Olen ihmetellyt elämää  yhden talven myös Alppien eteläpuolella, Milanon seudulla. Siellä reaktio on täysin päinvastainen. Kun elohopea tippuu kymmenen lämpöasteen tienoille, kaivavat milanolaiset kaapeistaan paksut untuvatakit kunnon turkisreunushupuilla. Niihin kääriytyneinä he sitten hytisevät ja päivittelevät arktista ilmanalaa.

No, ei siinä mitään. Hyvä, että pitävät itsensä lämpiminä. Mutta odotapa viikonloppua ja suuntaa kulkusi vuorille. Siellä samaiset kylmästähytisijät laskettelevat kunnon pakkaskeleilläkin järjestään ilman pipoa. Jotenkin kylmä ilma on erilaista vuorilla kuin se on kaupungissa. Tai sitten turkisreunushuppu on varannut viikolla niin paljon lämpöä päähän, että yksi viikonloppu ilman pipoa ei tunnu missään.

Kaupunki ja vuoret aiheuttavat muutakin epäloogisuutta saapasmaan kansaan. Italialaiset tunnetaan tyylikkyydestä. Onhan Milano monelle muodin mekka. Kun käyskentelet Duomon aukiolla tai Milanon kuuluisilla ostoskaduilla, tunnet itsesi lähes varmasti alipukeutuneeksi. Miten huolitelluilta ja tyylikkäiltä pikaisella espressolla Cafe del Duomossa piipahtavat milanolaiset näyttävätkään!

No ei siinäkään mitään. Hyvä, että pitävät itsensä tyylikkäinä. Mutta odotapa viikonloppua ja suuntaa kulkusi vuorille. Siellä samaiset tyyliniekat laskettelevat aivan kammottavissa kahdeksankymmentäluvun neonhaalareissa, ikään kuin ne olisivat viimeistä huutoa. Mutta eivät ne ole. Tätä ilmiötä en ole koskaan ymmärtänyt. Kaikkein tyylikkäimmät laskettelijat lisäävät asuunsa vielä oman, yläasteella ostetun, Invicta-repun. Sitten kokonaisuus on täydellinen. Rinteessä roolit kääntyvät kuin lennossa. Yhtäkkiä suomalainen Haltin Goretex-lasketteluasuun pukeutunut ulkoilija onkin se tyyliniekka.

Tai sitten minä en vain ymmärrä.

Niin tai näin, tänään noin neljän ja puolen tunnin kuluttua suuntaamme automme nokan kohti tyylin mekkaa Milanoa ja käymme katsomassa, pitääkö edellä kirjoittamani väittämät vielä kutinsa. Kun Milano on tarkistettu (varaamme siihen viikonlopun), kääntyy Kian keula itään ja suuntaamme tutkimaan tilannetta vuorilla.

Voin sitten raportoida myöhemmin, onko tilanne muuttunut. Ensi viikolla en bloggaa tai kokkaa, vaan laskettelen lämmin kypärä päässä ja GoreTexia yllä.

Että lompsista vaan,

Perjantaikokki

Kermassa muhinutta kanaa ja fenkolia

Italiassa käytetään paljon fenkolia ja se on meidänkin keittiön yksi suosikeista. Sitä voi käyttää ohueksi siivutettuna ja jäävedessä rapeutettuna salaatissa, sitä voi grillata tai vaikka hauduttaa, kuten tässä.

AINEKSET

VALMISTUS

Pilko broileri osiin. Jos et tiedä miten, katso ohje esim. tuolta (englanniksi: http://www.youtube.com/watch?v=eiwHpDtZHOE) tai osta koipi-reisiä ja rintafileitä. Hiero suolaa ja pippuria kanaan, kuumenna öljy kasarissa kuumaksi ja ruskista kananpalat kauttaaltaan. Laske lämpötilaa ja kaada joukkoon valkoviini. Ripottele kananpaloille yrtit. Pilko fenkoli siivuiksi ja lisää kasariin. Lisää kerma ja hauduta kannen alla noin 45 minuuttia.

Tarjoile sellaisenaan tai esim. höyrytettyjen neulapapujen kanssa.

Parin kuukauden ajan olen myös tarkkaillut erilaista talvikulttuuria. Kahta tapaa en oikein ymmärrä.

Me kun olemme tottuneet pukemaan lapset kunnon talvivaatteisiin, varsinkin kun lunta on maassa, niin sveitsiläiset lapset kulkevat korkeintaan kevättakeissa ja farkuissa. Lapset kulkevat kouluun ja Kindergarteniin miinusasteissa ilman hanskoja. Vauvat istuvat vaunuissa hanskatta ja aikuiset hytisevät juna-asemilla vailla käsineitä.

Kerran naapurimme tuli minua vastaan kaksivuotiaan poikansa kanssa. Ilma oli viitisen astetta pakkasen puolella, mutta poika istui vaunuissa paljain käsin ja äiti työnsi vaunuja – myöskin hanskatta. Kysyin, että eikö sveitsiläisillä palele kädet? Naapuri katsoi minua hämmästyneenä. Kun hän toipui ihmetyksestä, mietti hän hetken ja totesi, että lapsille on niin hankala pukea hanskoja, joten hanskattomuuteen totutaan jo lapsena.

Pidetäänhän meitäkin hulluina, kun kerron avantouintiharrastuksesta.

Toinen asia, joka on yllättänyt minut, on suolauksen määrä. Kun lunta tulee, reagoidaan siihen nopeasti. Lumi aurataan heti pois ja sitten teille, kaduille ja jalkakäytäville ajetaan ronski suolakerros. Suolaa laitetaan niin paljon, että kymmenen asteen pakkasellakin satava lumi sulaa välittömästi katuun osuessaan. Tiet, jotka kesällä ovat tummaa asfalttia, ovat talvella harmaita – suolasta. Suola tarttuu kenkiin, mutta ennen kaikkea autoihin. Ei ihme, että autonpesubisnes kukoistaa, sillä märällä kelillä ovat tiet täynnä harmaasuolattuja peltilehmiä.

On suolaamisessa puolensakin, sillä ainakin liukastumiset vähenevät rajusti. Eikä asfaltti kulu. En tiedä, kumpi on haitallisempaa luonnolle: asfalttia ahnaasti syövät nastat vai vesistöihin valuva suola, mutta ainakaan loskassa ei tarvitse tarpoa – pisteet siitä Sveitsille!

Nauti talvesta ja pukeudu lämpimästi – kevät tulee nopeammin kuin luulitkaan!

Perjantaikokki

Juustofondue

Talvi on juustofonduen aikaa! Jo Suomessa söimme usein raclettea, mutta fondue on astunut kuvioihin vasta Sveitsissä. Tapoja valmistaa fondue on varmasti yhtä monta kuin on kyliä Sveitsissä. Tässä meidän tapamme.

Juustofondue:

-       3 dl valkoviiniä

-       3 rkl Maizenaa

-       1 valkosipulinkynsi

-       400 g Fondue-sekoitusta (pääosassa Gruyere-juusto)

-       4 cl Kirschiä

-       muskottipähkinää

-       vaaleaa leipää (eilistä)

Ota paksupohjainen kattila. Puolita valkosipulinkynsi ja hiero sitä kattilan pohjaan ja reunoihin. Sekoita maizena Kirschin joukkoon.

Laita viini kattilaan ja kuumenna. Sekoita juustot kuuman viinin joukkoon koko ajan sekoittaen. Kun juusto on kunnolla sulanut, kaada Kirsch joukkoon ja kiehauta (älä keitä!). Sekoita koko ajan. Mausta lopuksi muskotilla. Tarjoa kuutioiksi leikatun leivän kera.

Herkullista talvi-iltaa!

Päiväkotien henkilökunta pohtii, mitä vastata pikkuiselle, joka ihmettelee ääneen hoidossa, että miksi hänet tuodaan tänne, vaikka äiti tai isi tai molemmat lomailevat.

Niin, mitä siinä sitten vastaisi. Tekisi mieli varmaankin vastata, että vanhempasi ovat itsekkäitä idiootteja, joille ei lasta olisi pitänyt suoda. Mutta eihän kasvatuksen ammattilainen voi näin vastata.

Mitä vanhemmat ovat vastanneet, kun hoitajat ovat sitten ehdottaneet, että lapsi voisi viettää lomalla aikaa hoidon sijaan vanhempiensa kanssa kotona?

”Milloin minulla sitten on lomaa?”

Minä en todellakaan ymmärrä näitä vanhempia. Mikä on vieraannuttanut heidät luonnollisesta perhe-elämästä näin kauas? Täydellinen piittaamattomuus ja itsekkyyskö?

Suomessa on paljon lapsettomia vanhempia, jotka eivät syystä tai toisesta voi omaa lasta hankkia, vaikka lapsen haluaisivatkin. Heille ainoa vaihtoehto on adoptio. Adoptiosta on tehty erittäin vaativa prosessi. Sen jos läpäisee, on käynyt varmasti vanhemmuuden perus- ja jatkotutkinnon läpi kunnialla. Mutta kun itse teet, niin senkus teet. Kukaan ei kysy tai kyseenalaista motiivejasi, saatikka testaa sopivuuttasi vastuunalaiseen homman.

Haloo aikuiset! Korkeintaan koirat ja kissat viedään kenneliin loman ajaksi (meillä ei viety niitäkään)! Lapset otetaan mukaan arkeen, juhlaan ja lomaan. Se on lapsen oikeus ja aikuiselle ainutlaatuinen, ohikiitävä mahdollisuus.

Suomessa on sekä subjektiivinen oikeus päivähoitoon että vanhempia, jotka sumeilematta hyödyntävät tätä subjektiivisuuden porsaanreikää. Kysyn vain, että mitä se hyödyntäminen tarkoittaa? Sitäkö, että jo lapsena etäännytettyyn nuoreen on teini-iässä aavistuksen hankala saada kontrollia? Tai sitäkö, että kun nämä lomavanhemmat joskus tulevat siihen ikään, että itse tarvitsevat apua, niin lapsilla onkin yllättäen kiire lomailla? Vai sitä, että pahimmassa tapauksessa nämä lapset siirtävät vanhemmilta opitun tavan omaan perhekulttuuriinsa? Sitä on kuulkaas sitten komeaa mummona tai pappana kiikkustuolissa katsella ja kehua naapureille, että ”tuon minä olen heille opettanut”.

Sekö on tavoitteenne, arvon lapsistanne lomailevat vanhemmat?

Perjantaikokki

Ps. Ja tämä kirjoitus koskee siis vain heitä, jotka todella päivähoitosysteemiä hyväksikäyttäen ”ottavat lomaa lapsistaan”. Ei vuorotyöläisiä, pätkätyöläisiä, sairaita tai muita, jotka ovat tilanteeseen tavalla tai toisella pakotettuja. Ja jos olet kanssani samaa mieltä, jaa tämä kirjoitus esim. Facebookissa. Ehkä joku lukee ja tulee järkiinsä.

Mozzarella –anjovissalaatti

Anjovis jakaa mielipiteitä, mutta jos siitä et pidä, niin anna vielä yksi mahdollisuus! Osta hyvää anjovista. Hyvän tunnistaa siitä, että ne on pakattu pieneen lasipurkkiin, hyvään oliiviöljyyn, yksitellen ja pystyyn. Lisäksi se maksaa kaksi kertaa enemmän kuin ne kamalat limaiset lötköt peltipurkissa. Hintaeroa tähän salaattiin tulee ehkä 1,5 euroa, kun satsaat hyvään anjovikseen. Huonolla tätä ei kannata oikeastaan edes tehdä.

Tässä salaatissa aineksia on vähän, joten niiden laatu ratkaisee.

AINEKSET

VALMISTUS

Pese ja kuivaa salaatti. Revi suupalan kokoisiksi paloiksi tarjoiluastiaan. Revi mozzarella myös pieniksi paloiksi salaatin päälle. Pilko anjovisfileet kolmeen osaan ja ripottele ruoan pinnalle. Mausta pippurilla, suolalla ja oliiviöljyllä. Tarjoa alkuruokana rapean leivän kera.

Mitä pidit? Kommentoi alle.

Blogivuosi alkaa statuspäivityksellä, eli mitä meille kuuluu. Kiitos, meille kuuluu oikein hyvää! Ensimmäinen puoli vuotta uudessa maassa on takana ja sopeutuminen on sujunut oikein hyvin. Suurin sankari meistä lienee jouluna kuusi vuotta täyttänyt Julia, joka on ihailtavan reippaasti käynyt esikoulua vieraalla kielellä, uudessa kulttuurissa ja käytännössä täysin ummikkona.

Kävelemme joka aamu kahdestaan kilometrin matkan eskariin ja juttelemme niitä näitä. Tämä kävelyretki on ainakin minulle erittäin mieluinen ja tärkeä. Miksi maapallo pyörii? Kuinka kaukana on kuu? Millä valaalla on isoin pyrstö? Näiden aamukävelyiden aikana yleistietoni laitetaan koetukselle. Alkusyksystä minä yritin opettaa aamuisin tyttärelleni saksaa. Nyt se on toisin päin. Arvaa iskä mitkä on sakset sveitsinsaksaksi? Tiedätkö mitä tarkoittaa Schnecke (etana)? Niin on puolessa vuodessa tytön kielipää kehittynyt ja ei kestäne kauaa, että tulkki perheessämme vaihtuu.

Pojat ovat poikia – niin meidänkin juniorit. He nauttivat elämästä, myöhäisistä aamuista ja mahdollisuudesta kylpeä vaikka kolmesti päivässä. Heidän onnensa on au pair. Hän kun mahdollistaa sen, että päivähoitoon ei tarvitse kiirehtiä, vaan saa raahautua Salama McQueen peiton kanssa sohvalle sitten kun silmäluomet luontaisesti nousevat. Autot, miekat, legot, merirosvot ja avaruusalukset ovat pop!

Vaimo. Hän polkee aamuisin mäen alas ja mäen ylös. Ja sama juttu iltapäivällä. Roolimme ovat vaihtuneet. Päivät kuluvat tiedettä tehdessä – sen paremmin en asiaa osaa selittää… Kansainvälinen työporukka tuntuu mukavalta ja työ haastavalta sekä mielekkäältä. Mikäs siinä ollessa!

Minä?  Koitan pysyä lupaamassani haasteessa ja treenata puolitriathloniin. Saimme innostettua myös koko Lyytin tiimimme valitsemaan oman haasteensa. Porukassa on kivempi yrittää! Työn kannalta alkuvuosi on ollut rohkaiseva uusien, upeiden asiakkaiden myötä. Niistä enemmän Lyytin sivuilla.

Kulttuurishokki ei ole vielä iskenyt, vaikka olen kuullut, että kuherruskuukausi uudessa maassa kestää puolisen vuotta. Niin tai näin, shokkia lievittää upeat vuoret ja laskettelurinteet. Eikä tuo taivaalla aika paljon Suomea pidempään näkyvä aurinkokaan lainkaan haittaa.

Tästä on hyvä lähteä vuoteen 2012! Tervetuloa taas mukaan,

 Perjantaikokki

Sushisalaatti

Kala on Sveitsissä kallista, joten se tulee käyttää riittoisasti. Sushia on tullut tehtyä viime aikoina useasti. Tämä salaatti syntyi kerran, kun keitin liian vähän riisiä. Toimii loistavasti esimerkiksi kevyenä lounaana myös. Et tarvitse paljoa kalaa per laatu.

AINEKSET

VALMISTUS

Leikkaa kalat ”vastasyyhyn” ohuiksi palasiksi. Halkaise avokado, poista kivi ja siivuta. Siivuta kurkku. Pese ja kuivaa salaatti. Mausta salaatti sormisuolalla, pippurilla, riisiviinietikalla ja tilkalla oliiviöljyä. Sekoita kaikki ainekset ja tarjoa!

Petri:            Heitäs mulle hyvä aihe huomiselle blogille. Sellainen, johon tää vuosi olis hyvä päättää.

Ystävä:         Miten ois: ”Ylämäen jälkeen kivasti rullaava alamäki?” Sä oot tottunu mäkiin pyöräilyssä ja firmakin alkaa olla siinä mallissa, että kauheen polkemisen sijaan alkaa riittää leppoisampi ohjailu. Mut jos jätttää ohjailun sikseen, niin naamalleen siinä päätyy.

Petri:            Eli firma menee lujaa alamäkeen. Sitäkö tarkoitat

Ystävä:         No mietin, et sanooko ne naimisiin mennessä, et ylä- ja alamäessä? Ja ne kummatkin on tavallaan negatiivisia. Mut se taiskin olla myötä- ja vastoinkäymisissä.

Petri:            Mut ei voi firmasta ja työstä kirjoittaa. Joku pitää sitä brassailuna.

Ystävä:         Ai niin, yrittäminen on pahasta…

Petri:            Mun mielestä aiemmin puhuttiin ylä- ja alamäistä siinä litaniassa. Sit se mäkisyys loukkas jotain ja se muutettiin kiltimmäks. (Varmaan jotain Mäkinen –nimistä?)

Ystävä:         Hei! Kirjoita tuosta. Että mitään ei saa sanoa tai tehdä, koska siinä voi joku loukkaantua, mut jos mitään ei sano tai tee, niin mitään ei myöskään tapahdu.

Petri:            Jaa… joku voi loukkaantua tuosta teemasta

Ystävä:         Mä pidin mun Hyde-puheen kauppiksessa siitä, miten mielipide muuntuu tilanteen mukaan ja ilmoitin heti kärkeen, että minkkejä luontoon vapauttavat hipit pitäisi pistää minkkien etsinnän ajaksi niihin häkkeihin. Vastustan tarhausta, mutta tarhausta tyhmempää on päästää ne minkit luontoon. Ja sitten se jatkui niin, että kun on yleisöä, joka voi sanoa takaisin, pitää pehmentää sanomaa. Ja kaikki tekee niin tietämättään ja sitten (hyviäkin) asioita jää paljon tekemättä…

Ystävä:         Tai kirjoita dieettitrendeistä. Että mitä jos ihmiset lopettaisitte hätäilemästä siitä, mikä on kerman rasvaprosentti ja keskittyisitte syömisen ja liikunnan tasapainoon. Tosin siinä äkkiä sanoma lipsahtaa siihen, että kaikki dietoivat on piilohölmöjä ja sit joku suuttuu sulle. Vaikka et sitä tarkoita.

Petri:            Niin, tai joku luulee että puhun karppauksen puolesta tai sitä vastaan ja sit ne kaikki suuttuu.

Ystävä:         Ei ole helppoo pitää tollaista poliittisesti korrektia blogia.  En taitais kyetä.

Petri:            Ei oo aina ei. Siks mä kirjoitankin paljon lapsista…  Niistä kaikki tykkää. Paitsi osa. Mut se osa laittaakin sit meiliä, että ennen sun blogi oli hyvä, mut sit sä aloit kirjoittaa sun lapsista.

Ystävä:         Tiätty… Tuliko triathlonjutusta palautetta?

Petri:            Joo, kannustusta. Siitä ei kukaan loukkaantunut. Mut nyt on ollut kurkku viikon kipee, eikä oo voinut liikkuu sitten lauantain. Ei siitäkään voi kirjoittaa.

Ystävä:         Kirjoita siitä, kuinka myös muiden tarinoita lukemalla ja kuuntelemalla pääsee näppärästi eroon omista tunkkaisista ajatuksistaan puolivahingossa. Viime viikolla kirjoitit, että kerrot tarinoita lapsilles paljon ja siitä sitten syntyy ajatuksia. Jatka sitä teemaa, että miten paljon voiskaan oppia, jos olis kuukauden hiljaa?

Petri:            Totta. Jos ois kuukauden hiljaa… aika hyvä ajatus. Ramin veljen vaimohan joutuu olemaan jotain 3 kk nyt hiljaa. Lääkäri määräs. Ja se on TODELLA puhelias sekä äänekäs. Sä ja mä yhteensä.

Ystävä:         Oho, rajua! Kelaa mua 3kk hiljaa. Tai kelaa sitä päivää, ku saan taas puhua.

Petri:            En uskalla.

Ystävä:         Pakko ottaa lasi punkkua, mä en itsekään kestä tota ajatusta…

Petri:            Kippis.

Ystävä:         Jos tuosta kuuntelujutusta päädyt kirjoittamaan, niin pistä se isompaan kontekstiin. Eli mitä kaikkea olis jääny oppimatta, jos et olis ikinä kuunnellu mitään.

Petri:            Äh. Mä oon Kim Jong Hollmen. Mitä kaikkea maailmalla olis jäänyt oppimatta, jos en koko ajan puhuis, julkaisis, postais tai bloggais… Vai miten se sanonta muuten menee? Puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa…

Ystävä:         No, veikkasin, että jos olisit ollut koko elämäsi hiljaa, niin köyhyys olis poistettu, kaikilla olis ruokaa ja kukaan ei yrittäis ajaa fiksipyörällä, vaan laitteella, jossa on oikeat jarrut ja vaihteet. (toim. Huom. Fiksi = pyörä, jossa ei ole vaihteita eikä jarruja ja polkimet pyörivät koko ajan ja sillä ajaessa tulee olla pappalippis päässä)

Petri:            Hei! Ikinä en oo fiksin puolesta saarnannut. Sitä en tajuu (koska elämä voi olla helmpompaakin).

Ystävä:         Eiku nimenomaan sun saarnaaminen ajaa järkevät ihmiset ajamaan fikseillä. Eli ole kuukausi hiljaa, ni homma on korjattu.

Petri:            En mä tosta kirjoita. Mut nyt mä keksin. Mä julkaisen tän keskustelun huomisena blogina! Tässä on monta aihetta jo hoidettu paremmalle mallille.

Ystävä:         Mitä?

Petri:            Mä muuten copypastettelin tämän just wordiin ja alan työstämään.

Ystävä:         Tää oli ansa!

Petri:            Kyllä. Kiitos avustasi, öitä ja hyvää loppuvuotta

Julian omenainen jälkiruoka

Tämän blogivuoden päättää Julian alusta loppuun ideoima ja valmistama jälkiruoka. Hän pyysi saada tehdä illallisen jälkiruoan ja ideoi kaiken itse. Minä autoin vähän pilkkomisessa ja paistamisessa. Mutta muuten koko ruoka on sunnuntaina kuusi vuotta täyttävän tytön työtä.

AINEKSET

VALMISTUS

Leikkaa omenat puoliksi ja poista siemenkodat. Siivuta. Ripottele siivuille sokeria ja kanelia riittävästi.

Laita pannulle voita ja kuumenna. Paista omenasiivuja voissa, kunnes omenat hieman pehmenevät. Tarjoa heti vaniljajäätelön kera.

Herkullista loppuvuotta!