Tätä lukiessasi olen hyvin erilaisissa tunnelmissa kuin tätä kirjoittaessani. Tartuin kynään maanantai-illalla lentokoneessa matkalla Sveitsistä Suomeen. Olin jälleen kerran lähtenyt.
En ole koskaan haaveillut työstä, jossa saisi matkustaa. Monet tekevät niin. Eli haaveilevat. Ne, jotka työkseen matkustavat, eivät siitä haaveile. Minun matkustamiseni on vähäistä moneen muuhun verrattuna. Olen useimmiten vajaan viikon kuukaudessa Suomessa. Muun ajan saan viettää kotona. Näen perhettäni ja lapsiani paljon enemmän, kuin ollessani ”tavallisissa töissä”. Mutta silti – tai siitä johtuen – on lähteminen hyvin brutaali hetki.
Inhoan jäähyväisiä
Tiedän olevani outo, mutta mietin aina lähtiessäni, että jos en palaakaan takaisin. Jos jotain käy? Miten perhe pärjää? Mitä, jos en näe lasteni kasvavan? Tiedän, että nämä ajatukset ovat lapsellisia, ylitunteellisia eikä minun kuuluisi niitä tuntea. Mutta silti, kaikki on mahdollista. Ja niin minä ajattelen.
Pyrin elämään siten, että sitten kun joskus lähden lopullisesti, niin en kadu elämättä jätettyä elämää. Pyrin antamaan niin isot lähtöhalit, että lapseni muistavat sen vielä silloinkin, kun tulen takaisin. Ja varsinkin, jos en tule.
Rakastan yksinoloa (hetkittäin)
Vaikka olen hyvin sosiaalinen eläin, nautin yksin olemisesta. Minulla on viisi veljeä ja jaoin huoneen kaksoisveljeni kanssa käytännössä siihen saakka, kunnes muutin omaan asuntoon. Siitä saakka olen jakanut huoneen vaimoni kanssa. En ole koskaan elänyt yksin.
Nyt nautin satunnaisista yksinäisistä hetkistä, ehkä siksi harrastuksenikin ovat kaikki yksilölajeja. Olen aina ryhmässä – miksi haluaisin vapaa-ajallanikin olla osa sitä? Nautin riippumattomuudesta jopa itsekkyyteen saakka. Kun olen viikon Suomessa, ei kukaan määrää aikatauluani. Siinä on jotain upeaa. Minua ei haittaa vaikka kone on myöhässä tai vettä sataa. Mitä siitä. Minun tulee pitää huolta vain itsestäni. Kyllä minä kestän.
Tosin tätä lukiessasi, en ole yksin. Mikäli kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, työnnän venettä vesille Nauvon mökkisaaressa appiukkoni kanssa. Kalaan on sentään hyvä mennä kahdestaan. Varsinkin hyvän appiukon kanssa.
(ja kyllä, viimeisen lauseen kirjoitin, jotta hän tarjoaisi minulle illalla hyvän viskin).
Perjantaikokki
Juustoiset sieni-jauhelihapihvit kermakastikkeessa
Ystävieni Facebook-päivityksiä seuraamalla olen todennut, että Suomi hukkuu sieniin. Hyvä, koska niistä saa todella hyvää ruokaa. Zürichin kantonissa sieniä saa poimia joka kuukausi 11. päivä alkaen ja päiväsaalis ei saa ylittää kiloa. Sienien poimintaa valvoo metsissä siviiliasuissa kiertelevä sienipartio. Älkää naurako, sillä tämä on totta! Onneksi äitini toi Suomesta monta pussia kuivattua sieniä!
Sieniä inhoavallekin tämä resepti toimii, kun pilkot sienet riittävän pieneksi. Testattu on sekä aikuisilla että lapsilla. Reseptistä tuli reilusti meidän kuusihenkiselle ruokakunnalle, joten vähennä tarvittaessa.
AINEKSET
VALMISTUS
Liota sieniä kylmässä vedessä 30 minuuttia. Valuta ja pilko sienet tarvittavan pieneksi. Säästä liotusliemi. Pilko sipuli pieneksi. Paista sipulia rypsiöljyssä hetki. Ota pois liedeltä. Pilko juusto pieneksi. Sekoita kaikki ainekset (kermaa lukuun ottamatta) kulhossa huolellisesti. Vaivaa pihvitaikinaa, kunnes saat siitä taputeltua hyvin koossa pysyviä pihvejä.
Lisää hieman öljyä kuumalle pannulla ja paista pihvit molemmin puolin kullanruskeiksi. Vähennä sitten lämpötilaa reilusti, kaada kerma pannulle ja anna hautua kannen alla kypsiksi.
Pannulle muodostuvaa kastiketta voit halutessa jatkaa sienten liotusliemellä ja suurustaa Maizenalla.
Tarjoa esim. höyrytettyjen kasvisten tai spagetin tai perunamuusin kera. Riippuen siitä, kuinka karppi olet 🙂
Perjantaikokin blogi 