Kaksoisveljeni on järjestöjyrä, jonka CV:ssä komeilee erilaisia lyhenteitä enemmän kuin Nokian puhelimen käyttöoppaassa. Titteleitäkin on varmaan kymmenkunta. Minä olen taas aina halunnut pysyä kaukana kaikesta sellaisesta.
Yllätin itsenikin, kun vastasin myöntävästi kunnialliseen kutsuun liittyä paistinkääntäjien kiltaan. Ennakkokäsitykseni järjestötoiminnasta kun dominoi kuvaani kaikesta organisoidusta, vapaaehtoisesta toiminnasta. Mutta onneksi otin kunnian vastaan!
Chaine des Rotisseurs on vuonna 1248 perustettu paistinkääntäjien järjestö. Päinvastoin kuin monet muut järjestöt, ei tätä järjestöä ole perustettu herraskaiseen patsasteluun ja siihen iänikuiseen verkostoitumiseen. Koska 1200-luvulla ei vielä ollut kehittynyttä laadunvalvontakoneistoa ravintola-alalla, päättivät alan ammattilaiset perustaa sellaisen itse. Vain hyvää ruokaa laadukkaasti valmistavat ammattilaiset pääsivät sen jäseniksi ja saivat jäsenyyden merkiksi käädyt. Näin asiakkaat tiesivät, kenen ruokaa uskalsi syödä ja mistä kannatti maksaa.
Nykyään järjestö toimii noin 90 maassa ja jäseniä sillä on kymmeniä tuhansia. Jäseneksi joko kutsutaan tai anotaan. Jäseninä on sekä ammattilaisia että intohimoisia harrastajia ja kaikkien yhteisenä tavoitteena on ylläpitää ja kasvattaa arvostusta hyvin valmistettua ruokaa kohtaan: siis vaalia ruokakulttuuria. Näin tarkemmin ajateltuna, ei ajatusmaailma omastani juurikaan eroa.
Osallistuin ensimmäistä kertaa toimintaan Turussa pari viikkoa sitten järjestetyssä Kulttuurikapitulissa. Kolmipäiväisessä tapahtumassa nautin parisenkymmentä taidolla ja aidolla kiinnostuksella valmistettua annosta. Viiniannoksien laskussa en pysyny mukana.
Perjantaina kokoonnuimme upealle Naantalin Kaivohuoneelle Diner Amicaliin. Ilta oli kirjaimellisesti lämmin tunnelmaltaan ja ruoka ensiluokkaista.
Lauantaina nautin aivan loistavan ”sorsa – siika – suklaa” –teeman ympärille rakennetun lounaan Svenska Klubbenin 5th Floor –ravintolasa. Lounasta seurannut installointi, eli jäseneksi vihkiminen oli upea kokemus. Sain käädyt ja yhtäkkiä olikin miekka olallani, kun vihkivala suoritettiin. Upeaa, kertakaikkiaan!
Illalla osallistuin Caribiassa järjestettyyn 500 hengen Grand Dinneriin, jossa pelkästään tarjoilun sujuvuuden seuraaminen oli mahtavaa seurattavaa. Kymmenet tarjoiljat marssivat jonossa viemään ja tuomaan ruokia ja juomia ja yhteisestä merkistä alkoi viini lorista laseihin ja Eskolan tilan vasikka-annokset ojennettiin odottavien ruokailijoiden eteen. Lähiruokaideologian toteutumisesta kertoo se, että keittiöpäällikkö oli hakenut kriikunat jälkiruokaa varten isoäitinsä takapihalta. Kunnioitettava teko – varsinkin 500 hengelle!
Viikonlopun huipensi Turun Marina Palacessa järjestetty kolmituntinen brunssi. Keittiö ja sali ylsivät aivan huippusuoritukseen. Ruoka oli taivaallista, mutta eniten nautin siitä yhteishengestä, jonka ravintolapäällikkö Santtu Kiili ja keittiöpäällikkö Kimmo Nurmi ovat porukkaansa luoneet. Ei ollut ihme, että juuri täällä yleisön aplodit kestivät pisimpään!
Gourmet-taivas löytyi yllättävästä paikasta – Turusta. Harmi vain, kun sinne on nykyään niin pitkä matka.
Kohotan maljan kiitollisena kaikille heille, jotka tekivät mahdolliseksi tuon viikonlopun ja osallistumiseni siihen. Erityiskiitos menee Rotisseur-”kummeilleni” Riitalle ja Jaakolle sekä eritoten Turkalle, jotka minut mukaan innostivat. Yritän olla käätyjeni arvoinen.
Chevalier,
Perjantaikokki
Ps. jos vielä ei ole nälkä, niin luepa kolmen päivän menu täältä. Sitten on nälkä!
Halloumi – pestocrostini –salaatti
Saksalaisen ruokadokumentin mukaan EU:n alueella heitetään roskiin kolme miljoonaa tonnia leipää – joka ikinen päivä! Se on valtava määrä ja minun mielestäni moinen tuhlaus tulisi kieltää lailla. Kauppoja on vieri vieressä, joten melkein missä vain tuoreen leivän voi hakea ainakin pari kertaa viikossa. Ei siis ole tarvetta ostaa viittä leipää kaappiin pilaantumaan kerralla.
Sitä paitsi, hieman kuivahtaneen leivän voi hyödyntää monella eri tavalla. Sen voi kuivattaa kunnolla ja rouhia korppujauhoiksi tai siitä voi paistaa köyhiä ritareita. Halutessaan muutaman päivän vanhan leivän voi myös siivuttaa valmiiksi ja laittaa muovipussissa pakkaseen. Sieltä on kätevä paahtaa yksi siivu kerrallaan tarvittaessa. Me paahdamme usein pari päivää vanhaa leipää pestossa ja oliiviöljyssä pannulla ja käytämme salaatissa.
Miten sinä hyödynnät vanhaa leipää? Kerro ideasi ja kommentoi tuonne alle!
AINEKSET
VALMISTUS
Leikkaa pari päivää vanha leipä suupalan kokoisiksi paloiksi ja heitä pannulle oliiviöljyn sekä peston seuraksi. Paahda miedolla lämmöllä 15 minuuttia leipäpaloja pannulla pyöritellen.
Huuhdo ja kuivaa salaatti. Revi suupalan kokoisiksi paloiksi kulhoon. Pilko tomaatit joukkoon.
Kuumenna grilli tai parilapannu kuumaksi. Leikkaa halloum pikkurillin paksuisiksi siivuiksi. Grillaa siivuja molemmilta puolilta hetki, jotta juustoon tulee kauniit raidat.
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta öljyllä, merisuolalla ja mustapippurilla.
Herkullista viikonloppua!
Perjantaikokin blogi 
Kiitos hyvistä blogiteksteistä!
Tämänviikkoisesta sellainen kommentti, että leivän haaskaaminen on toki valitettavaa, mutta uskon, että jutussa oli luvut väärin. En millään jaksa uskoa, että jokainen EU:n jäsen heittäisi lähes kuutta kiloa leipää päivässä roskiin. Meidän perheessä se jo tekisi 200 kiloa leipäbiojätettä viikossa.
Joo tää on aika akúutti asia, kun fakta on että koko ruokaketju on todella suuri ilmaston ja luonnon kuormittaja, ja helpointa olisi aloittaa hukkaan menevän ruuan vähentämisellä. Usein puhutaan vain autoista ja teollisuuden savupiipuista.
Siis todellakin: ei leipää varastoon kotiin ja käntyt korppujauhoksi tai krutongeiksi tai mitä vaan.
Näin itsekin tuon aika hätkähdyttävän saksalaisdokkarin, paha kyllä sen pääsyytöksenhän mukaan suurin leivän hukkaaja on leipomoteollisuus ja vähittäiskauppa joka postää tonnikaupalla tavraa kaatoipaikalle. Siis kun vähittäiskauppa, isot marketit, vaatii sekä järjettömän valikoiman sekä täyen saatavuuden iltaan saakka. Ei kyllä silmämääräisesti pidä ihan SUomen markettitodellisuudessa paikkaansa, kyllä isoissa merketeissakin leipäosasto on usein ennen sulkeimisaikaa ihan tyhjä, mikä on mun mielestä ymmärrettävää ja järkevää. No kaipa pian keskusliikkeet siirtävät myös leipomotuotteissa hävikin tuottajille kuten on jo osittain kuulemani mukaan tehty vihannespuolella.
Hyvää asiaa ja vinkkejä vanhan leivän käyttöön!
Kaikkein yksinkertaisin tapa pudottaa leivän hävikki lähes nollaan on viipaloida ja pakastaa se jo tuoreena! Kahden hengen taloudessa on käytännössä pakko tehdä niin, kun haluaa syödä hyvää tuoretta leipää, mutta ei hyväksy haaskausta.
Kun kaupasta tuo jonkin ihanan, tuoreen leivän, toki se on parasta juuri silloin. Mutta kun sen viipaloi kokonaan ja pakastaa ne viipaleet jotka ei heti mene, niin loputkin on parempaa kuin vaikka vuorokauden seisseenä. Leivän sulatus ei ole ongelma–muutama viipale sulaa samalla kun muuta ruokaa tehdään, tai mikrossa jos tulee kiire.