Kannustamalla lapsi saa uutta intoa ja voimaa yrittää epäonnistuneitakin asioita kunnes oppii ja onnistuu. Olisi niin hyvä, jos voisi itsekin aina muistaa tämän, kun on johtamisasioiden kanssa tekemisissä. Syiden ja syyllisten löytäminen tuntuu vain usein olevan tärkeämpää ja ainakin helpompaa. Siihen itsekin sorruin tällä viikolla ja tajusin virheeni, kun onnistumisia taas alkoi loppuviikosta tulla. Kannustaa olisi koko ajan pitänyt, eikä etsiä virheitä!

Kannustamisen kanssa yhtä tärkeä asia on esimerkki. Sen voima on valtava – sekä hyvässä että pahassa. Kun seuraan nyt muutaman viikon päästä kaksi vuotta täyttävää Albertiamme, hämmästelen vain kehityksen nopeutta. Vanhin on joutunut oppimaan ja keksimään kaiken itse. Keskimmäinen sai jeesiä vanhimmalta, mutta nuorimmalla niitä opettajia vasta onkin. Se, mihin kolme vuotta vanhempi isoveli pystyy, on varmasti mahdollista myös minulle, tuntuu nuorimmainen usein ajattelevan.

Kun Oliver (siis se isoveli), hyppää sohvalta voltin säkkituoliin, toistaa Albert innoissaan ”votti, votti” ja kaatuu vatsalleen säkkituolille. Upeaa temppua seuraa isot, itseannetut aplodit. Sama homma uima-altaassa.

Julia, joka aloittaa koulun syksyllä, oppi uimaan kuukausi sitten. Olin pakahtua ylpeydestä kun hän harvahampaisena ui vieressäni koko 25 metrin altaan ilman pysähtymistä. Tarjosin koko porukalle jätskit suorituksen kunniaksi. Taisi Oliver aistia vanhemman ilon, sillä hän ilmoitti tiistaina, että ”en taida noita kellukkeita enää käyttää”, laittoi snorkkelin ja lasit päähän ja lähti uimaan. Ja ui ja ui. Kymmenmetrisen lastenaltaan päästä päähän, monta kertaa. Ja sitten vielä ilman snorkkelia ja laseja ja kysyi: ”Jokos ansaittiin kaikille jätskit?”

Mitä teki Albert? Ei edellispäivänä suostunut laittamaan kellukkeita päälle ja hyppäsi peppu edellä altaaseen. Otin kädestä kiinni ja nostin kaverin pinnalle. Sovimme yhdessä, että ehkä vielä muutama vuosi käytetään kellukkeita. Yrittämisen into oli kova – jos isommat osaavat, niin kyllä minäkin!

Parisuhteessakin toisen kannustaminen on aika paljon tehokkaampi tapa saada tuloksia siihen virheiden etsiskelyyn verrattuna. Kukaan ei ole täydellinen – eikä varsinkaan se peilikuva. Sunnuntaina on Äitienpäivä. Silloin on hyvä hetki löytää kannustamisen aiheita omasta lähipiiristä.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja kiitos lapsistamme!

Perjantaikokki

ps. yllä oleva kuva on eiliseltä aamulta, kun saatoin Julian Kindergarteniin sumun ja auringon kilpaillessa tilasta. Kun sanoin Julian ryhmälle saksaksi “heippa!”, sain kuorossa vastaukseksi “MOI MOI!”. Lapset oppivat uuden kielen vikkelään

Italokasvikset vol. 2

Jälleen kerran raaka-aineen maku nousee arvoon arvaamattomaan tässä ruokalajissa. Voit tarjoilla tämän ruokalajin joko pääruoan lisukkeena suoraan uunista tai sitten kylmänä antipastona. Minä pidän molemmista.

AINEKSET

VALMISTUS

Leikkaa fenkolista varret pois. Puolita ja keitä suolalla maustetussa vedessä, kunnes on vielä hieman ”al dente”. Kaada vesi pois ja anna jäähtyä. Leikkaa fenkolin puolikkaat vielä kahteen – kolmeen osaan ja laita uunivuokaan. Pese kesäkurpitsat ja leikkaa pikkurillin paksuisiksi siivuiksi. Levitä myös kesäkurpitsan siivut uunivuokaan.

Sekoita korppujauhot, persilja, parmesaani ja oliiviöljy keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä seos kasvissiivujen päälle. Paista uunissa 250 asteessa n. kymmenen minuuttia tai kunnes parmesaaniseos on kauniisti kullanruskea.

Herkullista!

Harjoitteluni on koostunut lähinnä (yllätys yllätys) juoksusta, pyöräilystä ja uinnista. Olen harjoitellut aina kun olen voinut ja ollut terve. Aamun tunnit ovat arvokkaita tässäkin asiassa. Uimassa käyn keskiviikkoisin kello kuusi. Olen pikkuhiljaa nostanut matkaani ja nyt uin 2 – 2,5 km kerralla. Aikaa kahteen kilometriin kuluu 25 metrin altaassa n. 34 minuuttia. Tämä ei ole vielä mitään repimistä, joten sanoisin, että uinti kulkee.

Juoksemassa käyn kahdeksan maissa aamuisin 2 – 4 kertaa viikossa (siis aina kun olen ollut terve…), samalla kun saatan Julian Kindergarteniin. Usein lenkki alkaa kilometrin extralastilla, sillä tytär kulkee olkapäillä lisäpainona. Sitten kun Julia on kirjaimellisesti tiputettu eskariinsa, juoksen vielä aamusta riippuen 7 – 10 kilometriä.

Lempilajiini pyöräilyyn tuli entisestään lisäintoa maaliskuussa välineinvestoinnin myötä. Täyshiilikuituinen, alle kasikiloinen kilpurini on uusi ystäväni myötä- ja vastamäessä. Silti pyöräily on jäänyt vähimmälle johtuen siitä, että se vaatii aina pisimmän ajan.

Harjoittelua on haitannut pitkällinen flunssa joulukuussa ja sama tauti tammi-helmikuussa. Myös muutama vatsatautiepidemia on perheenä käyty läpi, joten talvi ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Laskin tehneeni tämän vuoden puolella (vain) 32 harjoitusta, eli keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Sairastelut tiputtavat keskiarvon aika alhaiseksi.

Kertaakaan en ole vielä tehnyt harjoitteena 90 kilometrin polkupyörälenkkiä tai juossut puolimaratonia. Vaaditun uintimatkan sentään taitan lähes joka harjoituksessa. Myös yhdistelmäharjoitukset (esim. ensiksi pyöräily, sitten heti päälle juoksu) ovat jääneet luvattoman vähiin. Silti alan pikkuhiljaa uskomaan, että selviän haasteesta. Tavoitteeni on tulla maaliin alle kuuden tunnin.

Pieni ylläri tosin tuli, kun kisapäivämäärä hyppäsi puolitoistakuukautta kalenterissa lähemmäs. Olin nimittäin katsonut väärin päivämäärät ja suunnittelemani puolitriathlon kisataankin Rapperswillissä, Zürich-järven eteläpäässä jo 3.6.2012. Minä olin merkannut kalenteriini 15.7., joten nyt treenataan pienessä kiireessä jo…

Mikä tässä on parasta?

Olen jo nyt oppinut nauttimaan päämäärätietoisesta harjoittelusta ja siitä, että huomaa kehittyvänsä. Lisäksi on todella upea tunne olla hyvässä kunnossa, sitä ei käy kieltäminen. Lasten roudaaminen olkapäillä samalla kun työntää kärryjä ja kauppakasseja kotimäkeä ylös, ei pistä huohottamaan. Siitä tykkään. Olo on todella hyvä. Eipä sekään haittaa, että vatsa ei roiku vyön päällä tai että kaksoisleuka on kadonnut valokuvista.

Kyllähän liikunta tuo myös aina hyvän olon ja antaa energiaa. Vaikka eilen kun kello soi 5.45 fillarilenkin merkiksi, ei olo ollut kovinkaan energinen. Aamun maisemat kyllä kruunasivat päivän!

Mutta parasta tässä kaikessa on kuitenkin se, että saa syödä vaikka kuinka paljon!

Tänne on tänään luvassa +25 astetta ja Suomeenkin luvataan viikonlopuksi oivaa liikuntakeliä, joten nyt ylös, ulos ja lenkille!

Perjantaikokki

Ps. joku onkin huomannut, että julkaisutahti on harventunut ja se on ollut aivan tietoinen valinta. Nyt on vain menossa sellainen vaihe työn ja urheilun kanssa, että jokaviikkoiselle bloggaamiselle ei ole ollut aikaa. Ehkä taas jossain vaiheessa palaan viikottaiseen tahtiin, mutta toistaiseksi saatte pärjätä tällä

Parsaa ruokosokerissa ja voissa

Jos meille tulee kylään, saattaa joutua keittiöhommiin. Näin kävi (varoituksista huolimatta) eräällä yllätysvierailulle Suomesta saapuneelle ystävälleni, joka Sassunakin tunnetaan. Teimme parsaa ja hän vinkkasi oman versionsa, joka oli varsin maittava sellainen.

AINEKSET

VALMISTUS

Katko parsoista puumainen alaosa pois ja kuori nupusta alaspäin kuorimaveitsellä. Asettele parsat foliolle. Ripottele pinnalle sokeri ja voi. Mausta suolalla. Kääri foliosta nyytti. Grillaa täydellä teholla tai paahda uunin grillivastuksen alla 275 asteessa 7-10 minuuttia (parsojen paksuudesta riippuen). Idea on saada voi maustamaan parsat ja sokeri karamellisoimaan pinnan.

Nauti kylmän valkoviinin kera.

Eilen illalla se sitten hyökkäsi minun kimppuuni. Möyri sisuksiini, nosti lämmön ja kaatoi punkkaan. Yöllä oli olo kuin Pendolinon alle jääneellä ja unet sen mukaiset. Joku unispesialisti voisi tehdä tästä pienen analyysin:

Kohtaus #1:

Olen Helsingissä ystävieni juuri remontin alle joutuneessa asunnossa. Se on mielestäni niin kiva, että päätän kutsua sinne Adam Lambertin ja hänen poikaystävänsä BB-Saulin perheemme kanssa illalliselle.

Kohtaus #2:

Illallisvalmisteluiden lomassa muistan, että Turkuunhan minun pitikin tänään lentää. Kiirehdin lentokentälle pukeutuneena pelkästään peittoon ja kantaen mukana kahta äidiltäni lainaamaa pärekoria. Toisessa on oksia, toisen sisältöä en enää muista. Kohtaan matkalla inttikaverini, joka on lähdössä seikkailemaan Antarktikselle. Hän kysyy vinkkejä minulta, miten saisi tarinaansa läpi lehtiin. Kehotan soittamaan Glorian päätoimittajalle suoraan.

Kohtaus #3:

Saavun Helsinki-Vantaalle kävellen, mutta jostain syystä olinkin päätynyt kiitorata-alueelle. Kävelen sieltä pois ja pääsen terminaalirakennukseen nousemalla ensiksi matkustajia ottavan lentokoneen peräosasta kyytiin ja sitten kävelen putkea pitkin ihmismassaa vastaan.  Pääsen vihdoin oikeaan Turun koneeseen, jolla lennän Turkuun. Peitossa, pärekoreja kantaen.

Kohtaus #4:

Saavun Turkuun. Katson puhelimeni kalenteria ja ihmettelen, että mitä ihmettä teen Turussa. Kalenterin mukaan, minun pitäisi pian olla Oulussa vetämässä Lyytin aamiaisseminaaria. Pysyn koneessa ja päätän lentää sillä takaisin Helsinkiin. Kone täyttyy ja yhtäkkiä penkkini kääntyy poikittain, siten, että kaikki matkustajat näkevät minut. Koneessa on kaikki veljeni uusien lastensa kanssa (niitä on sukuun siunaantunut neljä kappaletta parin kuukauden aikana.) Väki ihmettelee asustustani sekä pärekorejani. Niin teen minäkin. Veljet ihmettelevät, miksi minulla on äidin pärekorit. Niin ihmettelen minäkin.

Kohtaus #5:

Muistan Lambertille ja BB-Saulille lupaamani illallisen, josta kohta pian myöhästyn. Olo on toivoton, koska kalenterimerkinnät puhelimessani ja kohde, jossa minun pitäisi olla illalla, vaihtuvat koko ajan.

Kohtaus #6:

Herään kotonani Sveitsissä. Minulla ei ole mitään hajua siitä, miten olen omaan sänkyyni päätynyt, sillä hetki sitten olin lentokoneessa, nolona peittoon kääriytyneenä ja täysin ulalla siitä, missä minun pitäisi olla.

Uni oli niin todellinen, että joudun vielä valveilla vakuuttelemaan itselleni, että nyt on aivan peruspäivä.

 Todellakin.

 Perjantaikokki

Chevre-paprikat

Reseptistä kunnia menee Jennille, Liemessä-ruokablogiin.

Jääkaapissa sattui olemaan chevreä, joten käytimme sitä fetan sijaan. Koska täytettä tuli paljon, lisäsin alkuperäiseen reseptiin hieman korppujauhoa pitämään täytteen kasassa. Vaimo oli sitä mieltä, että chevren kanssa olisi voinut olla täytteeseen pilkottuna esim. kevätsipulin varsia. Joka tapauksessa yrttejä saa laittaa runsaalla mitalla.

AINEKSET

VALMISTUS

Viillä paprikoihin yksi pitkittäinen viilto. Poista siemenet. Valmista täyte murustamalla vuohenjuusto ja sekoittamalla kaikki ainekset keskenään (paitsi parmesaani.) Täytä paprikat, ripottele päälle parmesaanijuusto ja paista leivinpaperilla vuoratulla uuninpellillä 200 asteessa n. 30 minuuttia.

Täällä Sveitsissäpä on leikki osattu hyödyntää osana tärkeää kansalaisvelvoitetta. Puhun siis soittoringistä, eli suomeksi sanottuna rikkinäisestä puhelimesta.

Ensimmäisessä Kindergartenin vanhempainillassa saimme kouraamme soittorinkidokumentin. Homma toimii niin, että mikäli opella on asiaa kaikille, soittaa hän muutamalla isälle tai äidille, jotka sitten soittavat listoissaan seuraaville ja niin edespäin. Ope tietää viestin menneen perille siinä vaiheessa, kun listan viimeinen soittaa opelle ja kuittaa viestin perilletulon.

Vaan minkälaisen viestin?

Innolla odottelin koko syksyn, että pääsemme leikkimään rikkinäistä puhelinta. Minun nimeni oli soittolistassa ensimmäisenä ja omaan rinkiini kuului sen jälkeen kuusi muuta nimeä. Vanhempainilloissa osaan tutustuneena, tiesin, että listassa ymmärrettävää saksaa puhuu vain yksi. Seitsemässä rinkiläisessä oli viittä eri kansallisuutta. Oli suomalainen, italialainen, virolainen, joku oli jostain päin entistä Jugoslaviaa ja oli joukossa ihan aito sveitsiläinenkin. Se ainoa ymmärrettävää saksaa puhuva oli siis saksalainen. Sveitsiläiset kun puhuvat ihan omaa kieltään ja sitä ei opetettu Klassikon yläasteen ja lukion saksantunneilla.

Mietin, että mitenköhän viestin välittäminen sujuu italiaa äidinkielenään puhuvalle seuraavalle listalaiselle. Päätin, että kun pilliin vihelletään, niin italiaksi en asiaa selitä. Se olisi liian helppoa eikä lainkaan leikin mukaista. Maassa maan tavalla. Grüezi ja silleen.

Vihdoin alkuviikosta, puolen vuoden odottamisen jälkeen, puoli kahdeksan maissa aamulla, puhelin soi. Jes! Soittaja oli Kindergartenin opettaja. Minusta oli vihdoin tulossa osa tätä maata, täysivaltainen soittoringin jäsen!

Keskityin kuuntelemaan, mitä tärkeää Frau Schultesilla oli minulle kerrottavanaan.

”Olen kipeä ja tänään on sijainen. Soitatko seuraavalle?”

Siinä kaikki. Ei dramaattisia uutisia, vaan ainoastaan ilmoitus, että eri näköinen opettaja on lapsia vastassa. No, tällä on hyvä aloittaa leikki. Aloitimme tärkeän työmme etsimällä syksyllä saatua listaa vaimon kanssa parikymmentä minuuttia. Oli kiire, sillä viestin välittäminen oli nyt yksin harteillani. Vihdoin löysimme listan! Soitin ensimmäiselle, mutta en saanut vastausta. Luuli varmaan puhelinmyyjäksi. Muistelin vanhempainillassa kerrottuja soittorinkisääntöjä. Jos ei vastata, hypätään listassa seuraavaan ja soitetaan. Viestin on kuljettava!

Soitin seuraavalle – ja sain vastauksen. Kerroin asian niin hyvin kuin taisin. Kuulija kuittasi ymmärtäneensä ja lähti varmaan etsimään omaa listaansa.

Kun sain oman osioni suoritettua, oli kello jo kahdeksan. Koulu  alkaa kymmenen minuutin kuluttua. Tällä tahdilla viimeinen tavoitetaan puoliltapäivin, kun Kindergarten on ohi.

Hieno systeemi ja hauska leikki  - mutta opettaja ehti varmaan parantua, ennen kuin monikansallinen rinkimme oli viestin välittänyt. Harmillista vain on, että emme pääse kuuntelemaan, minkä viestin se viimeinen sai…

Hullulla on halvat huvit

Perjantaikokki

Grillatut italialaiset vihannekset

On yksi lisuke ylitse muiden, eli ”grigliata mista di verdure” – grillatut vihannekset. Teen näitä melkein viikoittain – kerralla aina parin päivän satsin. Hyvää, terveellistä ja molto italiano!

Jos hifistelen, niin kuorin paprikat. Mutta arkena en viitsi. Kuori ei haittaa, kunhan rapsuttaa karrelle paahtuneet osat pois.

AINEKSET

VALMISTUS

Leikkaa paprikoista siemenkodat pois ja pilko 4-5 viiteen palaan. Leikkaa kesäkurpitsoista ja munakoisoista päät pois ja siivuta (aika) ohuiksi. Munakoisot ohuemmiksi kuin kesäkurpitsat. Kuumenna grilli kuumaksi. Paahda kasviksia molemmilta puolin. Paprikat ja munakoisot vaativat enemmän aikaa kuin kesäkurpitsat. Nypi tarvittaessa paprikasta tummunut kuori pois.

Laita kuumat, grillatut vihannekset esim. muoviastiaan. Pilko päälle runsaasti persiljaa, hienonna yksi valkosipulinkynsi joukkoon, mausta suolalla ja pippurilla sekä runsaalla oliiviöljyllä. Sekoita ja anna vetäytyä kannen alla viitisen minuuttia. Tarjoa kuumana tai kylmänä lihan tai vaikka grillatun lohen seurassa. Voit myös pilkkoa pari päivää vanhat kasvikset pieniksi ja laittaa salaattiin. Tai syödä sellaisenaan.

Herkullista viikonloppua!

Tältä se näytti

Yksi lapsistamme, Oliver, on todella innostunut laskettelusta. Niinpä käymme melkein joka viikonloppu kiertelemässä lähistön alppikeskuksia. Sijaintimme tarjoaa tähän harrastukseen maailman parhaat mahdollisuudet, joten pakkohan ne on hyödyntää. Vuorille suuntasimme myös viime lauantaina.

Taivas oli sininen, lumi valkoista, sitä oli paljon ja maisemat henkeäsalpaavan kauniit. Koko perhe, pienintä Albertia myöden oli suksilla. Tosin Oliver oli lumilaudalla, jota hän oli koko talven kinunut . Vihdoin päätimme sen (lapsille yhteisesti) hankkia. Kaupassa mies oli loistanut kuin Naantalin aurinko ja luvannut, että ei enää ikinä kiukuttele mistään. Niin onnellinen hän oli.

Nappasin vuorilta muutaman valokuvan kännykällä ja latasin ne Facebookiin. Näin mummikin Suomessa pysyy kärryillä elämästämme. Iloinen perhe auringonpaisteisilla vuorilla.

Näin se meni

Oliver sai lumilaudan ja leikki sillä kotona innoissaan jo perjantaina sillä tuloksella, että side meni rikki. No, sellaista sattuu. Nippusiteitä ja jeesusteippiä, niin rinteeseen päästään kyllä. Oliver itki kuitenkin katkerasti.

Lauantaiaamu kun koitti, oli Julia muuttanutkin mielensä, eikä halunnutkaan mäkeen. Siitä alkoi päivän ensimmäinen kiukuttelu. Seuraava syntyi siitä, kun Julia päättikin haluta mäkeen ja hänen pitäisi saada ensimmäisenä kokeilla lumilautaa. Tätä setvittiin tunnin verran autossa.

Vihdoin pääsimme mäkeen. Oliver ei missään nimessä halunnut, että häneen laitetaan valjaita edes ensimmäistä laskua varten, sillä onhan hän harjoitellut muuttolaatikosta ja siitä samasta jeesusteipistä tehdyllä pahvilaudalla lumilautahyppyjä jo koko talven sohvapöydältä. Kina numero kaksi oli valmis.

Albertkin halusi mäkeen. Hän osoitteli pieniä jalkojaan ja hoki ”onot, onot, ukket, ukket”, eli monot ja sukset pitäisi saada. Kävimme vuokraamassa välineet jo vakiofraasilla: ”pienimmät, mitä hyllystä löytyy”. Parikymppiä köyhdyin hieman liian isoista välineistä. Mitäs siitä, sitten mäkeen! Pikkumies innostui touhusta tällä kertaa kolmen laskun ajaksi. Sitten vein välineet kiltisti takaisin. Aikansa kutakin, totesi vuokraamon setä.

Lumilautailu osoittautuikin hankalammaksi kuin kotisohvalla, joten muutaman itketyn mäen jälkeen oli Oliver valmiina lopettamaan koko harrastuksen. Ehkä lounas auttaisi asiaa?

Lounaan jälkeen jäin Albertin kanssa aurinkoiselle terassille ja vaimo lähti mäkeen lasten kanssa. Sitä ennen tehtiin vessatsekkaus, eli ”pitääkö käydä”. Ei pitänyt.

Nyt oli siskon vuoro kokeilla lumilautaa. Lopputulos oli sama yhden mäen jälkeen. Pian terassille saapui vetämisestä, kantamisesta ja työntämisestä hikinen vaimoni sekä kaksi lasta, joiden mielestä lumilauta oli väärää kokoa, rinne kallellaan huonosti ja lunta liian vähän tai liikaa. Kaiken lisäksi Oliver, jolla ei ollut vartti sitten lainkaan vessahätä, oli pissannut housuunsa hississä.

Vuoren ainoa urheiluliike ei luonnollisestikaan myynyt lasten kalsareita. Vein pikkumiehen vessaan, riisuin märät vaatteet pois, kuivasin säkillisellä vessapaperia sen mitä sain ulkohousuja kuivattua ja vaihdoin oman urheilukerrastoni noin metriä lyhyemmän kaverin päälle. Kalsarit kainaloiden alta solmuun ja hänellä oli taas lämmintä ja kuivaa. Minulla vain hiki ja vähän kylmä.

Sitten vain mäkeen. Aikaa oli enää yhteen laskuun ja Oliver halusi näyttää minulle Snowparkin hyppyreineen. Sinne siis! Menimme hissillä ylös, mutta Snowpark olikin jo suljettu tältä päivältä. Arvatkaa kenen syy se oli? Iskän tietenkin, koska en tullut aikaisemmin. Koitin huomauttaa lumilauta- ja vessaepisodien aiheuttamista viivästyksistä, mutta vastaväitteitäni ei kuunneltu…

Kotiin päästyämme me vanhemmat olimme aivan loppu roudaamisesta, säätämisestä, hikoilusta, kylmyydestä ja kalsarittomuudesta sekä lasten pettymyksistä. Lapset taas ottivat automatkalla nokoset ja kun päästiin kotiin, alkoi Oliver jälleen touhuta uuden lumilautansa kanssa ja totesi:

”Olipas iskä kiva päivä!”

Niinhän se oli. Katsokaa vaikka Facebookista!

Huomenna uusiksi?

Perjantaikokki

Punajuuri – vuohenjuustosalaatti

Tämä salaatti toimii sekä kylmänä että lämpimänä! Makeutta tulee paahdetuista punajuurista sekä hunajasta ja suolaisuutta juustosta. Rapeutta puolestaan pähkinöistä.

AINEKSET

VALMISTUS

Kuori ja pilko punajuuret siivuiksi. Laita uunipellille, pirskottele päälle öljyä, suolaa ja pippuria. Paahda uunissa 200 asteessa kypsiksi (koosta riippuen 15-25 minuuttia). Anna jäähtyä.

Huuhtele ja kuivaa rucola. Rouhi saksanpähkinöitä veitsellä hieman pienemmiksi. Sekoita punajuurten kanssa ja revi joukkoon juusto. Lämmitä hunajaa hetki, ellei se ole juoksevaa ja sekoita siihen balsamiviinietikka. Pirskottele salaatin päälle ja mausta vielä suolalla sekä mustapippurilla.

Herkullista viikonloppua!