Pojasta polvi paranee – porosapas

Maailman muuttumista ei näe peilistä. Peilikuva tahtoo pysyä kiinni vanhassa hyvässä, vaikka maailma ympärillä muuttuu vääjäämättä. Joskus muutosvastarinnassa on hyvätkin puolensa, kun hötkyilemällä ei tehdä hölmöyksiä, mutta usein se on ilmiönä kuin kivireki, jossa on käsijarru ruuvattu pysyvästi kiinni.

Kärjistäen voisi väittää, että vanhemmiten muutoshalukkuus heikkenee. Lukuunottamatta sitten tasakympein tapahtuvia ikäkriisejä, jolloin myllätäänkin kaikki uusiksi – ainakin näennäisesti.

Itse pidän itseäni vielä nuorena ja ihmettelen, että miten esikoinen alkaa lähestyä jo kouluikää. Vastahan sitä painettiin valkolakkia omaan päähän! Mutta myönnettävä se on, mittarissa on yli kolmekymmentä – lapsuudessani määrittämä ikäloppuuden rajapyykki on ylitetty.

Tapasin itseni kauhistelemasta vaimolle ”nykynuorison” hiihtomuotia kuluneella viikolla hiihtohississä. Nehän pukevat päälleen neonvärejä ja muodissa näytti olevan löysä ja erittäin pitkä hiihtotakkimalli, joka roikkui aina polvitaipeisiin saakka. Jättitupsupipot vain puuttuivat, niin nehän olisivat näyttäneet…. hetkinen… aivan siltä kuin me 15 vuotta sitten. Meillä oli tosin vielä neonkeltaista tai vihreää aurinkosuojavoidetta nenässä ja huulissa, mutta sitä aikaa ei enempää viitsi julkisesti muistella

Tuolihissi keikutti kolmekymppistä kalkkista kohti Rukan huippua samalla kun vieressä istuva kolmivuotias ihaili neonväriteinien temppuja ja hyppyjä reileissä, bokseissa ja ties missä. Vähän toisella kymmenellä olevat hiihtäjät leiskauttivat sellaisia taidonnäytteitä, että ei vastaavia nähty minun ollessa heidän ikäinen edes hurjimmissa laskuleffoissa.

”Reilimäestä” tuli meidänkin lasten lempimäki, kun kolme- ja viisivuotiaat harjoittelivat innolla pikkuhyppyreissä. En tiedä mitä heistä vielä tulee, mutta taatusti paljon enemmän kuin vanhemmistaan – alalla kuin alalla.

Maailman muuttumisen huomaa jälkikasvusta. On välillä hyvä irrottaa katse peilistä ja tarkkailla heitä. On se uskomaton ilmiö tuo kehitys.

Kipeää kalkkiksenpolvea kotimatkalla poteva,

Perjantaikokki


Porosapakset

Tapas on tapas ja sapas on suomalainen tapas. Siis pieni ja herkullinen juomankylkiäinen.

Reseptissä olevan kylmäsavuporon voit korvata myös kylmäsavunaudalla tai -lohella, joita saa hieman laajemmin kaupoista. Tämä on yksinkertainen alkupala ja parhaimmillaan tietenkin lumisessa tunturissa nautittuna, mutta toimii myös keskustakaksiossa. Olen testannut.

AINEKSET

–       6 pientä perunarieskaa
–       100 g kylmäsavuporoa
–       ½ pkr Cantadou-piparjuurituorejuustoa
–       rucolaa tai jotain muuta voimakasta salaattia
–       cocktailtikkuja

VALMISTUS

Levitä kolmelle rieskalle tuorejuustoa tasaiseksi kerrokseksi. Sitä saa olla runsaastikin. Päällystä rieskat porolla ja salaatilla. Laita ylimääräiset rieskat hatuiksi ja leikkaa neljään osaan. Tökkää cocktailtikku leipäsen keskelle pitämään se kasassa.

Tarjoa lämpimän takkatulen ääressä kylmän ja kuohuvan kera.

Keväistä viikonloppua!

Perjantaikokki

2 kommenttia artikkeliin ”Pojasta polvi paranee – porosapas

  1. Siinä kohdassa tekstiä, kun mainitsit olevasi ikäloppu, multa pääsi nauru… Odotahan kun pääset näille kymmenille. Kohta 50 täynnä ja mieli on yhtä nuori kuin silloin kun käytettiin kiilapohjaisia kenkiä (70-luku) 😉 ja taasen ne tulee.
    Se on vaan kumma efekti… lapset vanhenee mutta minä en ja muoti tulee sykleinä mukana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s