinta määritellä laissa tai vähintään viranomaisen toimesta? (Ainiin, niinhän Valiolle tehtiin…) Jos työntekijä ja työnantaja (eli kielelläsi ja mielelläsi ilmeisesti vastuuton sekä ajattelukyvytön imbesilli ja riistäjä) eivät saa sopia työn ehdoista ja siitä maksettavasta hinnasta. Kuten jo joku sanoi, ei kyseisellä alalla taida kenenkään olla pakko työskennellä juuri sen riistäjätyönantajan alaisuudessa. Ajatella, että vaikka kommustiset ammattijärjestöt ovat jonkun vuosikymmenen mellastaneet, on yhä aloja joilla työnantajat kilpailevat työntekijöistä.

        Ehkä kaupan ala ja kiinteistöala ovat muiden harvojen alojen lisäksi sellaisia joilla yleissitovat työehtosopimukset ja työholhou.. siis työsuojelu- sekä työaikalaki ovat tarpeen. Mutta olisihan se kurjaa, jos kyvykäs saisi toisin sopia.

  11. Mitäs sitten kun porukkaan eksyy valveutunut ammattikusettaja duunari joka kerää muutaman kuukauden syntisäkin ja ottaa MOT:iin (liiton lakiosasto) yhteyttä ja vaatii korvauksia 48.000€ työsyrjinnästä,kiusaamisesta (tää on tosi hyvä ja toimiva) + ylityö ja sun muut mitä minä en enää keksi..nimimerkillä useamman kerran mennyt retkuun ja hävinnyt

  12. Olisiko vaikeaa ostaa työajanseurantajärjestelmä vaikka pilvipalveluna? Laskee automaattisesti lomat ja ylityöt ja ties vaikka mitä muuta. Yrityskin voisi nähdä siitä, mitkä tehtävät vievät eniten aikaa ja pystyy käyttämään tätä dataa toiminnan tehostamiseen. Varsinkin kun työntekijöitä alkaa olla enemmän kuin kourallinen. Itse olen työntekijä samalla alalla (kyllä, meillä on jopa pöytäfutis) ja koen tuntikirjausjärjestelmän pelkästään hyödylliseksi.

      • Siis se mitä sä tarvitset on hyvä HR-ihminen joka tietää mitä prosesseja ja miten tulee järjestää niin, että ne tukevat ennen kaikkea bisnestä, eikä rakenneta mitään turhaa, mikä tekee henkilöstön tai johdon keskittymisen liiketoimimintaan vaikeammaksi.

        Meillä on kauheen samanlainen tilanne, ICT-alan firma, pari vuotta sitten oli toi sama tarkastus ja me selvittiin siitä ihan heittämällä näyttämällä esim. asiakaslaskutusta varten raportoituja tunteja. Kai tekin sentään jotain raportoitte vai miten tiedätte mitä laskutatte asiakkaalta?

        Joko palkkaat mut? 😉

  13. Mitä siitä nyt oikein tulisi, jos yhteiskunnassa kaikilla olis vaan kivaa töissä? Työsuojelutarkastus pitää huolen ettei vaan kukaan tee mitään sellaista mitä ei olisi jossain direktiivissä määrätty. Ei vissiin tarvitse kysyä missä yhteiskunnassa on ongelma; ihmisissä vai järjestelmässä?

  14. Huoah..onneksi tämän julkisen sektorin osan kustannukset eivät veronmaksajaa paljon rasita, koska tarkastajan korvaus tähänkin käytetystä ajasta tod.näk. vain nimellinen…eeeeikun hetkinenhei…yli 3 200 e/kk ?!?!?!? (vrt. Suomen mediaaniansio 2 853)

  15. No ei ole enää yhtään ihme, ettei hyviä työpaikkoja enää mistään löydykään. Tai siis kyllä riistofirmoja ja vuokratöitä piip -sopimuksilla löytyy, mutta mitään tällaista mitä tässä olettekin kuvailleet luottamusta, sitoutumista, hyvinvointia, rentoa menoa jne. ei mistään tunnu enää löytyvän. Voi vitsi kun tuollaisen duunin paikan vielä löytäisi niin teksin töitä vaikka pohjapalkalla! Mielummin huono palkka – mukava viihtyvä duuni kuin vähän parempi palkka ja huono duuni ja piip firma. Älkää lannistuko jatkakaa samalla tiellä miten ikinä lain mukaan pystyttekään sen tekemään! Hatunnosto!

      • Terve,
        Olen työskennellyt henkilöstöhallinnon alalla reilut 10 vuotta. Näinä päivinä meille kävi se onni, että työsuojelutarkastajat kävivät meillä – samalla agendalla. Halusivat nähdä työaikaseurannan muiden asioiden ohessa. Näytimme ylityökirjanpidon. Ei riittänyt. Kerroimme, että työaika on 8-16 muuten, ellei tehdä ylitöitä. Ei riittänyt. Olisi pitänyt näyttää siis – reaaliaikainen – päivittäinen työaikakirjanpito. Siis?!? Varmastikin tarkastuskertomuksessa tämä järkyttävä epäkohta tulee esiin, ja työntekijät aloittavat päivittäiset excel-sulkeiset työaikakirjanpitoineen.
        Tuli samalla mieleen, että mitenkähän tuo julkinen puoli on asian järjestänyt; esim. luokanopettajat? Eihän siellä tämän mukaan riitä se, että näytetään lukujärjestykset vaan pitää kertoa, milloin opettaja todellisuudessa lähti sitten töistä tai tuli töihin. Ihan näppituntumalla uskaltaisin väittää, että pyöristäen 100 % opettajista ei tällaista päivittäistä kirjanpitoa pidä. Ja miksipä pitäisikään.
        Yhteenvetona – nykyiset joustavat käytännöt – työt tehdään ja pidetään huoli esimiesten ja työntekijöiden toimesta, että tunnit pysyvät maltillisina, romutetaan.
        Suomi nousuun, byrokratia kunniaan! Olikos se työsuojelu työntekijöitä varten, vai? Nyt työntekijät ovat lähinnä hiiltyneitä tästä käynnistä.

  16. Ainoa tapa jolla tähän voi tänä päivänä suhtautua, on huumori tai sarkastinen huumori. Jos ihmisen pääkoppaan voitaisiin ajaa lyhyt softa jossa ajan ja paikan taju pystyttäisiin ”päivittämään”, nyt olisi tällaisten askareitten tekijöille se tehtävä aika liukkaasti. Juuri tällaiset kaikenlaiset työteon mielekkyyteen ja muutoinkin hankaloittamiseen liittyvät toimet kun tahtovat nostaa joko työn hintaa tai verotusta. Juuri nämä seikat ovat tällä hetkellä haittaamassa työpaikan syntymistä ja siten ulospääsyä umpikujasta!

  17. Ja kuka valvoo viranomaisten työskentelyä ja työaikoja? Valtiolla on hieno leimausjärjestelmä jota voi jättää käyttämättä, eikä ongelmia synny. Pääasia että järjestelmä on olemassa.

  18. Olette te kauhea firma, asiat pitää heti korjata.

    Sisäänkäynnin viereen hylly, jossa on jokaiselle oma kypärä (joko konttauskypärä tai vanha lätkäkypärä, myös vanha styroksipotan näköinen fillarikypärä kelpaa) ja kehoitus käyttää sitä aina työaikana. Toimistotuoleihin pitää saada turvavyöt, kellokortti pitää olla ja jos on minuutin myöhässä niin palkanlaskennassa sitten muistetaan miinustaa se 1/60 tuntipalkasta tai vaihtoehtoisesti pitää tehdä minuutin tarkkuudella takaisin ja joka paikka täyteen varoituskylttejä ja ohjeistuslappuja aivan kaikesta. Ja paljon toimikuntia nimellisesti valvomaan joka asiaa, joka työntekijän pitää istua useammassa.

    Tai oikeastaan voisittekin omaksi lystiksenne porukalla laatia jonkin aivan helvetin pitkän dokumentin, jossa kuvaillaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat tilanteet aina absurdiutta myöten ja millä lailla työntekijöiden pitää jokainen näistä miljoonasta tilanteesta hoitaa, aina kahvikupin pesua ja asiakkaan kättelytapaa myöten, hyvin yksityiskohtaisilla selostuksilla niin, että se on periaatteessa täysin asiallinen, mutta samaan aikaan kuitenkin selkeästi täyttä vittuilua tarkastajalle. Sitten ojennatte koko 800-sivuisen nivaskan tarkastajalle, että juu, kyllä meidän kaikki työntekijät ovat sitoutuneet noudattamaan tätä, että herra/rouva tarkastajatirehtööri on hyvä ja lukee tästä kaikki työpaikan pelisäännöt ja palaa sitten asiaan jos jotain jäi uupumaan. Muistatte vain tehdä tekstistä hieman järjestelemättömän ja ilman sisällysluetteloa, ettei tarkastaja pääse liian helpolla (ja jotta sinne voi jonnekin keskelle sitten piilottaa ne puuttuvat kohdat ja näyttää uudestaan tarkastajalle).

  19. Hassu sattuma, mutta juuri tänään kävin yhteistyökumppanin luona ja heille oli tehty vastaava tarkastus viikko sitten. Kyseessä kirjapaino ja tokihan huomautettavaa löytyi…
    Mm. erään koneen käyttöpaneelissa käynnistys ja sammutus napit olivat tarkastajan mielestä liian lähekkäin (pun/vih värikoodaus).
    Toinen huvitusta aiheuttanut ehdotus oli, että 50 vuotta vanhan ja toimivan laitteen alle tulisi hankkia paineentunnistusmatto jos vaikka työntekijä sattuisi pyörtymään ja kaatumaan liikkuvan koneen osiin. Muuten hyvä, mutta kun tuota konetta käytetään niin se laitetaan käyntiin ja lähdetään muihin hommiin, matto sammuttaisi virrat samantien. Eli siinä pitäisi seisoskella tyhjänpanttina katselemassa konetta…

    Hyvää päivää ja tervetuloa Suomeen. Ratsastajapatsaankatsastaja jne…

    • Loistavaa Jukka! Mitäs jos samalla siihen hommattaisiin sellainen painivastustajanukke, joka sitten nostettaisiin paineentunnistusmatolle, ettei kone katkaise virtaa. Varmaan riittäisi, kun säädökset on täytetty.

    • Meilläkin on varmaan hurjan vaarallista, ei ole vielä tarkastettu, mutta pitäisiköhän hommata uimaopettajille varmuuden vuoksi perusvarusteeksi kellukkeet, jos vaikka sattuu pyörtymään tai vaikka liukastumaan uima-altaaseen arvaamatta? Ollaankohan mekin Rikollinen ja Vaarallinen firma!?

  20. Samat matto- ja johtokommentit kerättiin mekin. Tarkastaja mainitsi myös suojellun rakennuksen katon tukitolpista, joihin joku 2,5 metriä pitkä henkilö saattaa lyödä päänsä… Suosittelin tarkastajaa ottamaan yhteyttä suoraan museovirastoon, joka taasen kieltää kaikki kiinteitä rakenteita koskevat muutokset toimistollamme. Myös siivouskomeron aineet käytiin yksittäin läpi, vaikka ihan normi Pirkka -tuotteita ovat… Että ärsytti, kun tajusi tarkastuksen aikana, ettei voi itse tehdä laskutettavaa työtä, ja samalla maksaa tarkastajan palkan. Eikö se tyyppi sitä edes tehnyt ilkeyttään, ne olivat vain ohjeet mitä piti noudattaa.

  21. Terve, kollega!
    Olen samanlaisessa ’kurimuksessa’ kuin sinäkin, iskivät 3 viikkoa sitten ja raportti uhkailuineen on kokolailla samanlainen. Nämä kiertävät tahvot elävät täysin 80-lukua, brezhnevin aikaa, jolloin kaikki diipadaapa-ammattiliitot ja teollisuus oli voimissaan ja Tamminiemen Takkutukka osasi sopivasti nuolla ryssän perseitä. Kukaan ei ole ’päivittänyt’ näiden idioottien papereita (tiedostoja näillä antiikin ajan sankareilla ei varmaankaan ole) ja nyt , niinkuin joku aiemmin mainitsi, on hätä omasta työpaikasta. Voisiko tuollaista KGB:ta vastaan järjestäytyä, esim perustamalla jonkun oman sortin vapaan ammattiliiton, jolla suljettaisiin tuollaiset reliikit ulkopuolelle? Nehän tappaa tän maan pykälineen. Itse en aio edes vastata heille, pankoot sitten linnaan. Ja hakekoot konkurssiin. Aivan sama. Edellinen tilikausi oli mulla liikevaihdolta liki 2 miljoonaa, yksin tätä pyöritän ja hallinnoin. Ollaan rakennusalalla. Meillä on ollut hyvä henki, ei kellokortteja, ei työaikakirjanpitoa, kaikki perustunut luottamukseen. Pojat on hoitanut työnsä hyvin, ei ole tarvinnut tuntilappuja edes tarkistella. Eikä mun ole tarvinnu olla sellainen pomo joka kyttää tulemisia, menemisiä ja tekemisiä. Eikä mulla siihen aika riittäisikään. Meitä kun on kuusitoista…
    Millähän tästä saisi ison äläkän, joka ohittaisi uutisarvoltaan esim Helsingin Huumepoliisin ympärillä onevan kohun..? Yksin tätä on vaikea lähteä viemään eteenpäin. Ideoita,,,?
    Terv Risto Haverinen, yrittäjä, Ripako Oy

      • Niin juuri. Siitä rangaistaan. Stalinkin sanoi, että luottamus hyvä, kontrolli parempi. Ja hyvin pärjäsi. Oman aikansa. Se, mitä aina ihmettelen, että miten näiden tirkistäjien… hups… tarrrkastajien motivaatio kestää. Itsesuggestiota? Teen tarpeellista työtä… Vai paskanko väliä – palkka juoksee.

  22. Työskentelen organisaatiossa jonka kuuluu tehdä oikein. Työryhmiä ja kokouksia on useammalle henkilölle lähes kokopäiväiseksi. Suurin osa niistä on ihan asiaa ja periaatteessa aiheellista, kuten työsuojelu, yt, jne, mutta todellisuudessa ne voitaisi käydä yhdessä nipussa kaikki juoden yhdet kahvit ja kuunnella vain yhteen kertaan ne aiheeseen liittymättömät tarinat joita kaikki tahtoo kesästään tai harrastuksestaan kertoa. Ihminen ei voi papereiden ja säännösten mukaan voida huonosti. Sitä varten on niin jumalattoman monta toimikuntaa ja velvoitetta. Meillä asiat on hyvin, kaikki pitävät työstään ja esimiehet huolehtivat lähes kaikki alaisistaan. Silti, niiden jotka eivät ole hyvän esimiehen alaisuudessa, työsketelyolot eivät parane työryhmien tai säädösten avulla yhtään.

    Suomesa on aivan käsittämätön määrä sääntöjä. Me naureskelemme jenkeille, mutta me olemme ne, joiden on mahdoton satuttaa itseään kuumaan kahviin.

    • Hyvä kommentti. Olot eivät parane paperityöllä. Jos pomo on mulkvisti, siinä ei työryhmät ja suunnitelmat auta. Ongelma mielestäni näissä on, että riittää, että paperiasiat ovat kunnossa. Parituntisen tarkastuksen aikana ei käsittääkseni kysytty keneltäkään työntekijältä, että miten sinä voit. Viihdytkö? Pidetäänkö sinusta huolta?

  23. Meiltä voitte hankkia näppärän tykalun tuntien kirjaamiseen, ei vaadi paria minuuttia enempää päivässä. Käytetään sitä itsekin jo komatta-neljättä vuotta.

    • Pari minuuttia päivässä kuulostaa aika raskaalta tuohon hommaan, laskeppa paljonko se tekee vuositasolla (=menetettyä työaikaa).

      • Meillä työaikojen kirjaaminen on nimenomaan lisännyt laskutustamme, kun olemme oikeasti pystyneet seuraamaan käytettyä aikaa ja nähneet jos työtunnit menevät pitkäksi arvioituun verrattuna, sekä pystyneet tämän vielä todistamaan asiakkaalle. Kun päivittäin kirjaa tunnit, ei siihen edes mene minuuttia pidempään. Time well spent. Tämä ohjelma ollut käytössä: http://www.getharvest.com

  24. Tiedät varmasti itsekin, että monessa paikassa työntekijöillä ei ole asiat todellakaan hyvin, ja juuri heidän olojensa parantamista varten työsuojeluvalvojat ovat.

    Kannattaisi myös muistaa, että työsuojeluvalvojat valvovat että lakeja ja säädöksiä noudatetaan. He eivät ole näitä lakeja säätäneet.

    Kiva kuulla, että jossain on noin kiva ja rento meininki työpaikalla. Tuollaista tarvittaisiin enemmän! Varmasti parantaisi kaikkien elämänlaatua ja työn jälkeäkin.
    Mielestäni kuitenkin muutos lähtee jostain muusta, kuin työsuojeluvalvojista/tarkastajista. Eli esimerkiksi päättäjistä, jotka tuntuvat kokoajan hokevan ennemminkin eläkeiän nostamisesta ja samaan aikaan mokailemaan niin, että loputkin duunipaikat katoavat täältä.

    • Natalie, kiitos kommentista. Ymmärrän toki valvonnan tarpeen tietyissä tilanteissa. Ja olet oikeassa, että ei pitäisi ampua viestintuojaa. Laissa on vikaa, ei valvojissa. Kirjoitukseni tarkoitus on herättää keskustelua ja kyseenalaistaa typerät käytännöt. Jos vain hyväksyisi ne, niin eipä niihin varmaan koskaan mitään muutostakaan saisi.

      • Harvoin laissa on suoranaista vikaa, vaan nimenomaan lain tulkinnassa ja siitä päättävässä virkamiehessä/virkaelimessä. Täysin päättömiä lain tulkintaan perustuvia päätöksiä tehdään käsittämättömästi yksittäisen virkamiehen toimesta päivittäin. Lailla on henki, virkamiehellä on mielihalu.

      • Juu jotenkin tuntuu että lakien säätäjillä, kuin myös valvojilla on unohtunut muutamat asiat… Olaus Petrin 1500 luvulla kirjoittamia ohjeijta tuomareille. ”Domarregler”
        Suomen laki-teoksen alkusivuille lienee edelleen painettuna lause: ”mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan.” Ja ”ei väärä sakko yhtäkään herraa tee rikkahaksi. Mut laki sekä oikeus on herran kunniaksi”

    • Varmaan niitä pahiksiakin löytyy, ja oikeat epäkohdat on tietysti korjattava, mutta niistähän ei tässä ollut kysymys. Työsuojeluviranomainen ei ole mikään kaikkien alojen asiantuntija.

      Meille (vähittäiskaupan yritys) työsuojeluviranomainen kävi osoittamassa erään epäkohdan, josta olimme täysin tietoisia ennestäänkin ja jonka korjaaminen oli jo aloitettu. Ongelma ei nimittäin koskenut vain ainutta työntekijääme, vaan myös meitä ja asiakkaitamme, ja jollei sitä saataisi korjattua, yritys ei voisi enää toimia, konkurssi olisi todennäköinen ja joutuisimme kaikki työvoimatoimiston asiakkaiksi. Kysynpä vain, miksi tätä varten tarvittiin työsuojeluviranomaisen vierailu? Muistutan myös, että hänen palkkansa sekä tässä tapauksessa kilometrikorvauksensa 300 km ajoista sekä päivärahansa kaivetaan veronmaksajien taskuista.

    • ”Kannattaisi myös muistaa, että työsuojeluvalvojat valvovat että lakeja ja säädöksiä noudatetaan. He eivät ole näitä lakeja säätäneet”

      Tämä on osatotuus ja kiusallisen pieni osa koko totuudesta. Käytännössä tilanne on se, että työsuojeluorganisaatiossa on joukoittain ihmisiä jotka keksivät työkseen uusia ”ohjeistuksia”, joita sitten nämä tarkastaja kyttäävät, pilkuntarkasti. Voisin väittää että Finlexistä (siis lainsäädännöstä) ei vaatimusta reaaliaikaisesta työajanseurannasta löydy, sen on joku pikkunilkki keksinyt ihan itse.

      Ongelma tulee heti siinä että nämä ”ohjeet” eivät perustu mihinkään lakiin, vaan ovat täysin mielivaltaisia käskytyksiä, joiden noudattamattajättäminen on kuitenkin rikoslain alainen asia.

      Sensijaan ”ohjeiden” laatijoilla ei ole mitään vastuuta mistään: Vallankäytön epäsuhta, jossa suoranaisia typeryyksiä ei valvota yhtään mitenkään.

      Trafi ja Kela ovat hyviä esimerkkejä täysin vastaavalla tavalla toimivista laitoksista. Kela jopa niin pitkälle että se on vetäytynyt rikosoikeudellisesta vastuustakin perustamalla oman oikeuslaitoksen, johon ”mahdollisista virheistä” voi valittaa ja lain kirjain valituskanavasta on täytetty. Trafilla ei moista ole, ei kiinnosta senkään vertaa.

  25. Asiahan on jälleen kerran kaksipiippuinen. Teillä homma toimii ja kaikilla on kivaa, mutta valitettavasti esimerkiksi IT ja pelialalla on sitten niitä firmoja jotka oikeasti riistävät työntekijän oikeuksia sillä että varsinaista työaikaa ei ole määritelty ja ylitöitä teetetään näinollen ilman korvausta.. Niissä asia nousee yleensä valitettavasti esiin siinä vaiheessa jos/kun palkkoja jätetään maksamatta ja sukset onkin ristissä..

    Onneksi ongelmaan on ratkaisu: Anna koko henkilökunnalle potkut ja muuttakaa firma osakunnaksi. Silloin kenelläkään ei ole nokan koputtamista siihen miten paljon kukakin tekee töitä ja koska kukakin lomailee.. Kun jokainen on periaatteessa yrittäjä…

    • Jos tämä on tulos suomalaisesta työsuojelusta ja edunvalvonnasta, niin se on surullista. Valitettavasti näin on todella joillakin aloilla jo tapahtunut. Ainahan lainsäädäntö laahaa jäljessä, mutta koska kaikki meistä eivät voi olla yrittäjiä, muuttaisin kyllä systeemiä työnantajille helpommaksi. Muuten työpaikat vain vähenevät. Peliala on varmasti työaikalainsäädäntöä ajatellen yksi haastavimmista, mutta jokin järkevä ratkaisu tähänkin lienee löydettävissä. Jos luovuus ei kuki juuri 8-16, niin luulisi että työtä pitäisi voida tehdä muinakin aikoina, jos työntekijä itse näin haluaa. Tuntipalkka-ajattelukaan ei oikein natsaa siihen, että inspiraatiota odotettaan puolillepäivin tai -öin.

      Olen itse ollut töissä asiakaspalvelussa, jossa oli käytössä paitsi kellokorttijärjestelmä, myös aukoton työsuoritteen valvonta työpisteellä: työnantaja toisin sanoen tiesi jokaisen vessakäynninkin. En viitsi ottaa kantaa siihen, kuinka mukavaksi sen itse aikanaan koin, mutta olen vakuuttunut siitä, etteivät lyytiläiset halua tehdä töitä tuonkaltaisessa valvonnassa.

    • Oma kokemukseni on että henkistä riistoa on nimenomaan luovien työntekijöiden tuntimäärien kyttääminen, heidän saavutustensa mitätöinti ja vain tuntien arvostaminen. Tällä alalla ei kukaan jaksa olla jos itse työtä ei laiteta etusijalle, tämä on haastavaa kutsumustyötä. Väitän että työajan kyttääminen(kellokortti + liukuvat työajat) ei mitenkään auta ongelmaa joka syntyy ylitöiden tuomasta kuormituksesta ja varsinkaan isoissa firmoissa ylitöistä ei työajanseurannan vuoksi mitään lisäkorvauksia saakaan koska siitähän saa sitä plussaa saldoon (myös viikonloppuisin)! Jihuu! Ylityöt syntyvät usein johtotasolla tehdyistä päätöksistä. Varsinkin isoissa ja byrokraattisissa firmoissa, joissa johtotaso on täysin tekevästä tasosta vieraantunutta, deadlinet määrätään niin tiukoiksi että jatkuvilta ylitöiltä ei voi välttyä. Teit sitten liikaa tai liian vähän tai et saavuta deadlinea niin vikahan on käytännössä aina työntekijässä sillä eihän työnantajan tarvitse ottaa mitään oikeata vastuuta kun papereissa lukee että kaikki on kunnossa ja työaikakyttäys päällä.

      Notkeammissa ja vapaammissa firmoissa taas työntekijällä on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa deadlineen ja muutoinkin omaan työhönsä. Kyttäysyhteiskunta lisää vain luottamuspulaa työntekijöiden ja työnantajien välille ja tappaa luovuuden. IT-ala ja peliala ovat molemmat luovia aloja ja tarvitsevat byrokratian sijaan vapautta kukoistaakseen. Itse olen jo pyrkimässä alalta pois sillä juuri tällainen suomalainen byrokratia on vienyt minusta mehut. En koskaan tee töitä 7,5 tuntia päivässä. Työni on sen verran aivoja kuormittavaa ettei sitä mitenkään jaksa tuota määrää joka päivä. Kuka siis voi sanoa mikä tuntimäärä on oikea mihinkin työhön? Toisinaan töitä tekee aamusta iltamyöhään saakka kun inspiraatio iskee, silloin tämä ”flow” pitää hyödyntää ja luova työntekijähän on onnellisimmilaan onnistuessaan. Jos todellisuus ei vastaa kutsumusta niin herkästi sitä äänestää jaloillaan.

      Minusta on vanhanaikaista että Suomessa on taho joka yrittää hallinnoida kaikkia mahdollisia aloja. Osuvampaa olisi että jokaisella alalla olisi omat tahonsa (esim. liitot) pitämässä huolta juuri sen alan parhaista työkäytännöistä. Nythän liitotkin joutuvat ammentamaan näistä ”yleispätevistä” säännöistä. Ja mitä työterveyteen tulee… sehän on vain yksi tapa kytätä työntekijää lisää mutta tällä kertaa hyvin yksityisistä eli terveydellisistä asioista. Tästä kaikesta syntyvä fiilis on sellainen että työntekijä voi tajutessaan hyödyntää kaikenlaisia etuja sen sijaan että saisi suoraan lisäkorvauksia hyvästä työstä ja saisi itse päättää mitä rahallaan tekee ilman että työnantaja on siitä tietoinen.

      Käsittääkseni eräässä kuuluisaksi tulleessa pelifirmassa onkin tehty juuri niin että kaikki työntekijät ovat osakkaita.

      Hienoa että joku jaksaa herättää aiheesta keskustelua, kiitokset siitä!

  26. Jos on työntekijöitä firmassa ja jonain kauniina tai vähemmän kauniina päivänä menee sukset ristiin (sekin on mahdollista vaikka onkin nyt onnela) niin on työnantajan turva, jos on työvuorolistat, vuosilomakirjanpito ajan tasalla. Näin se vaan on. Käräjillä on oltava faktaa.

  27. Opetelkaa nyt jo hyvät Yrittäjät myös työlaindäädäntö ja vieläpä hyvissäajoin etukäteen, ettei tarvitse sitten rypistellä ja haukkua systeemiä, kun on jo vetelät housuissa. Noudatattehan toivottavasti myös esim. tieiikenne-ja rikoslakiakin? Lakeja ja sääntöjähän tulee noudattaa? Kivaahan noilla alaikäisillä nuorillakin on porukassa vedellä röökiä, kaljaa ja rahapelejä, kunnes tulee se valvova viranomainen ja sanoo tsot-tsot. Ja taas Suomi on niin paska maa. Aina kun löytyy myös niitä yrittäjiä tai kirkasta viinaa alaikäisille välittävä, jotka ajattelevat vain omaa etuaan, välittämättä pätkääkään muista ihmisistä tai seurauksista. Kyllä monella nurisijalla ääni muuttuu kellossa, kun omalle tai läheisen kohdalle osuu työuupumus. Ylitöitä on tehty ilmaiseksi yrittäjälle ja pahimmassa tapauksessa terveyskin menetettynä. Kohdistakaa myös kritiikkinne lainsäätäjiin – valvojien sijasta.

    • Kiitos Burnout kommentista. Viimeinen lause osui kohdilleen: laissa on vikaa, ei valvojissa. Kirjoitukseni tarkoitus on herättää keskustelua ja kyseenalaistaa typerät käytännöt. Jos vain hyväksyisi ne, niin eipä niihin varmaan koskaan mitään muutostakaan saisi.

    • ”Lakeja ja sääntöjähän tulee noudattaa? ”

      Lakeja kyllä, mielivaltaisia ”sääntöjä” ei. Kas kun byrokraatti itse keksii säännöt, ei lainsäätäjä. Lainsäädäntöön ei mene mitä tahansa, ”säännöissä” taas on aivan mitä tahansa mitä herra byrokraatti on sattunut sinä päivänä keksimään. Siinä on se ero.

      ” Kohdistakaa myös kritiikkinne lainsäätäjiin – valvojien sijasta.”

      Tämäkin on väärä kohde: Valtaosa säännöistä on sellaisia, joita ei laissa ole mainittu lainkaan, vaan ne on keksitty, täysin tyhjästä, yhtä tai kahta byrokraattikerrosta valvojaa ylempänä. Ihan puhtaasti ajankuluksi, tällä kerroksella kun ei ole muuten mitään tekemistä.

      Tälläiseen mielivaltaisuuteen ei lainsäätäjän vaihtaminen auta yhtään: Pitäisi erottaa byrokraatit vaan nämäpä eivät ole erotettavissa ja tilanne siis vain pahenee.

  28. Pienessä ja isommassa firmassa ja nyt aivan järjettömässä megakorporaatiossa duunarina: Varmasti kaikki on sujuvaa ja joustavaa teillä ja lomista pystytään sopimaan, kaikki joustavat puolin ja toisin tarpeen mukaan. En epäile, olen kokenut ja kivaa oli.

    Lomien, tilinauhan, ylityöiden ja työsopparin hoitaminen taiteen sääntöjen mukaan kuitenkin kannattaa jo nyt. Ikävää olla ikävä, mutta joskus tilanteet voi mennä työelämässä sellaiseen suuntaan, missä jompaa kumpaa osapuolta alkaa harmittaa. Silloin on hyvä, että paperit on kunnossa, nimittäin sitten vasta harmittaakin ja tulee kalliiksi, jos joku pilaa jonkun maineen tai pahimmillaan joudutaan oikeudessa setvimään sitä, kuka oli oikeassa ja kuka ei.

    Ei ole tuota korttia vielä tarvinnut käyttää, kun on tuurilla tai taidolla löytynyt ne ”uudet haasteet” heti tilalle, mutta sivusta olen seurannut ja jälkeenpäin asioiden kaivelu ei ole kivaa kenellekään.

    Varsinaisesta postauksen pointista, eli kafkalaisesta viranomaisbyrokratiasta olen samaa mieltä kuin tekin.

    • ”Lomien, tilinauhan, ylityöiden ja työsopparin hoitaminen taiteen sääntöjen mukaan kuitenkin kannattaa jo nyt.”

      Nämä meillä oli kunnossa, pl. tuo ylityöt, sillä jokainen on hoitanut joustonsa itse. Ja olet oikeassa, että tuntikirjanpito palvelee toki molempia osapuolia.

  29. Voi, voi ja voi ja vielä kerran voi. Yrittäjän pitää ajatella asioita hiukan erilailla. Tuntikirjanpito on sitä varten, että työntekijä kirjaa tunnit ylös. Eli sitten tulevaisuudessa kun se jostakin katkeroitunut työntekijä haastaa työnantajan maksamattomista ylityötunneista oikeuteen, niin on mustaa valkoisella siitä että miten paljon töitä on tehty.

    Jos on riittävästi duunissa kuukauden aikana, niin saa jonkin verran lomapäiviä. Toiselle maksetaan prossina siitä lomasta. Jne.

    Eli jos palkkaa työntekijöitä, niin lain asetukset ja vaatimukset on hyvä oppia täyttämään. Tarjota työterveyspalvelut, teettää töitä lain sallimissa rajoissa ja vaatia myös työntekijät paikalle työajaksi. Eli työnantajalla on muitakin velvollisuuksia kuin maksaa palkka. Työntekijöilläkin on paljon velvollisuuksia, mitä he eivät tiedä.

    Mutta jos haluaa päästä byrokratiassa helpommin, niin ainahan voi hoitaa vakkarityöntekijöiden sijaan homman toisinkin eli ostaa alihankintana kaikki duunit. Sitähän varten on esim. nykyään niin suositut laskutusosuuskunnat.

    Eli täytyypi sanoa, että tässä postauksessa näkyy ettei yrittäjä ole pohtinut ikinä niitä negatiivisia asioita eli mitä silloin tehdään kun tulee ongelmia. Eli valmistautunut siihen, että joku polttaa päreensä ja laittaa kaikki ylitunnit kerralla palkanmaksuun ja vetoaa omaan kirjanpitoonsa. Ja silloin on aika haastavaa olla työnantaja ja kokeilla onneaan vaikkapa oikeudessa. Todennäköisesti häviää ja maksaa.

    Toisaalta, jos ei jaksa opiskella mitä velvollisuuksia työnantajalla on, niin saahan sitä tulevaisuudessa maksaa oppirahoja ja pohtia kuinka muuttaa toimintatapoja.
    ——
    Se, että kirjataan tunnit, pohditaan työsuojelua, noudatetaan tarvittaessa yt-lakia jne ei ole nillitystä vaan ihan oikeaa työntekoa.

    Homma on oikeasti aika helppo hoitaa:
    – viikottainen työaika on esim 40 tuntia.
    – maksimiliukuma on 40 h tarkastelujakson aikana esim. vuodessa. Eli plussatunteja ei voi hankkia viikkotolkulla.
    – Päivittäinen työaika on sijoitetava pääsääntöisesti klo: 7:00 – 20:00 väliin. Täyttyy lakisääteinen 11 tunnin lepoaika.
    – Pääsääntöisesti työskennellään ma -pe. Täyttyy 34 tunnin viikkolepo ja osuu viikonlopulle
    – Työntekijät kirjaavat työtunnit ylös päivittäin liukaman laskemiseksi.

    Mitä vaikeaa tuossa on. Turhaa nillittämistä, että byrokratia on vaikeaa. Ehkä enemmän tässä taisi käydä yrittäjän itsetunnolle se, että vaaditaan työnjohtovelvollisuuden täyttämistä ja sitä että työntekijöistä huolehditaan.

    • Olet oikeassa siinä, että en ole erityisen innostunut opiskelemaan kaikkia velvollisuuksia mitä laki minulle kansalaisena tai työnantajana antaa. Jos olisin, niin tuskin uskaltaisin ikinä yritystä pyörittääkään. Mutta siinä olet väärässä, etteikö minua kiinnostaisi huolehtia työntekijöistä. Päinvastoin. Kukaan ei voi menestyä nykypäivän Suomessa ylenkatsomalla työntekijöidensä hyvinvoinnin. Sinisilmäinen olin siinä, että ajattelin sen riittävän, että työntekijät ovat tyytyväisiä ja sovimme asioista keskenämme.

      Kyllä yllätys oli aika suuri myös työntekijöillämme, kun näitä sääntöjä käytiin läpi. Moni asia tarkoittaa heille huononnusta. Esim. sellainen johonkin tähtikuvioon tms. perustuva sääntö, että kesälomaansa ei saisi käyttää viikon jaksona. Mikä hemmetin sääntö se on? Jos työntekijä haluaa ottaa vaikka kolme viikkoa lomaa heinäkuussa ja käyttää yhden vuosilomaviikkonsa lokakuussa Teneriffalla, niin sehän lienee lain puolesta kiellettyä. Oli meillä ennen sallittua. Viikon aikana kun ei lain mukaan ilmeisesti tuo psykosomaattinen tasapaino työn hirveyksistä riittävästi palaudu. Eri asia sen sijaan on talviloma, joka on viikko. Se eroaa selvästi luonteeltaan vuosilomasta. Onhan sillä eri nimikin.

      Laissa vain on paljon typeriä sääntöjä, jotka eivät nykypäivän työntekoon istu. Suurin osa lienee laadittu 20+ vuotta sitten.

      • Lomaa pitää pitää tietty määrä kesälomakautena (toukokuun alusta syyskuun loppuun) ja sitä täytyy pitää vähintään se kaksi viikkoa putkeen, mutta sen yhden viikon säästäminen myöhemmäksi on kyllä ihan sallittua… Kannattaa nyt vaan ottaa se työlainsäädäntö vaikka iltalukemiseksi, niin selviää nämäkin asiat 😉

    • Kirjoitin aikaisempaan kommenttiini, että entinen poikaystäväni (IT-alalla) istui muinoin töissä vaikka yöt läpeensä. Hänellä oli varsinaisen työnsä lisäksi lukuisia omia projekteja, ja tietysti hän työaikana pelasi terista, miinaharavaa ym. tuolloin muodissa olleita pelejä. Ihanko totta työnantajan olisi pitänyt maksaa noista kaikista tunneista? Miten olisi kuukausipalkka, bonukset, hyvän miehen lisät osuus firmasta ja myöhemmin sitten osingot?

      Ymmärrän hyvin, ettei työnantaja voi toimia miten tahansa, mutta se on mielestäni jo käsittätätöntä, ettei työajoista voisi työntekijän itse niin halutessa joustaa. Tämän voinee kirjata vaikka työsopimukseen, samoin muutkin joustot. Joku tuossa väläyttikin töiden teettämistä ”yrittäjäpohjalta”, ja tämähän on monilla aloilla jo arkea. Yrittäjänä voi joutua tekemään töitä sunnuntain vastaisena yönä ilman mitään lisäkorvausta.

      Suomeen tarvitaan asiantuntija-arvioiden mukaan yli 200 000 yksityisen sektorin työpaikkaa lisää. Asennemuutostakin ilmeisesti tarvittaisiin, jos on tarkoitus, että ne kaikki syntyvät yksinyrittä,isen muodossa.

    • ”Se, että kirjataan tunnit, pohditaan työsuojelua, noudatetaan tarvittaessa yt-lakia jne ei ole nillitystä vaan ihan oikeaa työntekoa.”

      Byrokraatille, niin. Se on kuitenkin ”työtä” josta ei kukaan maksa mitään eli siis kustannuserä eikä työ. Selkeä byrokraatin asenne paistaa tästäkin kirjoituksesta: Kaikille muille tuollaisen pilkunviilaamisen ainoa anti on kuluerä ja rasite.

  30. Pyytäisin kirjoittajalta edes yritystä olla ymmärtämättä asioita tietoisesti väärin. Onhan se ikävää, tuodaan hirvittävä määrä pykäliä yhtäkkiä eteen ja niitä pitäisi ryhtyä tuosta vain noudattamaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että moni näistä pykälistä on sellainen, joka on tarkoitettu molemminpuoliseksi turvaksi – kuten työaikakirjanpito. Jos olette aiemmin tehneet työpaikallanne toisin, kuten mainitsemassasi kesälomien jaksottamisessa, voitte varmasti sopia siitä edelleen niin. Kunhan kyseessä ei ole lakia tai työehtosopimusta heikompi sopimus.

    Olen pahoillani jos ymmärsin sanomasi väärin, mutta tällä hetkellä tekstistä huokuu logiikka, jota mukaillen saisin ajaa taajama-alueella satasta, jos kukaan ei sitä huomaa.

    • En yritä ymmärtää asioita tietoisesti väärin. En ainakaan tietoisesti 🙂

      Olet oikeassa, että molemminpuolin tietyt jutut tarjoavat suojaa. Ehkä naivina ihmisenä sitä haluaa uskoa, että työnantaja-työntekijä -suhde ei lähtökohtaisesti ole sellainen, jossa molempia pitäisi aktiivisesti suojella.

    • ”Kannattaa kuitenkin muistaa, että moni näistä pykälistä on sellainen, joka on tarkoitettu molemminpuoliseksi turvaksi – kuten työaikakirjanpito. ”

      Se, että mihin se on tarkoitettu alunperin, ei enää merkitse mitään: Siitä on tullut valumuotti johon jokaisen pitää sopia, on siinä järkeä tai ei. Tarkastajat pitävät huolen että näin myös tehdään käytännössä, on se miten hölmöä tahansa.

      Minä olen hyväosainen: Saan kuukausipalkkaa ja teen etätöitä, joten onnellisesti olen _käytännössä_ kaiken työaikakyttäyksen ulkopuolella, voin tehdä töitä silloin kun minulle sopii, sillä vain tuloksilla on väliä. Se taas ei byrokraattia vähääkään kiinnosta, byrokraattia kiinnosta vain massiivinen byrokratia joka työllistää toisia byrokraatteja.

      Mutta silti teen kolmea työaikakirjanpitoa koska työsuojelutarkastus niin vaatii. Vähiten huvittavaa on että näen jo tilanteen jossa työsuojelu vaatii minullekin kellokorttia koska ”työaikaa ei valvota”, ts. kyttäys puuttuu. Ei sellaista saa tehdä!

      (Alihankintaketjun haittapuolia: Omalle yritykselle tehtävä kirjanpito ei riitä: Olen olemassa päämiehen henkilöstölistassa joten sinnekin pitää tehdä oma kirjanpito, jokaiselle erikseen. Joka päivältä. Puoli tuntia päivässä kun keksii että mitä tänään on tehty ja aikaa joka menee laskutukseenkin, vaan ei tuota mitään.)

  31. Olen itse keskiportaan pomona suuressa yrityksessä ja noi työsuojeluhommat on itseasiassa erittäin helppo hoitaa. Käy vain noi hommat läpi ja kirjaa paperille. Aika paljon väärinkäsityksiä sulla tässä tekstissä.

    • Moi Peksi,
      totta, että eihän nyt noiden hommien tekemiseen älyttömästi aikaa mene. Mutta silti monet hommat voi kyseenalaistaa, jos niissä ei ole järkevä, vaikka niihin ei periaatteessa kauaa aikaakaan kuluisi. Se lienee ainoa keino saada niihin joskus muutosta.

      • Tässähän voisi olla jollekin näppärälle pilkunviilaajalle bisneksen paikka. Ostaisitko palvelun, jossa firmallesi tehtäisiin lakien ja asetusten mukaiset työsuojelu ym. dokumentit ja ne ylläpidettäisiin ajan tasalla. Samassa yhteydessä tarjotaan työaikakirjanpito sovittavin menetelmin.

  32. Ville on periaatteessa oikeassa mutta kun meillä ei ole vaan tälläiseen enää varaa. Tämä menee maa konkurssiin. Työntekijät ovat valitettavasti nykyään kiinnostuneita enemmän oikeuksistaan kuin velvollisuuksistaan. Hyvä Petri, tsemppiä

    • Minun kokemus on, että yleisesti työntekijät ovat (ainakin meillä) aidosti kiinnostuneita yrityksen menestymisestä ja elinkelpoisuudesta. Mutta ei välttämättä tarkastajat.

  33. Tässä olikin taas hyvä muistutus siitä, että mitä ikinä yrittäjänä tekeekään, niin neverevernever, älä palkkaa työntekijöitä! Joka kerran kun Jyrki ja Jutta pitävät juhlapuheitaan yrittäjien tärkeydestä, en voi olla hymyilemättä. Tuntuu siltä, yrittäjyys tämän päivän Suomessa on yksi pahimpia rikoksia johon voi syyllistyä. Toivon mukaan tämä asenne muuttuu viimeistään siinä vaiheessa kun yhteisen kassan pohja on tullut näkyviin ja nykyisenkaltaisen ”hyvinvointivaltion” ylläpitäminen päättyy!

    • Samaa mieltä asuntosijoittajan kanssa ja Petrille tiedoksi, en tarkoittanut että teidän työntekijät ovat oikeuskiinnostuneita vaan viittasin Villen ajattelutapaan asiassa.

  34. Oikein hyvä että kirjoitit asiasta!

    Itse olin jokin aika sitten työntekijöitä edustamassa vastaavassa palaverissä ja kyllä se avasi silmiä virkamiesten toilailulle. Meillä on nykyään tunnit ylhäällä kellokortissa, mutta ei ne vastaa todellisuutta. Joskus teen töitä aamulla pikkasen kotoa ja tulen toimistolle myöhemmin tai lähden aiemmin saatan olla viikonloppuna käymässä toimistolla tai tehdä kotoa taas jotain ja pitää ehkä vapaapäivän keskellä viikkoa. Joka päivä projektiin merkitään vakiotunnit riippumatta käytetystä ajasta. En edes tiennyt ettei lomaa saa pitää viikon jaksoissa. WTF? En ole ikinä pitänyt 4vk lomaa putkeen, mitä se kenellekään kuuluu vaikka pitäisin joka toisen päivän lomaa? Olen pitänytkin monesti yksittäisiä päiviä. Jotkut pitää lomaa 4vk ja lisäksi vielä palkattomia viikkoja perään, onkohan sekään laillista.

    Ei ainakaan IT alalla pomo voi riistää työntekijöitä varsinkaan pienessä yrityksessä. Osaaja nostaa kytkintä jos paikka ei miellytä. Ja vaikka pystyisikin, miten tälläinen virkamies sen estää? Siellä paikalla käydään kerran jos edes käydään ikinä ja tehdään tämä paperi, mutta mitä sitten?

    Itseasiassa tämä byrokratia altistaa työntekijöitä riistolle. Kaikki tälläiset ylimääräiset pienet vaatimukset kasaantuvat yrittäjälle taakaksi ja sitä taakkaa arvioidaan silloin kun ryhdytään yrittäjäksi. Ainakin jotkut arvioi ja joiltain jää yrittämättä. Se tarkoittaa sitä että on suurempi kynnys lähteä huonosta työpaikasta yrittäjäksi. Voin vain kuvitella minkälainen mahdottomuus olisi lähteä prisman kassalta kilpailijaksi ja kuinka monelta viranomaiselta saisi anoa mahdollisuutta.

    Monet kirjoittavat että tämä on myös yrittäjän suojaksi. Voi ollakin, mutta miksi sitä pitää viranomaisen pakon kautta hoitaa? Eikö luoteta siihen että yrittäjät tekevät kyllä vapaaehtoisesti niitä toimia jotka ovat heidän etujensa mukaisia? Kyllä varmaan on yrityksiä jotka tarjoavat ratkaisuja yrittäjien ongelmiin ja he toimivat vapaaehtoisuuden pohjalta markkinoimalla tuotteitaan yrittäjille ja valistavat yrittäjiä. Meillä on verovaroilla palkattuja markkinointimiehiä kellokorttijärjestelmille. Liikennelait eivät ole ehkä paras vertaus koska siellä ensisijaisesti suojellaan kolmansia osapuolia kun poliisi valvoo nopeusrajoituksia.

    • Kiitos loistavasta kommentista. Se mitä minäkin koko ajan toitottaa on, että kyllä, onhan nämä asiat helposti hoidettavissa PAPERILLA kuntoon, siten että ollaan tarkastuksissa täydellinen firma. Kukaan ei kysynyt tarkastuksessa työntekijöiltämme, että miten menee. Siinä onkin koko homman älyttömyys: yritykset käyttävät rahaa ja aikaa tehdäkseen papereita, jotka tehdään vain siksi, että joku tarkastaja on tyytyväinen. Se ei muuta työntekijän asemaa mihinkään.

      • En tiedä oliko meillä pomo eriksen sitten pyytänyt minut edustamaan työntekijöitä, en yhtään ihmettelisi vaikka virkamiestä ei meidänkään tapauksessa olisi kiinnostanut työntekijöiden mielipiteet.

        Tästä aiheesta kirjoitellaan ja huudellaan todella vähän, liian vähän. Olin aika pöyristynyt kun kuulin että Unikulma raportoi vuosittain lähes viidelle kymmenelle (50!) eri byrokraatille ja tähän hommaan on dedikoitu 5% heidän työvoimasta.

      • Muistakaahan dokumentoida seuraava; mikäli työpaikalla joku kertoo vitsin, mistä toinen ei tykkää, niin pitää olla perehdytettynä mitenkä tässä tilanteessa toimitaan…tämä ei ole vitsi vaan täyttä totta tarkastajan suusta! Olemme mieheni kanssa olleet yrittäjinä yli kaksikymmentä vuotta eikä vastaan ole tullut moisia tarkastuksia…ilmankos meilläkin toistaiseksi on hyvä ilmapiiri ja työn tekemisen meininki. Tarkastaja kävi tyttäremme juuri aloittaneessa yrityksessä ja tuli jos jotakin määräystä. Mieleen vaan tulee väkisin, että eikö meillä jokaisella ole maalaisjärki…että kynnyksen kohdalla vähän nostetaan jalkaa ilman varoitusteippauksia ym. Koskaan maailmaa ei pystytä määräyksillä tekemään sellaiseksi, ettei vahinkoja käy. Voihan ihminen kompastua omiin jalkoihinsakin! No, periks ei anneta ja tsemppiä sinnekin. Jos Suomi ja työpaikat lisääntyy näillä määräyksillä, niin ah, antakaa lisää. Tehdään paperit kuntoon ja maksetaan. Nääs mukava on keksiä määräyksiä, kun menee jonkun toisen rahapussista…ihan pienen pientä sarkasmia, jos sallitte. Yritetään pitää lippu korkeella

    • ” Se tarkoittaa sitä että on suurempi kynnys lähteä huonosta työpaikasta yrittäjäksi. ”

      Kyllä. Minä harkitsin yrittäjäksi lähtemistä, mutta kun juttelin pari päivää yrittäjätoverien kanssa niin totesin että siihen verottaja/työsuojelu/pankki -kyykytykseen, johon pienyrittäjä aina joutuu, minä en lähde.

      Mikään, mitä minä saan aikaiseksi, ei tuota voittoa niin paljoa että moinen, täysin mielivaltainen pompotus, olisi sillä kuittaantunut. Palkkatyöläisenä firma hoitaa.

  35. Häpeäisin, jos olisin tuollainen suomalainen kuin nuo idiootit tässä systeemissä missä järjen käyttö on kielletty. Onneksi en ole sellainen, Ja lupaan: seuraava yritykseni EI ole Suomessa. Ja nyt tämä jakoon LinkedIniin ja Twitteriin…

  36. Ehdotan, että otatte harkintaan yritystoiminnan siirtämisen toiseen maahan. Esimerkiksi Viro on Suomea selvästi kehittyneempi ja vakaampi maa (verotuskaan ei muutu joka vaalien jälkeen).

    Ymmärrän, että jos on asiakkaat ja työntekijät on Suomessa asia kuulostaa vaikealta, mutta kun hyödyt ottaa huomioon on päätös helppo. Esim. Työpisteet voi olla edelleen Suomessa, mutta kun työntekijät tekee vaan ”keikkaa” Suomeen, voi palkkauksen ja työajan kuitata mm. projekti-sopimuksella.

    Säästyvillä rahoilla voi maksaa isompaa palkkaa työntekijöille, tai hankkia vaikka firmalle oman vapaa-ajan mökin Saarenmaalta 😀

  37. Ei voi muuta sanoa kuin toivottaa kestämistä. I so feel you. Yrittäjän fiilikset voi ymmärtää täysin vain toinen yrittäjä. Kertoivatko miksi tulivat käymään juuri teillä, satunnaisotanta? Oon ymmärtänyt että työntekijät saattavat myös vinkkaamaan käymään.

    • Nina, kiitos. Käsittääkseni IT-alaa on ratsattu viimeiset pari vuotta tiuhaan, koska meillä vallitsee tämä kauhea villin lännen kulttuuri, että tehdään hommat, maksetaan palkat, mutta ajanseurantaan ei niin paljoa panosteta.

      • Oman yrittäjyyteni parasta antia on juuri se että oon pystynyt luomaan työpaikkoja. Kummallisen vaikeaksi tämä maa vaan sen tekee, luulisivat olevan tyytyväisiä. Mutta ei anneta periksi. Ette ole yksin, meitä on iso joukko tässä rintamassa joka vetää tän maan vielä ylös suosta, vaikka väkisin 🙂

  38. Haudi hou Pete,
    Minulle joku viisas joskus sanoi, että älä sitten palkaa yli 10 henkilöä, sillä tämän jälkeen kaikki ”sosiaalitantat” yms alkavat kiinnostua yrityksestäsi.
    Laitapa siis yt-menettely päälle ja vähennä väkesi alle 10, niin voi olla että saat jatkossa olla rauhassa.
    NM: 1 + 5 + Sami

  39. ”Älä pihtaa senttejä bisneksen tukiprosesseissa, sillä se saattaa maksaa sinulle miljoonia.”

    Tuo lienee Petrille tuttu juttu. Eli jos itse ei jaksa murehtia hr- tukiprosesseista, niin sekin saattaa maksaa jonkin verran. Tuolla aiemmin Ville viittasi siihen asiaan.

    Eli vaikka luottaa tekijöihinsä, niin samalla kannattaa laittaa siihenkin suuntaan prosessit toimimaan. Ennemmin tai myöhemmin ne kuitenkin joutuu tekemään. Eli pohtimaan kuinka organisoi työajanseurannan, kuinka näkee onko kaikki duuni tuottavaa, milloin jengi on lomilla jne.

    Vaikka nuo jutut tuntuu nipottamiselta sen tarkastajan osalta, niin reagoimalla niihin suojautuu mahdollisilta ongelmilta. Esim. hyväksyttämällä loma-ajat kerrotaan työntekijälle se, että kumpi todellisuudessa määrää loma-ajasta. Esim. jos teillä olisi helpdesk, niin sieltä pitää löytyä joku myös parhaina loma-aikoina. Eli ongelmatilanteessa työntekijät eivät päätä lomasta vaan työnantaja määrää loman.

    En usko, että säännöt ja ohjeet vähentää viihtyvyyttä. Uskoisin, että ne luovat pelisäännöt jolloin kaikki tuntevat olevansa yhdenvertaisia. Ja tietävät miten toimitaan missäkin tilanteessa.

    Kari…

    P.S. Eihän se ole pyrokratiaa, jos kävelee pomon luokse ja kysyy että sopiiko loma viikolle 34. Pidän liukumat pois. Ja pomo sanoo, että sopii. Samalla täyttyy työnjohtovelvollisuus. Ei tuo ole niin haastavaa.

    P.S.S. Eikä sekään, että kirjaa ohjeisiin että työaika on ma-pe 8:00 -20:00 välillä ja maksimi liukuma on +-40 tuntia. Tuo kelpaa varmaankin työvuorosuunnitteluunkin.

    P.S.S.S. Ja kun kirjaa käytännöt johonkin ja kertoo ne uusille työntekijöille, niin osa perehdyttämisestä on hoidettu. Helppoa kuin heinänteko.

    • Kari, asiallinen kommentti, kiitos siitä. Nämä asiat selkeästi liittyvät kasvuun ja tulevat väistämättä kai uusina eteen. Mutta kyllä noissa säännöissä oli myös suoranaisesti sellaisia, jotka meidän ympäristössä vain tuntuvat täysin absurdeilta.

      • Itse olen ollut muutamassa kasvuyrityksessä duunarina ja nähnyt kuinka hyvä yhteishenki ei enään loppupeleissä riitä. Ja sitten ongelmia on ratkottu aika karuilla tavoilla. Eli omaan osin aika raadollisen näkemyksen noihin asioihin. Siksi katson asiaa ehkä hiukan toisella tavalla kuin moni muu täällä.

  40. Paluuviite: #satasyytäollaonnellinen #74 #43430 | Perjantaikokin blogi

  41. Ei hyvää päivää, mitä touhua. Siis tarkastajalla. Teidän touhu kuulostaa sitävastoin loistavalta!
    Tässä maassa on niin paljon mätää noissa säädöksissä. Sen takia en uskalla palkata ketään, vaikka apujoukot olisivat pikkuhiljaa tarpeen. Yksin saan sentään ilman kellokorttia heilua missä huvittaa. Jotain pykälää vastaan sekin varmaan on. Kun ei ole ketään, joka vahtisi, kuinka paljon teen töitä, niin varmasti silloin se kellokortti ainakin pitäisi olla. Ja pian saa hankkia bussikortin Kellokoskelle, kun näitä tarpeeksi kuulee. Kyllä meinaa pää räjähtää teidän puolesta, kun niin paljon kiukuttaa. Tsemppiä teille! Säkillinen sympatiaa ja teetäkin, jos tulette Koulukadulle kylään 🙂

  42. Miksi työntekijöille pitäisi osoittaa, kuka määrää loma-ajat, jos työntekijät ovat tarpeeksi sitoutuneita ihan itse ottamaan yrityksen edun huomioon?

    • Good point. Meillä on toiminut näin: asiakaspalvelutehtävissä on 4-5 henkeä. Kun loma-aika lähestyy, ollaan sanottu, että sumplikaa lomat silleen, että aina on yksi töissä. Muuten ei mitään väliä minulle. Vaikka pitäisitte kahden päivän jaksoissa, kunhan olette tyytyväisiä. No, toki useimmiten lomia pidetään putkeen pidempään, mutta ihan itse ovat saaneet päättää koska.

  43. Ymmärtääkseni työaikalaki on laadittu työntekijän eduksi eli ettei työnantaja voi riistää duunaria mielivaltaisesti ja mielin määrin (näinhän asia on tainnut joskus menneisyydessä valitettavan usein olla ja toki vieläkin monella alalla, esim. ravintolabisneksessä). Esim. se että kesälomaa täytyy pitää vähintään 12 lomapäivää putkeen (loput saa lainkin mukaan pitää vaikka päivä kerrallaan) on siksi, että sillä taataan duunarille lainsäätäjän mielestä riittävä yhtäjaksoinen lepojakso eli työnantajan on annettava lomaa ainakin se 2 viikkoa putkeen.

    Työajanseuranta taasen on ajateltu työnantajankin näkökulmasta – kun tunnit on kirjattu ylös, ei kukaan työntekijä voi tulla väittämään ja haastamaan työnantajaa siitä, että ylitöitä teetetään jatkuvasti ja jopa ilman korvausta – todistusaineisto tähän löytyy työajanseurannasta.

    Ongelma koko hommassa vaan on se, että koko työaikalaki on vanhentunut eikä sovi ainakaan ict-alan kaltaisiin ajasta ja paikasta riippumattomiin töihin…

    • Mikäli kesälomia pitää päivän-kaksi kerrallaan (varsinkin alkuviikosta), on mahdollista pitää lomapäiviä (vapaapäiviä) enemmän, kun lauantaisin ei tarvitse pitää lomaa. Tämä siis tapauksissa missä normi työviikko ma-pe. Kaikille työnantajille tämä ei sovi, vaan haluavat olla itse päättämässä lomien ajankohdista.

      • Tämä loma-asia lähtee nyt lapasesta ja alkaa elämään ihan omaa elämäänsä. Kaksi viikkoa on pidettävä yhdenjaksoisesti kesä-syyskuussa. Muuten vaikka päivä kerrallaan. Tämä on oikein hyvä eikä kenellekään mikään kohtuuton säädös.

        Kimmolle tiedoksi, että mikäli pitää lomiaan yksittäisinä päivinä, niin jokaista viittä ”irtopäivää” kohden kuluu yksi ylimääräinen, normaaliviikon lauantaita vastaava lomapäivä. Irtopäiväsääntö ei koske viikkoja, joissa on arkipyhiä, joten esimerkiksi pääsiäisviikolle sijoitettuja päivä ei lasketa irtopäiviksi.

      • Oletetaan näin, että työntekijä haluaa pitää vain yhden viikon kesällä ja yhden viikon jouluna. Hänellä on haaveena kiertää maapalloa seuraavana vuonna kahdeksan viikkoa, johon hän säästäisi lomansa. Mikä siinä on väärin? Miksi sitä ei saisi sallia? Perustelkaa minulle se. Siis jos tämä on työntekijän toive.

        Meilläkin moni joustojuttu lähtee nimenomaan siitä, että työntekijä niin haluaa. Ei siitä, että joustoa vaadittaisiin yrittäjän toimesta. Tämä asetelma ei vain mahdu oikein monenkaan keskustelijan ajatusmaailmaan.

      • Nyt on pakko kirjoittaa ilkikurisesti. On olemassa hyviä ja pahoja yrittäjiä. On onni olla hyvien kanssa tekemisissä, mutta melkoista painajaista pahojen kanssa. Ja siksi noita lakeja ja asetuksia laitetaan tehtäväksi, koska ei ole hyvien ja pahojen rekisteriä. Eli lain tarkoitus on suojata moraalittomalta yrittäjältä ja hänen mielivallaltaan. Siksi meillä on noita virkamiehiä ja säännöksiä. Sitä tyhmää byrokratiaa ja määräyksiä. Ei kyse ole ymmärtämättömyydestä vaan työntekijän suojaamisesta.

        Siksi hyvät yrittäjät ottavat lakikirjan käteen tai pyytävät konsultin paikalle ja katsovat miten lain vaatimukset saadaan taivutettua meidän yrityskulttuuriin. Esim. kuinka lomia säästetään tulevaisuuteen, miten joustot rakennetaan ja kuinka luodaan mahdollisimman joustava työympäristö, jossa kukaan ei tunne itseään sorsituksi.

        Samasta syystä pahat yrittäjät ottavat lakikirjan käteen eli etsivät keinot siihen, kuinka asiat saadaan tehtyä mahdollisimman vaikeasti ja itseään hyödyttäen.

        Koska Petri näköjään kuuluu hyviin yrittäjiin, niin silloin turha natina pitäisi jättää väliin ja pohtia vaikkapa tuota jonkun kertomaa lean- lähestymistä. Eli etsiä ongelmia, ratkaista niitä ja ottaa ratkaisut käyttöön. Valittaminen on yksi hukista eli se, että ongelmaa ei ei ratkaista vaan siitä valitetaan.

        Lomia voidaan jaksottaa. Laki puhuu mm. siitä, että yli 18 päivän loppuosaa voidaan säästää. Ylityökorvauksia yms. voidaan antaa vapaana, lomaltapaluurahaa voidaan antaa vapaa jne. Eli ratkaisumalleja on useita ja niitä pitää etsiä. Eikä suinkaan ihmetellä miksi jotain ei saa tehdä.

      • Kari, tuohan oli asiallisesti ja fiksusti kirjoitettu. Ei ilkikurisesti. Näinhän se taitaa mennä, eli taivutellaan säännöt vastaamaan kulttuuria. Hyvässä tai pahassa.

      • Petrille, jos tahto lähtee työntekijästä itsestään, ei siinä mitään väärää olekaan, eikä oikeasti lainsäätäjä siitä valita, kokemusta on. Kunhan sinulla on näytettävissä kysyttäessä (esim. sähköposti tms.), että halu siirtää lomia on työntekijän puolelta lähtöisin.

        Asetukset on lähinnä se seinä, johon voidaan tukea jos joku yrittäjä oikeasti käyttää härskisti hyväkseen työntekijää, mutta jos työntekijä ja -antaja keskenään hyvässä hengessä sopivat jotain, ei valtio siihen mitään sano.

  44. ”Emme myöskään ole ”riittävän järjestelmällisesti tunnistaneet työajoista (klo 9-17), työtilasta (toimisto, ylin kerros, kattoterassi, näkymä Blankoon), muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvia haitta- ja vaaratekijöitä. Siis mitä!?”

    Käytännössä toimisto-olosuhteissa jonkun pitäisi ottaa asiasta koppi virallisesti ja katsoa että esim kahvinkeitintä ei saa jätettyä päälle yöksi, ei sijaitse palavalla alustalla, palohälyttimet toimii, sammuttimia oikeissa paikoissa, terassin kaiteet on kunnossa, jos alkaa olemaan hometta rakennuksessa, joku keksinyt vetää jatkojohdon kulkureitin poikki… pieniä asioita jotka voivat asioiden mennessä pieleen tulla suuriksi. Varmaan joku jo noita hoitaakin, ainakin suurta osaa, epävirallisesti. Uudessa rakennuksessa nuo asiat lienee jotakuinkin kunnossa. Varmaan se tarkastaja olisi jutustellut että mitä asioita kantsis tehdä

      • Kotona aikuiset on niitä työsuojeluvaltuutettuja. Ne katsoo ettivät lapset työnnä sormiaan leivänpaahtimeen tai sukkapuikkoja pistorasiaan. Tai uloslähtiessä pohtivat, että jäikö hella päälle.

        Opettavat lapsille, ettei kieltä kantsi työntää pakkasella rautakaiteeseen tai katsovat ettei hurjimmista mäistä lasketa pulkalla.

        Työsuojeluvaltuutettu on samanlainen isä tai äiti. Sille voi kertoa, että Jaakko kiusaa tai Jaanan hajuvesi ahdistaa ja yksitää. Tai ihmetellä, että taasen aamulla kahvipannun pohjaan oli palanut kiinni eiliset kahvin jämät. Ja sitten se työpaikkaäiti joko ratkaisee ongelman ostamalla ajastimen keittimelle tai tulee puhumaan Petrille siitä, että kiusataan ja haistaan. Ja ongelma ratkaistaan.

        Työsuojeluvaltuutettu on ihminen, johon luotetaan ja hänen kuuluu ratkaista ongelmia. Ja kaikki tietävät kenelle kertoa kun kesällä meinaa pyörtyä kuumuuteen tai talvella tarvitaan pipo päähän, kun ovista vetää niin järkyttävästi.

  45. Jos olisin teidän tilanteessa varmistaisin vain jollain toistuvalla menettelyllä tai valvontajärjestelmällä että yksittäinen työntekijä ei liian tunnollisena voisi ylikuormittaa itseään.
    Viranomaisen esittämä vanhanaikainen työpaikalla läsnäoloa ja aikaa valvova sekä määrittelevä järjestelmä on kyllä aika kehno tuohon.

    Pienessä tiimissä ei kukaan vielä pääse ”ilmaiseksi ratsastamaan” toisten työpanoksella kuten suuremmissa putiikeissa. Niissä onkin sitten kaiken maailman SAPpeja ja muita työntekijän suoritteiden valvonta sekä urkintajärjestelmää yllin kyllin.

    Teidän kaltainen luottamukseen ja yhteishenkeen perustuva järjestelmä toimii suomalaisissa pienissä yrityksissä mielestäni todella hyvin.
    Pahimpia yhdistelmiä Amerikkalaistyyppinen epäluuloon perustuva johtamiskulttuuri ja perusrehellinen suomalainen työmoraali yhdistettynä. Toinen joidenkin isojen putiikkien ongelma on ylempien toimihenkilöiden extratyöajat joita heiltä epävirallisesti edellytetään.
    Noissä olisi työsuojeluviranomaiselle oikeasti purtavaa.

    • Perttu, hyvä pointti. Tämä on meille tärkeää. Emme todellakaan halua, että kukaan ajaa itseään piippuun. Tuollaisessa n. 15 hengen organisaatiossa pysyy toki aika hyvin kärryillä kysymällä, että miten sulla menee.

    • ”Jos olisin teidän tilanteessa varmistaisin vain jollain toistuvalla menettelyllä tai valvontajärjestelmällä että yksittäinen työntekijä ei liian tunnollisena voisi ylikuormittaa itseään.” Tämä minullakin oli ainoa huoli, kun olin vienyt säästöni Amerikkaan ja perustanut IT yrityksen Piilaaksoon. Nykyään kilpaillaan Kiinaa ja muuta Kauko-Itää vastaan, eikä se 37,5 tunnin viikolla mene. Paitsi jos on fiksu johto ja koko tiimi.
      En olisi ikinä uskaltanut aloittaa Suomessa. Petri, sinä olet rohkea.

  46. Toimin tarkastajana, tosin eri toimialalla kuun työsuojelu. Olen toiminut myös yrittäjänä, mutta en kokenut sitä itselleni mielekkääksi, vaikka yrityksellä meni taloudellisesti hyvin. Jaan kanssasi näkemyksen siitä, että oleellista on itse toiminta, ei se miltä se näyttää paperilla. Asioiden dokumentointi on kuitenkin sivistysvaltiolle ominaista, ja siksi jonkinmoisia dokumentteja odotetaan työnantajatahon kykenevän tuottamaan. Jos tämä on yrittäjälle/johdolle vastenmielistä, niin silloin käyttää alihankintaa, palkkaa sihteerin/asiantuntijan tai koodaa itse järjestelmän hyviä käytäntöjään tukemaan ja dokumentoimaan niitä. Tekstistäsi loistaa oikeistolainen ihanne, jossa kaikki työ on tuottavaa. Tämä ei ihmisten maailmassa oke mahdollista, eikä mielestäni tavoiteltavaakaan. Emme ole robootteja. Työntekemiseen liittyy muitakin elementtejä ja osa-alueita kuin raha ja talous. Toki taloudellinen hyvinvointi on yritystoiminnan ja yhteiskunnan tukipilareita, mutta pelkkä varallisuuden ja kassavirran käyttäminen päätöksenteon mittarina on maailmasta, missä en halua elää ja jota vastaan taistelen. Riskienhallinta on yksi johdon tärkeimmistä töistä ja riskienhallinnassa tulee muistaa, että kaikkia varteenotettavia uhkia ei voi määrittää rahassa (riskiluvun laskenta). Yhteiskunnalla on oikeus ja velvollisuus vaatia työelämältä tiettyjen pelisääntöjen noudattamista. Se, että onko kaikki säännöt ja ohjeistukset järkeviä ja mielekkäitä, niin siitä on hyvä käydä rakentavaa keskustelua. Itsekin joudun työssäni valvomaan pykäliä, jotka eivät omaa oikeustajuani ja arvojani kohtaa ja näistä olen viestinyt alan päättäjien kuin poliitikkojenkin suuntaan.Tässä loppuun vielä muutama slogan, minkä ilosanomaa haluan jakaa. Pintakiiltoa vähemmäksi ja aitoa tunnetta lisää. Arvot ovat arvokkaita. Kaikkea arvoa ei voi litata rahassa. Turvallisuus on yhteinen illuusiomme.

    • Ja tästä tekstistä loistaa sosialistinen suunnitelmatalousihanne.

      Mitä vikaa varallisuuden ja kassavirran tutkailussa on, eikö sitä voi sallia niille ketkä sitä haluaa tehdä? Jos et itse sitä kestä niin teet vapaaehtoistyötä tai toimit voittoa tavoittelemattomissa yrityksissä, mutta kyllä niissäkin jollakin tavalla tuottavuutta on mitattava nimittäin jos panoksesi on negatiivinen niin ei sinua huolita edes ilmaiseksi töihin. Ne ketkä haluaa tehdä tuottamatonta työtä haluavat olla muiden elättejä, ei sitä voi oikein mitenkään kiltimmin sanoa.

      Yhteiskunnalla ei ole mitään oikeuksia puuttua siihen miten minä aikani kulutan vaikka sellaisia lakeja minun pitääkin kiertää. Aiheutan korkeintaan itselleni ja työnantajalleni haittaa, mutta me molemmat hyväksymme sen riskin eikä se kuulu sinulle tai poliitikolle. Minä arvostan vapautta ja joustavuutta, joku toinen arvostaa tiukkoja sääntöjä, pitääkö tälläiset arvokysymykset ratkaista demokraattisella enemmistöllä? Olenko minä väärässä jos arvostan eri asioita kuin enemmistö? Pitää suunnitella ja määritellä mitä yhteiskunta arvostaa ja odottaa työnantajilta ja pakottaa kaikki samaan muottiin. Herrat päättää dokumentomisen kuuluvan sivistysvaltioon koska enemmistö on joskus ollut sitä mieltä, mutta ei se tarkoita sitä että se on oikein, oikeutettua tai edes enemmistölle hyödyllistä tai ylipäätään ollenkaan hyödyllistä.

    • ”Asioiden dokumentointi on kuitenkin sivistysvaltiolle ominaista,”

      Ei, vaan byrokratialle ominaista. Byrokratia taas on sivistysvaltioiden syöpä: Välttämätön paha, jota ei enää hallitse kukaan ja se on karannut täydellisesti käsistä, kuten syöpä.

      Jos Suomi olisi ihminen ja byrokratia syöpä, niin eipä montaa kuukautta olisi elinaikaa enää.

  47. Kuka tekisi työsuojelutarkastuksen työsuojeluviranomaiseen? Oma kokemukseni on, että Suomessa ”suojellaan” työntekijä henkihieveriin, tai vähintäänkin työkyvyttömyyseläkkeelle. En voi suositella kenellekään työsuojeluviranomaisen puoleen kääntymistä, jos kokee työpaikallaan henkistä pahoinpitelyä. Googlatkaa keissini, niin ymmärrätte mitä tarkoitan.

  48. Olipa kieltämättä kirjoitus ja pitää sanoa että olen itsekin luottanut ihmisiin ja joskus jollekin jopa palkkaa työnteosta maksellut, joten sympatiat Petrin puolella. Tarkoitus on varmaan sinullakin lähinnä tehdä jotain tuottavaa työtä ja maksella siinä sivussa hieman veroja + työllistää suomalaisia.

  49. Ay-liikkeet tulisi lakkauttaa. Toiminimen ’pyörittäminen’ ja alihankintatyön tekemisen perusteet kansalaisvelvollisuudeksi…

  50. Petri olen harmissani puolestasi. Itsellä työlainsäädäntö sekä työntekijän suojelun ylilyönnit on ajaneet käyttämään ulkomaista työvoimaa sekä ostopalveluna, en ikimaailmassa uskalla suomessa palkata ketään.

    Oli hauskaa lukea kommentteja kuten ”Tuntiraportteja tarkastelemalla voisi tehostaa toimintaa.” Juu mutta jos haluaakin tehdä siitä mistä nauttii sen sijaan että tarkastelisi tuntiraportteja toiminnan tehostamiseksi?

    Tsemppiä!

  51. Kyllä täytyy ihmetellä, miten asioista voidaan tehdä vaikeita. Onko yrittäjien polvi pojasta noin huonontunut, että perusasiat jo tuottavat hankaluuksia? C’moon Petri, olet kuulemma KM ja silti noin avuton yrittämisen perusjutuissa. Nyt se valivali-asenne pois, kääri hihasi ja hoida mokomat pikkupuutteet pois päiväjärjestyksestä. Ja kuule, ei se työaikakirjapito edellytä mitään ”kellokorttia”, mutta auttaahan jokin tietojärjestelmä pirun paljon ihan tietojen keräämisessä. Semmoinenkin asia tuli mieleen, kun tuota valitustasi luin, että sen neukkarin piuhahelvetin voi tosiaan sijoittaa sellaisten suojusten alle – niitä on saatavissa hyvin erilaisia – jolloin johtojen ohi/yli/sivuitse ei tarvitse pujottautua ja hyppelehtiä. Se helpottaa kummasti tj:kin liikkumista ja elämää. Eikä tarvitse sitten katua omaa saamattomuuttaan, kun joku ensimmäisen kerran lentää niiden johtojen takia turvalleen. Kyllähän sinä kai kotisikin haluat pitää siistinä ja järjestyksessä? Nyt ei muuta kuin terästä selkärankaan ja asiat kuntoon! Kyllä se onnistuu, ja jo vuoden päästä naurat koko asialle ja ihmettelet, miten olet ollut noin vetelä tiettyjen asioiden suhteen.

  52. Valtion työsuojeluorganisaatio lienee perustettu hyvään tarkoitukseen 1800-luvun maaorjuutta lieventämään. Oikein hyvä tarkoitus.

    Nyt viimeinen satavuotta ei kyseinen tehtävä ole ollut tarpeellinen, organisaatiota ei suinkaan ole lopetettu. Organisaatio on kehittynyt itsensä ympärillä. Nyt se saa aikaan paljon pahaa.

    Miksi me tälläisellä organisaatiota pidetään?

  53. Pystyn hyvin samaistumaan tyrmistykseesi. Vaikka ala on eri (maatalous), niin tarkastuksissa fiilis on juuri tuo. Teen yrittäjyyden lisäksi myös palkkatyötä, mutta (onnekseni) ammattikorkeakoulussa opettajana, jolloin mulla on kokonaistyöaika, ei kellokorttia. Eli sama systeemi, kuin aiemmin Yliopistolaisen kommentissa. Käytännössä työmäärä on suurempi, kuin laskennallinen kokonaistyöaika, mutta mulle sopii tällainen yrittäjämäinen työskentelytapa, jossa välillä tehdään 12-tuntista päivää (kuten eilen) ja välillä vapaapäiviä keskellä viikkoa.
    Ymmärrän kyllä sen, että asioista on sovittava ja riittävä dokumentointi ehkäisee riitatilanteita, mutta tässä maassa tarkastajat, ja niitä kuulkaa riittää, toimivat aivan käsittämättömällä kyyläysmentaliteetilla.
    Yrittäjyyteen kyllä kannustetaan juhlapuheissa, mutta käytännössä se on hullun hommaa. Varsinkin, o
    Jos yrität palkata jonkun töihin.

  54. Ei se yhteiskunta toimi niin, että kaikilla olisi hauskaa ja pelailaan pöytäjalkapalloa silloin kuin huvittaa… Eikun hetkinen, niinhän se justiinsa toimisi :). Olisi tosiaan hienoa, jos kaikkialla homma toimisi niin, että kaikki asiat voidaan sopia paikallisesti, ja jokaiseen voi luottaa 100%:sti ja edelleen niin, että kaikki työt tulisi hoidettua ajallaan ja asianmukaisesti. Koko organisaation tekemistä leimaisi ”työn imu”, eikä mihinkään toissijaiseen tarvitsisi käyttää energiaa… Valitettavasti kuitenkin Suomessa on liian paljon sellaisia työnantajia ja työntekijöitä, joihin ei voi 100%:sti luottaa. Siksi ei voida toimia sen promilleluokkaa olevan parhaimmiston ehdoilla, vaan lainsäätäjän on jollain tavalla puututtava asiaan. Ja jotta homma toimisi, niin lain pitää olla sama kaikille.

    Työsuojelulaki velvoittaa ”hoitamaan työajan seurannan”. Kyllä sen voi tehdä ilman kellokorttiakin. Samoin nuo muut asiat, joista huomautus on tullut, ovat lain velvoittamia, osin toki älyttömiä ja byrokraattisia, mutta on siellä ihan järkeviä ja työntekoa helpottaviakin juttuja joukossa. Eikä kaikkia ole mitenkään vaikea toteuttaa, eikä kaikkea tarvitse todellakaan itse keksiä. Ensimmäiseksi kannattaa nimetä Työsuojelupäällikkö ja järjestää Työsuojeluvaltuutetun vaalit ja laittaa heidät asialle. Maiilma on pullollaan työsuojelun toimintaohjelmia, perehdyttämisohjeita ja tasa-arvosuunnitelmia yms. Jos vielä pystyy toimimaan niin, että suhtautuu viranomaiseen ihmisenä ja yrittää tehdä hänen kanssa yhteistyötä, niin sekin helpottaa kummasti. Kyllä sieltäkin suunnasta (yleensä) saa asiallista kohtelua, neuvoja ja apua. Jos homma kuitenkin tuntuu edelleen ylivoimaiselta ja tarvitset konsultointia aiheeseen, niin ota yhteyttä (yhteystiedot saat Mäkelältä tai Mäkiseltä).

    Se, mikä varmaan on tähän johtanut, on se, että yrittäjänä saa tehdä melkein mitä huvittaa, mutta kun palkkaat työntekijöitä, niin homma muuttuu.

    • ”Ja jotta homma toimisi, niin lain pitää olla sama kaikille.”

      Tämä on hyvä vitsi: Laki voi olla sama kaikille, mutta vain toisten tekemiä tutkintapyyntöjä tutkitaan. Väärien ihmisten, ts. tavallisten kansalaisten, tekemät pyynnöt menevät suoraan ’ei tutkita’-lokeroon.

      Suurrikollisia, kuten tiedostojen lataajia tai chilinkasvattajia, etsitään taas ihan oma-aloitteisesti ja ennaltaehkäisevästi, ilman tutkintapyyntöjäkin. Näin se Poliisi toimii ja maailma paranee.

      (Huomatkaa termimuutos: tutkinta_pyyntö_ kun aiemmin oli rikosilmoitus. Selvä idea on että ei Poliisin _tarvitsekaan tehdä mitään_ kun se on vain pyyntö.)

  55. Työajan seuranta on syvältä
    Olen nauttinut työnteosta kun perääni ei ole katsottu Välillä olen kirjannut tuntejani ylös – toisinaan taas en Ei nappaa
    Mitä kirjaan kun ajattelen töitä autossa tai herätessäni saan idean ?
    Tai työpaikallaa hoidan omia asioita juoruan kvereitten kanssa puhelimessa tai muuten viihdyn paikalla onko se työaikaa?
    Tietty minulla on etu saan tehdä sellaista työtä mistä nautin ja minuun uskotaan että olen ansainnut palkkani

  56. Pakko vielä kommentoida asiaa. On kahdenlaista pykälien tuntemista ja noudattamista. Toinen niistä on nipottaminen maton kulmista, irtonaisista jatkojohdoista ja vaikkapa työpisteiden epäsiisteydestä ict- alalla. Eli etsitään työsuojelullisia asioita ihan vain etsimisen ilosta.

    Mutta toisaalta tuntikirjanpito, vuosillomakirjanpito, työsuojeluvaltuutettu jne. ovat sekä työntekijöiden että työnantajan turva mahdollisissa ongelmatilanteissa. Ja listataan lyhyesti miksi niitä kannattaisi käyttää:

    Tuntikirjaukset:
    1. Ongelmatapauksessa eli silloin kun tapellaan esim. ylityötunneista ja niiden maksamisesta. Työsuojelupiiri kertoo asiasta aika yksikäsitteisesti:

    Työaikakirjanpidon laiminlyönti

    Jos työaikakirjanpito on laiminlyöty, tuomioistuin yleensä luottaa niihin tehtyjä tunteja koskeviin selvityksiin ja muistiinpanoihin, jotka työntekijä esittää esimerkiksi ylityökorvausta koskevan suorituskanteensa perusteeksi.

    Eli on aika turhaa maksaa esim. lainsallimaa 250 tunnin ylityökorvausta riitakumppanille vain siksi ettei tuntikirjanpitoa. Silläkin rahalla parannetaan aika paljon firman yhteishenkeä omissa häppeningeissä.

    Ja työvuoroluettelon tekeminen on helppo hoitaa jo rekrytilanteessa. Siksi riittää kirjallinen sopimus, jossa käydään läpi työaika, liukumat ja niiden käsittely. Ja ne sopimukset tökätään työsuojelutarkastajan nenän eteen.

    Lomat
    Jos ehdoin tahdoin haluaa antaa työntekijöille viiden viikon sijaan vaikka kuusi viikkoa lomaa, niin lomaoikeuden määräytymisestä ei kannata välittää. On erittäin yksinkertaista hyödyntää liukumia ja lomapäiviä siten, että työnantaja käytännössä antaa ylimääräisen lomaviikon. Ja erityisen tehokasta se on silloin, kun on sovittu että lomat pidetään milloin halutaan, mutta lomapalkka maksetaan kaikille esim. heinäkuussa ja tammikuussa taloushallinnon yksinkertaistamiseksi.

    Eli työntekijän vain pitää ymmärtää kuinka lomapäivät lasketaan. Eli jos on lomalla ti- sunnuntai välin, niin lomapäiviä menee neljä. Ma-su välillä kuusi ja kahden viikon lomalla Ma -su yhteensä kaksitoista. Mutta ottamalla kahden viikon lomalle molempiin päihin yhden liukamapäivän, niin onnistuu säästämään kokonaiset neljä lomapäivää.

    Harva työntekijä vain muistaa sitä, että lomapäiviä ovat kaikki arkipäivät eli myös lauantai lasketaan viikon lomalla lomapäiväksi eli yksi viikko kuluttaa kuusi päivää sen oletetun viiden sijaan.

    Ja työsuhdekkin kannattaa aloittaa aina viimeistään maaliskuussa huhtikuun sijaan, koska sillä saadaan seuraavalle vuodelle sellaiset kuusi lomapäivää lisää. Eli jos aikoo olla yli vuoden töissä, niin optimointi auttaa.

    Loppuun
    Itse opiskelen vanhoilla päivillä ja käyn mm. kasvuyrityskurssia TTY:llä. Ja siellä yhdellä opetuskerralla tuli ilmi se, että uskomme edelleen ihmisten olevan hyviä. Ja sitten kun joku ei olekkaan enään samanlainen, niin olemme ongelmissa.

    Samaten toisella eli henkilöstöjohtamisen kurssilla näkyi hyvin, kuinka huonossa kantimissa on esim. DI- opiskelijoiden tietämys työlainsäädännöstä esim. työsuojelun tai vaikka työsyhde-etujen kannalta.

    Eli vaikka joustavuus ja tyytyväisyys on yksi päämäärä, niin siihenkin voi päästä monin eri tavoin. Esim. noudattamalla lakeja ja asetuksia. Tai sitten valittamalla niiden joustamattomuudesta.

    Lakien ja asetusten noudattaminen ei ole kovinkaan haasteellista, koska niiden avulla päästään samaan lopputulokseen kuin sillä oletetulla joustavuudella. Eli kun prosessit on kohdallaan, niin kaikki noudattavat samoja sääntöjä ja kaikki tietävät missä mennään. Niin lomaoikeuden, työaikojen ja vaikkapa työsuojelullisten prosessien aikana. Eli silloin tiedetään mitä tehdään jos sairastuu lomalla, paljonko saa olla tunteja varastossa, kuinka lomat saa pilkkoa esim. kahdentoista päivän yhtäjaksoisen pitämisen jälkeen, kuinka lomapäiviä varastoidaan tulevaisuuteen ja esim. millainen oikeus tuntityöläisillä on pitää lomaa.

    Ei nuo nyt ole mitään byrokratiaa vaan vakiintunut tapa kertoa siitä, että hommat hoidetaan näin. Ja loppujen lopuksi aika helppo homma. Vaatii vain hiukan pohtimista ja tekemistä, jotta hommat lähtee sujuvasti liikkeelle. Ja aina kun uusi duunari tulee, niin kerralla saa kaikki hommat haltuun.

    Kari…

    P.S. Edustan hiukan erilaista lähestymistä aiheeseen, mutta tälläkin tavalla päästään joustavasti kiinni hyvään työsuhteeseen. Ainoa ero on vain se, että kaikki tietävät miksi jotkut asiat tehdään erilailla.

    • ”Työsuojelupiiri kertoo asiasta aika yksikäsitteisesti:”

      Niin kertoo. Mutta normaalibyrokraatin tapaan selkänoja eli lakipykälät puuttuvat ja selitys tiivistyy ideaan: Teette näin koska minä sanon että näin tehdään.

      Tälläinen asenne myös kaikenlaisten tarkastajien asenteesta vahvasti paistaa, käytännössä.

    • ” Eli kun prosessit on kohdallaan, niin kaikki noudattavat samoja sääntöjä ja kaikki tietävät missä mennään”

      Eli kun kaikki kumartavat byrokraattia niin kaikilla on samalla tavalla huono olo. Sehän se idea tässä aivan täydellisesti on, sanahelinästä huolimatta.

      Se fakta, että paperilla ja käytännössä toiminta voi olla aivan toisenlaista, ei byrokraattia tietenkään liikuta mitenkään, sitä selvitetään vasta tuomioistuimessa.

  57. Hei! Hienoa, että teillä on rento ja kiva työilmapiiri. Mutta, vaikka teidän firmassanne moni työsuojeluuasia tuntuu turhalta ja suorastaan älyttömältä, niin ei monessa firmassa ole. On helppoa sanoa mitkä asiat on teillä älyttömiä, mutta mikä on parannusehdotuksesi? Pitäisi laissa lukea että joitakin asioita ei tarvitse noudattaa, jos työyhteisö on rento? Monessa asiassa on helppoa valittaa mutta korjausehdotusten antaminen on vaikeampaa. Valitettavasti Suomessakin monessa firmassa työntekijät tekevät haluamattaan ympäripyöreää päivää, ja tottakai tarkastajan tullessa työnantaja haluaa vakuuttaa että tämä on sovittu yhteisymmärryksessä. Ja joissain puuttuu työsuojeluvaltuutettu eikä työntekijöillä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asioihinsa. Eikö olekin parempi, että tällaiset firmat löydetään tarkastuksissa? Teillä ei varmaan tarkastusta ole edes kovin usein, ja valtuutetun nimeäminen jne. on helppo hoitaa kuntoon. Olen kerran itse työskennellyt firmassa, jossa olisin todellakin toivonut tarkastajan käyvän. Tiedän, että riskien kartoitus on useimmiten toimistotyössä aivan älytön, mutta jälleen kerran on syytä miettiä, mikä olisi sitten parempi tapa saada myös ne firmat tekemään riskien kartoitus, jossa sitä oikeasti tarvittaisiin. Mielestäni työsuojelusta valittaminen on jo aika vanhanaikaista ja monessa maassa ollaan huomattavasti tarkempia ja vaativampia (esim. riskien kartoitus täytyy tehdä ennen joka työvaihetta, huoh…)

  58. Ja vielä lisäyksenä, että valitettavasti on myös firmoja, joissa työnantaja väittää että työntekijät kykenevät itse sopimaan lomistaan jne, mutta todellisuudessa työnantaja uhkailee ja kiristää. Uskon, että itse puhut varmaan totta, mutta myös joku muunlainen työantaja voisi perustaa blogin ja kirjoitella aivan muuta kuin totuutta. Nykypäivänä ei oikeasti voi tietää ja Suomessakin tulee työsuojelurintamalla vastaan sellaisia asioita mitä ei todellakaan voisi kuvitellakaan.

  59. Kommenteissa monet kertovat, että nämä määräykset on tehty niitä yrityksiä varten jotka oikeasti käyttävät työntekijöitä hyödyksi ja joiden olosuhteet ovat huonoja. Tämä hyvä, mutta kuten meidän yhteyskunnassa Poliisin on helppoa ottaa kiinni niitä harmittomia huumen käyttäjiä, kuin niitä huumekauppiaita joilla on varmasti muitakin rikoksia taustalla. Samalla on helpompaa sakottaa rikkinäisestä vilkusta, kun mennä partioimaan alueella missä kahjot ajaa 150km/h 60km/h rajotusalueella.

    Ravintaloalalla on helpompaa tarkastaa joka kuukausi niitä pikkukuppiloita kuin isoja ketjuja. (Kokemusta on). Sama tässä. Käydään tarkastamassa ja ihmettelemässä yrityksessä missä asiat selvästi ovat hyvin. Käytetään resurssit siihen, että etsitään ongelmia tai jopa keksitään, kun taas järkevässä yhteiskunnassa nämä resurssit voitaisiin oikeasti käyttää etsimällä yrityksiä jotka käyttää hyväksi työntekijöitään ja joiden olosuhteet on mitä on.

    • tähän joutui jo puuttumaan … ”kahjot ajaa 150km/h 60km/h rajotusalueella.”

      Täällä meillä on 50km/h rajoitus moottoritiellä _jossa ei ole mitään syytä sille_ ja ~kaikki ajavat sen ~140 niinkuin muutenkin moottoritiellä. En silti menisi sanomaan näitä ”kahjoiksi”, vaan sellainen on se kaveri, joka on sen merkin mätkäissyt tien poskeen. Ilmiselvästi noin vain, kiusantekona. Eikä kukaan ole vastuussa mistään, paitsi autoilija, joka on suurrikollinen.

      Kun säännöistä aletaan tehdä itsetarkoitusta vähääkään välittämättä realiteeteista, eletään byrokratiassa tai fasismissa. Liikenne on ollut jo pitkään tässä tilanteessa ja näen että työsuojelu on myös: Hyvin toimivassa yrityksessä työsuojelun käynti on puhdas muodollisuus, ei pitäisi olla mitään valitettavaa.

  60. En ymmärrä miksi työajan kirjaaminen tuntuu olevan monelle niin ylivoimaista. Eihän siihen mene kuin minuutti päivästä. Ei siihen kyttäämistä tai kellokortteja tarvita.
    Olen sitoutunut käyttämään aikaani palkkani eteen työnantajani eduksi 37,5 tuntia viikossa ja kirjaamalla tunnit ylös tiedän onko saldot plussalla vai miinuksella. Perheellisellä on välillä tekemistä siinäkin, että saa aikansa riittämään työssä käyntiin. Luulen, että valtaosa työssäkäyvistä erottaa työajan ja vapaa-ajan toisistaan, vaikka sosiaalista mediaa seuraamalla sitä ei aina uskoisi.

    • ”Eihän siihen mene kuin minuutti päivästä.”

      Ikinä ei ole mennyt minuuttia, ennemmin 10 minuuttia. Minkälainen työaikajärjestelmä kirjoittajalla oikein on jos sen saa käyntiin, kirjattua tunnit oikealle päivälle selityksineen ja suljettua minuutissa?

      Ja vielä keksii selitykset sille että mitä tänään tein, samassa minuutissa?

      Tietenkin jos on joku taulukko, johon liimailee vaan joka päivälle 7,5h ilman selityksiä, niin sellaiseenhan kopioi koko viikolle tunnit samassa 10 minuutissa, vaikka etukäteen, kerran kuussa koska tunnithan ovat aina samat.

  61. Voih… En voi nyt välttyä kertomasta esimerkkiä, missä työaikaseuranta on ulkoisesti täysin kunnossa, mutta silti homma menee epätasa-arvoisesti työyhteisön sisällä. Entisessä (syystäkin) työpaikassani palkkaus perustui pitkälti tuloksiin. Käytössä oli liukuva työaika ja kellokortti. Osa (perheettömistä) kollegoista leimasi tunnollisesti tuntinsa siten, että näytti, että he tekivät suunnilleen normaalia työaikaa, vaikka oikeasti he saattoivat silti viettää työpaikalla tai työn ääressä 10-14-tuntisia päiviä sekä viikonloppuja. Esimies katsoi asiaa sormien läpi, jos nyt edes tiesi koko asiasta täyttä totuutta. No, näkyihän tämä työlle omistautuminen sitten kollegoiden tuloksessakin. Kun itse en perhekuvioiden takia pystynyt tai edes halunnut omistaa elämääni työlle, näytti oma, oikeasti normaalin työajan puitteissa aikaansaatu tulos aika heikolle vertailussa näihin supersuorittajiin. Palkassa hävisi melkoisesti ja tunsi olevansa pohjasakkaa.

    Nykyisessä työpaikassa (OVTES-alainen työ) käytössä vuosittainen kokonaistyöaika ja työn saa noin 40%:sesti tehdä missä tahansa, milloin tahansa. Ei ole marinoita kuulunut, jokainen on itse vastuussa siitä, miten paljon aikaa työhönsä oikeasti käyttää: osa selviää säädetyssä ajassa, osa nopeammin tai hitaammin.

    • Toisaalta työlleen omistautuneelle voi maksaakin suurempaa palkkaa kuin sille, joka on laittanut perheensä etusijalle. Arvokysymyksiä.
      Aivan toinen asia on, onko mitään keinoja millä näiden työlleen omistautuneiden jaksamista pitkällä tähtäimellä voisi suojella.

  62. Elikkäs siis reilu ja rento työnantaja ei järjestä työterveyshuoltoa, toimita palkkalaskelmia ja laiminlyö tessejä. Itkee sitten byrokratiasta. Tsemppiä! Kuulostaa ihan joltain keskisuomalaisen puhelinmyyntifirman touhulta…

    • Simppa, meillä on erittäin hyvä työterveyshuolto ja palkkalaskelmat tulevat sähköisesti erittäin täsmällisesti. Nämä olivat vain listassa, jotka tarkastettiin, niistä ei huomautettu. Lue paremmin.

  63. Jännä juttu että tarkastukset usein kohdistuu paikkoihin missä kaikki on OK. Menisivät siivousalalle tarkistamaan, siellä pakkollisista tauoista olisi oikeasti apua. Siivoojat kun ei edes halutessaan saa taukoja, koska useimmiten käytössä tuntipalkkaus ja tauot jätetään väliin jotta ehditään tehdä työt liian lyhyeksi määritellyn ajan rajoissa. Siellä ei auta, vaikka porukalla tehdään valituksia. Henkisellä painostuksella irtisanoutuminen valittajille ja sama homma jatkuu. Tilalle palkataan sitten ulkkareita, mielenterveyskuntoutujia tai muita joilla on vaikeaa saada ”parempaa” työtä — koulutuksesta riippumatta (yllättävän paljon akateemisen koulutuksen saaneita). 😦 Faktaa löytyy osoitteesta: http://oikeuttasiivoojille.webs.com/

  64. No voi! Itse työskentelisin mielelläni firmassa, jollainen se oli ENNEN ts-tarkastuksen käyntiä. Mielestäni todellisiin ongelmafirmoihin ei uskalleta puuttua ja hyväksytään, kun ne täyttävät MUODOLLISET vaatimukset, sama sen jälkeen, toteutuuko ts:n sisällöllinen tarkoitus.
    Minulla on työkokemus valtion laitoksesta, jossa ts pystytään esittämään tarkastajia tyydyttävästi paperilla, eikä firman toteuttamat käytännöt enää sen jälkeen kiinnosta: teetetään ylitöitä kiertämällä ylityömääräyksiä, kyykytetään henkilöstö hiljaiseksi perättömillä varoituksilla, jotta työpaikan menettämisen pelosta pysyvät nöyrinä. Etenkin luottamushenkilöille keksitään syy varoitukseen ja sitten ulos, mikäli puuttuvat epäkohtiin. Työilmapiiri on ahdistava, työn tuottavuus nollassa, mutta viranomainen tyydytetty.

  65. Sanon samaa mitä moni muukin. Lain noudattamisella ennen kaikkea turvaa oman oikeusturvansa. Ja siinä vaiheessa kun aletaan puhua isoista summista, niin jälkiviisaana todetaan, että hitto olisi kyllä silloin pitänyt.. Niin olisi.

    Ymmärrän hyvin, että haluaisitte tehdä siellä tuottavaa työtä, ei mitään muuta. Kuitenkin kannattaa henkisesti varautua siihen, että se on utopiaa. Se on utopiaa jo työskennellessä yksin omassa yrityksessään, puhumattakaan siitä kun palkkaat ensimmäisen työntekijän. Ja tietyissä rajoissa mitä enemmän työntekijöitä palkkaa, sitä kauemmas utopia liukuu.

    Sitä en tiedä sanoiko joku jo tämän ääneen, mutta teille tehtiin todennäköisesti tarkastus siitä syystä, että joku oli sitä jo pyytänyt (ja selvästi ihan syystä). Niin siinä salakavalasti käy, että vaikka luulee kaikki henkilöt tuntevansa ja tietävänsä mitä nämä pääkopassaan ajattelevat, niin jossain vaiheessa pitää myös tunnustaa itselleen, ettei minulla ehkä olekaan telepaattisia kykyjä.

    Nyt kun laitatte hommat oikeasti kuntoon, ei pelkästään paperille, niin olette todennäköisesti vahvoilla vuoden työnantaja 2015 kisassa!

    • Lasse,
      kiitos kommentista. Tarkastuksen syy: katsoitko blogini lopussa olleen uutisen? Kahden vuoden aikana 800 firmaa tarkastettu alaltamme. Eipä niihin kai kaikkiin ole kutsumalla tultu. Usealta muultakin turkulaiselta firmalta tullut viestiä, että parin viime kuukauden aikana on käyty.

      Petri

  66. Niin, tieto- ja viestintäala on vielä aika nuori, siellä aletaan vasta nyt niitä taisteluita, jotka muilla aloilla on käyty jo ajat sitten ja sille hakeutuu täysin historiattomia nousukauden kasvatteja, jotka kuvittelevat olevansa korvaamattomia randilaisia supermiehiä ja tasavertaisessa neuvotteluasemassa työnantajien kanssa, vaikka taloudessa ei kuplien ulkopuolella ole työntekijöiden markkinat kuin erityisen lahjakkaissa tapauksissa, ja nämä työskentelevät yleensä itsenäisinä konsultteina.

    Vaikka onkin fantsu ja nuorekas ja rento hipstereiden kahvinjuontifirma pystyssä, niin kannattaa hekumoinnin välissä suunnata katse laajempaan kontekstiin ja tajuta, että pomojen ja viime kädessä pääoman rationaaliselle omaneduntavoittelulle on hyödyksi porata peppuun niin paljon kun voi jäämättä nalkkiin, sillä näin saadaan tuloksesta kaikenlaisia ikäviä marginaaleja laserhiottua veks (more money=better than, kuten sketsisarja Mr. Show’ssa esitetty teoreema kuuluu). Suulliset luottamussopimukset ovat pieruja Saharassa kun lähdetään riitatilanteissa hakemaan oikeutta ja siinä sitten ATK-übermensch ihmettelee känsiä kourissaan kun ylityökorvaukset valuvatkin profittina Cayman-saarille.

    Mutta puurtakaa vain, kapitalistisen työn sankarit! Kenties joku päivä panoksenne huomataan ja pukuosastolta saapuu rahamiehiä heittämään kiitokseksi floiskat naamalle. Se lämmin tunne säilynee kasvoilla niin hyvin, että tulevissa yt-neuvotteluissa saatu lomautuskaan ei jätä kylmäksi 🙂

    • ” hakeutuu täysin historiattomia nousukauden kasvatteja, jotka kuvittelevat olevansa korvaamattomia randilaisia supermiehiä ja tasavertaisessa neuvotteluasemassa työnantajien kanssa, ”

      Kirjoittaja kuvaa tässä, ilmiselvästi huomaamattaan, minkä tahansa palkkatoimitusjohtajan asenteen ja lähtökohdan.

      Ja kuten toimitusjohtajien palkkakehityksestä loistavasti nähdään, _nämä eivät ole väärässä_.
      Ergo: kirjoittaja on.

      Tietotekniikkabisneksessä firman vaihtaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus ja ellei firma miellytä, osaajat säännöllisesti lähtevät: Osaajalle on aina töitä, jossain.

      Tämä on tyly fakta. Ero moneen muuhun toimialaan on siinä, että tietotekniikka-alalla osaamattoman osaamisen ero osaavaan on aivan käsittämätöntä tasoa, selvästi aivan liikaa kirjoittajallekin.

      Esimerkki hitsausalalta, vähän helpompi hahmottaa: Toisaalla on juuri ammattikoulusta päässeitä kavereita ja toisessa ääripäässä on miehiä jotka tekevät luokitukset täyttävää saumaa veden alla. Viimeksimainittuja on ehkä tuhannesosa ensinmainituista ja näillä on _aina töitä_. Jos kiinnostaa tehdä, nämä ovat yleensä myös firman parhaiten palkattuja miehiä.

      Ei tietotekniikka-ala sen kummempi ole: Aina on joku osaa enemmän ja paremmin kuin muut ja palkkaus sekä arvo yritykselle kulkevat käsi kädessä. Ellei näin käy, osaaja vaihtaa yritykseen joka arvostaa osaamista, myös rahallisesti.

  67. Neuvostoliitossa oli virallinen totuus ja sitten se oikea totuus. Markkinoilla oli virallinen arvo ja sitten oikea arvo. Suomessa viranomaiset saa pidettyä poissa, kun kaikki näyttää paperilla hyvältä.

  68. Laki vaatii yritystä pitämään tietyt asiakirjat ja rekisterit. Ei ne ole vitsiksi tarkoitettu. On sitten aivan toinen asia halutaanko niitä pakottaa työntekijöille, kunhan on perustiedot kirjattu ylös.

    Jos ryhtyy yrittäjäksi, on syytä tarkistaa mitä papereita pitää olla olemassa. Kellokorttikaan ei ole mitenkään tarpeellinen, kunhan kuukausittain kuitataan tunnit tehdyiksi työntekijän toimesta ja sitä voidaan jälkikäteen seurata lain vaatiman 5 vuoden verran taaksepäin (riitatilanteissa työnantaja on velvollinen maksamaan 5 vuodelta takautuvasti jääneet saatavat).

    Kaikki tarvittavat tieto löytyy kyllä viranomaisilta, jos jaksaa ne pyytää ja sattuu lukemaan läpi.
    Nillittäminen laillisten velvotteiden hoitamatta jättämisestä julkisesti ei anna hyvää kuvaa nuorista yrittäjistä. Samat vastuut ovat KAIKILLA yrittäjillä.

    Suosittelen konsultin (tätä en uskonut koskaan itse kirjoittavani) apua näissä asioissa. Kirjanpitäjätkin yleensä osaavat tajota palveluita näihin liittyen.

    • Komppaa itse edellistä kommenttia. Homma kuntoon ja pulinat pois; se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

    • ” Samat vastuut ovat KAIKILLA yrittäjillä.”

      Sekö tekee niistä järkeviä? Eihän tässä siitä puhuta että mitä vastuita on, vaan siitä, että mitä järkeä niissä on. Tämäkin pykälä on niin savupiipputeollisuuden aikakautta että hohhoi.

      Kuka takaa että työaikailmoitus, jonka minä jätän, on mitenkään todenmukainen?

      Minäkö?

      Kas kun sitä työsuojelutarkastaja ei viitsinyt edes kysyä: Työaikakirjanpito pitää olla kunnossa, mutta sen todenmukaisuus ei enää kiinnosta yhtään: Aitoa byrokratiaa byrokratian vuoksi.

      Joka juuri on se ongelma josta kirjoituksessa valitetaan.

  69. Mikä sen sanoo, että joku työaikakirjaus pitää paikkansa? Mitä se palvelee, että laitetaan jotain lukuja johonkin paperiin tai kantaan?

    Lisäksi, joku mainitsi että ”moni tekee pyöreää päivää vastoin tahtoaan”. Aikuisen ihmisen kuuluu ottaa itse vastuu työskentelystään, ei kukaan voi vaatia ketään työskentelemään yli kohtuullisten rajojen. Aina voi valita, ei työpaikat ole mitään jumalan lahjoja eikä työnantaja työntekijän vastustaja.

    Ajatustyölle ei voi määrittää aikaa eikä paikkaa.

    • Työnantajan vaatimuksilla ei ole mitään ylärajaa.Kun kilpailuasema huononeen niin piiska suurenee .USA:ssa kilpailu on johtanut työajan pitenemiseen ja tulojen polkemiseen paikallaan, 30 vuodessa tehty työaika on kasvanut kymmeniä prosentteja.

      Mäkkärinkin neuvo työntekijöiden palkankorotuksiin oli, että tehkää 50 tunnin sijasta 80 tuntia viikossa

      Lopputulemana on loppuunpalaneita ihmisiä, jotka jäävät yhteiskunnan elätettäväksi .
      Ja nyt on edetty jo seuraavalle askelmalle eli työelämään on tullut postiivinen douping eli erilaisilla mömmöillä pysytään hereillä vuorokausia, jopa viikkoja.
      Lopputulema on sitten romahdus/riippuvuus ja syösy yhteiskunnan pohjasakkaan.
      Ja kun tehdään töitä 24/7/365 niin mitä työntekijä enää palkalla tekee ?

      Ei yksilö ole kovinkaan kyvykäs arvioimaan asioita ihminen kun on laumaeläin, joka seuraa sokeasti ns alfa-yksilöitä.
      Sen vuoksi kollektiiviset rajoitukset estävät hölmöimmät jutut.

      Ja moni pettyy kun on ensin raatanut ilmaisia tunteja 30 vuotta ja kun kädessä on musta-pekka ja edessä sossun luukku 10-15 vuodeksi niin silloin ymmärtää , miten on tullut huijatuksi.
      Yrittäjä on kerännyt noista tunneista itselleen omaisuuden ja voi +50-vuotiaana siirtyä Thaimaaseen nauttimaan ansaituista eläkepäivistä

      Työvuorolista n voi olla pelkkä lista seinällä ja paikallinen liukuva-työaika- työajan -joustosopimus .ellei tuota löydy niin työntekijä on heikoilla , jos syntyy kiistaa.

      Ei sellaista työpaikkaa olekaan, missä ei synny käsityseroja ja kiistoja , mitä velvollisuuksiin kuuluu.Jos asioita ei osaa pistää paperille niin ei niitä osaa sopia suullisestikaan
      Eikä kenenkään muisti riitä arvioimaan paljonko tunteja tuli tehtyä.

      Ja kun on ajanut itsensä työkyvyttömäksi niin isilloin ei tehdyillä töillä ole mitään arvoa

      On täysin sinisilmäistä uskoa niin työnantajalta/työntekijältä, että olemme suuri perhe ilman konflikteja. Aina niitä syntyy ja silloin etsiään papereista, mitä on sovittu.

      Ellei mitään ole paperilla niin silloin voittaja arvotaan hovioikeudessa ja se maksaa.

      Eikä noiden asioiden sopimiseen vaadita ay-liikettä, riittää, että työntekijät ovat valinneet joukostaan edustajan ja tälle varamiehet, joka hoitaa asioita työnantajan suuntaan. Ei siihen vaadita minkään liiton jäsenyyttä.

      Mutta silloin joku ajattelee asioita työntekijöidenkin näkökulmasta ja konfliktit käsitellään etukäteen, ei hovioikeudessa

      • ”30 vuodessa tehty työaika on kasvanut kymmeniä prosentteja”

        Mutta samaan aikaan työntekijät, ainakin isoissa toimistoissa, käyttävät koko työajan netin surffaamiseen ja henkilökohtaisten sähköpostien kirjoitteluun ja työn tuottavuus on laskenut.

        Työpaikalla istutaan myöhään, koska johto tykkää, mutta työn tuloksilla ei ole niin väliä, siis aitoa byrokratiaa taas. Työn tulosten mittaaminen taas on asia jota ei byrokraatti tunne, ei USA:ssa eikä Suomessa: Vain kelloa katsotaan.

        MacDonalds on kyllä hyvä esimerkki, mutta se on alinta pohjasakkaa Amazonin kanssa, jopa USA-mittapuulla mitattuna.

  70. Tämä on vain pieni osa virkamiseten tasapäistämis/harmonisointi aatetta. Ei jollain pienellä työyhteisöllä saa olla töissä kivempaa kuin muilla yleensä – kohtahan kaikki haluaisivat elää kuin possut pellossa ja sitähän olisi tosi hankalaa valvoa ja tilastoida. Ay -liike yhdessä aktivistivirkamiesten kanssa on tehnyt tästä maasta ahdistavan valvontayhteiskunnan. Ennen minäkin työllistin – en enää. Aloittaville yrittäjille sellainen neuvo että pätevästä ja kokeneesta kirjanpitäjästä ja tilintarkastajasta kannattaa maksaa.

    • Tuossa edellä on monesti todettu, että työaika- ja loma-asiat on helppo hoitaa asiallisesti. Ylipäänsä hiukankaan suuremmassa yrityksessä on hyvä kirjata olemassa olevat käytännöt. Suulliset työpaikat säännöt eivät toimi pitkän päälle. Jo pelkästään työntekijöiden kesken voi tulla erimielisyyksiä, kun käytännöt eivät ole selviä. Tällä ajalla, minkä Petri on käyttänyt asiasta valittamiseen, hän olisi hoitanut asian kuntoon. Ymmärrän harmituksen. Säännöt on tehty rikollisia varten, mutta niitä sovelletaan kaikkiin ja niistä on vaivaa.

      Jos ajatellaan lentokenttien turvatarkastuksia. Kuinka paljon niihin menee matkustajalta aikaa. Epäillään terroristiksi, läpivalaistaa laukut, riisutaan kengät ja vyöt jne. Tutkisivat oikeita terroristeja. Ja maksan tämän vielä itse lipun hinnassa.

      • ” Epäillään terroristiksi”

        Niinpä: Olet siis lähtökohtaisesti rikollinen ellei toisin todisteta. Käytäntö joka on ns. länsimaiselle ideologialle täysin vieras ja kotoisin totalitäärisen kulttuurin maista.

        Miksi Suomessa(kin) tälläistä sovelletaan?

        Kas kun se on fakta että nämä ”turvatarkastukset” ovat puhdasta teatteria, koneeseen menee valtava määrä tavaraa kaikkien tarkastusten ohi ja maksamalla mitä tahansa: Syy miksi salakuljetus lentokoneessa on triviaalia, tarvitaan vain sopivasti voideltu kenttähenkilöstö.

  71. Meillä merkataan työajaksi 8-16 mutta oikeasti duuni tehdään silloin kun huvittaa. Tämä ihan vain sen takia että työsuojelutarkastaja olisi tyytyväinen 😀
    Kaikenlaista pilkun viilausta sitä onkin.

  72. Tästä päätellen itse työskentelen ilmeisen viimeisen päälle ”hyvässä” yrityksessä. Täällä kirjataan kaikki tehty työ minuutin tarkkuudella (etenkin asiakkaalle sidottavassa työssä). Saatetaan joskus jopa huomauttaa, jos kirjauksessa on havaittavissa pyöristyksiä; esimerkisksi ilmoitetut ajat ovat tasaviisiminuuttisia. Ja mikä tärkeintä, niin myös mitataan aikaa tai oikeastaan viivettä kuinka nopeasti syötät ajat järjestelmään. Sitä kutsutaan täällä kirjaamisviiveeksi ja sille on monta erilaista mittaria seurattavaksi.
    Esimerkkinä järjestelmän tehokkuudesta voinen esittää omaa ylityövapaasaldoani, joka on tällä hetkellä 7,25060 tuntia. (Jos ette jaksa itse laskea, niin se on 7h 15min 2,16s) En kyllä tosin ymmärrä miten tämä on mahdollista, kun kirjaaminen on minuutin tarkkuudella ja ylityökertoimet ovat perinteiset, jonka mukaan pienin yksikkö pitäisi olla puoli minuuttia.

  73. Tässä pari vinkkiä, mistä lähteä liikkeelle, kun alatte työsuojelun yhteistoimintaa organisoida:
    http://www.ttk.fi/tyosuojelun_yhteistoiminta
    http://www.ttk.fi/tyosuojelu

    Mukava kuulla, miten kiva työyhteisö teillä on. Toivottavasti onnistutte rekrytoinneissa jatkossakin ja jokainen muistaa huolehtia omasta jaksamisestaan sekä käyttäytymisestään työpaikalla. Laki on sama kaikille niin työelämässä kuin liikenteessäkin. Ei me turvavyötäkään pidetä siksi, että haluttaisiin joutua kolariin. Vaan ennakoidaan asioita, joita voi sattua, vaikka itse olisi kuinka huolellinen.

  74. Virkamiehen tehtävä on valvoa, että työpaikoilla noudatetaan lakia. Hänen haukkumisensa tässä kirjoituksessa ja ketjussa on aika outoa. Eihän muissakaan asioissa tehdä niinkuin huvittaa, vaan toimitaan lain puitteissa. Virkamies oli ehkä vähän nipo, mutta tällaisen kiukkukirjoituksen julkaiseminen ei anna kovin hyvää kuvaa esimiehestäkään.

    • ”Virkamiehen tehtävä on valvoa, että työpaikoilla noudatetaan lakia. Hänen haukkumisensa tässä kirjoituksessa ja ketjussa on aika outoa”

      Viranomainen, joka valvoo lakia, kertoo lakipykälät joita (mahdollisesti) on rikottu. Vaikkapa Poliisi. Tämä tarkastaja ei ilmiselvästi moisia ole jaksanut raportoida ja siis käytännössä itse keksii sääntöjä tai toteuttaa lain tavoin viraston itsensä keksimiä, täysin mielivaltaisia, sääntöjä.

      Suomessa kun pääsääntö on se, että virasto keksii säännöt itse ja laki on paljon lievempi ja tulkinnanvaraisempi kuin mikään, mitä virasto yrittää, lain nimessä, väittää.

      Pätee mihin tahansa virastoon.

  75. Entä jos.. työntekijälle sattuu tapaturma? Leipää leikatessa vetää sormen halki, kompastuu jatkojohtoon ja murtaa ranteensa, nukahtaa väsyneenä auton rattiin ja ajautuu rekan eteen.. Kun kuolemantapausta aletaan tutkia viranomaisia kiinnostaa onko kyseessä työ vai vapaa-ajan tapaturma? Jos työtapaturma, aletaan tutkia työaikoja jne. Selitykseksi ei riitä ”kun meillä kaikilla on niin mukavaa tämän projektin parissa että kaikilla on unet jäänyt viime aikoina aika vähiin, ja en oikeastaan tiedä edes oliko kaveri vapaalla vai töissä kun sattui..”
    Toinen esimerkki ”Paina nyt tämä projekti läpi tunteja laskematta ja pidä ensiviikolla sitten parin päivän ylimääräinen vapaa” Viikon kuluttua, ”voi vee meni koko vapaa mahataudissa” ”no sähän kunnon työntekijä olet kun sairastatkin vain vapaapäivinä”.

    ”Meillä on hyväksi todettu kiertävä kesälomajärjestely. Mulla on loma aina heinäkuussa ja muilla kiertää siinä ympärillä”.

    Vaimo kotona 1 vuotiaan lapsen kanssa ”sua ei näe kotona koskaan, lähes asut työmaallasi!”
    ”Mutta rakas kun meillä on töissä niin hyvä porukka että kyllä työ aina kotiolot voittaa”.

    Nuo yo. esimerkit eivät ole vitsejä.

    • Mikä se pointti olikaan?
      Takaako tuntikirjanpito sen ettei kukaan ”pala loppuun”?
      Ja miksei ketään kiinnosta, miten yrittäjä jaksaa? Jos yrittäjä palaa loppuu byrokratian hampaissa, loppuu työt koko porukalta. Kärjistystä tosin, mutta niin oli sullakin.

      • Käsittääkseni huono työilmapiiri, kiusaaminen ja onneton esimies polttavat työntekijöitä paljon enemmän kuin se, että kirjataanko tunnit vai ei.

  76. Petri, kiitos tärkeän teeman esiin nostamisesta. Trendi nykyään on suuntaan ”lean management”, jossa johto käyttää auktoriteettiään pääasiassa huonon byrokratian purkamiseen. Kunpa viranomaisetkin näkisivät ja toimisivat muutosagentteina tulevaisuuteen eivätkä käyttäisi auktoriteettiään oletuksella ”luottamus on huono asia”. Voimaa ”tuulimyllyjä” vastaan taistellessa 😊

  77. Yhdessä firmassa laitoin jokaisen työpäivän päätteeksi pomolle sähköpostiin kyseisen päivän työajan, ei sen työaikaseurannan tarvitse kovin kummoista olla. Fiksumpi tietysti automatisoi tämän siinä vaiheessa kun kokee sen järkeväksi esim. webbisovellukseksi, tms.

  78. Todella tärkeää asiaa, ja monesta kommentista huomaa, ettei ole tarvinnut koskaan elää työnantajapuolen realismia. Työaikaseuranta on monilla aloilla helppoa, ja jos jollain alalla se ei ole sitä, pitää olla muitakin ratkaisuja kuin viranomaisen pakote tunkea firma sellaiseen sapluunaan johon se ei sovi. Etätyötäkin jo saa tehdä itse valitsemanaan vuorokauden aikana, miksei muutakin työtä voisi, jos oma paras lataus ei osu toimistoaikaan? Työnantajalla on aika pian kusiset paikat, jos on pakko maksaa siitä pöytäfudiksen peluusta tms. täysin suoritteesta riippumatta.

    Miettikää oikeasti, ihmiset, miten tämä maa saadaan nousuun. Muuten meillä ei kohta ole, millä maksaa virkamiesten palkkoja.

  79. Paluuviite: Turha byrokratia | Sekalaista höpinää

  80. Tuota koulutusta kannattaa hankkia tätä varten niin tietää miten asiat voi hoitaa ihan helpostikin. Itse olen työsuojeluvaltuutettu ja sain koulutusta tähän aiheeseen ja siellä jo selvitettiin perusasiat. Ei tullut suuria yllätyksiä tarkastajan käynnillä meidän softatalossa.
    Nuo voi hoitaa helpomminkin kuin noin kärjistetysti kuin kirjoituksessa esittää. Kahvitauot ovat työaikaa, joten niitä ei tarvitse merkitä työvuoroluetteloon – vain se aika joka on ’vapaata’ työntekijälle.

    Ihmettelen, että miksi alkuperäinen kirjoittaja tekee näin yksinkertaisesta asiasta noin vaikeata, kun asia on helposti hoidettavissa parilla dokumentilla ja perustamalla työsuojelutoimikunta.

    Ihan perusasioita yrittäjälle. Niin olen jo 17v toiminut yrittäjänäkin (ja työnantajana), mutta tällä hetkellä etupäässä palkkatyössä. Nämä kaikki ovat olleet minulle tiedossa jo yritykseni alkuajoista ja olen ne aina hoitanut omassa yrityksessa kuntoon. Samoin ne hoidetaan helposti kuntoon nykyisessä softaan keskittyvässä yrityksessä jossa töitä teen.
    Järkeä kun saa käyttää näissäkin ja asioista ei tarvitse tehdä noin vaikeata kuin kirjoittaja esittää.

    • Samaa mieltä olen minäkin. Minunkin (ex työsuojelu päällikkö) mielestäni kyseessä on simppeli ja yksinkertainen asia . Eniten minua ihmetytti se, että eikö kyseinen yhtiö ole järjestänyt työntekijöilleen minkäänlaista työterveyshuoltoa (viranomais raportin mukaan). Ehkä ymmärsin raportin pätkän väärin.
      Se että työsuojelu asiat ovat kunnossa ja hoidettu, eivät todellakaan huononna tai heikennä yhtiön sisäistä henkeä, saati moraalia. Oma kokemukseni mukaan, se on vain entisestään lisännyt työnantajan arvostusta, sekä sisäisesti että ulkoisesti. Itse olen kiitollinen sekä nykyiselle, että aikaisemille työnantajille siitä, että nämä asiat ovat olleet hoidossa esimerkillisesti.
      Ystävällisin Terveisin
      Jan

      • Jan, pahoittelen blogin epäselvyyttä tässä asiassa. Meillä on itseasiassa varsin kattava työterveyshuolto ja vakuutus henkilöstölle. Ne on järjestetty Lääkäriasema Elonin ja IF:n kautta. Kaikki työntekijämme on vakuutettu, he voivat marssia minkä tahansa vaivan / tapaturman kanssa suoraan Eloniin (sattui tapaturma sitten töissä tai vapaa-aikana) ja yritys / vakuutus tämän korvaa.

        Lisäksi työterveyshuollon kanssa olemme erikseen käyneet läpi toimitilamme ja kartoittaneet työn kuormittavuuden, valaistuksen, ergonomiat jne. Tämä tehtiin työntekijöiden kanssa yhdessä.

        Kun sitten työsuojelutarkastus tupsahti paikalle, niin tällaisella kartoituksella ei enää ollutkaan mitään merkitystä, koska sen perusteella ei oltu laadittu dokumenttia. Tosin valaistusta oli parannettu, joku hommasi uuden, ergonomisemman hiiren jne. Siis käytännönasioita tehdään koko ajan, jotta meillä porukka voisi hyvin, olisivat terveitä, pirteitä ja iloisia työpäivän ajan (ja sen jälkeenkin). Mutta kun siitä ei oltu tehty määrämuotoista suunnitelmaa / dokumenttia, niin saatiin huomautus.

        Olisimme voineet jättää kaikki työterveyshuollon parannusehdotukset tekemättä, mutta laatia paperilla dokumentin ja tarkastaja olisi ollut tyytyväinen. Tämä on se suurin epäkohta koko prosessissa, jota vastaan kapinoin. Riittää, että paperilla asiat on hyvin. Se ei riitä, että käytännössä ne on hyvin. Ja toisaalta käytännössä ne ovat monessa yrityksessä onnettomasti, mutta dokumentit ovat kunnossa.

        Kumpi on tärkeämpää: pitää työntekijät vai tarkastajat tyytyväisinä? Nämä kaksi asiaa kun eivät näytä aina kulkevan käsi kädessä. Toki meilläkin on jatkossa se tavoite, että sekä työntekijät että tarkastajat ovat tyytyväisiä.

        Petri

      • Hmm.. totta että paperit ja käytäntö harvoin kulkevat käsikädessä , eikä papereiden täyttäminen saa olla itsetarkoitus. Mutta kuinkas muuten esität ulkopuoliselle että asioita on mietitty ja ne ovat kunnossa? Ajokortti ja rekisteriote pitää esittää tien päällä ratsiassa. Ei riitä vaikka kuinka autossa matkustavat todistavat poliisille että kuskilla on ajo-oikeus ja auto on katsastettu. Näin se vain menee. Saivartelu on sitten asia erikseen, siihen monet virkamiehet ikävä kyllä syyllistyvät ja se on kyllä ammattitaidon puutetta.

      • Joo, on totta, että ajokortti pitää olla suoritettu ja mukana, kun poliisi sen tarkastaa. Mutta vaikka punaisiin pitää pysähtyä ja nopeusrajoituksia noudattaa, niin ei kuitenkaan vaadita, että jokaisesta risteyksestä on todiste, että pysähdyit punaisissa. Ammattiautoilijat onkin sitten eri asia… heillä piirturit lienevät juuri tätä samaa todistamistaakkaa kuin yrittäjillä se, että kirjoitellaan dokumentteja kaikista tehdyistä henksun viihtyvyyttä parantavista asioista.

      • Itse olen isossa talossa töissä (en tosin it alalla) jossa työsuojeluun panostetaan tosi paljon. Välillä tuntuu että meitä suojellaan töiltä heh, niin vaikeaksi jotkut pienetkin työsuoritteet välillä muodostuvat. Hymyilyttää ja välillä raivostuttaa koko työsuojelu. Esim tikkailta ei periaatteessa saa tehdä töitä vaan pitää rakennuttaa oikeat tasot. Telineiden tekijällä pitää taas olla telinekortti suoritettuna jne. Eli tunnin remontiin voi mennä koko päivä, ja tulee kalliiksi. Kuitenkin työnantaja on laskenut että tämä tulee pitkässä juoksussa halvemmaksi kun tapaturmat ja sairaspoissaolopäivät ovat vähentyneet. Pointti minusta koko työsuojelussa pitäisi olla vaikuttaa asenteisiin, ei papereiden pyörittely. Meillä on kerran viikossa työsuojeluvartti jolloin pohditaan porukalla turvallisuusasioita. Kuukostaa typerältä työajan haaskaamiselta. Vuosien mittaan tällä työsuojelun ”toitottamisella” on kuitenkin ollut sellainen vaikutus että jengi on alkanut miettimään myös siviilissä ja kotona kuinka asiat voidaan tehdä turvallisesti. Kotona kun sattuu ylivoimaisesti eniten tapaturmia. Kun esim. jonkun projektin avainhenkilö teloo itsensä vapaalla, voi sillä olla kalliit saeuraukset myös yrittäjälle. Loppuun pari esimerkkiä omasta lähipiiristä: Työkaveri putsasi tikkailta omakotitalon rännejä, tikkaat luistivat alta ja tuloksena pari murtunutta kylkiluuta ja pitkä sairasloma. Toisessa tapauksessa pari työkaveriani meni rakennustalkoisiin kolmannelle työkaverille. Ensin tehtiin asialliset rakennustelineet niinkuin kuuluu. Pahaksi onneksi naulaimessa oli liian lyhyet naulat joilla telineet rakennettiin, ei kestäneet kahden miehen painoa.. Murphyn laki kannattaa muistaa, ”jos jokin asia voi mennä pieleen, se yleensä menee”.

    • ”…kun asia on helposti hoidettavissa parilla dokumentilla ja perustamalla työsuojelutoimikunta.”

      Niin. Kerropa minulle miten yrityksen toiminta muutuu sillä että tekaistaan parit dokumentit ja perustetaan toimikunta tekemään lisää dokumentteja?

      Ei mitenkään? Kukaan kun ei pysty tarkistamaan että mikä näiden dokumenttien todellisuusaste on.

      Mutta sehän riittää että asiat ovat kunnossa paperilla, eikö niin? Ja elleivät paperit ole kunnossa, ollaan rikollisia.

      Joka se alkuperäisen ihmettelyn aihe oli, jos sattui menemään ohi.

  81. Paluuviite: Työn näkymättömät säännöt | Leikkivä LiikemiesLeikkivä Liikemies

  82. No jopas on. Olen kolmatta kertaa yrittäjänä ja opettajana AMKissa enkä moista tarinaa olekaan ennen lukenut. Wau.
    Kun aloitimme oman koulutusyrityksemme niin julistin että tähän firmaan ei tule työntekijöitä. Ei yhtään. Ja tämä koskee myös mahdollista tulevaa johtoa. Ja itseäni. Ja kaikkia muita. Jos haluaa saada yrityksestämme tuloja niin pitää lähettää lasku. Jonkin maan voimassa oleva Y-tunnus siinä myös pitää olla.
    Olen tarinanne (ja runsaat kommentit) luettuani yhä vakuuttuneempi että tämä on ainoa tapa toimia niinkauan kuin yritys sijaitsee Suomessa. Teillä tilanne on tietenkin monimutkaisempi kun väkeä jo on töissä. Mutta kyllä nuo työsuhteet saa hyvässä hengessä muutettua yritysten väliseksi laskutussuhteeksi.
    Toivon todella että kaikista asiaan tulleista neuvoista löydät ratkaisuja olemattoman ongelman (siis ongelman jota ei ole olemassa) korjaamiseen.
    On tämä tuossa suhteessa outo maa.

  83. Ilmeisesti ostatte työterveyspalvelut yhtiöltä,joka on ammattitaidoton. Jos työpaikan olosuhteet on kartoitettu niin on kummallista ettei työterveys palvelun tuottaja tehnyt/esittänyt dokumentin tekoa . Jos ette itse viitsi tehdä paperia noin palveluntuottaja tekee mielellään.

    konttorihommissa ei kovin suuria konffrrensseja tarvitse järjestää. Näissä kokouksissa voi kirjata ne toimenpiteet,jotka jaksolla on tehty ja mitä ajankohtaisia tarpeita on.

    Ei tuohon tuntikausia kulu

  84. Oooommm! Muistan ajan, jolloin piti kirjata rappariin 0,25 h tarkkuudella koko päivä ja muistaa ”leimata” kulkukorttilätkä AINA kun meni ulko-ovesta ja sit jos nämä kaksi raporttia eivät täsmäneet, niin… Meni vain tunti rapparin tekoon joka toinen päivä.

    Mato Valtonen räyhäsi aiheesta Lahdessa ja on oikeassa siinä, ettei Suomessa yritteliäisyyttä tueta – oikein missään vaiheessa.

    Ehkä se on omasta yrittäjäperhetausta lähtevää, mutta SAAAAAAAAT… miten voidaan mennä yli näissä jutuissa. Musta on kiva tehdä töitä hyvällä draivilla ja tietenkin tarvittaessa päästä lekuriin, mutta turhien papereiden pyörittely ja älälälälä-kulttuuri syö tehoja ja fiilistä.

  85. Paluuviite: Digitalisoidaan vanhat rakenteet, kyllähän se riittää? | Activityblog

  86. Paluuviite: Työsuojeluratsatulle työhyvinvointipalkinto. Loogista, eikö? | Perjantaikokin blogi

  87. Pitäisikö paremmin tutustua vaatimuksiin ennen kuin alkaa innokkaaksi yrittäjäksi. Pitäisi osata katsoa isompaa kuvaa, jos omasta mielestä homma toimiikin hiernosti ei se kaikkien mielestä ja varsinkaan kaikissa yrityksissä ole näin. Pitäisikö säännöistä saada erivapaus koska ”minä olen niin hyvä tyyppi”? Muistakaa että meistä on moneksi, toisaalla tunteja ei kirjata tai seurata koska niitä teetetään ilmaiseksi.

    • ”Pitäisikö säännöistä saada erivapaus koska ”minä olen niin hyvä tyyppi”?”

      Tämähän on valtionhallinnossa ja yrityksissä _normaali käytäntö_: Säännöt eivät koske ”hyviä tyyppejä”.

      Miksi tämä ei ylety pienyrityksiin myös, olisi ennemmin se kysymys?

  88. Paluuviite: Design Victim » Suomineito byrokratian hampaissa, loputon lista…

  89. Paluuviite: Euroalue ei ole USA | Talouden tulkki

  90. Eihän tässä nyt kovin kummoista ole, pistät lakisääteiset asiat kuntoon ja jatkatte hyvää meininkiänne. Jos teillä oikeesti on hyvä meininki, niin eipä tuo tuosta muuksi muutu. Hieman vie terää kirjoitukselta se, että asioita liioitellaan roimasti. Esimerkiksi työvuoroluettelon kohdalla. Liukuva työaika on ihan normaali käytäntö. Asiaa helpottaa, jos tutustuu lakiin. Meillä oli just tarkastus – taisi olla yksi huomautus jostain pikkuasiasta. Laitettiin asia kuntoon ja hyvä meininki jatkuu. En tullut nettiin itkemään.

  91. Huoh. Taas jälleen yksi yrittäjä valittaa, että huomautusta on tullut siitä, että lakisääteisiä velvollisuuksia on laiminlyöty. Yllätys, että tulee sanomista? Varmaankin se on epäoikeudenmukaista, että jotkut IT-firmat saavat mellastaa miten haluaa. Hyvä, pidä asiasta meteliä, mutta se ei vapauta sinua vastuusta. Kyllä työsuojeluasiat täytyy pistää kuntoo vaikka kuinka ”hyvä meininki” firmassa olisikin. Ei vaadi paljoa.

    • Kerropa Henry miten dokumentaatio siitä, miten olemme varautuneet seitsemännen kerroksen lukittuun toimistoomme yllättäen ryntääviin huumehörhöihin, vie tätä maata eteenpäin? Meillä on kaikki tärkeät lakisääteiset asiat, kuten työterveyshuolto, työsopimukset ja nyt myös tuntikirjanpito kunnossa. Tällaisia työsuojelutarkastajan kaipaamia huumehörhöihinvarautumisdokumenttje emme ole tuottaneet (lähinnä siksi, että riski tähän on pienempi kuin auton alle jäänti alakerrassa), mutta tämä on siis ilmeisesti sinun tarkoittamaasi ”mellastamista miten haluaa.”

  92. Paluuviite: Työsuojelutarkastus vol. 2.0 | Perjantaikokin blogi

  93. Paluuviite: Työilonpilaajako?

  94. Paluuviite: Työsuojelun hinta - onko yrittäjällä varaa... olla maksamatta?

  95. Paluuviite: Lähtökohtaisesti työntekijä on laiska ja tyhmä | Sparta Consulting

  96. Paluuviite: Työsuojelutarkastaja iski ohjelmistofirmaan – kaikki tämä piti käydä läpi – verkkouutiset.fi

  97. Paluuviite: Piina vai pelastus? Tarkastaja tutkii työpaikan – Y-Studio

  98. Paluuviite: Piina vai pelastus? Tarkastaja tutkii työpaikan - Y-Studio

Jätä kommentti